Ilotulitteiden kieltäminen?

  • 29 927
  • 200

Seppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät
mutta se minua ärsyttää että niitä vitun pommeja etc ruvettiin ampumaan jo 27.12

Onneksi täällä Porissa sentään tiedetään koska se vuoden viimeinen päivä on. Eipä ole paukettu kuulunut kuin vasta nyt tunnin verran, vaikkakin sekin on pikkusen liian aikaista

Itse ostin parin kympin ruudit, ja aika mällin sai tuollakin rahasummalla kaiken maailman pankkeja, kynttilöitä ja oikein rakettejakin.

Koiraihmiset: Pistäkää sopivan kovalle musaa soimaan, rekulle muutama pami makkaran sekaan niin sen luulisi riittävän. Porukoilla on kolme koiraa ja niille ei uv ole mikään maailmanloppu. Yksi on jo tottunut, toinen on innoissaan ja kolmas kuuro.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Eipä ole täälläkään päin kyllä pauketta pahemmin kuulunut eikä se nyt mua muutenkaan häiritse. Ja nythän saa ampua jo luvallisesti. Silti haluaisin kysyä niiltä jotka näitä esim eilen tai tänään parisen tuntia sitten aloittivat ampumisen (pakkohan jokunen on myös JA:ssa oltava) että minkä takia niitä pitää ampua jo nyt?
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä täälläkään ole paljon kuulunut pauketta, eilen alkoi ja muutama silloin tällöin.

Tuossa kun laitoin ulkotulia about klo 17 näkyi sitten jo isompiakin raketteja talojen yläpuolella. Siis seillaisia, jotka todennäköisesti oli ammuttu ihan aikuisten käsistä, tai mitä en ainakaan minä antaisi omille muksuille, en edes teineinä.

Sitä en ymmärrä, miten täysi-ikäiset paukuttelevat noita raketteja heti pimeän tultua. Itse odotan sinne klo 21-22 ja sitten pamautan tuon pussillisen lasten iloksi taivaalle.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
Juuri äsken todistin ikkunasta kuin kolme noin 12-vuotiasta vesseliä räjäyttelivät Thunder King paukkuja talomme pihalla,

PS. Onko TK:t nykyään pliisumpia kuin 90-luvulla?

On. Kunnon TK:lla sai peltipostarin mäskäksi - muistaakseni niitä myytiin suomessa vain yhtenä vuotena.

edit: seuraavana vuotena ne oli pliisumpia. Myös pallotykärit olivat 90-luvun alussa paljon kovempia pommeja kuin 2000-luvun "vastaavat".
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Asun itse juurikin keskustan "rauhoitetun alueen" rajan ulkopuolella, ja talon jälkeen alkaa kaupungin ainoa puisto, jossa saa paukutella. Aika pauketta on nyt pitänyt tunnin ja kauhea määrä ihmisiä (sain auton 2 korttelin päähän parkkiin). Sikäli kyllä ihme, ettei pauketta juurikaan kuulunut ennen kuutta.

edit: ei tämä siis mua millään tavalla haittaa, ihan kivaa että kerran vuodessa paukutellaan.
 
Viimeksi muokattu:

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omaa kissaani ei voisi vähempää kiinnostaa tuo paukuttelu, mutta itseäni tuo paikuttelu vituttaa. Siis ei se tietenkään vituta, että tänään paukutellaan, mutta pikkasen otti kupoliin, kun paukuttelu alkoi jo viime viikolla. Asun pientä kalliota vastapäätä ja sieltäkös on mukava lähettää raketteja. Tarvitseekö niitä kuitenkaan lähetellä viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä kello 1:00.
 

Mosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan hurtat
Ja ne,ketkä tykkää paukkeesta ja taivaan näkemisestä punaisena,suosittelen matkakohteeksi esim. Kosovoa missä on sitten ääntä ja rätinää puolenyön aikoihin.. Vaikuttavan näköinen oli Lipljanin ylle kaartunut taivas 31.12.02!!

Jep jep.. tästä voin olla samaa mieltä. Myös viime uusivuosi oli aika vaikuttava golesin rinteeltä käsin katseltuna. Ns. oikeata ilotulitusta :)
 

Kaivanto

Jäsen
Sitä en ymmärrä, miten täysi-ikäiset paukuttelevat noita raketteja heti pimeän tultua. Itse odotan sinne klo 21-22 ja sitten pamautan tuon pussillisen lasten iloksi taivaalle.

Mulle klo 21-22 on yhtä vaikea ymmärtää kuin alkuilta. Skidinä juhlan pointti oli se, että kyseessä oli juhannuksen ohella vuoden ainoa päivä, jolloin sai valvoa puoleen yöhön asti ja raketit mentiin ampumaan muutaman minuutin tarkkuudella juuri vuoden vaihtuessa.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Novan radiouutisissa kerrottiin just äsken, että ilotulitteitten ilkivaltaisesta käytöstä on tullut jo runsaasti ilmoituksia poliisille. Eli postilaatikot ovat saaneet kyytiä monin paikoin ympäri Suomea. Saatana! Nuo mätäpaiseet jotka tuota "hupia" harrastavat, niin antakaa niille samantien ympäri korvia jos huomaatte.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eli postilaatikot ovat saaneet kyytiä monin paikoin ympäri Suomea. Saatana! Nuo mätäpaiseet jotka tuota "hupia" harrastavat, niin antakaa niille samantien ympäri korvia jos huomaatte.
Liekö noilla nykypommeilla postilaatikko edes lähtee.. Takavuosina se wanha Thunder King tai pallotykäri ilman palloa teki postilaatikosta sellasta jälkeä, ettei jäänyt kuin pennin kokoista sirua..

Eipä tuo paukuttelu vielä ole liiemmin lisääntynyt. Samanlaista se ollut jo muutaman päivän.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Toivot (toiv. "leikilläsi") kanssaeläjän saavan räjähteen kasvoillesi, koska joudut sietämään n. kuutena tuntina vuodessa räjähteiden ääniä. Ota pari unilääkettä ja laita earit korviisi.

Aivan naurettavaa valitusta tämä "yöunien" menettäminen. Kyse on kuitenkin vain yhdestä yöstä vuodessa. Jos joku on "oma napa -syndrooman" kourissa se löytyy peilistäsi.


Saako vauvalle antaa mielestäsi unilääkettä? Sanoisin, että vähintääkin mielenkiintoista yrittää nukuttaa 11kk vauvaa. Vähän väliä säikähtää hereille. Vaikka luultavasti lapsellani on vaan oma napa syndrooma.

Ei mua haittaisi vaikka paukuttelu loppuisi, oli syy mikä tahansa.

Mites se nyt menee, jos äpärät ampuilee taloa kohti, niin saako ampua takaisin vai käytänkö kumipamppua?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Eipä ole ennen rakettien ampuminen ja papattien poksautteleminen häirinnyt, ilmeisesti sen takia että olen ollut niin tinassa. Nyt poden pientä flunssaa himassa ja yritän katsoa junnulätkää, niin kyllähän toi pamahtelu rupeaa korpeamaan. Kaupunkeihin siviileille raketti- ja paukkukielto, minä kannattan!
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mulle klo 21-22 on yhtä vaikea ymmärtää kuin alkuilta. Skidinä juhlan pointti oli se, että kyseessä oli juhannuksen ohella vuoden ainoa päivä, jolloin sai valvoa puoleen yöhön asti ja raketit mentiin ampumaan muutaman minuutin tarkkuudella juuri vuoden vaihtuessa.

Voinko arvata. Sinulla ei varmaan ole lapsia, siis tuollaisia päiväkoti-ikäisiä...
Jotka muuten pitävät myös rakettien näkemisistä.
 

Kaivanto

Jäsen
Voinko arvata. Sinulla ei varmaan ole lapsia, siis tuollaisia päiväkoti-ikäisiä...
Jotka muuten pitävät myös rakettien näkemisistä.

