Suomen keskilämpötilan kehitys - ymparisto.fi Tuossa kuvaajassa vuoden 1939 keskilämpötila ainakin huitelee lähellä nykyisiä lukemia. Ai niin, aiemminkin huomautettu, että perustuu vain neljään säähavaintoasemaan, eikä sovellu siis käytettäväksi kuin korkeintaan siltä osin kuin vahvistaa viime vuosien lämpöennätykset.
Kuten kuvaajassa näkyy seuraavan talven jyrkkä lasku.
Viittasin postauksessani Ilmatieteenlaitoksen tilastoihin ja annoin ihan linkinkin. Päätit sitten vastata esittämällä täysin muusta lähteestä olevan käppyrän, jossa esitetään vuotuinen keskilämpötila, joka sekin näyttää äkkiseltään olevan korkealla vuonna 1938 ja lähtevän laskuun vuonna 1939 ollen matalimmillaan vuonna 1940.
Alkuperäinen heittosi toisessa ketjussa:
Kesä 2018 oli Suomessa poikkeuksellisen lämmin ja helmikuu 2019 maan pohjoisosissa poikkeuksellisen kylmä. Yksiselitteisesti syynä on pidetty ilmastonmuutosta. Nytkö aloit denialistiksi kun kyse on kesästä 1939 ja talvesta 1940?
Vastaukseni tuohon heittoon tässä ketjussa:
Poiminta toisesta ketjusta:
Ensimmäinen väitteesi pitää paikkansa heinäkuun osalta, jolloin sekä etelässä että pohjoisessa oli lämmintä. Pohjoisessa itse asissa lämpimämpää kuin kertaakaan vuodesta 1900 eteenpäin. Helsingin Kaisaniemessä kyseinen vuosi oli saman tarkastelujakson kolmanneksi lämpimin. Elokuussa sekä etelässä että pohjoisessa oli toki vuosien 1981-2010 keskiarvoa lämpimämpää, muttei mitään ennätyksiä rikkovia lämpöjä etelässä eikä varsinkaan pohjoisessa. Syyskuu jatkoi samalla linjalla elokuun kanssa. Kesäkuu oli poikkeuksellisen kylmä pohjoisessa ja etelässäkin vain niukasti em. keskiarvon yläpuolella.
Helmikuu 2019 oli etelässä (Kaisaniemi) poikkeuksellisen lämmin enemmänkin ja sijoittuu aiemmin mainitulla aikajaksolla neljänneksi lämpimimmäksi. Pohjoisessa (Sodankylä) oltiin myös tuon keskiarvon (1981-2010) yläpuolella ja 2000-luvullakin on ollut lukuisia selvästi kylmempiä helmikuita. Jopa vuosi 2018 oli kylmempi.
Mitä tulee kesään 1939, niin elokuu oli etelässä poikkeuksellisen lämmin ja tuo on edelleen Kaisaniemessä selvä ennätyslämpö, mutta pohjoisessa kyseisen vuoden tulos ei pääse edes kymmenen joukkoon. Mikään muu kesäkuukausi ei erotu erityisen lämpimänä.
Edit. Ilmatieteen laitoksen sivuilta voi noita ihan itse tutkiskella.
Kuukausitilastot - Ilmatieteen laitos
Suomen sään kuukausitilastot. Mukana lämpötila-, sademäärä- ja lumitilastot.ilmatieteenlaitos.fi
Eli jospa nyt vaan kommentoisit asiaa, josta on kysymys.
Edit. Jostain syystä tuo linkkini menee ainakin kännykällä ihan poskelleen.
Edit 2. Hyvinhän tuo linkki sittenkin toimii. Eli otsikon "Kuukausitilastot" alla on lueteltuna jokainen kuukausi ja niitä klikkailemalla voi tutustua jokaisen keskilämpötiloihin vuodesta 1900 eteenpäin.
Viimeksi muokattu: