Mainos

HIFK kaudella 2019–2020

  • 758 022
  • 3 319

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Saarinen itsehän on juuri pelintekijätyyppi. Osaa tehdä maalejakin, mutta parhaimmillaan pelintekijänä.

Saarinenhan nimenomaan on ketjun aivot ja pelintekijä. Kaikkea sitä tuleekin luettua...

Vai niin. Mulle oli jostain syystä jäänyt mielikuva Raskin tyylisestä työteliäästä ja luisteluvahvasta pelaajasta, joka tekee pisteitä mutta ei ole se samettikätisin ja taitavin tilanteiden luoja. Tai sitten saatoin sekoittaa johonkin toiseen pelaajaan, kenties Jesse Joensuuhun..? No en kai sentään. Kiitos korjauksesta kuitenkin.

Toinen asia jonka olen onnistunut sotkemaan on Sallisen pelipaikka. Olen ajatellut hänen olevan oikea laituri, mutta hän onkin vasen laituri. Kenties onkin siis tarvetta oikealle eikä vasemmalle laitahyökkääjälle. Jos oikea kaista koostuu pelaajista Kangasniemi - Dyk - Nordgren, mahtuisi sinne kyllä yksi "Salminen". Vasen kaista koostunee nimistä Saarinen - Sallinen - Jääskä. Tai: Saarinen on ep:n mukaan LW/RW, joten jos esim. Janne Keränen on saatu roudattua himaan voisi vasemmalla olla Keränen-Sallinen-Jääskä ja oikealla Kangasniemi-Saarinen-Dyk.

Jengi puhuu yhdestä sentteristä. Niitä tarvitaan ilman muuta kaksi. YV-sentterit Lundell ja "Suomela", AV-sentterit Paajanen ja "Jasu".
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Vähän meinaa lähteä taas lapasesta nämä kuviot täällä. Uskooko joku ihan_oikeasti_, että IFK saa hankittua vielä Paajasen lisäksi The veretseisauttavan ykkössentterin? Minä en usko. Paajanen on syksyllä ykkössena ja Lundell 2. Riittääkö se? No, voi vittu vaikka riittää. Me pelataan SM-liigaa, eikä esim. SHL:ää tai NHL:ää.

Tämä nyt on aivan naurettavaa. Ei sen tarvitse olla veretseisauttava, mutta ilman muuta tarvitaan kiekollinen sentteri, tyyliin Leino, Lucenius, Suomela. Mutta se ei riitä, tarvitaan myös neloseen hyvä työmyyrä, hyvä aloittaja, vahva alivoimapelaaja. Keränen voi stuntata keskellä, mutta mielummin pitäisin hänet lähtkökohtaisesti laidassa.

Paajanen ykkösenä ja Lundell kakkosena riittää, JOS kolmas (vielä hankkimatta oleva) sentteri on hyvä YV:llä ja JOS laiturit ovat vähintään yhtä hyviä kuin tällä kaudella.

EDIT:
Vähän laatikkoleikkiä:
Tyrväinen -> Paajanen
Lundell -> Lundell 2.0
Suomela -> ...
Santala -> ...

Meinaatko ihan_oikeasti_ että sekä Suomelan että Santalan aukot voi jättää kokonaan korvaamatta ja ajatella Lundellin korvaavan kummatkin (sekä itsensä)? Lundell tuli hieman puskista jo tälle kaudelle (vaikka monet odottivat läpimurron tapahtuvan vasta ensi kaudella) ja siksi Suomelan paikkaaminen ei ollutkaan niin kriittistä, mutta kyllähän keskikaista oli yksi IFK:n heikko kohta. Tuosta kun poistaa Santalan, downgreidaa Tyrväisen Paajaseksi ja upgreidaa Lundellin vielä valmiimmaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi jääkiekkoilijaksi, jäädään kyllä juurikin sen Santalan verran miinukselle ja tälle asialle täytyy tehdä jotain.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kun katsoo huhuttuja nimiä niin väkisin tulee mieleen että kuka siellä maalit tekee ensi kaudella? Vaikeeta oli jo tällä kaudella ja nyt parhaat maalintekijät Iikkaa lukuunottamatta lähteneet pois.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Kun katsoo huhuttuja nimiä niin väkisin tulee mieleen että kuka siellä maalit tekee ensi kaudella? Vaikeeta oli jo tällä kaudella ja nyt parhaat maalintekijät Iikkaa lukuunottamatta lähteneet pois.

