Päinvastoin, riippuvuus fossiilisista polttoaineista = Saksan riippuvuus Venäjästä energiansa suhteen.Tekstini sopisi useampaankin ketjuun, mutta ei ole mitään syytä miksei se sopisi myös tähän ketjuun.
Kiihkeä ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on nyt johtanut siihen, että brutaalin hyökkäyksen kohteena oleva suveereni maa jätetään EU:n toimesta kuin nalli kalliolle, vaikka juhlapuheista kerrotaan (linkki Eurooppa-neuvosto) EU:n tukevan päättäväisesti Ukrainaa ja sen kansaa.
Taustalla on Saksan kohtalokas päätös luopua ydinvoimasta, mikä on osoittautunut taloudelliseksi ja ekologiseksi katastrofiksi ja nyt myös inhimilliseksi sellaiseksi. Erityisesti punavihreiden innolla lobbaama "green energy" on osoittautunut juuri sellaiseksi mistä peräkammarin pojat varoittelivat. EU:n tekemä naimakauppa (hirttosilmukka) Venäjän kaasun kanssa estää nyt järeimpien pakotteiden käytön. Liittokansleri Schultzin selitykset ovat retoriikan jonglöörimäisiä taidonnäytteitä Kommentti: EU sössi tehokkaimman Venäjä-pakotteensa (linkki Iltalehti)
Energiaomavaraisuutta on pidetty meillä laajalti ns. menneen talven takapajuisina perämökkiläisten höpinöinä.
Se että Saksa teki typerän valinnan on ollut tiedossa siitä saakka kun päättivät luopua ydinvoimasta. Nyt se vain osoittautuu vielä normaalia typerämmäksi kun on hirttäydytty Venäläiseen energiaan kiinni ja täten ei voida käytännössä laittaa kovia sanktioita Venäjää kohtaan. Yleisellä ydinvoimavastaisella liikkeellä on verta käsissään.Saksa teki suuren virheen siinä, että se luopuu ydinvoiman käytöstä liian nopeasti. Nyt Saksa on todella pulassa. Voisikohan Saksa perua typerän päätöksensä ja jatkaa ydinvoiman käyttöä pitkälle tulevaisuuteen; mikä olisi todella järkevääkin pitkällä tähtäimellä.
Siirtyminen luonto ystävälliseen energiateollisuuden hyödyntämiseen on pitkällä tähtäimellä hyvä asia, mutta siinäkin on pidettävä järki mukana eikä mennä ojasta allikkoon.
Saksa on vielä pitkän aikaa riippuvainen kivihiilestä ja maakaasusta halusimme tai emme. Saksa taisi kiivetä perse edellä puuhun.
Millaisella aikavälillä ajattelit uusiutuvien energiamuotojen kykenevän täyttämään ydinenergian jättämän valtaisan aukon?Saksan "energiewende" teki fataalin virheen siinä kohtaa kun ydinvoimasta luovuttiin niin nopeassa tahdissa, ennen kuin uusiutuvan energian kapasiteettia oli riittävästi rakennettu tilalle. Taustalla ollut idea fossiilisen energian alasajosta oli kuitenkin aivan oikea idea.
Juuri näin. Saksan tilanne on todella hankala tällä hetkellä. Saksa on sitonut kätensä selkänsä taakse ja on pulassa vielä pitkän aikaa omien päätöksensä vuosi.Se että Saksa teki typerän valinnan on ollut tiedossa siitä saakka kun päättivät luopua ydinvoimasta. Nyt se vain osoittautuu vielä normaalia typerämmäksi kun on hirttäydytty Venäläiseen energiaan kiinni ja täten ei voida käytännössä laittaa kovia sanktioita Venäjää kohtaan. Yleisellä ydinvoimavastaisella liikkeellä on verta käsissään.
Saksassa? Käsittääkseni se on sen jo tehnyt, eli tuulivoiman, aurinkovoiman, vesivoiman ja biomassan osuus Saksan sähköntuotannossa on kasvanut enemmän kuin ydinvoiman osuus on vähentynyt. Joten fossiilisten osuus sähköntuotannossa on siten jonkun verran pienentynyt.Millaisella aikavälillä ajattelit uusiutuvien energiamuotojen kykenevän täyttämään ydinenergian jättämän valtaisan aukon?
Toivon hartaasti että Saksassa tajutaan pistää viimeisten ydinvoimaloiden alasajo jäihin vähintään siiheksi kunnes Ukrainan sota on päättynyt. Tuo ydinvoiman alasajo on tolkuttoman suuri strateginen virhe ja varmasti myös naapurimme myyräntyön ansiota se, miten tehokasta ydinvoiman vastainen lobbaus on ollut verrattuna sen aiheuttamaan uhkaan (saati jos vertaa lobbaukseen fossiilisia vastaan). Ydinvoiman reaaliset uhat ovat aika minimaaliset jos ei operoida neukkutekniikalla tai aktiivisella maanjäristys/tsunamialueella.Saksassa? Käsittääkseni se on sen jo tehnyt, eli tuulivoiman, aurinkovoiman, vesivoiman ja biomassan osuus Saksan sähköntuotannossa on kasvanut enemmän kuin ydinvoiman osuus on vähentynyt. Joten fossiilisten osuus sähköntuotannossa on siten jonkun verran pienentynyt.
Strateginen virhe oli kuitenkin lähteä korvaamaan uusiutuvilla ydinvoimaa, kun olisi pitänyt lähteä korvaamaan uusiutuvilla fossiilisia.
Toki sitten lämmitys, liikenne, teollisuus olisi suurelta osin edelleen käyttänyt fossiilisia ja sitä kautta tuottanut Venäjä-riippuvuutta, vaikka sähköntuotanto olisi saatu 2020-luvulle mennessä fossiilittomaksi.
Saksa tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2045 mennessä. Se on varmasti hyvin vaikea tavoite saavuttaa kun samalla toteutetaan ydinvoiman alasajoa. Joten veikkaisin, että pari vuosikymmentä pidempään voi mennä.
Olikohan tämä pelkkää trollailua?Jotenkin on vaikeaa ymmärtää miten olemme sotkeneet itsemme epärealistisia aikatauluihin. Suomi on mallioppilas, täyttää Pariisin ja Kioton ilmastosopimukset nykyisellään ja onnistunut vähentämään päästöjä maksimi vuodesta (2003) lähes 50%. Samaan aikaan koko muu maailma on meistä jäljessä. Petteri Taalas pitää hiilineutraalisuuden saavuttamista EU:saa vuoteen 2050 hyvin haasteelliseksi. Suomen tavoitetta hän ei suoraan kommentoi, mutta eihän se ole mahdollinen. Niin ihmettelen vaan, että kuinka vaikeaksi elämän pitää mennä ja kuinka surkeaksi kilpailukyvyn romahtaa ennen kuin aikataulu tarkistetaan. Jos olemme hiilineutraaleja 2045 tai 2055, niin olemme Top3 maa joka tapauksessa. Nyt jo kannattaa ennemmin avata paperitehdas Saksassa kuin Suomessa. Tilanne menee hyvin synkäksi ennen kuin aletaan kuuntelemaan asiantuntijoita.
Pelkkää trollailua käyttäjä @Stonewall :in kirjoitus?Olikohan tämä pelkkää trollailua?
Tuo Lindblomin blogipostaus alkaa aika hassulla tavalla. Nimittäin valehtelemalla. HS puhuu hiilijalanjäljestä ja sitten Lindblom alkaa puhumaan ekologisesta jalanjäljestä. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ekologinen jalanjälki näyttää olevan pieni, mutta hiilijalanjälki on iso.Pelkkää trollailua käyttäjä @Stonewall :in kirjoitus?
Suomen tavoitteet hiilineutraaliudesta voi aivan yhtä hyvällä syyllä sanoa olevan pelkkää trollailua. Tai komediaa, miten vaan. Hiilineutraalisuushan lasketaan sellaisten standartien mukaan, joissa ei ole huomioitu suomalaista biokapasiteettia. Se vaan päätettiin niin, aivan samalla tavalla kuin ristiriitaisesti päätettiin, että turve luokitellaan fossiiilisiin polttoaineisiin Suomessa. Suomi on aina ollut hiilineutraali. Lindblom teki tästä erinomaisen blokkauksen Usariin (linkki US).
