Olisiko peräti eka viestini tähän ketjuun, joten oh behold!
Iso asiahan tämä on, ja jotenkin aina oma asennoitumiseni - huom. ei mielipiteeni - menee sen mukaan, miten kulloinenkin keskusteluympäristö kiihkoilee. Eli vahvasti punaviherpiipertävässä ilmastoahdistusta potevassa ja varsinkin siitä kiihkoilevassa seurassa en jaksa peitellä lentomatkojani, lihansyöntiäni tai puulla lämmitystä. Toisin päin taas kaveripiiriini kuuluu auroharrastajia ja porukkaa, jonka lempivitsit liittyvät viherpiipertämiseen, ja heidän seurassaan taas tulee pidettyä yllä sitä, miten hyviä kasvisruokiakin on, kuinka mukavaa on matkustaa junalla ja että omakotitalossa maalla asuminen kymmenen autonraadon ympäröimänä ei vastaa mun käsitystäni autuaasta olotilasta.
Tosin olen huomannut tämän saman asemoinnin myös politiikan kohdalla - jompaan kumpaan laitaan painottuvassa seurassa olen yleensä se, joka alkaa hangata vastaan. En tiedä, johtuuko tämä jostain luonteeni ylevästä piirteestä ja pyrkimyksestä ymmärtää kaikkia osapuolia, luoda konsensusta ja saattaa kaikki lopulta yhteisen leirinuotion ääreen laulamaan Sankareita, vai olenko vain mulkku. Itse tapaan ajatella edellistä, mikä ei ole kuitenkaan pelkästään positiivinen piirre sekään, vaan lopulta aika raastava. Ulkopuolisille kai tuo jälkimmäinen luonnehdinta on tutumpi. Tai sitten tämä juontaa juurensa taustoihini mustavalkoiseen ajatteluun pohjautuneessa kristillisessä yhteisössä, enkä enää jaksa niin kovin paljon vastaavanlaista poissulkevaa ajattelua.
Itse asiaan mulla on varsin ristiriitainen suhtautuminen. Tiedän faktat ja kuinka olisi hyvä toimia, mutta olen avuton niiden edessä. Kaikki pitäisi lopettaa - lentäminen, ajaminen, lämmittäminen, syöminen, suoratoisto. Osta vaatteesi vastuullisilta brändeiltä, siirrä talousasiainhoitosi ilmastovastuulliselle toimijalle, syö ilmastoa ja eläinten oikeuksia kunnioittaen. Kyyninen puoleni sanoo, että tällä tehdään vitusti bisnestä ja toisaalta, mitäpä minun valintani lopulta vaikuttavat kokonaisuuteen - lento lähtee, vaikka kuinka huutaisin ilmastoahdistustani ja lähimatkailisin lomalennon sijaan. Samaan aikaan kuitenkin vituttaa myös joidenkin täydellinen välinpitämättömyys asian suhteen - kierrättäminen on lopulta älyttömän pieni juttu ja helpottaa usein omaakin arkea, puhumattakaan roskien laittamisesta roskikseen julkisilla paikoilla. Onko oikeasti täydellisen mahdotonta ajatella ajavansa vähemmän kuluttavalla autolla? Entä jos tekisitkin kotimaanmatkan yhden kaukolennon sijaan, Suomessakin on nimittäin nähtävää?
Ehkä jotenkin näin tapaan ajatella, että faktat ovat viherpiipertävällä puolella. Asioiden on muututtava. Vaan miten sitä muutosta pyritään saamaan aikaan? Pakkokeinoilla ja valistuksella. Edellinen tulee ylhäältäpäin eikä saa olla liian yhtäkkistä, jälkimmäinen tulee epävirallisemmin, mutta ei saa olla sen jyrkempää. Saarnaamalla saadaan ihmiset takajaloilleen ja syntyy vastareaktio mihin milloinkin, alkoholipolitiikkaan, turvapaikanhakijoihin, ilmastonmuutokseen ja niin edelleen.
Niin, ehkä tässä tosiaan on ihan hyvä olla vähän mulkku. Tai konsensusajattelija, joka päätyy olemaan mulkku kulloisenkin osapuolien mielestä, koska ei ole kummankaan puolella täysin. No, helppoa tällainen ei ole koskaan ollut. Sisällissodassa asia olisi ratkaistu antamalla teloituskäsky molemmilta puolilta.