Ja sinulla ei varmaan ole sellaisia päiväkoti-ikäisiä lapsia, jotka menevät nukkumaan 19:00? Mitä ihmettelemistä siinä on sen enempää, jos joku ampua rakettinsa väärään aikaan heti pimeän tultua verrattuna siihen, että ampuu ne väärään aikaan uutisten jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Eipä ole ennen rakettien ampuminen ja papattien poksautteleminen häirinnyt, ilmeisesti sen takia että olen ollut niin tinassa. Nyt poden pientä flunssaa himassa ja yritän katsoa junnulätkää, niin kyllähän toi pamahtelu rupeaa korpeamaan. Kaupunkeihin siviileille raketti- ja paukkukielto, minä kannattan!
Niin, kun se ei itseä ole häirinnyt, mutta nyt kyllä. Kaikki pannaan! Jep jep.

Mielestäni on aivan sama, mihin ihmiset euronsa syytävät. Jos se tuntuu, että päivänä muutamana pitää syytää niitä taivaalle, siitä vain. Ei häiritse minua lainkaan, olen oman osani räkänokkana aikanaan taivaalle ammuskellut. Nyt ilmeisesti on muiden vuoro.

Ilotulituksesta on se hyvä puoli, että kunhan tuo pahin pauke tuosta kiihtyy entisestään... ammun minäkin kerran, lähtee tuo saatanan kuistille kuseksiva katti!
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja sinulla ei varmaan ole sellaisia päiväkoti-ikäisiä lapsia, jotka menevät nukkumaan 19:00? Mitä ihmettelemistä siinä on sen enempää, jos joku ampua rakettinsa väärään aikaan heti pimeän tultua verrattuna siihen, että ampuu ne väärään aikaan uutisten jälkeen.


Ei ole. Enkä oikein ymmärrä mistä repäisit tuon kello 19.00. Itse kirjoitin tuossa muutama tunti etten ymmärrä sitä, että raketteja jysäytellään klo 17. Ja sitä ennen päivällä, että kaikki klo 18-06 sopivat minulle, ihan sääntöjen takia.

Jos koska määräyksissä niin sanotaan (18-06), niin eikö nämä klo 19 nukkumaankin menevät pysty posauttamaan ne raketit sitten heti kello 18 jälkeen...? Itse kyllä en koskaan ole laittanut muksuja nukkumaan klo 19, en ainakaan päiväkoti-ikäisinä, joka meillä tarkoittaa 2v eteenpäin. En varsinkaan uudenvuodenaattona.
 

Kaivanto

Jäsen
Enkä oikein ymmärrä mistä repäisit tuon kello 19.00. Itse kirjoitin tuossa muutama tunti etten ymmärrä sitä, että raketteja jysäytellään klo 17. Ja sitä ennen päivällä, että kaikki klo 18-06 sopivat minulle, ihan sääntöjen takia.

Jaa noita aiempia tekstejä en lukenut, mun moka.
 

kokalolu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Jokerit
Sanotaan, että onnettomuuksia tapahtuu 32.

Suomessa ilotulitusalan liikevaihto on n. 20 miljoona.

Lähde: http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-12-31,104:2:507920,1:0:0:0:0:0:

Sanotaan, että tästä 20 miljoonasta n. puolet eli 50 % myydään uudeksi vuodeksi eli 10 miljoona

Jos uutena vuotena myydään raketteja n. 10 miljoonan edestä ja yhden raketin keskimääräinen hinta on n. 10 euroa, niin helpolla laskutoimituksella saadaan, että uutena vuotena ostetaan 1 miljoona rakettia.

Tällöin loukkaantumisosuus olisi 0,000032 eli 0,0032 %.

Okei, jos sanotaan, että 25 % liikevaihdosta tulee uutena vuotena ja yksi raketti maksaa n. 20 euroa .Tälllöin ammutaan ilotulitteita 250 000 kappaletta.

Tällöin loukkantumisosuus olisi 0,000128 eli 0,0128 %

Pointti on, että aika pienestä luvusta puhutaan suhteellisesti.

Ongelmana on, että (iltapäivä)lehdet ankkuroivat meille hyvin erilaisen kuvan todellisuudesta kuin mitä se on oikeasti.

