Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 004
  • 3 319

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
No onpas kummallinen päätelmä. Että koska Kärppien keskikaistan huikeus oli nähtävissä ennen tätä kautta, tarkoittaa se että IFK:lla on pullat hyvin uunissa? Mulle tuota samaa wappusimaa.
Se huikeus ei kyllä näy ainakaan tilastoissa. Ihan hyvä sentteriosasto Kärpillä oli ennen kauden alkua, mutta ei sitä huikeaksi voinut kutsua. Siinä oli kaksi isoon rooliin suunniteltua pelaajaa (Kristof ja Kupari), joiden onnistumisesta ei ollut mitään takeita. Molempien potentiaali tiedettiin, mutta se potentiaali ei aina realisoidu. Nyt Kärppien onneksi molemmat näistä onnistuivat hyvin, minkä seurauksena Kärppien keskikaista oli tällä kaudella erittäin hyvä. Nelossentterinä IFK voi peluuttaa esimerkiksi Kerästä (jos siihen ei hankita ketään) ja hän on vähintään samaa tasoa kuin Humaloja.

IFK hankkii todennäköisesti vielä yhden sentterin, joka on lähes varmasti kovemman statuksen kaveri kuin Kristof oli ennen tämän kauden alkua. Sen hankinnan jälkeen IFK:n sentteriosasto on paperilla kovempi kuin Kärppien ennen tämän kauden alkua. Se on sitten toinen asia, että tuleeko se onnistumaan lähellekään yhtä hyvin. Kyllähän Kärppien kohdalla oikeastaan ne ainoat kysymysmerkit ennen kautta asetettiin hyökkäyksen kohdalle, sillä valmennus, maalivahdit ja pakisto olivat ihan erinomaista luokkaa. Hyökkäys onnistui sitten tällä kaudella pelaamaan aika lähellä potentiaalinsa ylärajaa, minkä seurauksena Kärpiltä nähtiinkin runkosarjassa ihan dominoiva esitys.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Tätä mää siis niin pelkäsinkin. No katsellaan nyt ensin, mutta ei kyllä oikein hyvältä sitten näytä taaskaan.
Tätä itsekkin pelkäsin...ja nythän on vuotanut jo Saarinen ja Tuohimaa, sekä Engrenin jatko. Sitten vielä 4 hyökkääjää + 1 kiekollinen pakki. Kaikki mainittu tosiaan täällä.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä itsekkin pelkäsin...ja nythän on vuotanut jo Saarinen ja Tuohimaa, sekä Engrenin jatko. Sitten vielä 4 hyökkääjää + 1 kiekollinen pakki. Kaikki mainittu tosiaan täällä.
Eli puolustukseen on tuon otaksunnan mukaan tulossa spekuloidusta kolmikosta Kousa-Ahonen-Rantakari yksi osuma. On siinä sitten vielä vähän jumppaamista. Tuo Rantakari on tosin koko ajan tuntunut hyvän myötätuulen saaneelta nettihuhulta.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Ihan mielenkiinnosta, mikä sai sinut uskomaan ENNEN KAUDEN ALKUA Kristofin olevan tekijämies tähän sarjaan? Kaverihan tuli, kuten tässä todettua, jostain Slovakian kuraliigasta ja sitä ennen vedellyt Mestistä.

Kyllä itsekin kummaksun vahvasti @Barney tavoin, että jos piti ennen tätä kautta Lasu-Kupari-Kristof-Humalojaa "huikeana", niin miten Paajanen-Lundell-"tekijämies"-Keränen/Nykopp ei sitä ole.

Kristofin suhteen arvioni perustui CHL-peleihin, joissa ei pelkästään väläytellyt osaamistaan vaan oli sangen vakuuttava molempiin suuntiin.