Janne Keränen voisi olla hyvä ratkaisu.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Vähän meinaa lähteä taas lapasesta nämä kuviot täällä. Uskooko joku ihan_oikeasti_, että IFK saa hankittua vielä Paajasen lisäksi The veretseisauttavan ykkössentterin? Minä en usko. Paajanen on syksyllä ykkössena ja Lundell 2. Riittääkö se? No, voi vittu vaikka riittää. Me pelataan SM-liigaa, eikä esim. SHL:ää tai NHL:ää.

Kuvitteletko oikeasti, että ensi kauden sentterit ovat Paajanen, Lundell + pari "enemmän laituria kuin sentteriä"? Paajanen korvaa varmasti Santalan, mutta ajattelitko, ettei Tyrväiseen lähtöön reagoida lainkaan? Kyllä se nyt jumalauta vaan on minimivaatimus, että senttereitä on edes määrällisesti riittävästi. Enkä oikeasti hetkeäkään usko, että tämän kauden paskamyrskyn jälkeen Salmelainen lähtisi toteuttamaan samaa virhettä uudestaan vaan eiköhän näistä ole otettu opiksi ja hyvä niin.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Kaikki nämä keskustat eivät varmasti tule toteutumaan ja eniten uskon Kontiolan, Luostarisen ja Ruotsalaisen pelaamiseen muualla kuin Liigassa.
Lisäksi myöskään Jonatan Tanus ei varmasti tule pelaamaan ensi kaudella peliäkään keskellä ja Kristian Tanus pelaa ensi kauden Tapparan sijasta Jukureissa. Ilman loukkaantumisia noista nimistä laidalla tulevat pelamaan todennäköisesti myös ainakin Ainali, Gymer ja Rauhala. Jos Luostarinen jatkaa KalPassa, niin myös Pitkänen pelaa todennäköisesti laiturina.

Näistä kasaamistani sentteristöistä IFK:n on minusta lähtökohtaisesti heikoin ja tästä puuttuvat vielä JYP, Kärpät ja TPS. Miksi IFK:n pitäisi tyytyä lähtökohtaisesti alle keskitason sentteristöön Liigan suurimmalla budjetilla?
Ilveksen sentterinelikko on kauden alkaessa todennäköisesti Leino-Mieho-Saarela-Vainionpää, joten se on ainakin selvästi heikompi kuin tuo IFK:n nelikko. Todennäköisestihän IFK hankkii tuohon vielä ainakin yhden sentterin, mutta tuolla sentteriosastolla voisi pärjätä ihan hyvin. Ei se Kärppienkään keskikaista kovin hyvältä näyttänyt ennen kauden alkua, mutta kauden aikana se on osoittautunut erinomaiseksi.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vähän meinaa lähteä taas lapasesta nämä kuviot täällä. Uskooko joku ihan_oikeasti_, että IFK saa hankittua vielä Paajasen lisäksi The veretseisauttavan ykkössentterin? Minä en usko. Paajanen on syksyllä ykkössena ja Lundell 2. Riittääkö se? No, voi vittu vaikka riittää. Me pelataan SM-liigaa, eikä esim. SHL:ää tai NHL:ää.