Nyt Marin kertoo kuinka Suomi ei voi olla riippuvainen Venäjän energiasta. Millä henkseleillä, tai hameella, Marin meinaa muuttaa Suomen strategiaa päinvastaiseksi. Veikkaanpa että nämä puheet unohtuvat pölyn laskeuduttua Marin: Eurooppa ei voi olla riippuvainen Venäjän energiasta – vastapakotteiden ”hinta on hyväksyttävä” (linkki IL)
Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloiden sulkeminen oli iso virhe. Helsingin energiasta tuotetaan tällä hetkellä noin 40% venäläisellä maakaasulla. Vihreiden ja muiden konsensus-puolueiden ansiosta meillä ei ole enempää ydinvoimaa, mitä tällä hetkellä on. Vihreät pystyivät aika tarkalleen kaksikymmentä vuotta viivyttämään ja estämään ydinvoiman rakentamisen ja poistuivatpa peräti kahdesti hallituksesta vastalauseena ydinvoiman rakentamiselle.
@kehveli Kuka on tarrautumassa fossiilisiin? Ei kai kukaan. Mutta jos koko elämänsä ilmastoa ja sen muutosta tutkineen tutkijan ja maailman meteorologien järjestön puheenjohtajan mielestä aikataulu on liian tiukka, niin se nyt vaan on liian tiukka. Pidän käsittämättömänä, että todellisuuden kohtaaminen on näin vaikeaa ja hidasta. Ei vaan hallitukselle, mutta myös laajemmin yhteiskunnalle.
Suomi tulee olemaan maailman absoluuttisia ykkösmaita lämpenemisen pysäyttämisessä, vaikka aikataulua tarkastettaisiin kymmenellä, viidellätoista vuodella. Olemme (ehkä Saksan ohella) ainoa maa joka täyttää jo nyt ilmastosopimusten velvoitteet. Saksankin tavoite 2045 on epärealistinen, mutta sentään jotenkin tolkullinen.
Tuota en ihan ymmärrä, että miksi Suomen juuttuminen köyhimmäksi Pohjoismaaksi, Euroopan autoköyhimmäksi maaksi ja koko ajan enemmän ja enemmän velkaantuvaksi maaksi ei herätä enempää huolta. Protesteja nostaa lähinnä autoilun kustannusten nousu, mutta kilpailukykyvystä tulisi olla huolissaan. Toivottavasti tässäkin järki voittaa ennen kuin on myöhäistä
Hiilitulleja tarvittaisiin nopealla aikataululla. Sille on esteensä, uhka kauppasodasta jo käynnissä olevan sodan lisäksi.Suomi koittaa olla sitä ja tätä ennen Eurooppaa ja Eurooppa ennen muita, samaan aikaan Kiina:
Kiina kiskaisi energiatuotannon hiilidioksidipäästöt huimaan kasvuun
Energiantuotantoon liittyvät hiilidioksidipäästöt nousivat maailmanlaajuisesti viime vuonna kuusi prosenttia korkeimmalle tasolleen koskaan, kertoi Ka...www.esaimaa.fi
Älä nyt. On kauhean tärkeää, että Suomen liikenteen päästöt vähenevät. Ne kun on 0,032% maailman päästöistä. Kohta ne on 0,016%. Jokaisella pierulla on merkitystä Saharan ilmanlaatuun.Diesel voi kallistua ensi yönä 20 senttiä lisää – Kuopiolaisyrittäjän lisälasku toistakymmentä tuhatta euroa viikossa: ”Järkyttävä tilanne”
Ukrainan sodan aiheuttama dieselin hinnan nopea kallistuminen voi olla kuolinisku monelle kuljetusalan yritykselle.www.yrittajat.fi
Suomalainen yrittäjä maksaa ja kansa sitten perässä kaikessa. Vittu mitä paskaa.
Hylsyt ynnämuut on siivottavissa mutta toivottavasti käyttävät jotain kupari- tai messinkiluoteja tuolla kun räiskivät. Lyijyluodit olisi itse paholaisesta…Aika vähän tullut vastaan nyt keskustelua tuosta venäjän ja ukrainan välisestä sodasta ilmaston kannalta. Toihan on ihan täydellistä ympäristön paskaamista. Panssarivaunut, lentokoneet helikopterit ja erilaiset pommit ja ohjukset tuottaa älyttömän määrän päästöjä. Puhumattakaan siitä hylsyjen määrästä mitä tuonne kertyy. Eikö elokapinan kannattaisi mennä tuonne pystyttämään tiesulku?
Toisaalta voi kysyä, onko Venäjän rahoittaminen vihreän politiikan tulos, kuten Korhola väittää. Tietääkseni Venäjältä tuodaan fossiilista energiaa.Hyvää pohdintaa vihreästä siirtymästä.