Olisi hauska verrata, että miten ilotulitteiden vaarallisuus suhteutuu esim ruokailuun. Veikkaan, että ruokailu todetaan varallisemmaksi ja täten kielletään.

Tässä on kyllä pelkkää asiaa, mitä olet kirjoittanut.. Raketit ovat kivoja katseltavia eikä äänet hirveästi haittaa MINUA ja niitten riski % ei todellakaan ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.
-Kyllä mä ymmärrän lemmikkien tuskan. Meilläkin on koira ollut jo 6 vuotta, mutta ei se "pelkää", ääni vaan on "kova" sen korville, mutta siihenkin on keinoja keksitty.
edit: pieni kirjoitus virhe..
 

scholl

Jäsen
Ois tehny mieli ottaa toi yks alas tosta huvilakadulta. Se ois ollut ihan hollilla tästä ikkunasta. Helvetin moinen savu. Se porukka kävelee tossa sellaisessa kännissä, etteivät meinaa pystyssä pysyä ja silti laukovat kädestä raketteja. Pari putosi maahan ja ne välkehtivät valkoiset, punaiset ja vihreät lenteli jalkakäytävällä ympäriinsä kun raketit räjähtivät maassa ja helvetin kova savu nousi ilmaan. Se oli niin jurrissa kun mulle näytti keskisormea kun katoin ikkunasta, että luulen että yhdellä kaljatölkillä oisin saanut sen alas. Tästä on helppo osua.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200712317035939_uu.shtml
Toi postilaatikkojen räjäyttely vituttaa omakotitaloalueilla. Täällä keskustassa vituttaa toi paukuttelu ja illan pilaaminen sekä se, että autoille saattaa sattua jotain, mutta omakotitaloalueilla tosiaan toi postilaatikkorumba. Oltiin kerran Lapissa kun jotkut olivat räjäyttäneet meidän Stalan postilaatikon ja se oli sytyttänyt aidan. Parin metrin matka oli palanut ennenkuin palokunta sammutti. Onneksi eivät mitkään puut syttyneet. Sehän ois voinut levitä taloon, kun ei oltu paikalla. Jos ikinä tulen jatkossa asumaan omakotitalossa niin asennan varmasti kamerat tarkkailemaan myös postilaatikkoa ja jos tulee jupakkaa niin sitten vaikka kumiluoteja kehiin. Ne nilkit tulee hyvillekin asuinalueille räjäyttelemään. Ne pitää saada kiinni, muuten toi ei lopu koskaan.

En kertakaikkiaan tajua miksei kaupunkialueelle riitä järjestetyt ilotulitukset, vaan pitää räjäytellä ja sytyttää paikkoja tuleen. Sehän on selkeä hyökkäys. Ja sitten toisaalta ampua autojen seassa jalkakäytävillä kaatokännissä raketteja kädestä. Ihan käsittämätöntä. Eikä poliisi tee mitään. Ne on nyt niin kusi sukassa sen smash asemin takia, etteivät uskalla laittaa mellakkapoliisia kaduille ottamaan pahimmat kiinni.
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Jos ikinä tulen jatkossa asumaan omakotitalossa niin asennan varmasti kamerat tarkkailemaan myös postilaatikkoa ja jos tulee jupakkaa niin sitten vaikka kumiluoteja kehiin.

Mitä scholl mamoilet? Tilaat vain Würthiltä pari laatikkoa lankanauloja jotka unohdat postilaatikkoon... No huono huumori sikseen.

Kävin tossa piskin kanssa vielä iltakusella ja oli oikeastaan aika rauhallista, kohta varmaan taas paukkuu kovaa. Kyllä sitä taas näki kaiken maailman sankareita, pienille lapsille annettu roomalaisia ja ei suojalaseista tietoakaan, vaikka vanhemmat seisovat vieressä. Eräs noin 35-vuotias pälli päätti ampua TK:nsa kahden metrin päässä minusta ja koirasta. Jouduin huomauttamaan.

Suurin osa toki ampui paukkunsa ihan fiksusti. Järkeä vaan kaivataan lisää, ei noi raketit kuitenkaan leluja ole.
 

Tunturisusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei kait noita ilotulitteita voida koskaan kieltää lopullisesti, vaikka asiaa kuinka perustelisi viikon häiriköinnillä ennen uuttavuotta ja lukuisilla vahingoilla joita tulitteet aiheuttaa.

Illalla vitutti kuitenkin kuin pientä eläintä, kun jotkut nulikat oli keksineet alkaa ammuskelemaan autoja metsikon suojista raketeilla ja eiköhän vaan kylkeen osunut. Onneksi räjähti vasta kopsahduksen jälkeen, joten vaurioilta tällä kertaa vältyttiin. Hirvittää vain se jälki mitä tulee kun onnistuvat ampumaan raketin auton ikkunasta sisään, kun kuski esim. vetelee kessua ajellessaan. Olisivat pojat saaneet melko kyytiä jos paikalla olisi ollut vähemmän likennettä ja pienempi rajoitus...
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Ihmettelen tuota samperin rakettitouhua. En ymmärrä, en ollenkaan ymmärrä. Lähialueen ihmiset ovat kaikki pihoillaan ampumassa, kaikilla ihan samanlaisia raketteja. Ensimmäisen puolen tunnin aikana on nähty jo kaikki variaatiot siitä mitä täällä on myyty. Herranjumala mitä haaskausta, mää en ymmärrä. Lahjoittavatko nuo ihmiset WWF:lle rahaa kuukausittain saimaannorppien pelastamiseksi tunteakseen olevansa parempia ihmisiä?

En ole 10 vuoteen ampunut raketteja. Nyt poika on siinä iässä, että noi kiinnostaa, ja se sattui vuorostaan olemaan tänä vuonna minun luona vuodenvaihteen.

Isukille oli yllätys kun gigant paketissa kaikki 19 oli samanlaisia raketteja, koosta riippumatta. Poika huutaa hurraata, kun isukki sytkärillä näpit jäässä tapailee viidettätoista samanlaista rakettia.

Huh. No, tää tapahtuu vasta kahden vuoden päästä uudestaan.
 

tiikeri

Jäsen
Onhan se nyt huomattavasti järkevämpää ja hienompaa ampua rahansa taivaalle, kuin tuhlata ne alkoholiin ja vetää vessanpöntöstä alas seuraavana aaamuna. Harmillista tietenkin, että eräät eivät osaa toimia räjähteiden kanssa oikein ja vahinkoja sattuu. Tosin niille jotka tarkoituksella pelleilevät, niin heille saa vahinkoja sattuakin. Kunhan vahingoittavat vaan itseään, eivätkä viattomia sivullisia.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Voi vitun ämmät teidän kanssa. Musti ei saa kuulla pamauksia ja lapsenkin kehitys häiriintyy kun sattuu näkemään raketin? Aijaa, meillä oli koiranpentu mukana kun paukuteltiin ja lapset ovat kaikki olleet pienestä pitäen mukana. Kaikki koirat mitä meillä on ollut ovat tottuneet tuohon, koska ne on totutettu siihen. Myös lapset ovat tottuneet meteliin ja tuo 2kk vanha nukkui koko ajan kun äsken paukuteltiin omia. Ja tuossa kun katseltiin kaupungin ilotulitusta likka istui sylissä ja katseli myös. Mutta jos ne on jotain pullossa kasvatettuja janipettereitä joiden henkinen hyvinvointi häiriintyy kun joku sanoo ruman sanan televisiossa tai jos rakettien pauke vanhempien mielestä on saatanasta niin eipä ole ihme jos niitä janipettereitä joku kiusaa myöhemmin koulussa.
 

brendadervin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas, Ilves, hcbat
Kaupungissa vielä ymmärrän rajoitteet mutta näin maaseudulla kun korkeintaan metsän elävät häiriintyy kun sinne päin poksuttelee tuntuu ajatus totaalisesta kiellosta kohtuu absurdilta. Niitä ampumaan ei tarvinnut edes 'vittumarkoa' tai 'karjalalippistä' koska normaali fleshless tuntui toimivan aivan normaalisti. Asuinpaikkasidonnaista ilmeisesti mitä suuremmissa määrin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös