Todennäköisemmin ihmisillä on 50 vuoden päästä asiat suurinpiirtein yhtä paljon paremmin, kuin mitä meidän asiat on verrattuna 70 lukuun.
Ihminen ei tietenkään sukupuuttoon kuole, mutta kun huomioi seuraavan, niin surulliselta näyttää ympäristön näkökulmasta.
-1900-luvun alussa ihmisiä oli pallolla alle kaksi miljardia. Noihin aikoihin verrattuna ihmisten määrä on moninkertaistunut ja kasvaa yhä.
-Varsinaista kulutuskulttuuria on kestänyt alle 50 vuotta.
-Samaan aikaan köyhät maat ovat alkaneet vaurastua.
Kun yhdistää ihmisten valtavan määrän, leviävän kulutuskulttuurin ja ennustetun globaalin keskiluokan voimakkaan kasvun, siihen on vaikeaa sovittaa puhdasta ympäristöä.
Esimerkiksi lihansyönnin vähentämisen välttämättömyydestä julistetaan, mutta samaan aikaan pelkästään Suomeen edestakaisin suuntautuvat ulkomaisten turistien turistilennot aiheuttavat niin suuret päästöt, että ne kuormittavat ilmastoa enemmän kuin kaikkien suomalaisten lihansyönti. Kun köyhät maat nousevat ja rupeavat tavoittelemaan länsimaista elintasoa lentojen ja muun kerskakulutuksen voimin, vaikuttaa tilanne lohduttomalta.
Kehitys etenee niin, että askel askeleelta annamme periksi. Luonto ottaa turpiinsa iskun toisensa jälkeen. Jokaisen iskun jälkeen toteamme, että nyt vain on näin ja tästä on suunnattava eteenpäin, mutta samalla tuho etenee.
Menneeseen voi vedota niin kauan kuin maapallolla on riittävästi tilaa paskaamiseen, mutta kun tila loppuu ja paskaamisen seuraukset alkavat konkretisoitumaan, niin silloin todellisuus paljastuu.