Kyllä Paajanen-Lundell-"tekijämies"-"nelosjarru" olisi ihan pätevä, ja jopa huikea jos laidalla olisi varastossa Heponiemeä, Pyörälää, Jokista ja Osalaa. Mutta a) tuo tekijämies täytyy sitten myös hankkia b) nelosjarrukin olisi syytä hankkia sillä Keränen ei ole siihen optimaalinen ja Nykoppin pelikuntoon ei voi lainkaan luottaa ja c) laidoillekin pitäisi vielä Sallisen lisäksi saada toinenkin kärkikenttien sentterinä pelaamaan pystyvä laituri.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tätä itsekkin pelkäsin...ja nythän on vuotanut jo Saarinen ja Tuohimaa, sekä Engrenin jatko. Sitten vielä 4 hyökkääjää + 1 kiekollinen pakki. Kaikki mainittu tosiaan täällä.

Eli jos uusia senttereitä ei ole muita Paajasen lisäksi 7.5. julkistettavassa joukkueessa, niin vihjeesi perusteella veikkaan uusiksi pelaajiksi Tuohimaa, Kousa, Saarinen, Paajanen, Dyk, Wärn ja Sallinen. Olen todella pettynyt jos tässä on julkistuksen anti, varsinkin kun huomioidaan, että Tobias ilmoitti tovi sitten, että enää yhtä pelaajaa haetaan. Sehän tarkoittaisi, että joko puolustuksesta olisi tulossa huomattavasti kevyempi kuin mitä täällä on ounasteltu tai sitten ollaan tosiaan lähtemässä kauteen Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp -sentterinelikolla.
 
Viimeksi muokattu:

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Eli jos senttereitä ei ole Paajasen lisäksi muita tulossa, niin vihjeesi perusteella veikkaan uusiksi pelaajiksi Tuohimaa, Kousa, Saarinen, Paajanen, Dyk, Wärn ja Sallinen. Olen todella pettynyt jos tässä on julkistuksen anti, varsinkin kun huomioidaan, että Tobias ilmoitti tovi sitten, että enää yhtä pelaajaa haetaan. Sehän tarkoittaisi, että joko puolustuksesta olisi tulossa huomattavasti kevyempi kuin mitä täällä on ounasteltu tai sitten ollaan tosiaan lähtemässä kauteen Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp -sentterinelikolla.
Sallinen veke ja rapakon taakse lähtevä Turunen tilalle. Muuten oikea rivi. Tietenkin, jokin ihan uunituore sainaus mahdollinen, mutta tuon sain viime viikolla.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Jos tuota laatikkoleikkiä pelataan, niin mielestäni @Lemieaux esimerkki ontuu. Jos verrataan vuoden takaiseen, niin tilanne on seuraava:

Tyrväinen -> Paajanen
Suomela -> ?
Santala -> Lundell
Keränen/Jääskä/Nykopp -> Keränen/Jääskä/Nykopp

Pointti on silti sama, sentteristössä on vajetta. Ei tosin Santalan ja Suomelan verran, vaan vain toisen heistä.

Meillä on oikeastaan ihan sama pointti, joten en ymmärrä miksi mielestäsi pointtini ontuu. Lundell yllättäen täytti osittain sen puuttumaan jääneen "Suomelan" saappaat, joskaan ei täysin täyttänyt ja hieman erilailla (kokonaisvaltaisempi ja vähemmän puhtaasti hyökkäysvoittoinen sentteri). Aika sama jos nyt ajatellaan Lundellin korvanneen Suomelan, tai korvaavan nyt Santalan, mutta ei hän kuitenkaan molempia voi korvata. Tämä oli minun pointtini ja tämä on nähdäkseni myös sinun pointtisi.

Sitten tuosta erillisenä näkisin lisäksi myös, että nelosen sentterinä "Jasu" olisi Kerästä optimaalisempi.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Sallinen veke ja rapakon taakse lähtevä Turunen tilalle. Muuten oikea rivi. Tietenkin, jokin ihan uunituore sainaus mahdollinen, mutta tuon sain viime viikolla.

Eli jotain tämän suuntaista päästään hahmottelemaan ensi kauden kokoonpanoksi;

Saarinen - Paajanen - Kangasniemi
Wärn - Lundell - Nordgren
Tallberg - Jääskä - Dyk
Keränen - (Nykopp) - Petrell

Varakas - Kousa
Lyytinen - Motin
Teräväinen - Laakso
Kankaanperä

Tuohimaa
Engren

Ei kyllä perkele riitä millään.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
IFK hankkii todennäköisesti vielä yhden sentterin, joka on lähes varmasti kovemman statuksen kaveri kuin Kristof oli ennen tämän kauden alkua. Sen hankinnan jälkeen IFK:n sentteriosasto on paperilla kovempi kuin Kärppien ennen tämän kauden alkua.

Enpä usko. Saa olla aika kova tekijämies tuo hankinta, ja lisäksi edelleen oleellisena pointtina pidän laidoilla pelaavia varasenttereitä Heponiemeä, Pyörälää ja myöhempiä hankintoja Jokista ja Osalaa. Ilman näitä ei kapea sentterinelikko voi olla huikea, tai millään lailla läheskään yhtä kova paperilla kuin Kärppien.

Eli jos uusia senttereitä ei ole muita Paajasen lisäksi 7.5. julkistettavassa joukkueessa, niin vihjeesi perusteella veikkaan uusiksi pelaajiksi Tuohimaa, Kousa, Saarinen, Paajanen, Dyk, Wärn ja Sallinen. Olen todella pettynyt jos tässä on julkistuksen anti, varsinkin kun huomioidaan, että Tobias ilmoitti tovi sitten, että enää yhtä pelaajaa haetaan. Sehän tarkoittaisi, että joko puolustuksesta olisi tulossa huomattavasti kevyempi kuin mitä täällä on ounasteltu tai sitten ollaan tosiaan lähtemässä kauteen Paajanen-Lundell-Jääskä-Nykopp -sentterinelikolla.

Tämä olisi kyllä niin iso pettymys, että protestia, boikottia ja adressia pukkaa tuutin täydeltä. Noiden lisäksi tarvitaan kaksi laituria, kaksi-kolme pakkia ja kaksi sentteriä.

EDIT: Hetkinen, tuosta listastahan puuttui myös Ahonen! Eli puuttuu 2-3 pakkia eikä 1-2! Paskaa saavissa näyttäisi olevan tilattu. Taas jälleen kerran.

EDIT2: Eikä Sallinenkaan! Mitä nyt aktuaalista sukupuolielintä? Puuttuu siis 2 laituria eikä 1.

Eikö nyt jumalauta edes keväällä voisi hetken aikaa olla luottavaisin ja optimistisin mielin IFK:sta? Eihän tämä paskalafka anna yhtään mitään positiivisia viboja - ikinä.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli jotain tämän suuntaista päästään hahmottelemaan ensi kauden kokoonpanoksi;

Saarinen - Paajanen - Kangasniemi
Wärn - Lundell - Nordgren
Tallberg - Jääskä - Dyk
Keränen - (Nykopp) - Petrell

Varakas - Kousa
Lyytinen - Motin
Teräväinen - Laakso
Kankaanperä

Tuohimaa
Engren

Ei kyllä perkele riitä millään.
Ei edes lähelle. Lupaan tuomita Salmelaisen hevon vi...no sinne jonnekin, jos tässä on joukkueen kokoonpano tuolloin 7.5, ja herran suulla on kertoiltu joukkueen kasaamisen ja sopimustilanteen olevan hyvällä mallilla ja vain ythä pikkiriikkistä jumppaa vailla valmis. Haista siis Tobias iso haiseva paska jos tämä on tilanne kauteen lähdettäessä!
Tästä puuttuu -ja siis ihan minimissäänkin- kaksi puolustajaa (mieluummin kolme), vähintään 1-2 sentteriä sekä laituri ( ei se sellainen jolta ongitaan tai johon venhe kinnitetään tai jonka nokassa mahdollisesti nautiskellaan olusta siellä mökin rannassa, vaan se sellainen joka pistää kiekkoa byyyriin oikealta ja/tai vasemmalta)!

Olisihan jotakuikinn paskin forever puolustus jos tuolla ollaan menossa, ja sentteritilanteellehan nauraa ne kuuluisat naurismaan aidatkin. Vitun eurooppalainen suurseura my ass!

No ei mennä asioiden edelle js vaikka Tobias yllättä kaikki, mutta kyllä noi Rönkön paljastukset alkoi ottamaan pataan näin illan päätteeksi!
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
En epäile lähteitä, mutta edes Jumppaaja ei ole niin hullu, että Erosta, Quinceyta, ROCia ja Finleytä lähdettäisiin korvaamaan Kousalla (toki erinomainen) ja sisäisellä kasvulla. Eiköhän siellä ole muitakin uusia tulijoita puolustukseen.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Sallinen veke ja rapakon taakse lähtevä Turunen tilalle. Muuten oikea rivi. Tietenkin, jokin ihan uunituore sainaus mahdollinen, mutta tuon sain viime viikolla.

Häh? eikö se Sallinen muka tulekaan? Silloin kun nimi vuodettiin mulle varmana, niin pidin itsekin kyllä sellaisena "Tuleekohan tuo kuitenkaan" nimenä, mutta tässä kevään aikana tällä palstalla on muutkin sitä pitäneet vahvana.

Ahonen joka tapauksessa nyt taitaa kyllä tulla tuon sinun listasi lisäksi.

Ihan pakko tulla yksi sentteri lisää ennen kauden alkua.

Saarinen - Paajanen - Kangasniemi
Wärn - Lundell - Jääskä / Nordgren
Tallberg - x / Jääskä - Dyk
Keränen - (Nykopp) - Petrell

Varakas - Kousa
Lyytinen - Ahonen
Motin - Teräväinen
Laakso - Kankaanperä

Tuohimaa
Engren

Mutta jos muka tuosta puuttuu "yksi palanen", niin olisi kyllä hienoinen pettymys 7.5 julkistuksena. Tosin samalla taitaa Kärppien tilanne olla vielä pahempi.

Jotenkin nyt uskon, että joku Mr.Beginning tai "Salminen" on vain jäänyt mainitsematta.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

No joo, pakkohan sieltä nyt on lisää tulla, muuten Salmelainen tuskin kehtaa edes officelta tulla ulos.

Tosta kun Paajasella on perus IFK-flunssa, niin sentterit on Lundell (junnu), Jääskä (laituri) ja Nykopp (40%:sti peleissä mukana) :D

Enpä tosiaan usko kyllä nyt. Ja samoin pakisto heikkenisi aikalailla, kun Quinceyn, Erosen ja ROC:n tilalle vaan Kousa ja Ahonen. Tohon pitää esim. Rantakari vielä saada. Järvinen olisi mahtava hankinta. Nyt sitä rahaa tiskiin, kuten Kärpätkin tekee.

Ihan luottavainen olen vielä, ettei 7.5 anti ole ala-arvoinen.
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Mitä ihmettä on tapahtunut? IFK -fanin kiima-aika on mennyt pilalle. Jos noiden yllä olevien kaltaisella joukkueella (+1 pelaaja), lähdetään kauteen on edessä taas yksi ”repimällä ja raastamalla välisarjaan”-kausi. Toimistouskovaiset voivatkin taas aloittaa kirjoittelut siitä, kuinka Liigan taso ja pahimmat vastustajat heikkenee eikä pelata NHL:ssä. Viime kauden runkosarjan 6. ja lopulta 4., ei heikenny kuin vähän suhteessa vastustajiin... Noh, jäitä lasiin ja odotellaan rauhassa.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Ihan vaan muistutukseksi, että kannattaa nyt ennakkoon repiä pelihousut — kaikki on kuitenkin paskaa! Itse asiassa 7.5. ilmoitetaan ainoastaan junnujen sopppareita ja Nykoppin elinikäinen jatko. Samalla luultavasti ilmoitetaan, että Tauski alkaa skauttaamaan pelaajia IFK:lle ja somevastaavaksi julistetaan Johanna Tukiainen.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kai se nyt ole tiedotustilaisuus eikä mikään, jos Jatkoajan IFK-osiossa ei vedettäisi ranteita auki ennen tiedotustilaisuutta, tiedotustilaisuuden aikana ja varsinkin sen jälkeen? Itse ainakin odotan näitä kollektiivisia itkupotkuraivareita melkein yhtä paljon kuin tuon itse tiedotustilaisuuden antia.

Sitä, että Salmelainen on sanonut, että joukkue olisi tuon 7.5. tilaisuuden jälkeen yhtä hyökkääjä vaille valmis ei kannata todellakaan lukea kuin piru raamattua. Joka kesä niitä hankintoja on 1-2 kpl tullut jo ennen kauden alkua vielä tiedotustilaisuudessa julkaistujen päälle ja kauden aikana sitten reagoidaan vielä, jos/kun tarvetta on. Nuorille tullaan taas harjoituspeleissä ja kauden alussa antamaan mahdollisuuksia ja katsotaan, että kuka on ottanut kesän aikana tarvittavat askeleet kohti Liiga-pelipaikkaa. Se, että ensi kaudella IFK ei ole mukana CHL:ssä antaa vielä aiempia kausia enemmän mahdollisuuksia testata nuoria noissa kaudenaluspeleissä. Oikeastaan koko kesän isoin juttu olisi se, että Pikkarainen saisi luotua hyvän jatkumon tämän kauden pudotuspeleistä ensi kauteen ja iskotettua sen viihdyttävän ja tuloksellisen pelin mahdollisimman pian ensi kaudenkin joukkueeseen, vaikka vaihtuvuus tulee iso olemaankin. Tämän kauden HPK on hyvä esimerkki siitä, että edelleenkään se pelaajien nimilista ei ole kaikki kaikessa, kunhan joukkue on ennen kaikkea sitoutunut ja joukkueen pelitapa on kunnossa – ja näiden asioiden kanssa IFK:llakin näyttää olevan pullat aika hyvin uunissa Pikkaraisen kanssa.
 
Näinhän se menee, mutta ei ihan yhtä pahaa itsemurhapommitus-menoa ole ollut nyt, kun Nyban aikana varsinkin lopussa :)

Mun mielestä erittäin tärkeää olisi nyt myös se, että vaikka se Lundell on erittäin lahjakas ja hyvä pelaaja, niin IFK:ssa ei siltikään odotettaisi Lunkan vetävän tosta vaan jotain 20min peliaikoja runsaalla yv-ajalla höystettynä, ja nostavan jengiä välillä reppuselkään alle 18v ikäisenä. Peliaikaa hyvin tietysti (kuten nytkin tuli), mutta toivon todella sitä, että rooli ja peliaika pysyy järkevänä ja realistisena. Ja jos selkeästi alkaa näkymään uupumisen merkkejä, niin sitten vaikka rotaation kautta pieni huili. IFK:ssa on ollut vähän paha tapa odottaa jotain ihan kummallisia tasonnostoja tai jänöjä hatusta. Eli sentteriosastolle vahvistusta sen verran jo määrällisestikin, että saadaan rakennettua 4 vahvaa ja hyvin roolitettua kenttää.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ei kai se nyt ole tiedotustilaisuus eikä mikään, jos Jatkoajan IFK-osiossa ei vedettäisi ranteita auki ennen tiedotustilaisuutta, tiedotustilaisuuden aikana ja varsinkin sen jälkeen? Itse ainakin odotan näitä kollektiivisia itkupotkuraivareita melkein yhtä paljon kuin tuon itse tiedotustilaisuuden antia.
Kyllä. Tilauksessa onkin kaksi uutta keskusteluketjua.
1. Tiedotustilaisuuden aiheuttama depressio. Vertaistukea.
2. Vittuttaa jo valmiiksi. En vain tiedä vielä mikä.
 
4

444

Kyllä. Tilauksessa onkin kaksi uutta keskusteluketjua.
1. Tiedotustilaisuuden aiheuttama depressio. Vertaistukea.
2. Vittuttaa jo valmiiksi. En vain tiedä vielä mikä.
Tilaan myös kolmannen:
3. Kritisoijat on huonoja faneja, kun eivät sokeasti luota kaikkeen, vaikka tämän seuran historiaan peilaten syytä olisikin, kun mestaruuksia tulee liukuhihnalta. Vertaistukea oikeamielisille.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Totta. Mielessä on vielä case Suomela.
On muuten oikeasti ihan mielenkiintoista nähdä, että miten Turusen sopimuksen julkistamisen kanssa tehdään – julkaistaanko normaalisti ilman NHL-peikosta puhumista, julkaistaanko NHL-peikosta kertomisen kanssa vai jätetäänkö julkaisematta ollenkaan tässä vaiheessa. Suomelan julkaisu kun piti ilmeisesti jättää siihen ajankohtaan kun mahdollinen NHL:ään siirtyminen ei ollut enää mahdollista, mutta tunnetuista syistä se oli käytännön pakko julkaista ja sitten kävi kuten todennäköistä oli.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli ihan yhtäkkiä mieleen että voisiko Ramstedt tehdä paluun ensi kaudeksi? Pitää tai piti taukoa tämän kauden, mutta ei kai sentään ilmoittanut että pelit on pelattu? Ja tämä siis ihan vaan omana ajatuksena, eli ei siis huhu, eikä mitään muutakaan. Ikää tulee kuitenkin tänä vuonna Ramstedtille vasta 32 ja välivuosi on voinut tehdä enemmän hyvää kuin huonoa... Paajanen-Lundell-Ramstedt-Nykopp/Jääskä/Keränen.
Tätä itsekin olen pohdiskellut, että mikä Ramun ajatus uran jatkon suhteen mahtaa olla ja nythän tuohon tuli taas hieman lisää spekuloitavaa, kun Ramun IBD-kaveri Jesse Saarinen liittyy joukkueeseen. Siinä voisi yksi jos toinenkin vastustajan av-nelikko olla löysät housussa (badum tss), jos HIFK heittää kentälle hyväkuntoisen ja motivoituneen Ramun sekä Saarisen.

Mitä ylipäätään tulee näihin rosterispekulaatioihin, niin mikä riittää ja mikä ei riitä -keskustelut nyt on kokonaisuutena melkoista arvailua. HPKssa vaihtui käytännössä vain Palve Luceniukseen ja kas kummaa, viime kauden 12. sija muuttui finaalipaikaksi. Aika harva tuota osasi ennakkoon sanoa ja nähdä, että HPKn rosteri on riittävä mestaruudesta tiukasti taistelevalle jengille. Vastaavasti on aika nollatason lätkätietämystä heittää lonkalta, että "Kärppien tai Tapparan sentterit/pakit/laitahyökkääjät/pakit on huikeita ja joukkue pelaa taas ensi kaudella mitaleista/mestaruudesta." ja sitten tulla jälkikäteen pätemään, että minä tuon tiesin jo kauden alla. Samalla tavoin on helppo dumata kaudesta toiseen HIFKn rosteri, että ei riitä mihinkään, tarvitaan vielä sentteri, maalivahti, valmentaja, paremman näköiset cheerleederit ja sitä sun tätä, jos meinataan taistella mestaruudesta. Tuolla tasollahan keskustelu menee siihen asti, että seuraavan kerran mestaruus osuu kohdalle ja tuota se oli vielä esim. syksyllä 2010 ja ajoittain jopa alkuvuodesta 2011.
 
RedWhiteBlue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers
Häh? eikö se Sallinen muka tulekaan? Silloin kun nimi vuodettiin mulle varmana, niin pidin itsekin kyllä sellaisena "Tuleekohan tuo kuitenkaan" nimenä, mutta tässä kevään aikana tällä palstalla on muutkin sitä pitäneet vahvana.

Ahonen joka tapauksessa nyt taitaa kyllä tulla tuon sinun listasi lisäksi.

Ihan pakko tulla yksi sentteri lisää ennen kauden alkua.

Saarinen - Paajanen - Kangasniemi
Wärn - Lundell - Jääskä / Nordgren
Tallberg - x / Jääskä - Dyk
Keränen - (Nykopp) - Petrell

Varakas - Kousa
Lyytinen - Ahonen
Motin - Teräväinen
Laakso - Kankaanperä

Tuohimaa
Engren

Mutta jos muka tuosta puuttuu "yksi palanen", niin olisi kyllä hienoinen pettymys 7.5 julkistuksena. Tosin samalla taitaa Kärppien tilanne olla vielä pahempi.

Jotenkin nyt uskon, että joku Mr.Beginning tai "Salminen" on vain jäänyt mainitsematta.

No worries, Sallinen on kyllä tulossa.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No worries, Sallinen on kyllä tulossa.
Sallisen kohdallahan on ainakin Eliteprospectissa LW/C. Onko kenelläkään käsitystä, onko pelannut minkä verran sentterinä ja miten on siinä hommassa suoriutunut ja voisiko olla, että HIFKn papereissa Sallista kaavaillaan keskikaistalle? Noista Eliteprospectsin pelipaikkamerkinnöistä ei oikein tahdo päästä kartalle, jos ei ole nähyt pelaajan pelejä. Esim. Justin Danforth ja Michal Kristof ovat myös "sentterilaituri" -statuksella EPssä ja Danforth taisi jopa aloittaa Lukossa kauden laidassa, mutta siirtyi sittemmin keskelle.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisäksi myöskään Jonatan Tanus ei varmasti tule pelaamaan ensi kaudella peliäkään keskellä ja Kristian Tanus pelaa ensi kauden Tapparan sijasta Jukureissa. Ilman loukkaantumisia noista nimistä laidalla tulevat pelamaan todennäköisesti myös ainakin Ainali, Gymer ja Rauhala. Jos Luostarinen jatkaa KalPassa, niin myös Pitkänen pelaa todennäköisesti laiturina.
Kiitos pointeista. Laitoin listaan suurimman osan sentterinä pelanneista ja niistä jotka sillä paikalla pystyvät pelaamaan, jotta siitä voi jokainen rakentaa itse sen todennäköisimmän nelikon. Loukkaantumisia kuitenkin tulee ja silläkin on merkitystä löytyykö keskustaan paikkaaja mistä ketjusta. Olisi ollut kuitenkin reilua, jos olisin lisännyt listaan myös IFK:hon huhutun Sallisen loukkaantumisten paikkaajaksi.
Ilveksen sentterinelikko on kauden alkaessa todennäköisesti Leino-Mieho-Saarela-Vainionpää, joten se on ainakin selvästi heikompi kuin tuo IFK:n nelikko. Todennäköisestihän IFK hankkii tuohon vielä ainakin yhden sentterin, mutta tuolla sentteriosastolla voisi pärjätä ihan hyvin. Ei se Kärppienkään keskikaista kovin hyvältä näyttänyt ennen kauden alkua, mutta kauden aikana se on osoittautunut erinomaiseksi.
Saarela meni minulta täysin ohi, kun hänet on merkattu eliteprospektsiin laituriksi. Olen täysin vakuuttunut, että IFK sen sentterin vielä hankkii ja se alkuperäisen viestini pointti olikin. Kyllä tuolla voi pärjätä, mutta se vaatii selvää tasonnostoa Jääskältä sekä Lundellilta, enkä itse toivo että sen varaan lasketaan liikaa, etenkään kun en näe sille tarvetta. Itsekään en pitänyt Kärppien keskustaa erikoisena, mutta heillä oli jo kauden alussa kaksi kautta sitten ykkössentterinä pelannut Pyörälä ja Heponiemi tuomassa laajuutta ja pienentämässä riskiä epäonnistumiselle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös