Aalto toteaa yllä olevassa linkissä, että ainoa tapa, jolla ihan oikeasti voisi päästönsä kompensoida, on metsän istuttaminen aavikoituvalle alueelle, johon vastaavaa hiilinielua ei muutoin syntyisi. Laajemmin tarkasteltuna yksittäisen metsän suojelu ei Aallon mukaan vähennä puun käyttöä, eli vastaava puumäärä hakataan jostain toisesta metsästä teollisuuden tarpeisiin.
Vartian mukaan Compensate ostaa hiilensidontaa jo käynnissä olevista, luotettaviksi todetuista metsityshankkeista, aluksi Afrikasta ja Etelä-Amerikasta. Kuluttajien rahoilla ei siis istuteta puiden taimia, vaan maksetaan jo sidotusta hiilidioksidista. Käytännössä raha siis varmistaa, että hiilensidonta jatkuu kohteessa. Lisäksi Compensate osallistuu kuluttajilta kerätyillä varoilla YK:n alaisen REDD+:n suojeluprojekteihin. Compensatella on tieteellinen neuvonantajaryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala. Kulmala on ollut vuosien ajan maailman siteeratuimpia tutkijoita geotieteiden saralla. Kulmalan mukaan hiilensidontaan osallistuvia metsityshankkeita täytyy alkaa mitata ja todentaa mahdollisimman pian. Tarvitaan ihmisiä, jotka maksavat (päästöjen hyvittämisestä), ihmisiä jotka istuttavat ja hoitavat metsiä, ja ihmisiä jotka mittaavat, että päästöt poistuvat, Kulmala kuvaa työnjakoa.
Maallikkona näkisin Aallon olevan turhankin tiukka näkemyksissään ja Kulmalan olevan enemmän oikeassa, koska metsien hoitaminen on osa hiilensidontaa. Ne joilla on omaa metsää tietävät, että metsä vaatii myös hoitamista mm. vesakoiden ja joskus liiallisen aluskasvillisuuden, kuten heinän, poistamisesta. Jos metsä on arvokasta esimerkiksi joidenkin eläinlajien osalta, hoitotoimiin saattaa tulla erityispiirteitä.