Kertooko näistä ajoista, että pidän rohkeana, kun kirjoitat johtopäätöksesi UNRWAsta ja Siperian tarjoamiseata. Pakko kuitenkin olla samaa mieltä.Oma analyysini tilanteesta on seuraava:
Mistä koko tässä sodassa oli alunperin kysymys?
Oli joukko ihmisiä ympäri Eurooppaa ( heitä tietysti oli paljon enemmän nykyisen Israelin lähialueilla,monia
valtioita ei vain silloin vielä ollut olemassa) , jotka halusivat perustaa itselleen valtion. Paikkaan, jossa heidän heimollaan on joskus kauan sitten ollut valtioita. Heidän identiteettinsä oli ja on edelleen hyvin hyvin voimakkaasti sidoksissa juurikin tähän valtioon.
Sitten alueelle muodostui vastavoima tälle heimolle 1, joita alueelle muutti koko ajan lisää. Heidän identiteet tinsä muodostui sen ympärille, että juurikin tälle heimolle1 ei saa antaa omaa valtiota. Heimolla2 on ollut tämä
sama identiteetti osimoilleen sen sata vuotta. Jokainen murha jokainen terroriteko on vahvistanut tätä identiteettiä. Huomatkaa se sama logiikkaa pätee yhä!! Siis alunperinkään heimon2 identiteetti ei
perustunut siihen, että hekin olisivat todenneet; Hei onpa hyvä idea! Perustetaan mekin oma valtio. Ei, Ei ja
vielä kerran Ei.
Kävi sitten kuitenkin niin, että heimo1 sai kuin saikin perustettua oman valtion , tämä tapahtui siis vuonna
1948 tätä tapahtumaa kutsutaan heimo2 piirissä Nagbaksi eli katastrofiksi. Wikipedia kertoo nimen juontu-
van siitä, että paljon heimo2:en ihmisiä tapettiin ja paljon ajettiin kotoa. Itse olen sitä mieltä, katastrofi oli
nimenomaan se, että heimo1 sai oman valtion. Heimo2 on tämän jälkeen yrittänyt tuhota heimo1:en valtion useita kertoja tässä kuitenkaan onnistumatta.
Heimo2 on saanut identiteetilleen ymmärtäjiä ympäri maailman. Sen keskeisiä tukijoita ovat
YK ja monet huomattavat maailmanlaajuiset hyvätekeväisyys järjestöt sekä melkein kaikki muut valtiot paitsi
nk. "sivistys" ja hyvinvointivaltiot. Kuinka ihmeessä he ovat onnistuneet saamaan näin nerokkaalle identi-
teetille näin paljon kannatusta? Mistäkö tiedän, että asia on näin? Katsokaa mitä "lapset" huutavat kadulla
75 vuotta Israelin perustamisen jälkeen. Pää viesti kuuluu From the River to the see Palestina will be free!!
Onko se rauhan viesti? Onko se viesti, että perustetaan oma valtio heimon1 valtion viereen?
Ei tietenkään, jokainen voi miettä mitä heimon1 ihmisille tapahtuisi, jos heimo2:en 100 vuotinen visio toteutuisi. Ei spekuloida sillä tässä.
Monet heimon1 ihmisistä ovat hyvin lahjakkaita ja he antavat merkittävän panoksen varmaaankin kaikille
tieteen aloille, osin tästäkin syystä heilläkin on paljon tukijoita ympäri maailman. Mutta tiedättekö mitä?
Heimo2:en ihmiset ovat yhtä lahjakkaita. Valitettavasti heillä on vain "hiukan" rajoitteita kanavoida lahjojaan.
Yksi heimo2:n merkittävä "innovaatio" ( no ei tieteenkään ollut heidän keksintönsä) oli itsemurha pommittajat. Tämä strategia niitti huomattavaa menestystä 80-luvulla ja 2000- luvun alussa. Heimo1 määrätietoisena kuitenkin patosi tämän tämän mediahuomion ja rahan lähteen huolimatta hyväntekeväi-
syysjärjestöjen ja YK:n voimakkaasta vastustuksesta. Oli siis keksittävä uusi eli rakettiterrori, tätä onkin jatkettu erinäisten valtioiden ja hyväntekeväisyysjärjestöjen tuella näihin päiviin asti. Tarkennuksena raketti terrori ei ollut se innovaatio vaan sen seurauksena syntyvä raunioista löytyvä kuollut lapsi ja äiti. Mitä enemmän heimon2 siviilejä heimo1 tappaa vastatessaan sen parempi heimo2 johtohenkilöille olivat nämä sitten Hamasia tai Fatahia tai jotain muita. Sen parempi myöskin YK:n sisältä löytyvälle järjestölle nimeltään UNRWA.Tätäkin kirjoittaessani
Askelonin kaupunki on Hamasin Gasasta ampuman rakettitulituksen kohteena. Siis miettikää paikka on melkein sileenä, kohta kaikki kuollut, mutta raketit ei lopu!!
Ylläolevaa ei tietenkään kukaan itseäänkunnioittava antisiionisti,antisemiitti tai muuten vain vasemmistolainen intellektuaali tai median edustaja, asui sitten missä päin maailmaa tahansa, allekirjoita.
Heidän mielestään syy on heimo1:n vain ja ainoastaan. Onhan heimo1 perustama valtio , valtio, joka oli alunperin kolonalistinen hanke muuttuen vähävähältä heimo2:en alueita miehittäväksi laittomaksi apartheid valtioksi. Siksikin heimo1:en valtio on korvattava heimo2:s enemistöisellä valtiolla, 75 vuotta tuon alkuperäisen valtion perustamisen jälkeen!! Tästä syystä UNRWA on perustettu, en tietenkään pysty sitä todistamaan mutta, mitä tässä kukaan pystyy aukottomasti todistamaan. Itsekin voi ajatella, asiat vain tup-
paavat selviämään ulkopuoliselle aivan liian myöhään ja maito on jo lattialla.
Tuon ylläolevan identiteettiasian , joka on siis tämän 100 vuotisen sodan juurisyy, tietää hyvin molemmat
heimot. Yritän tällä sanoa sitä, että yleensä sodat kestävät aikansa ja lopulta tulee rauha. Ongelma on siinä
että rauhan välittäjät teeskentelevät, että juurisyy olis joku muu kuin mitä se on. Syy ei ole siis kummassakaan
osapuolessa sen enempää kuin muissakaan sodissa. Kummallakin on sellaiset johtajat kuin he ansaitsevat.
Jos jotain "hyvää" lokakuun 7 päivästä ja sen jälkeisestä hävityksestä ja tappamisesta voi ainakin teoriassa seurata on se , että luulisi yhä useamman lopultakin tajuavan, että näin ei voi jatkua. On aika ilmeistä, että heimo1 on päättänyt muuttaa monia asioita, jotka jo olivat muodostuneet status quoksi tässä vuosikymmenten aikana. Vasta vetona aina reipas YK ehdotti jälleen heimo2:en valtion perustamista yleiskokouksessaan saaden murskaavan enemmistön taakseen. Onkohan kukaan muistanut kysyä heimo2:elta, että mihinkä meinasitte perustaa sen valtionne? Minä olen seurannut tätä sen 25 vuotta ja ainakaan minulla ei ole sinisenpunaista aavistustakaan, että mihin se olisi tarkoitus perustaa.
Tai no annas kun arvaan, ei sen niin väliä. Kunhan heimo1:en valtio lakkautetaan # paluuoikeus.
Kritiikkiä on heimo1 saanut paljon siitä, että he vain luovat lisää terroristejä alueelle. Ihan oikeesti!
Tulisiko tämä heimo1:lle yllätyksenä? No ei varmasti!! He nimittäin tietävät että alussa mainittu identiteet-
ti2 takaa ehtymättömän vihasammion. Paljonko on tosipaljon*10 ? Eiks sekin ole tosipaljon?
Loppu tästä kirjoituksesta onkin sitten puhdasta spekulaatiota.
Jotta tästä on edes teoriassa mahdollista päästä eteenpäin, tulee Israelille antaa edes mahdollisuus tuhota
Hamasin sotilaallinen kyvykkyys täysin. Tämän voi estää ainoastaan Usa, joka ei tunnetusti yleensä halua voittaa sotia. Miksi? Se ei ole tämän kirjoituksen aihe.
Tätäkin tärkeämpi asia on lakkauttaa UNRWA, jos YK ei sitä tee, tulee Israelin toimia niin, että ko.Hamashautomo ei pysty enää alueella toimimaan. Tämä tulee nostamaa hirveän haloon mutta jos näin ei tehdä , on se viesti Gaasalaisille että meillä on ystäviä, meillä on toivoa . Miksi emme siis jatkaisi väkivaltaa niin kuin ennenkin. Jollain ko pulju on kuitenkin korvattava ja luulisinpa, että ratkaisu löytyy ympärillä ole-
vista arabimaista, jotka kyllä tietävät todellisuuden.
Yllä oleva kuulostaan hirveän brutaalilta ja raaalta mutta 100 vuotinen sota on opettanut. Minun on ainakin
vaikea kuvitella julmempaa kohtaloa kuin syntyä välineeksi perheelle, joka haluaa tuhota naapurinsa. Oman lapsen henki ja terveys on täysin alisteinen suuremmille päämäärille sukupolvi sukupolven jälkeen.
Israeli tullee siis tarjoamaan Siperiaa nyt ja kunnolla. Voi kuulostaa täysin mielipuoliselta, mutta luulen siellä
ajateltavan, että heidät on saatava haluamaan omaa valtiota. Siis valtiota, joka eläisi Israelin rinnalla ei sen tilalla. Jos se aito halu syntyy, he saavat sen valtionsa. Jos ei, kaikki palaa aikaa myöten ennalleen ja terrori jatkuu. Onpahan ainakin yritetty. Toisaalta IDF:n toiminta toimii myös viestinä Länsirannalle. Luuletteko, että teillä menee nyt huonosti? Töitä teillä ei juuri enää ole mutta jotain voitte vielä menettää.
Sekin on huomattava, että jos palestiinalaiset aidosti haluavat oman valtionsa ja luopuvat identiteetti2:sta, niin ainakin teoriassa juutalaisvähemmistö voi jatkaa elämäänsä tässä toisessa valtiossa ( josta osa olisi siis Juudeaa), eikä heidän tarvitsisi muuttaa pois. Tähän on kuitenkin vielä valitettavan pitkä matka, eikä ehkä koskaankuitenkaan toteudu.
Siperian tarjoaminen ei kuitenkaan ole kokonaan ongelmatonta. Vaikka Israelilla on erittäin korkea toleranssi kv-mielipiteille, niin USAssa politiikka pyörii mielipidekyselyjen perässä. Voi olla, että jossain tulee raja vastaan. On toki lyhytnäköistä tuijottaa vain tämän hetken kiistatta merkittävää inhimillistä kärsimystä pysyvän rauhan sijaan, mutta ihmispolot ovat rajoittuneita. Toki aika voi olla vaihteeksi Israelin puolella. Trumpin voittaessa marraskuussa ei todennäköisesti tarvitse pelätä tuen loppumista.
YK edeltäjineen saa kyllä suuren kunnian konfliktin luomisesta, mutta aivan erityisesti sen pitkittämisestä. Kylmän sodan aikana ratkaisu oli mahdoton turvallisuusneuvoston kahtiajaon takia. Lisäksi USA murehtii edelleen arabimaiden mielipiteistä erityisesti öljyn hinnan ja saatavuuden takia, ei hyvää hyvyyttään. Mutta aivan erityisesti YK antaa mahdollisuuden ja eettisen sateenvarjon tukea ja toivoa (kokonaan) vapaata Palestiinaa, mikä on konfliktin moottori.
Nykyisessä sodassa Israelilla on suuria pidäkkeitä. Kylmän rationaalisesti se voisi vain tyhjentää Gazan ja päästä murheestaan. Pidemmän päälle tämä ei olisi katastrofi gazalaisillekaan. Umpisolmu ja ikuinen vihan kattila tuhoutuisi samalla. USA on kuitenkin nimenomaan kieltänyt tämän. Lisäksi Israelilla on historiansa takia sisäisiä pidäkkeitä toimia siviilejä vastaan.
Ts. näen että vaikka Siperian tarjoaminen lienee paras mahdollisuus rauhaan, niin on se melko haastava skenaario.