Eli meinaat että keskeltä Santala ja Tyrväinen pihalle ja pelkästään Paajanen sisään :)

Kyllä tää tulee menemään 99,9%:n varmasti näin, kun Kantor laittoi:

Tyrväinen, Santala, Lundell, Nykopp
Vaihtuu...
Paajanen, xxx, Lundell, Nykopp
Ja Jääskä pääosin laidassa.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Onko joku jossain sanonut, ettei ole tulossa sentteriä?

Aika hyvin nuo olivat pitäneet salassa Saarisenkin diilin. Ja on sentään kotimainen, jotka vuotaa yleensä viimeistään pelaajan faijalta.

Itselläni kyynisyys liittyy siihen, että toivoisin kahta ukkoa, mutta uskon vain yhden tulevan. Koska Jääskä on Piken papereissa sentteri.

Jos sieltä joku AHL-haku tulee niin eiköhän tuo selviä vasta 7.5. Ellei joku ole jo nyt päivystämässä kentällä?
 
Ei onneksi... pelkkää spekulaatioita nämä, mutta toki osa nimistä jo tiedetäänkin. Jotenkin luotan muutenkin siihen, että Salmelaisella homma ihan hyvin hallussa (jo ihan tuon erinomaisen veskaritilanteenkin takia).
 
J

Just-Ice-Hockey

Vähän meinaa lähteä taas lapasesta nämä kuviot täällä. Uskooko joku ihan_oikeasti_, että IFK saa hankittua vielä Paajasen lisäksi The veretseisauttavan ykkössentterin? Minä en usko. Paajanen on syksyllä ykkössena ja Lundell 2. Riittääkö se? No, voi vittu vaikka riittää. Me pelataan SM-liigaa, eikä esim. SHL:ää tai NHL:ää.

Lihavoin lainauksesta sen merkityksellisen sanan. IFK:n resursseilla pitää Liigaan pystyä rakentamaan joukkue, jossa tiedetään tärkeimmissä rooleissa olevan riittävästi laatua. Toivotaan toivotaan politiikka ei sovi tähänkään paikkaan.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Aika hyvin nuo olivat pitäneet salassa Saarisenkin diilin. Ja on sentään kotimainen, jotka vuotaa yleensä viimeistään pelaajan faijalta.

Kyllä Saarisen mahdollisesta IFK-siirrosta oli huhuilua jo playoffsien aikana. Esimerkiksi ao. viesti on kirjoitettu palstalle 3.4.:

Jesse Saarisen kanssa on käyty keskusteluja, mutta vielä mitään ei päätöksiä ei ole tehty. Taitaa ensisijaisesti haikailla Venäjälle isomman rahan perään.

Vähän yllättäen HIFK oli melko tiuhaan pommittanut Saarista tarjouksillaan kesken pudotuspelisarjan. Luultavasti yritetty saada ajatuksia pois itse sarjasta ja haittaa Saarisen panosta. En oikein henkilökohtaisesti tykkää tuollaisesta tavasta, mutta saattaahan tuo olla yleistä nykyaikana.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli ihan yhtäkkiä mieleen että voisiko Ramstedt tehdä paluun ensi kaudeksi? Pitää tai piti taukoa tämän kauden, mutta ei kai sentään ilmoittanut että pelit on pelattu? Ja tämä siis ihan vaan omana ajatuksena, eli ei siis huhu, eikä mitään muutakaan. Ikää tulee kuitenkin tänä vuonna Ramstedtille vasta 32 ja välivuosi on voinut tehdä enemmän hyvää kuin huonoa... Paajanen-Lundell-Ramstedt-Nykopp/Jääskä/Keränen.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Onko joku jossain sanonut, ettei ole tulossa sentteriä?

Aika hyvin nuo olivat pitäneet salassa Saarisenkin diilin. Ja on sentään kotimainen, jotka vuotaa yleensä viimeistään pelaajan faijalta.

Itselläni kyynisyys liittyy siihen, että toivoisin kahta ukkoa, mutta uskon vain yhden tulevan. Koska Jääskä on Piken papereissa sentteri.

Jos sieltä joku AHL-haku tulee niin eiköhän tuo selviä vasta 7.5. Ellei joku ole jo nyt päivystämässä kentällä?

Paajanen ainoa sentteri (oman lähteeni mukaan...luotettavuus hyvä) 7.5. julkistuksessa, jos jotain tällä viikolla sainattua ylläriä ei vedetä sitten loppumetreillä hihasta. Muutkin nimet valitettavasti täällä jo mainittuja, joten jatkista lukeneille ei siis yllätyksiä ole luvassa.
 
Aika vaikea kuvitella, että Salmelainen lähtisi toiseen kauteen peräkkäin yhden sentterin vajeella. Sitä on vuoden päästä aika vaikea selitellä kuivilla markkinoilla ja levyn päälle jäämisellä, jos fanit "kitisevät" vajaasta sentterikalustosta ja menestys on luokkaa ynnämuut.

En itsekään usko, että se viimeinen sentteripalanen on luokkaa veretseisauttava, mutta ehdottomasti kolmen kärkiketjun pelaaja. Ei haittaisi, vaikka kyseessä olisi vähän enemmän hyökkäävä kuin kokonaisvaltainen pelaaja, kun Lundellilta sekä Paajaselta voi odottaa sitä kokonaisvaltaista pelaamista. Jos kokeilu menee vihkoon, voi jannun laittaa aina kiertoon ja pohtia uusia ratkaisuja. Tai antaa vaikka jonkun nimettömämmän pelaajan nousta estradille kuten Lundell.

Jos mietitään vaikka Jääskän kautta, niin kyllähän siellä oli aika iso ero pelasiko mies keskellä vai laidalla. Puhutaan kuitenkin suht puhtaasta laiturista, joten keskelle siirtyminen ei ole mikään pienen treenaamisen tulos. Reaktioajat ovat niin lyhyitä, että pienikin epäröinti aiheuttaa aika ison loven johonkin kentän alueelle. Ja oikeastaan sentterillä se epäröinti näkyy eniten kenttäpelaajista. Samoin keskelle siirtyvä laituri usein ylikorostaa sitä puolustuspelaamista, mikä näkyy sitten koko ketjun pelaamisessa.

Jääskästä diggaan kyllä pelaajana, mutta sentterinä kundi on luokkaa "jos on pakko". Esimerkiksi pudotuspeleissä Jääskällä oli joukkueen heikoin teholukema. Ok, tehotilasto ei kerro mitään. Jääskällä oli myös jengin vakiohyökkääjistä neljänneksi huonoin corsi. Ainiin, aloitusprosenttikin oli senttereistä huonoin. Aloitustappio tietää aina ylimääräistä työtä kiekon riistämiseksi. Toinen laiturisentteri Keränen oli aikalailla samaa luokkaa pudotuspeleissä, eli laiturin perus- ja jatko-opinnot suorittaneesta pelaajasta ei välttämättä pysty kuorimaan sentteriä pelkällä vakaalla tahdolla. Ymmärrän jos jompikumpi on sentterinä kauden alkaessa, mutta ei molemmat, missään nimessä.

Jos tuota laatikkoleikkiä pelataan, niin mielestäni @Lemieaux esimerkki ontuu. Jos verrataan vuoden takaiseen, niin tilanne on seuraava:

Tyrväinen -> Paajanen
Suomela -> ?
Santala -> Lundell
Keränen/Jääskä/Nykopp -> Keränen/Jääskä/Nykopp

Pointti on silti sama, sentteristössä on vajetta. Ei tosin Santalan ja Suomelan verran, vaan vain toisen heistä.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lihavoin lainauksesta sen merkityksellisen sanan. IFK:n resursseilla pitää Liigaan pystyä rakentamaan joukkue, jossa tiedetään tärkeimmissä rooleissa olevan riittävästi laatua. Toivotaan toivotaan politiikka ei sovi tähänkään paikkaan.

Toisaalta on hyvä miettiä, mikä on riittävästi. Olisiko se ollut ennen kauden alkua mietittynä nimet Lasu, Kristof, Kupari, Humaloja? Tuskin olisi herättänyt monessakaan kirjoittelijassa luottamusta. Kuitenkin noilla nimillä otetaan hyvin todennäköisesti mestaruus.

Paajanen on erittäin hyvä sentteri. Lundell pystyy ottamaan isoja harppauksia kehityksessä. Toki tuohon todennäköisesti tulee vielä yksi kärkisentteri, mutta ei hieman vaatimattomammat nimet tee toivotaan toivotaan -joukkuetta, mikäli joukkueen kasaaminen on muuten kunnossa. Esim. Santalan panoksen olisi voinut ylittää paljon tuntemattomampi nimi.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Onhan se nyt ihan selviö, että joukkueessa pitää olla vähintään 5 sentteriä (mielellään 6). Näistä 2 voi pelata laidalla tarpeen vaatiessa.
Tällä hetkellä ensi kauden ainoa varma on Lundell. Huhuttu toinen on Paajanen, joka toimii hyvin yhteen Turusen kanssa. Miten sitten, jos Turunen ei tulekaan. Keränen ja Jääskä eivät ole senttereitä ellei useampi noista viidestä/kuudesta loukkaannu.
Aika selvä yhtälö.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän meinaa lähteä taas lapasesta nämä kuviot täällä. Uskooko joku ihan_oikeasti_, että IFK saa hankittua vielä Paajasen lisäksi The veretseisauttavan ykkössentterin? Minä en usko. Paajanen on syksyllä ykkössena ja Lundell 2. Riittääkö se? No, voi vittu vaikka riittää. Me pelataan SM-liigaa, eikä esim. SHL:ää tai NHL:ää.
Jos Paajanen on ykkonen ja Lundell kakkonen ja sen perään tulee vanhat jämät, niin olen kyllä ainakin itse pettynyt. Se kertoo vain siitä, että puuhastelu on pesiytynyt pysyvästi IFK:n organisaation rakenteisiin. Jospa lähdettäisiin kerrankin kauteen niiden resurssien mukaisella joukkueella, jotka tällä jengillä on käytössä.
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Senttereitä tarvitaan ainakin se yksi ja se on pakko. Olen vaan pohtinut esim. Sallista, että ei kai vaan siitä olla kaavailemassa sentterin paikalle. Pystyy pelaamaan joo, mutta on enemmän laiturin ukkoja. Enemmän velipoika Tomi on sentteri, mutta se ei ole tänne tulossa. Salmelaisen mukaan joukkueesta puuttui tovi sitten enää 1 palanen. Uskon sen olevan tuo sentteri. Tuskin se Jesse Saarinenkaan oli. 7.5 kuullaan.
 
J

Just-Ice-Hockey

Toisaalta on hyvä miettiä, mikä on riittävästi. Olisiko se ollut ennen kauden alkua mietittynä nimet Lasu, Kristof, Kupari, Humaloja? Tuskin olisi herättänyt monessakaan kirjoittelijassa luottamusta. Kuitenkin noilla nimillä otetaan hyvin todennäköisesti mestaruus.

Paajanen on erittäin hyvä sentteri. Lundell pystyy ottamaan isoja harppauksia kehityksessä. Toki tuohon todennäköisesti tulee vielä yksi kärkisentteri, mutta ei hieman vaatimattomammat nimet tee toivotaan toivotaan -joukkuetta, mikäli joukkueen kasaaminen on muuten kunnossa. Esim. Santalan panoksen olisi voinut ylittää paljon tuntemattomampi nimi.

Tottakai pitää miettiä mikä on riittävästi. En olisi ennen kauden alkua hyppinyt riemusta Kärppien keskikaistan kanssa, enkä tekisi sitä vieläkään. En toisaalta myöskään pidä tästä yksi yhteen vertailusta, koska joukkueet ovat aina kokonaisuuksia. Kärppien tämän kauden pakisto on antanut keskikaistalle aikaa ja tilaa kasvaa kauden aikana. Meidän ensi kauden huhuttu pakisto on yhden Hakanpään päässä tuosta imho.

Toinen seikka tuossa on se, että jo pelkästää määrää pitää saada riittävästi. Paajanen, Lundell, Jääskä, Nykopp ja muut on hyvä alku. IFK:n resursseilla pitää kuitenkin pystyä siihen, että ei tarvitse kädet ristissä toivoa Lundellin ottavan seuraavaa harppausta urallaan ja Nykoppin pysyvän kasassa. Lundellin osalta harppaus on oletettavissa, mutta sen pitää olla seuralle bonusta, sen varaan ei pidä laskea liikaa. Nykoppin kunnossa pysyminen on puolestaan pelkkä urbaani legenda. Siksi pitää hankkia vähintään yksi, mieluummin kaksi sentteriä lisää. Ja jos kerran hankitaan, niin hankitaan hyviä. Jos tulee vain yksi sentteri, painottaisin itse hyökkäyspeliominaisuuksia. Jos tulee kaksi, niin joku "Jasu" siihen kylkeen.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
kuten olen aiemmin todennut, IFK:n pitää paremmin pystyä tunnistamaan nämä turuset ja suomelat vuosi pari aiemmin, kun he vasta ovat läpimurron kynnyksellä, ja rohkeasti antaa tällaisille pelaajille vastuuta, mikä mahdollistaa pelaajan kehittymisen ja potentiaalin ulosmittaamisen juurikin IFK-paidassa, IFK:n hyväksi. Iso osa faneista nyt toki olisi shokissa, jos IFK julkistaisi tähtihankintanaan Antti Suomelan tyyliin vuosimallia 2016, kun pelaajalla oli alla 26 pisteen kausi tai Teemu Turusen vuosimallia 2018, alla 30 pisteen kausi.

Jep, olisin shokissa - siitä että IFK:hon olisi jostain ilmestynyt ammattimaisuutta ja silmää tunnistaa lahjakkuuksia. IFK:ssa ollaan täysin sokeita (Bluesin uppoavasta laivasta hankittavissa olleiden) Antti Suomeloiden, Iikka Kangasniemien, Otso Rantakarien ja Urho Vaakanaisten, tai esim Oula Palveiden ja Oliwer Kaskien potentiaaleille, ennen kun ne räjähtävät liigakartalle ja hitaimmankin karjalalippiksen verkkokalvoille, realisoiden potentiaalinsa pistepörssin kärkikamppailuissa - mutta samaan aikaan pidetään jotain hiton Mileskouleseja (ja varmaan myös näitä lähes 30-vuotiaita Antonholmeja) pirun lupaavina, potentiaalisina ja kehityskelpoisina löytöinä! Aivan totaalisen säälittävä skouttiosasto, onko peräti liigan surkein?

Ei se Kärppienkään keskikaista kovin hyvältä näyttänyt ennen kauden alkua, mutta kauden aikana se on osoittautunut erinomaiseksi.

Toisaalta on hyvä miettiä, mikä on riittävästi. Olisiko se ollut ennen kauden alkua mietittynä nimet Lasu, Kristof, Kupari, Humaloja? Tuskin olisi herättänyt monessakaan kirjoittelijassa luottamusta. Kuitenkin noilla nimillä otetaan hyvin todennäköisesti mestaruus.

Puhukaa vain omasta puolestanne. Tuskin olin ainoa joka ennen kauden alkua hehkutti tuota Kärppien sentterikokoonpanoa aivan huikeaksi.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Puhukaa vain omasta puolestanne. Tuskin olin ainoa joka ennen kauden alkua hehkutti tuota Kärppien sentterikokoonpanoa aivan huikeaksi.
No siinä tapauksessa IFK:llakin on varmasti ensi kaudella ihan huikea sentteriosasto. Kärppien sentteriosasto näytti ennen kauden alkua tältä:

Michal Kristof - hyvät pisteet Slovakian sarjasta, mutta ei mitään näyttöjä Liigan tasoisesta sarjasta.
Rasmus Kupari - parhaalla liigakaudellaan 14 tehopistettä.
Nicklas Lasu - hyvä kahdensuunnan sentteri, mutta ei mitenkään kovin tehokas hyökkäyssuuntaan. Parhaalla liigakaudellaan 29 tehopistettä.
Miska Humaloja - parhaalla liigakaudella 15 tehopistettä. Hyvä sentteri nelosketjuun.

Se on kuitenkin hyvä, että tuo oli ennen kauden alkua huikea. IFK:lla on siis hyvin pullat uunissa, jos heillä on Paajanen (suunnilleen samaa tasoa kuin Lasu) ja Lundell (suunnilleen samaa tasoa kuin Kupari). Tuohon vielä Slovakian sarjasta joku hyvin pisteitä tehnyt sentteri, niin IFK:lla on huikea sentteriosasto kasassa.
 
Vpiiroi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs,
Jep, olisin shokissa - siitä että IFK:hon olisi jostain ilmestynyt ammattimaisuutta ja silmää tunnistaa lahjakkuuksia. IFK:ssa ollaan täysin sokeita (Bluesin uppoavasta laivasta hankittavissa olleiden) Antti Suomeloiden, Iikka Kangasniemien, Otso Rantakarien ja Urho Vaakanaisten, tai esim Oula Palveiden ja Oliwer Kaskien potentiaaleille, ennen kun ne räjähtävät liigakartalle ja hitaimmankin karjalalippiksen verkkokalvoille, realisoiden potentiaalinsa pistepörssin kärkikamppailuissa - mutta samaan aikaan pidetään jotain hiton Mileskouleseja (ja varmaan myös näitä lähes 30-vuotiaita Antonholmeja) pirun lupaavina, potentiaalisina ja kehityskelpoisina löytöinä! Aivan totaalisen säälittävä skouttiosasto, onko peräti liigan surkein?

Puhukaa vain omasta puolestanne. Tuskin olin ainoa joka ennen kauden alkua hehkutti tuota Kärppien sentterikokoonpanoa aivan huikeaksi.
Samaa mieltä, kyllä Kärppien sentterit oli jo lähtökohtaisesti liigan selkeästi parhaat. Siihen tuli vielä Heponiemi päälle.
Jos tulevaan kauteen lähdetään Paajanen, Lundell, Jääskä, Nykopp nelikolla, niin kusessa ollaan taas todennäköisesti. Tietenkin kyllä kerran 15 vuodessa sattuu arvat kodilleen.
Toivottavasti pari kovaa ukkoa on tulossa. Paajanen on kehittynyt paljon ja olen aina hänestä pitänyt, mutta paljon lasketaan sen varaan että kaikki pelaavat unelmakaudet, jos noilla mentäisiin.
Eiköhän ensi viikolla pari miestä siihen keskelle ole löytynyt.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paajanen ainoa sentteri (oman lähteeni mukaan...luotettavuus hyvä) 7.5. julkistuksessa, jos jotain tällä viikolla sainattua ylläriä ei vedetä sitten loppumetreillä hihasta. Muutkin nimet valitettavasti täällä jo mainittuja, joten jatkista lukeneille ei siis yllätyksiä ole luvassa.
Tätä mää siis niin pelkäsinkin. No katsellaan nyt ensin, mutta ei kyllä oikein hyvältä sitten näytä taaskaan.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
No siinä tapauksessa IFK:llakin on varmasti ensi kaudella ihan huikea sentteriosasto. Kärppien sentteriosasto näytti ennen kauden alkua tältä:

Michal Kristof - hyvät pisteet Slovakian sarjasta, mutta ei mitään näyttöjä Liigan tasoisesta sarjasta.
Rasmus Kupari - parhaalla liigakaudellaan 14 tehopistettä.
Nicklas Lasu - hyvä kahdensuunnan sentteri, mutta ei mitenkään kovin tehokas hyökkäyssuuntaan. Parhaalla liigakaudellaan 29 tehopistettä.
Miska Humaloja - parhaalla liigakaudella 15 tehopistettä. Hyvä sentteri nelosketjuun.

Se on kuitenkin hyvä, että tuo oli ennen kauden alkua huikea. IFK:lla on siis hyvin pullat uunissa, jos heillä on Paajanen (suunnilleen samaa tasoa kuin Lasu) ja Lundell (suunnilleen samaa tasoa kuin Kupari). Tuohon vielä Slovakian sarjasta joku hyvin pisteitä tehnyt sentteri, niin IFK:lla on huikea sentteriosasto kasassa.

No onpas kummallinen päätelmä. Että koska Kärppien keskikaistan huikeus oli nähtävissä ennen tätä kautta, tarkoittaa se että IFK:lla on pullat hyvin uunissa? Mulle tuota samaa wappusimaa.

Lasu-Paajanen ja Kupari-Lundell ovat ihan päteviä vertauksia. Sen sijaan Kristofin paikalle pitäisi saada joku Lucenius/Leino/Suomela/Ramstedt ja Humalojan paikalle esim. se Juhani Jasu. Kaksi sentteriä hakusessa, ja jos vain tuo tärkeämpi ensinmainittu hankitaan ei IFK:lla todellakaan ole pullia hyvin uunissa. Ja jos pelkkä nelossentteri hankitaan on kaikki totaalikatastrofin ainekset kasassa.

EDIT: Kun tuota Kärppien keskikaistaa hehkutin, oli osana argumenttiani neljän pelaavan sentterin erilaisten työkalupakkien lisäksi se, että laidoilla oli varastossa Heponiemi ja Pyörälä. Tämä oli mielestäni hyvin oleellinen pointti, eikä meidän sentterilaiturit Jääskä, Keränen ja Ikonen yllä laisinkaan Heponiemen ja Pyörälän (tai myöhempien hankintojen Jokisen tai edes Osalan) tasolle. Jere Sallinen voisi olla ihan pätevä ylempien kenttien sentterilaituri, mutta lähtökohtaisesti hänet on sijoitettava kaavailuissa laidalle. Mennään taas täysin metsään jos jonkun arvaus Sallisen kaavailemisesta sentterin tontille toteutuu!
 
Viimeksi muokattu:

Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
No onpas kummallinen päätelmä. Että koska Kärppien keskikaistan huikeus oli nähtävissä ennen tätä kautta, tarkoittaa se että IFK:lla on pullat hyvin uunissa? Mulle tuota samaa wappusimaa.

Lasu-Paajanen ja Kupari-Lundell ovat ihan päteviä vertauksia. Sen sijaan Kristofin paikalle pitäisi saada joku Lucenius/Leino/Suomela/Ramstedt ja Humalojan paikalle esim. se Juhani Jasu. Kaksi sentteriä hakusessa, ja jos vain tuo tärkeämpi ensinmainittu hankitaan ei IFK:lla todellakaan ole pullia hyvin uunissa. Ja jos pelkkä nelossentteri hankitaan on kaikki totaalikatastrofin ainekset kasassa.
Ihan mielenkiinnosta, mikä sai sinut uskomaan ENNEN KAUDEN ALKUA Kristofin olevan tekijämies tähän sarjaan? Kaverihan tuli, kuten tässä todettua, jostain Slovakian kuraliigasta ja sitä ennen vedellyt Mestistä.

Kyllä itsekin kummaksun vahvasti @Barney tavoin, että jos piti ennen tätä kautta Lasu-Kupari-Kristof-Humalojaa "huikeana", niin miten Paajanen-Lundell-"tekijämies"-Keränen/Nykopp ei sitä ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös