@Cobol Yhtä realistista lienee toivoa kuuta taivaalta. Jos nyt Hamasin motiiveihin ei edes mennä, miksi yksikään palestiinalainen kannattaisi vaihtoehtoa, mikä heidän silmissään kiteytyy: antautukaa ja alistukaa täysin ehdoitta... ja ehkä jos ollaan oikein kilttejä ja hyvällä mielellä, tappamisen ja tuhon tahti hieman laantuu.
Jos nyt haluttaisiin jonkinlainen realistinen suunnitelma tällaisella pohjalla, eikö hyvä askel rauhaa kohden olisi, että Hamasin antautumisen lisäksi jokainen Länsirannan siirtolaisterroristi otetaan välittömästi talteen ja kansainvälinen tutkintaelin tutkii niistä pahimmat (=murhat) tapaukset ja yksikään heistä ei ikinä enää pääse Länsirannalle.
Miksi toisen puolen terroristien kohdalla sääntöjen pitäisi olla "ehkä vuosien päästä tehdään jotain, todennäköisesti ei yhtään mitään"? Miten kukaan voisi pitää sellaista reiluna ja puolueettomana? Miten epäoikeudenmukaisuudelle ja täysin eriävälle kohtelulle voisi rakentaa mitään kestävää?
***
Yhdysvallat on sanonut paljon asioita. Yhdysvaltojen teot taas osoittavat, että sillä ei, tällä hetkellä, ole mitään kiinnostusta tai halua edesauttaa Palestiinan valtion syntyä - päinvastoin. Biden kuskaa lisää ammuksia Israelille, ilman kongressin lupaa ja vastoin oman valtionsa sääntöjä sotaakäyvään maahan aseviennistä. Länsirannan tilanteeseen Yhdysvallat ei ole puuttunut millään muotoa kaikkien niiden vuosien aikana, kun Israel on tehnyt kahden valtion mallista jatkuvasti mahdottomamman.
Yhdysvalloilla olisi kyky puristaa Israelista irti muutoksia, mutta se valitsee joka kerta toimia toisin.
***
Israelilaisten mielipiteissä taas näkyy se, että heille ainoa este näin ajattelemiselle on ehkä oma moraalikäsitys. Kukaan ei joudu itse kärsimään millään muotoa Israelin apartheid-linjasta, miehityksestä, tästä tuhosta ja tappamisesta.
Esimerkki ei ole vertailukelpoinen miltään muilta osin kuin kansainvälisen eristämisen kohdalla, mutta Etelä-Afrikan kohdalla apartheidia ei hajottanut se, että maan valkoinen vähemmistö olisi jotenkin löytänyt sisäisen valonsa. Boikotit (niin kaupalliset kuin esim. urheilu/kulttuuri), tuonnin ja viennin rajoitukset, liikkumisen rajoitukset jne. asettivat lopulta sen paineen, millä oli suuri merkitys apartheidin murentumisessa.