Näyttää siltä, että eilen isosti uutisoitu Israelin suorittama gazalaisten joukkomurha on samanlainen valeuutinen, tai vahvaa progandaa, kuin yli 500 siviiliä sairaalassa tappanut Israelin ohjusisku. Ohjusisku meni läpi, länsi tuomitsi, sitten paljastui totuus ja länsi, no vaikeni. Nyt näyttää siltä, että Israel ei ampunut kylmästi yli sataa siviiliä, ei murskannut siviilejä panssareilla kuten vaikka Hesari uutisoi, vaan kuorma-autosaattueessa syntyi kaaos, suurin osa uhreista jäi väkijoukkojen ja/tai avustusrekkojen tallomiksi. Israelin sotilaat haavoittivat noin kymmentä kaaoksessa hyökännyttä henkilöä. Eivät siis teloittaneet yli sataa, eivät jyränneet panssareilla, jne. Hamasin, Islamilaisen jihadin tai vain jengien asemiehet ryöstivät kaaoksessa avustusrekkoja ja ampuivat siviilejä.
Pöly laskeutuu, media ja politiikot lännessä vaikenevat, vaikka vielä eilen tapauksesta vaadittiin lehdistötilaisuudessa jopa uudelta presidentiltämme kannanottoa. Mutta opimme tästä taas, no ei mitään. Osa lännen vasemmistomediasta kääntää tapauksen käänteiden myötä huomion ja syyttämisen IDF:n teloituksista Israelin yleiseen vastuuseen, tai no vastuuttomuuteen Gazan hallinnosta Hamasin jälkeen. Sekin on Israelin vika, että Gazan hallinto ja siihen sidoksissa oleva YK:n UNWRA on Hamasin käsikassaroita.
Gazassa sen sijaan alkaa nälkä ajaa siviiliväestöä voimakkaasti Hamasia vastaan. Epätoivo riisuu Hamasin naamarit ja vie uskon sen kaikkivoivaan propagandaan.
Hamasin johdon välinpitämättömyydestä:
Gazan siviilien vihaa Hamasia vastaan. Aika rohkeasti epätoivoinen kaveri huutaa kuinka Hamas, ei Israel tappaa heitä:
IDF on deadly Gaza stampede: 'We didn't fire at humanitarian convoy, we secured it'
Army spokesperson Rear Admiral Daniel Hagari unveils drone footage showing Gazans ambushing aid truck carrying food and getting trampled to death during looting; 'Dozens of Gazans killed and injured as result of crush'
www.ynetnews.com
Pöly laskeutuu, media ja politiikot lännessä vaikenevat, vaikka vielä eilen tapauksesta vaadittiin lehdistötilaisuudessa jopa uudelta presidentiltämme kannanottoa. Mutta opimme tästä taas, no ei mitään. Osa lännen vasemmistomediasta kääntää tapauksen käänteiden myötä huomion ja syyttämisen IDF:n teloituksista Israelin yleiseen vastuuseen, tai no vastuuttomuuteen Gazan hallinnosta Hamasin jälkeen. Sekin on Israelin vika, että Gazan hallinto ja siihen sidoksissa oleva YK:n UNWRA on Hamasin käsikassaroita.
Deadly food distribution in Gaza: What we know about the aid convoy and Israeli gunfire
The Gazan health ministry said over 100 people died and over 700 were wounded during a hunger riot in Gaza City, as the Israeli army, which has organized a food shortage in the besieged city, delivered aid.
www.lemonde.fr
Gazassa sen sijaan alkaa nälkä ajaa siviiliväestöä voimakkaasti Hamasia vastaan. Epätoivo riisuu Hamasin naamarit ja vie uskon sen kaikkivoivaan propagandaan.
Hamasin johdon välinpitämättömyydestä:
Hamas leader Sinwar cites civilian casualties as tactical advantage for terror group, report says
Terror leader tells group's senior members in Qatar death of Gazans places worldwide pressure on Israel to stop war; Sinwar intends to emerge from underground hideout and declare victory
www.ynetnews.com
Gazan siviilien vihaa Hamasia vastaan. Aika rohkeasti epätoivoinen kaveri huutaa kuinka Hamas, ei Israel tappaa heitä:
'You are the one killing us, Sinwar!': Gazans increase their protests against Hamas
Protester in Gaza captured on video: 'Shame on you, Hamas movement, for what you are doing to us! Our children are dying... in the streets... we are lost, we don’t know why the guns are pointed at us'
www.ynetnews.com
Viimeksi muokattu: