Mainos

Hyväksytkö homon presidenttinä?

  • 44 948
  • 374

Patajokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Jokerit, Man C, Real Zaragoza
Äänestys tästä asiasta olisi ollut mielenkiintoista nähtävää. Jo keskustelun seuraaminen ansaitsee kyytipojakseen olutta&poppareita / punaviiniä&juustoa (kannasta riippuen).

Melko homouden yleisesti tuomitsevaista tuntuu väki keskimäärin olevan, vaikka mulle ainakin kotona opetettiin, että mitään ei saa tuomita suoralta kädeltä ihan kokeilematta.

Joten minun mielestäni homo voi olla presidentti, homoiluun yleisesti en toistaiseksi osaa ottaa kantaa.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minullle on aivan helkkarin samantekevää onko presidentti hinttari vai ei, kunhan on pätevä hommaan. Sen sijaan toivon hartaasti, että Suomesta löytyy riittävästi homofobisia äänestäjiä torppaamaan Haavisto-ilmiön. Äänestysperuste on ihan samantekevä, kunhan saamme presidentiksi pätevimmän ehdokkaan eli Niinistön.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Mr. Hankey suostuisi kyllä monenkin maan presidentiksi.

Tästä pitikin kysymäni, onko tai onko joskus ollut jonkun maan presidentti avoimesti homoseksuaali? Kaappihomoja ja biseksuaaleja on varmasti, mutta heti nyt äkkiä en muista kuulleeni tuosta.

Btw., otsikon kysymykseen vastaan että aivan sama. Tällä kerralla taitaa olla homma kuitenkin Saulin pulkassa, mutta kuuden vuoden päästä tilanne voi jo olla erilainen. Toisaalta, onko Sauli vielä silloin Jennin kanssa ja Pekka Antonionsa kanssa, mutta se onkin eri juttu.

Ikäeroista yleensä; mielestäni Sauli on ottanut harkitun riskin mennessään naimisiin n. 30 vuotta nuoremman naisen kanssa. Muistan hyvin kun toinen vaimoni oli minua 15 vuotta nuorempi ja kolmas 20 vuotta nuorempi; kyllä siinä joissain suvun tapahtumissa oli kaikenlaista pohdintaa. Siinä mielessä homouteen liittyvä pohdinta menee vähän samaan sarjaan. Vanha kansa ei oikein sulata kumpaakaan.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Flores on syntynyt 1978 ja tapasivat 1997, joten Pekka ei ole alkanut parisuhteeseen alaikäisen kanssa. Silti yhteisiä vuosia kertyy 15.

OK, tämä clear => jostain muistin nähneeni kaverin syntymävuodeksi -82? Ja selvennyksen vuoksi meikäläisen tekstissä alaikäinen = alle 18 v.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos presidenttiehdokkaan seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään merkitystä, niin miksi tämä aihe silti herättää paikoin kiivastakin keskustelua? Eikö tämä ole juuri merkki siitä, että sillä todellakin on merkitystä. Mikäli aihe olisi vähäpätöinen, niin ei siitä jaksettaisi sivutolkulla jauhaa.

Luulisi, että Niinistön ja Haaviston asenteet esim Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen tai eurokriisiin hoitamiseen kiinnostaisvat enemmän, mutta nämä asiat eivät herätä tunteita niin paljon kuin tuo hetero/homo -asetelma.
 

Rainer Zufall

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sanoo Rainer, jonka omat tiedot:

Harrastukset
Liikkumista ja paikallaoloa, lukemista ja penkkiurheilua, vedonlyöntiä huomattavan huonolla menestyksellä mutta onneksi pienillä panoksilla



Muna suuhun vaan ja kohti uusia taisteluita!

Jos jatketaan asian vieressä ja vihjaat padan soimanneen kattilaa, niin lainaan sinulle Suomen kielen perussanakirjaa kohdasta 'mutta', merkitys 2:

"vastakohtaparin edellinen jäsen sisältää us. myönnytyksen: tosin, kyllä, vaikkakin tms.; jälkimmäinen jäsen ilmaisee us. varauksen, tarkennuksen tm. lisäyksen: kuitenkin, sittenkin, joka tapauksessa. Hän on matkoilla m. palaa pian. Odotin häntä m. turhaan. Uhkaili muttei kumminkaan lyönyt. Saat anteeksi m. vain tämän kerran.”...

Olisin mielelläni käyttänyt pilkkua, mutta sitä ei tuossa tarvittu.

Toivottavasti muna maistuu, onnea taisteluun!
 

Schadowan

Jäsen
Hyväksyn. Suomi ei taida vielä kuitenkaan olla valmis tähän. Haavistossa on ehdottomasti presidentti-ainesta, joten ehkä sitten 6v päästä? Niinistö on loistava vaihtoehto maamme johtoon tässä vaiheessa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sen verran olen elämää nuorempana nähnyt ja erilaisissa ympyröissä pyörinyt erilaisten ihmisten kanssa (ml. homot), että tämän scenen tunteet ja ylilyönnit ovat todistetusti huomattavasti heteroja vahvempia.

Kyseessä lienevät samanlaiset yksittäistapaukset kuin näissä suomalaismiestentapauksissa, jossa he kilahdettuaan tappavat vaimonsa, lapsensa ja lopulta itsensä, tai sitten naisten kohdalla, jotka paiskovat ovia, astioita ja kenties eivät anna pillua miehelleen pariin viikkoon. Tasapeli siis!

Minulla on ystävinä niin hetetroita, bi-seksuaaleja ja homoja/lesboja. Ymmärtääkseni heidän kohdalla liitoissa ei ole tapahtunut mustasukkaisuusdraamoja vaan ongelmista on selviydytty keskustelemalla. Mutta edelleen, omat kokemukseni eivät tarkoita sitä etteikö homojen/lesbojen keskuudessa voi myös olla rajujakin mustasukkaisuusdraamoja, mutta yksittäistapausten perusteella en ryhtyisi mustamaalaamaan kaikkia näihin seksuaalisiin vähemmistoihin kuuluvia.

vlad.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Hyväksyn. Suomi ei taida vielä kuitenkaan olla valmis tähän. Haavistossa on ehdottomasti presidentti-ainesta, joten ehkä sitten 6v päästä? Niinistö on loistava vaihtoehto maamme johtoon tässä vaiheessa.

Tässäpä se on hyvin tiivistetty. Ei minullakaan Haavistoa vastaan ole mitään, mutta en jaksalla kuunnella kuutta vuotta huonoja ja rasistisia juttuja hänen homoudestaan. Suomi ei siis minunkaan mielestäni ole vielä valmis Haavistoon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Minulla on ystävinä niin hetetroita, bi-seksuaaleja ja homoja/lesboja. Ymmärtääkseni heidän kohdalla liitoissa ei ole tapahtunut mustasukkaisuusdraamoja vaan ongelmista on selviydytty keskustelemalla. Mutta edelleen, omat kokemukseni eivät tarkoita sitä etteikö homojen/lesbojen keskuudessa voi myös olla rajujakin mustasukkaisuusdraamoja, mutta yksittäistapausten perusteella en ryhtyisi mustamaalaamaan kaikkia näihin seksuaalisiin vähemmistoihin kuuluvia.

vlad.

Miksi tämäkin viedään siihen suvaitsevaisuus aspektiin? Jos et äänestä Haavistoa, niin olet suvaitsematon mulkero. En taida äänestää harmaata noubadia tai olen vain suvaitsematon ja jätän kokonaan äänestämättä toisella kierroksella.

Pitäkää tunkkinne...
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Hyväksyn, mutta homoutensa takia presidenttiksi valittua en hyväksy. Tuntuu että kaikki on yhtäkkiä niin liberaalia, että...ja vittu tätä "Haavistolaisuutta" saa kestää vielä vuosia, kun julkihomoille juolahtaa, että persekeles, mullahan on Haaviston siivellä tuplamahdollisuudet päästä [insert], koska [x] julkkis [x] homo.

oh no, mulle tuli nimi mieleen.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Edesmennyttä isoisääni lainaten, "mikäs siinä jos perse kiinnostaa". Minulle ainakin on totaalisen sama onko presidenttimme hetero, homo tai lesbo. Seksuaalinen suuntautuneisuus ei tee yhdestäkään ihmisestä parempaa tai huonompaa.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Jos presidenttiehdokkaan seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään merkitystä, niin miksi tämä aihe silti herättää paikoin kiivastakin keskustelua? Eikö tämä ole juuri merkki siitä, että sillä todellakin on merkitystä. Mikäli aihe olisi vähäpätöinen, niin ei siitä jaksettaisi sivutolkulla jauhaa.

Keskustelun kiivaus johtunee siitä, että homous on edelleen varsin tunnelatautunut asia Suomessa ja muuallakin maailmassa. Ei siitä, että olisi olemassa vahvoja argumentteja homoutta vastaan, mitä tulee julkisessa virassa toimimiseen tai mihinkään muuhunkaan. Juuri tällaisten Haavisto-ilmiöiden kautta käytyjen keskustelujen tuloksena asia tulee banalisoitumaan ennen pitkää siten, että oikeasti menettää merkityksensä. Kannattaa oikeasti tutustua naisasialiikkeen historiaan, samankaltaisuuksia löytyy.

Voi olla, että 30:n vuoden päästä presidenttiehdokkaan poikkeava seksuaalinen suuntautuminen ei synnytä uusia ketjuja edes Suomi24:n.
 
Viimeksi muokattu:

Northern King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tässäpä se on hyvin tiivistetty. Ei minullakaan Haavistoa vastaan ole mitään, mutta en jaksalla kuunnella kuutta vuotta huonoja ja rasistisia juttuja hänen homoudestaan. Suomi ei siis minunkaan mielestäni ole vielä valmis Haavistoon.

Täysin samoilla linjoilla näiden kahden kanssa.
Tiivistää ajatukseni hyvin.

Tänäänkin sai joka paikassa kuunnella "ei mitää homoo" -juttuja.

/e: Eli siis Schadowanin ja Sabatonin kanssa.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Näemmä toiset mielipiteet ovat parempia ja sallitumpia kuin toiset. Minun mielestäni kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita. Jos et halua homoa presidentiksi olet: ___________________ , _________________, ja __________________ (täytä itse). Itselleni homoutta suurempia rasitteita henkilön tavoitellessa presidenttiyttä on "vihreys", sivarius ja yo-koulutuspohja.
Pidätän oikeuden omaan mielipiteeseeni. Jos mielipiteeni ei miellytä kaikkia, niin sitten ei mahda mitään. Yybersuvaitsevaisetkin voisivat suvaita vaikka toisenlaisia mieleipiteitä...
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
On kyllä hieno ketju, meno on ajoittain kuin apukoulun argumentaatiokurssilta. Yhtä pelottaa pääseekö Peksu Gambiaan vai jääkö viittakaksikko tullin haaviin. Toista klassisesti se, että mitäköhän ne meistä ajattelee. Venäjänkin kanssa voidaan joutua ihan paitsioon, koska nehän lopetti kaiken yhteydenpidon USA:nkin kanssa, kun niille tuli neekeripresidentti. Pari kaappihomoa ei voi miettiä kuin miltä se mahtaa tuntua ja rohkeimmat koettavat jo luonnestella näkyä näköaivokuorellaan. Onneksi voi aina sentään mennä Oinos-Pentin hierottavaksi. Niissä hommissa, kun on naiset on vain tiellä. Joku taas ei enää voi katsoa Linnanjuhlia. Myös muutama Kike Elomaan äänestäjää on huolissaan siitä, jos Haavisto ei armeijan ylipäällikkönä käytäkään pitkiä mustia nahkasaappaita ja koppalakkia, kuten hinttarien noissa hommissa kuuluisi. Ja mitä ne sotaveteraanitkin ajattelevat? Kääntyvätkö mullassa maan katsomaan toisiaan, kun ensin ovat menneet itsensä tapattamaan sen puolesta ettei Suomesta tulisi sellainen yhden totuuden maa kuin naapuri taitaa vieläkin olla.

Ketjun kysymykseen, että tietysti hyväksyn. Parempi kysymys tosin olisi, että mitä väliä? Melko henkisesti köyhän kuvan ihmisestä saa, jos alkaa tuohon hommaan miettiä hakijaa seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Olkoon peruste sitten homous tai heterous. Käyttäisivät aikansa vain näihin BB-äänestyksiin, joissa navanalusjutuilla kai jotain relevanssia sitten on.
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Miksi tämäkin viedään siihen suvaitsevaisuus aspektiin? Jos et äänestä Haavistoa, niin olet suvaitsematon mulkero. En taida äänestää harmaata noubadia tai olen vain suvaitsematon ja jätän kokonaan äänestämättä toisella kierroksella.

Pitäkää tunkkinne...

Jos kuvittelit, että kirjoitin suvaitsevaisuudesta, ilmaisin itseni huonosti. Kyse on siitä, että homot ja lesbot ovat samanlaisia kuin muut. Eivät sen parempia mutta eivät huonompiakaan.

Niinistöä voi äänestää aivan järkisyillä tai olla äänestämättä, mutta irrelevanttien syiden nostaminen ensimmäisenä esille kertoo jotain henkilöstä itsestään - olipa syy äänestää tai olla äänestämättä mikä tahansa. Yhtälailla minusta on koomista, jos joku ei äänestä Niinistöä siksi koska hän on hetero - sekin kertoo jotain asenteesta. Minulle seksuaalinen suuntaus on sivuseikka, mutta ymmärrän sen, että joillekin se ei sitä ole - vaikka hiukan kuitenkin ihmettelenkin sitä. Mutta en minäkään ole täydellinen...

vlad.
 

Wolves

Jäsen
Hyväksynkö? Ilman muuta, minulle on ihan sama vaikka presidentti hässisi lampaita, jos se olisi laissa sallittua. Kunhan tekee tehtävänsä, johon hänet on valittu.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Ketjun nimi on mielestäni aika syyttävä tai sitten vaan tulkitsen asian väärin.

Minulle on aivan sama, mikä on presidentin seksuaalinen suuntautuminen. Ei niitä valtion asioita ennenkään ole makuuhuoneessa hoidettu.
 

Putkinotko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Liverpool, NHL:n suomalaiset
Hyväksyn. Suurempana kysymyksenä Haaviston kannalta näen hänen Haaviston sivaritaustan sekä hänen puolinsoonsa liittyvän ongelman. Lisäksi, itse henkilökohtaisesti koen, että hänen toimintansa ympäristöministerinä 1995-99 Natura-aluiden suojelussa ei oikein kestä päivänvaloa. Mutta ennen kaikkea, minusta ei mene oikein loogisesti, että vakaumuksensa johdosta siviilipalveluksen valinnut pyrkii Puolustusvoimien ylipäälliköksi. Vaikka Halonenkaan ei ole armeijaa käynyt näen hänen kohdallaan kuitenkin pienemmän ongelman, koska hän on nainen eikä hänellä ole ollut koskaan mahdollisuuttakaan suorittaa asevelvollisuutta. Haavisto taas on suoraan kieltäytynyt aseellisesta palveluksesta joten samalla hän on mielestäni kieltäytynyt presidentin tehtävästä, koska presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Näen ongelman myös liittyen Haaviston puolisoon. Rattijuoppoustuomio, sen salaaminen sekä aiempi tappelu homokapakassa eivät ole koeteltua kansalaiskuntoa presidentin puolisolle.

Niinistöä pidän siis sopivampana presidedentin tehtävään , kuten pidin myös ensimmäisellä kierroksella. Lisäksi Niinistön valinta herättää maailmalla vähemmän intohimoja eli on kaikin puolin turvallisempi valinta.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ymmärrän kyllä sen, miksi homous on jollekin negatiivissävytteinen äänestyskriteeri presidentinvaaleissa. Onhan se aika homoa puuhaa. Mutta miksi tuo vihreys on joillekin vielä pahempi peikko? Miksei ikipäivänä voi äänestää vihreitä?

Koska kaikki vihreät on jotain vitun visva-ituhippejä, joiden mieleästä sähköä ei saa tehdä ja eläimiä syödä ja kaikkien pitäisi antaa tulla Suomeen viemään suomalaisten rahat ja naiset ja ne hipit vaan istuu kommuunissa juomassa kiljua ja polttamassa ruohoa ja niiden mielestä muiden pitää maksaa niiden kiljut ja ruohot ja sitten ne vielä ajattelee ettei se kuulu ulkopuolisille jos jotkut haluaa homostella. Kaikki vihreät on tuollaisia, ihan jokainen. Ymmärrätkö nyt?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös