HIFK eilen, tänään ja huomenna

  • 30 555
  • 217

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Kalkun rusakko kirjoitti:
Ai samalla tavalla vitsiä kuin sä kommentoit jotain jääkiekkoon liittyvää tai ylipäänsä urheiluun liittyvää?!

Ei tuollaisen pikkuvanhan-peesaajan kannata puhua mitään kenenkään "ihon alle" pääsemisestä.Sinuna Pärde keskittyisin nyt niihin naishommiin ja jättäisin ne ketjusommitelmat kokonaan pois, jotta voisit sanoa että todellakin pääset edes jonkun naisen "ihon alle"
Liialliset ketjusommitelmat ovat kaataneet monta orastavaa parisuhdetta.

Täytyy myöntää, tuo alla kirjoittamasi (jota en nyt pituutensa vuoksi lainannut), oli aivan hulvattoman hauska pätkä. Nauroin pitkään ja hartaasti, kiitos siitä. Ihan noin ei ole valitettavasti vielä ehtinyt käymään, mutta onhan tässä aikaa korjata mokoma kauneusvirhe.

Pikkuvanhuudesta en osaa itse sanoa, siitä sinun pitäisi kysyä esim. tant gredulinilta, Brewerilta, Seniorilta tai Johannekselta. Peesaamisesta voi toki puhua, jos sattuu joskus olemaan yhtenevät mielipiteet jonkun toisen kanssa. Tunnut sinäkin pesaavan Metukkaa, Flanckea, mixua ja ketä milloinkin.

Sinä tosin teksteilläsi osoitat, että jotain väriä minustakin löytyy, kerta olet noin helvatan tarkkaan kirjoituksiani seurannut. Kiitos ja kumarrus siitäkin. On se jonkin asteinen kunnianosoitus sekin.

Itse kritisoin lähinnä hieman kärkevällä tyylilläni Flancken tyyliä mennä henkilökohtaisuuksiin. Asia, mikä mielestäni tällaisellakin palstalla osoittaa vaan sen, että muut avut loppuvat kesken. Ja se on samalla sekä harmillista että ärsyttävää.

Naisasioista ei parane tässä puhella, mutta sinä itähelsinkiläisine iskupaikkoinesi (jos oikein muistan) olet yksi niistä viimeisistä, joilta otan neuvoja vastaan sillä saralla. Kiitos kuitenkin lämpimistä ajatuksista.

edit: Pakko laittaa, mukaillen idoliasi, hieman hulvatonta mukahauskuutta: kylläpäs ovatkin äidinkielen opetukseen sijoitetut veromarkat menneet hukkaan Sinun tapauksessasi.
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Paradoksi?

Pärde kirjoitti:
Itse kritisoin lähinnä hieman kärkevällä tyylilläni Flancken tyyliä mennä henkilökohtaisuuksiin. Asia, mikä mielestäni tällaisellakin palstalla osoittaa vaan sen, että muut avut loppuvat kesken. Ja se on samalla sekä harmillista että ärsyttävää.
.....
.....
edit: Pakko laittaa, mukaillen idoliasi, hieman hulvatonta mukahauskuutta: kylläpäs ovatkin äidinkielen opetukseen sijoitetut veromarkat menneet hukkaan Sinun tapauksessasi.

Mitä kaverit, jos lopettaisitte ton toislle vittuilemisen? Alkaa olla meinaan aika puuduttavaa tekstiä. Tossa yllä vain yksi esimerkki monesta.
 
Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Stigu kirjoitti:
Oho, sori Svante, olen juuri lukenut pari viimeistä sivua tätä "HIFK eilen, tänään ja huomenna ketjua", ja tästä sisällöstä on ilmeisesti tarttunut vaikutteita..

Joo, ei tuo mittään. On kivaa nähdä, että täällä on minunlaisia muitakin. Ensin luetaan viimeisin viesti (ja ehkä vain osa siitä), kuppi kaatuu ja raivokas vastaus. Sitten luen loputkin ja - hups - huomaan, että olisi kannattanut lukea hieman enemmän.

STOP -pyyntöni tulikin liian myöhään. Muutamalle pamahti viikon huilit.

P.S. sanat kuten "kaikki", "aina", "ei koskaan", "ainoastaan", "aina vaan" ovatkin erittäin provokatiivisia kuten legendaariseksi tullut "koskaan ikinä missään".
 
Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Kun nyt Holma on siirtynyt jälleen SaiPaan ja Eetu Qvist lähti takaisin mistä tuli, muistelin sitä keskustelua, jota täällä käytiin v.2003.
Kopsasin erään JHag -nimimerkin "väittelyä" toisen nimimerkin, eli TheAnimal; kanssa (viestissä puhutaan Animalista mutta kyse on TheAnimal).
Mielenkiintoisia ajatuksia jo silloin. Olkaapa hyvä:

" Kevyessä 2,3 promillen laitamyötäisessä, mutta ainoastaan mahdollisia kirjoitusvirheitä anteeksipyydellen, muu pätee huomennakin:

Älä viitsi Animal edes yrittää heittää kuittia Qvististä. Ei tosiaankaan toimi. Ymmärrän tarpeesi puolustella, koska joko olet Pena tai sitten Penan kädet sillä näppäimistöllä, joka tänne nakuttaa.

Kerrataan vielä, kun itse otit esille, olisin muuten antanut olla:
Eetu Qvist, mukava ja sympaattinen kaveri, tuli meille 3goalsin kytkykauppana Simin ja Pärän mukana. Niinpä Qvist meni viheltäen ohi mm. Arttu Luttisen, joka ainakin NHL:ssä (mitähän nekin luulevat tietävänsä) lasketaan TÄYSIN eri kategoriaan kuin Qvist. Tässä ja nyt lyön vetoa kanssasi, että Qvist ei tule koskaan tekemään NHL-uraa. Luttisen uskon tekevän. Qvist, umpikuopiolainen poikanen, ohitti kuitenkin Luttisen, kolmannen kierroksen NHL-varauksen, ja sai suoran sopimuksen HIFKiin. Joten kysynpä vaan: jos Qvist on käsittämätön kyky, joka Kuopiosta asti noukittiin, miksi hän ei mahdu edes yrittämään HIFKin edustusmiehistössä? Ja miksi hänelle lyötiin kaikki edut heti käteen autoa ja asuntoa myöten mm. Luttisen ohi? Vaikuttaako asiaan se, että Luttinen on Kekäläisen, tuolloin Ottawassa vielä työskennelleen, löytö? Eli suomeksi: vituttaako, kun Keklu osaa scouttaukset edelleen ja vituttaako, kun Luttinen ei ole 3goalsilla vaan astetta kunnianhimoisemman acmen listoilla? Siis saman toimiston kuin T.Ruutu, Viitaluoma, Grunn, Häbä ja Hirso. acmen kaverien suunta on NHL pääsääntöisesti. 3goalsilla on taas seinät leveällä ja katto korkealla. On tähtiä ja on luusereita vieläkin enemmän. Vieläkö Pate Hucko olisi kaupan 3goalsilta? Entä Marko Rantanen?

Matikaisen maalaisuus ja härskiys 3goalsin suuntaan on välillä rasittavaa. Erityisesti tässä tapauksessa. Vaikka Espoosta olenkin. On sieltä silti matkaa Joensuun taakse.

PS.
Eetu, jos luet tätä palstaa: Kaikkea hyvää, älä anna haitata hommiasi. Olet vähiten syyllinen. "

Mielestäni sopii erinomaisesti tälle palstalle juuri tänään.
 
Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Svante kirjoitti:
Älä viitsi Animal edes yrittää heittää kuittia Qvististä. Ei tosiaankaan toimi. Ymmärrän tarpeesi puolustella, koska joko olet Pena tai sitten Penan kädet sillä näppäimistöllä, joka tänne nakuttaa.
...
Matikaisen maalaisuus ja härskiys 3goalsin suuntaan on välillä rasittavaa. Erityisesti tässä tapauksessa. Vaikka Espoosta olenkin. On sieltä silti matkaa Joensuun taakse.
Oho. Siis JHagkin on joskus syyllistynyt Penan tönimiseen!? Ja ylistänyt Kekäläistä noinkin paljon! JHag ja mixuhan omaavat paljonkin yhteisiä mielipiteitä.

Ketjun aiheeseen liittyen, RoopeS:n kirjoitus sisälsi paljon asiaa. Sitä en tosin ymmärrä, miksi Stubbin hallitukseen tulo olisi huono asia? Uskon hänen omaavan suuren IFK-sydämen ja erittäin suuren määrän jääkiekkotietämystä. Tietysti jos henkilökemiat eivät toimi hänen ja toisen hallituksen jäsenen kanssa, niin ehkä toisen kannattaa pysyä poissa.
 
RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jake74 kirjoitti:

Stubb on varmasti ihan pätevä kaveri, ei siinä mitään, ongelma taitaa olla nimenomaan poltetut sillat. Riski on tarve tehdä muutosta myös siellä missä muutosta ei tarvita, vaan muutoksen tekemisen ilosta. Kosto tai "näpäyttäminen" voi tuntua mukavalta mutta ei ole välttämättä HIFK.n edun mukaista. Riitaisia hallitus ei ole myöskään toiminnan perusedellytys, kun taas toisaalta "hyvä veli" asetelma voi luoda pysähtyneisyyden meininkiä. Jos ja kun (ainakin jonkun aikavälin puitteissa) hallituksen kokoonpanoa muutetaan on olennaista, että uusi kaveri myos pitää pystyä tuomaan jotain uutta joka on uskottavaa ja kehittää rakastamme joukkuetta ja brändiä eteenpäin. Fanit ovat vuosien saatossa kertoneet minkälaista jääkiekkoa he haluavat nähdä, heitä kuuntelemalla löytynee oikeat rosterit ja valmentajat tulevaisuudessakin. Me ei tarvita mikkihiirikiekkoilijoita, vaikka olisivat kuinka taitavia, (paitsi ehkä 1 tai 2). Tony Salmelainen on loistava esimerkki taitavasta kaverista joka ei ole mikkihiirikiekkoilija. But he is from outer space...:o)

edit: Stubbin kirjoitukset Sheddeniä ja hänen pohjoisamerikkalaista pelityyliään vastaan kauden alussa HbL:ssä, panee myös miettimään. Stubb puhui silloin paljon "eurooppalaisen kiekkokoulun" puolesta...:o(

C'mon Canada let's play hockey...:o)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Flancke kirjoitti:
Laita Simppa vain reippaasti mun tekstit sun ignore listalle - en minä nimittäin niitä sinulle ja muille suurille IFK osion johtajille kirjoita. Näitä tekstejä lukee onneksi myös aika suuri joukko ihmisiä jotka eivät tänne itse jaksa kirjoittaa - ovat nimittäin aivan liian fiksuja siihen.

Mitä ihmettä, etkö tosiaankaan ole osoittanut massiivista tekstituotantoasi allekirjoittaneelle (ja muille IFK-osion führereille, keitä lienevätkään)? Mun moka varmaankin sitten, kas kun kuvittelin pienessä mielessäni, että meillä synkkaa ihan simona ja että se ilmenee keskinäisenä kisailuna IFK-henkisten viestien muodossa. My bad, sorppe ihan ältsisti...

Voinet kuitenkin katsastaa uudelleen oman antini tälle keskustelupalstalle kuluvan liigakauden osalta, en ole nimittäin järin runsaasti käynyt täällä sontaa jauhamassa. Siten ei liene tarkoituksenmukaista laskea meikäläistä mainitsemiesi "suurten johtajien" joukkoon. Kuulun vain jonkin sortin järjestäytymättömään vastarintaliikkeeseen, joka silloin tällöin antaa kuulua itsestään, kun joidenkin kirjoitusten synkistelyn ja angstin määrä ylittää tietyn rajan (lue: henk.koht. vitutuskynnyksen).

Itse suosikkijoukkueestani sen verran, että menivät heti ottamaan kuonoon parissa matsissa, kun meikäpoju karisti kotimaan pölyt hetkeksi jaloistaan. Kaiken järjen mukaan jätkät ovat nyt lepäilleet itsensä sellaiseen tikkiin, että kuluvan viikon kolmesta matsista napsitaan tasapainoisella peliesityksellä vähintäänkin seitsemisen pojoa, jonka jälkeen voidaan taas hetki vetää henkeä maajoukkueen pilipaliturneen ajan. Paitsi että kyseistä hengähdystaukoa ei varmaankaan suoda Salmelaiselle tai Hauhtoselle, joutunevat osallistumaan turhaturnaukseen.
 
Flancke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
I'm Back!

Jätkät ja muut kirjoittajat - Flancke is back!

Jukoliste - kyllä sitä viikon todella ansaitun jäähyn aikana huomasi että kirjoituksien taso putosi heti kun en itse ollut mukana rakentamassa IFK:n tulevaisuutta, jonka lisäksi vielä joukkueella on tappioputki päällä joka hyvinkin voi kestää kauden loppuun asti.

Mutta asiaan, tässä ketjussa mietitään siis tulevaisuutta:

Roope S: Sinun visiosi siitä miten IFK:ta pitäisi tulevaisuudessa rakentaa -varovaisesti rahan avulla - on tietysti herttainen mutta ydinongelma on seuraava: Kuka lyö rahaa tiskiin jos ei saa määräysvaltaa? Sinun visiosi mukaan jonkun pitäisi tulla varovaisesti mukaan sijoittamalla tietyn määrän rahaa (siis omaa rahaa!) mutta määräysvalta säilyisi edelleen Moberg - Heino akselilla josta sitten ehkä 5-10 vuoden sisällä vähän säädettäisiin omistusprosentteja. Näin siis jos ymmärsin sinua oikein.

Kysynkin sinulta Roope että millä näytöillä kukaan rahoittaja antaisi Mobergin ja Heinon määräillä jatkossa? Ei ole pahemmin viirejä katossa eikä kassan pohjalla enää paljon paskaakaan. Näin tyhmää sijoittajaa et löydä mistään! Asia olisi aivan eri jos joka kausi tahkottaisiin hyviä rahavoittoja tai jos edes joskus voitettaisiin jotain.

Myös visiosi Nordenskiöldin hallin pitämisesti on hieno - mutta eikö jokaisen joukkueen tarkoitus ole kasvattaa kannattajajoukkojaan? Jos siis IFK:ssa tehtäisiin kaikki oikein olisi kyseinen halli aivan liian pieni viimeistään viiden vuoden kuluttua - ja siirto Ilmalaan välttämätön - mikäli ei omaa hallia pystyttäisi laajentamaan. Jos Jokereilla ja IFK:lla on 5000 katsojan ero paikallismatseissa niin tietysti silloin lähdetään myös aivan eri viivalta joukkuetta kasattaessa - kuten tällä kaudella ollaan huomattu.

Kalkun Rusakko: Loistava kirjoitus - julistan sinut suoralta kädeltä Vuoden Jatkoaika kirjoittajaksi!
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Flancke kirjoitti:
Jätkät ja muut kirjoittajat - Flancke is back!

Tervetuloa takaisin!
Nyt alkaa tälläkin hyminä-palstalla taas sattua ja tapahtua.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Ei muuta kuin tervetuloa Flancke takaisin!! Saadaan vähän kriittisyyttä taas peliin. Turhauttavaa lukea kommentteja miten helvetin hyvin meillä menee ja miten meidän Pena kyykyttää jne.

Mainitsit että jokaisen joukkueen kuuluisi kasvattaa kannattajakuntaansa. Kyllä, ehdottomasti tavoitteeksi myös Hifkille ja joku kaunis päivä uusi "KOFF-GARDEN" johon mahtuu kaikki 17000 fanaattista fania!
 
Flancke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyynikko kirjoitti:
Ei muuta kuin tervetuloa Flancke takaisin!! Saadaan vähän kriittisyyttä taas peliin. Turhauttavaa lukea kommentteja miten helvetin hyvin meillä menee ja miten meidän Pena kyykyttää jne.

Kiitos Kyynikko ja Metukka!

Tällaista täällä on. Tietyt kirjoittajat palvelevat IFK:ta 25 cm paksuiset punalasit päällä ja teksti on sama vaikka joukkue putoaisi sarjasta - Pena on jumala kuten myös Moberg ja kaikki hänen selkääntaputtajat. Jos ei kelpaa niin pitää painua Ilmalaan.

Ja sitten tänne palstalle kirjoittaa tietysti henkilöitä jolilla on oma lehmä ojassa - eli he vetävät puhtaasti kotiinpäin....

Valitettavasti en löydä täältä IFK:n nykymenon puolestapuhujia joilla olisi omaa rahaa pelissä - niiden tekstejä voisi jo lukea ymmärtämyksellä.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Flancke kirjoitti:
Kiitos Kyynikko ja Metukka!

Tällaista täällä on. Tietyt kirjoittajat palvelevat IFK:ta 25 cm paksuiset punalasit päällä ja teksti on sama vaikka joukkue putoaisi sarjasta - Pena on jumala kuten myös Moberg ja kaikki hänen selkääntaputtajat. Jos ei kelpaa niin pitää painua Ilmalaan.

Tervetuloa Flancke takaisin.

Itse olen sellainen henkilö, joka ei jaksa perälaseihin tuijotella. Mietin aina ennemmin nykyistä kautta ja tulevia HIFK:n tekemisiä kuin menneitä vuosia, mutta tuot tähän keskusteluun sopivaa maustetta mukaan. Tämähän on keskustelu-, eikä hymistelypalsta, joten vielä kerran "welcome back Flancke".
 
RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Flancke kirjoitti:
Jätkät ja muut kirjoittajat - Flancke is back!

Roope S: Sinun visiosi siitä miten IFK:ta pitäisi tulevaisuudessa rakentaa -varovaisesti rahan avulla - on tietysti herttainen mutta ydinongelma on seuraava: Kuka lyö rahaa tiskiin jos ei saa määräysvaltaa? Sinun visiosi mukaan jonkun pitäisi tulla varovaisesti mukaan sijoittamalla tietyn määrän rahaa (siis omaa rahaa!) mutta määräysvalta säilyisi edelleen Moberg - Heino akselilla josta sitten ehkä 5-10 vuoden sisällä vähän säädettäisiin omistusprosentteja. Näin siis jos ymmärsin sinua oikein.

No et ihan ymmärtänyt. Tottakai raha ja äänivalta kulkee käsikädessä. Mutta raha-, ja äänivaltaosuus pitää olla sellainen, että HIFK säilyy perinteitä vaalien stadilaisena seurana ja, että hallitus on yhteistyökykyinen eikä sisäisesti riitaisa. Lähden siitä, että HIFK.ta ei myydä noin vaan 100 % ulkoiselle "Abramovitsille", jolla ei ole muuta kuin kaupallisia intressejä.

Flancke kirjoitti:
Myös visiosi Nordenskiöldin hallin pitämisesti on hieno - mutta eikö jokaisen joukkueen tarkoitus ole kasvattaa kannattajajoukkojaan? Jos siis IFK:ssa tehtäisiin kaikki oikein olisi kyseinen halli aivan liian pieni viimeistään viiden vuoden kuluttua - ja siirto Ilmalaan välttämätön - mikäli ei omaa hallia pystyttäisi laajentamaan. Jos Jokereilla ja IFK:lla on 5000 katsojan ero paikallismatseissa niin tietysti silloin lähdetään myös aivan eri viivalta joukkuetta kasattaessa - kuten tällä kaudella ollaan huomattu.

narrien ilmoitettu yleisömääräkeskiarvo on 8417, josta merkittävä osa on ilmaislippuja. HIFK.n vastaava luku on 6651. Erotus on siis 1766 katsojaa.
Hartwall Areenan pyörittäminen verrattuna Nordikseen on kustannusrakenteeltaan aivan eri kysymys. Vaikka täällä yritettäisiin nostaa mitä tahansa maailmantähtiä pelaamaan sm-liigaan, et saa millään ilta toisensa jälkeen edes 10.000 katsojaa halliin. Joten 17.000 hengen KOFF-areena kuulostaa kohtuullisen tyhmältä ratkaisulta. Sellainen pääomasijoittaja ei olekaan olemassa joka tuohon lähtee. Nordiksen hallia voi varmasti vielä hiukan kasvattaa. Mikäli rakenteet kestävät. Ehkä 2000 paikkaa lisää. Siinä on jo meille riittävästi tilaa pitkiksi ajoiksi.

Mitään Finnairkenttä syndroomaa me ei tarvita.

Flancke kirjoitti:
Kalkun Rusakko: Loistava kirjoitus - julistan sinut suoralta kädeltä Vuoden Jatkoaika kirjoittajaksi!

Milloin olet saanut oikeuden valita Vuoden Jatkoaikakirjoittajaa ?
Ketkä muut olivat ehdolla ? Miten valintaprosessi meni ?
Tällaisellako itsevaltias johtamistavalla pitäisi myös sinun HIFK:ta johtaa ?
 
Flancke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Roope S: Sinulla soi nyt koko ajan sama levy. Mistäs luulet että vaihtoehdot olisivat Rubanovitsch tai Göran Stubb? Lähdetään nyt siitä että hallitukseen tulisi aivan eri miehet. Göran Stubb ei sitäpaitsi hommaan enää suostuisi mutta minä voisin hyvin nähdä hänet siellä yhdessä Harri Tuohimaan kanssa + pari rahoittajaa.

Sanot myös "HIFK säilyy perinteitä vaalien stadilaisena seurana". Voisitko selittää millä tavalla tämä asia on näkynyt viime kausina? Eikö esimerkiksi Pena tule Karjalasta? Minulla ei ole mitään sitä vastaan että koko jengi ja sen johtomiehet omaisivat stadilaiset juuret - mutta eikö tämä juna ole jo mennyt? Ja mikäli puhut IFK:n pelityylistä niin kyllä katsojat sitten äänestävät jaloillaan jos ei tyyli kelpaa.

Ja miksi ei voisi saada 10 000 katsojaa halliin joka ilta? Lätkä on tämän maan ykkösurheilulaji joten kilpailijoita ei ole, eikä tule. Ja enemmän porukkaa muuttaa koko ajan pääkaupunkiseudulle joten potentiaalisia katsojia tulee lisää. Kyse ei tietysti ole yhden yön visiosta vaan 4-5 vuoden ajasta.

Mutta ilman visioita on tietysti turha lähteä rakentamaan yhtään mitään - eikö niin Roope - ja paikalla polkeminen onkin turhan tuttua puuhaa kun katsotaan IFK:ta ja sen lähimenneisyyttä.

Ps. Sinä et ollut ehdolla Vuoden Jatkoaikalaiseksi...
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Joillekin on kyllä ylivoimaista ajatella asioita vaikka siten miltä ne näyttää 10 vuoden kuluttua! Suurin osa näistä kuolaavista wannabe-hifkfaneista ajattelee maksimissan kauden kerrallaan, joskus ei viikkoakaan. Ja tällä en tarkoita pelkästään pelaajaliikennettä vaan kaikki mikä Hifkiin liittyy. Yli 100-vuotias seura, mitä se on tänään, mitä se on 120 vuotiaana.

Jokapäiväisessä työelämässä törmäämme tosiasiaan että jos et uusiudu, ota riskejä, poikkea vanhoista toimintatavoista, jäät jalkoihin ja menetät pelin! Kilpailijat panevat sua hanuriin jos jäät tuleen makaamaan, se on varma!

Meillä vanhan pierut Moberg&co elävät vielä kultaista 70-lukua. Pitäisikö sieltä hiljalleen alkaa siirtymään 2000-luvulle!!??

Jännä juttu että vain muutamat nimimerkit täällä JA;ssa uskaltavat kritisoida ja kyseenalaistaa asioita mitkä liittyvät Hifkiin.

Juu, kyllä Hifk on kiinnostava brändi, paljon näkyvyyttä ja kiinnostuneita sponsoreita. Mutta miten kauan? On vaarallista jäädä tyytymään nykytilaan, ajatella asioita "ei meillä ole syytä muuttaa mitään". Jos jäät paikallesi, olet hävinnyt pelin. Näin se vaan on, ja tulevaisuudessa vielä enemmän!
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Flancke kirjoitti:
Lätkä on tämän maan ykkösurheilulaji joten kilpailijoita ei ole, eikä tule.

Otetaan nyt kuitenkin huomioon, että SM-Liiga tekee koko ajan parhaansa, ettei näin olisi :)
Ehkä tätä 'keskustelua' olisi hyvä vähän laajentaa IFK:n ulkopuolellekin, sillä en usko että olemme se Mooses, joka Liigan vie Luvattuun Maahan, vaikka meillä Punainen Meri onkin. On sula mahdottomuus ajatella miten me hoidamme IFK:ta kymmenen vuoden kuluttua, kun kukaan ei tiedä missä Liiga silloin on.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
tant gredulin kirjoitti:
Äläs, juniori, nimittele :) Wannabe-fani on paha loukkaus.

No no täti hyvä. Millä mittarilla olen juniori? Toisaalta, kiitos vaan. En ole kuullutkaan tuota nimitystä vuosikausiin!
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyynikko kirjoitti:
No no täti hyvä. Millä mittarilla olen juniori? Toisaalta, kiitos vaan. En ole kuullutkaan tuota nimitystä vuosikausiin!
Hassu. Kävin lukemassa profiilisi, tietty. Itsehän olen istunut hallissa jo 60-luvun puolelta :)
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyynikko kirjoitti:
Meillä vanhan pierut Moberg&co elävät vielä kultaista 70-lukua. Pitäisikö sieltä hiljalleen alkaa siirtymään 2000-luvulle!!??

Jännä juttu että vain muutamat nimimerkit täällä JA;ssa uskaltavat kritisoida ja kyseenalaistaa asioita mitkä liittyvät Hifkiin.

Juu, kyllä Hifk on kiinnostava brändi, paljon näkyvyyttä ja kiinnostuneita sponsoreita. Mutta miten kauan? On vaarallista jäädä tyytymään nykytilaan, ajatella asioita "ei meillä ole syytä muuttaa mitään". Jos jäät paikallesi, olet hävinnyt pelin. Näin se vaan on, ja tulevaisuudessa vielä enemmän!

Tämä on osittain totta.

Minä en vaan hyväksy muutosta pelkän muutoksen takia, "vallankumous syö lapsensa", jos ei ole tarjota mitään oikeaa parempaa nykymeiningin tilalle. Siksi näen nykymenon parempana kuin sen, että vaaditaan muutosta. Pelkkä nimien vaihtaminen hallituksessa ei ole se juttu, joka nostaisi meidät kilpailijoidemme tasolle ja ylikin. Urheilupuolella junioritoiminta jauhaa meille hienoja prospekteja vuodesta toiseen, sielläkään ei ole vikaa. Junnuista on tosin kasvanut liigapelaajia viime aikoina lähinnä liigan pienemmille seuroille, mutta se on taas toisen keskustelun asia. UTJ:n tai yleensäkin lisähenkilökunnan palkkaamista HIFK-hockeylle en kannata, kuulostaa vain lisäkuluilta minun korvissani ja talouden heikentämiseltä.

Minä näen edelleenkin ratkaisuna joko Nordiksen ostamisen HIFK:lle tai n. 9000-9500 katsojan uuden hallin rakentamisen. Tähän vaaditaan oikeita rahamiehiä mukaan kuvioihin ja heille riittävästi valtaa, että haluavat mukaan toimintaan. Tiedän, että HIFK-hockey:n omistaa ry, jonka takana on emoseura. Jos muutokset olisivat järkeviä ja nostaisivat seuran tulopuolta riittävästi, niin tuskin sielläkään jonkinlaista omistusosuuden laskua HIFK-hockeyssä vastutettaisiin. Iso ja kannattava HIFK varmaan maksaisi kunnon osingot osakkeenomistajilleen, jossa suurena omistajana olisi tietenkin edelleen emoseuran ry.

Älkää vaatiko niin vähän hyvät nykymenon vastustajat, vaatikaa enemmän. Minä en näe esim. Mobergia ja Heinoa n. €5,5m liikevaihdolla pyörivän HIFK-hockeyn toiminnan jarruna. Viime kausikin oli todella urhea yritys tuoda kultamitali HIFK:lle, kaikki muu on jälkiviisastelua.

Jos tehdään muutos, niin tavoitteiden pitää olla riittävän suuria, esim €10m liikevaihdolla toimiva seura, muuten voidaan jatkaa kyllä nykyisellä johtoryhmällä. Minun HIFKini voi kyllä ihan hyvin nytkin, tänään on taas hienoa mennä Nordikselle peliä katsomaan.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
tant gredulin kirjoitti:
Otetaan nyt kuitenkin huomioon, että SM-Liiga tekee koko ajan parhaansa, ettei näin olisi :)
Ehkä tätä 'keskustelua' olisi hyvä vähän laajentaa IFK:n ulkopuolellekin, sillä en usko että olemme se Mooses, joka Liigan vie Luvattuun Maahan, vaikka meillä Punainen Meri onkin. On sula mahdottomuus ajatella miten me hoidamme IFK:ta kymmenen vuoden kuluttua, kun kukaan ei tiedä missä Liiga silloin on.

Ei, sitä emme tiedä. eikä tiedä moni muukaan, mutta olemalla edelläkävijöitä voimme näyttää tien muillekin. Eli uusiutuminen, muuttamalla vanhoja toimintatapojamme voimme varmistaa paikkamme kärkikastissa tulevaisuudessa! Siitä liike-elämässäkin on kysymys.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
tant gredulin kirjoitti:
Hassu. Kävin lukemassa profiilisi, tietty. Itsehän olen istunut hallissa jo 60-luvun puolelta :)

Hassu oot ite! Monella vuodella en sulle häviä! Mutta nimitä vaan junioriksi, se tuntuu ihan hyvältä kun joutuu nykyään laskemaan harmaita hapsuja leuassa!
 
Stigu

Jäsen
Johannes kirjoitti:
Älkää vaatiko niin vähän hyvät nykymenon vastustajat, vaatikaa enemmän. Minä en näe esim. Mobergia ja Heinoa n. €5,5m liikevaihdolla pyörivän HIFK-hockeyn toiminnan jarruna. Viime kausikin oli todella urhea yritys tuoda kultamitali HIFK:lle, kaikki muu on jälkiviisastelua.

Johannekselta (taas) hyvä kirjoitus, mutta olen hieman eri mieltä:

IFK on viimeksi saanut mestaruuden kaudella 97-98, kaikki muu on jälkiviisastelua.

Meikäläiselle on ainakin sama, kuinka iso budjetti meillä on, ketkä tätä seuraa johtaa, pelataanko pelit Pirkkolan avojäällä vai Ilmalassa, jne muut ei-urheilulliset seikat kunhan itse tuote, eli joukkue on kunnossa:Pelaa IFK:n näköistä voittavaa jääkiekkoa. Mutta kun toi pokaali/kannu/poika/nakkikattila kiertää meidät vuosi toisensa jälkeen kaukaa, alkaa miettimään syitä tälle. Ja kun kuvaan otetaan mukaan liikevaihto, taloudelliset resurssit ja budjetti, tulee eittämättä mieleen tulosvastuu- sekä taloudellinen että urheilullinen tulosvastuu. JOS IFK:n urheilullinen tavoite on mestaruus joka vuosi , niinkuin näillä resursseilla pitäisi olla, ja me ei sitä kahdeksaan vuoteen ole saatu, niin kyllähän aika looginen johtopäätös on etsiä syylliset eli epäonnistujat seuran johdosta. Vai?

P.S Modet- voisko Flanckelle antaa ihan vaan näpäytykseksi pari viikkoa lisää kakkua? :)
 
tkks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Flancke kirjoitti:
Myös visiosi Nordenskiöldin hallin pitämisesti on hieno - mutta eikö jokaisen joukkueen tarkoitus ole kasvattaa kannattajajoukkojaan? Jos siis IFK:ssa tehtäisiin kaikki oikein olisi kyseinen halli aivan liian pieni viimeistään viiden vuoden kuluttua - ja siirto Ilmalaan välttämätön - mikäli ei omaa hallia pystyttäisi laajentamaan. Jos Jokereilla ja IFK:lla on 5000 katsojan ero paikallismatseissa niin tietysti silloin lähdetään myös aivan eri viivalta joukkuetta kasattaessa - kuten tällä kaudella ollaan huomattu.
Jos kaikki tehtäsiin oikein voisi halli ollakin liian pieni. Ja onko kyse niin HIFK:N kuin muidenkaan suomalaisten urheliseurojen kohdalla siitä, että saadaan kasvatettua kannattajajoukkoaan, vain siitä, että saatasiin edes nykyiset kannattajat tulemaan hallille asti.

Siihen paljonko katsojia vaivautuu paikalle vaikuttaa tietysti monta asiaa. ehkä suurin kuitenkin on lippujen hinta. Jos on vähän väkeä ovat liput ehkä liian kalliita siihen nähden mitä ne tarjoavat, on toki muitakin syitä. Jäähallin sijaintihan hakkaa Ilmalan ainakin omasta mielestäni. Kulkuyhteydetkin ovat riittävät. Mitä kauempana keskustasta, sen huonompi, taitaa olla yleinen ajattelutapa.

Kuitenkin se, että kapasitteetti olisi vaikka 8000 ja ylikin ei automaattisesti tuo sitä 8000 ihmistä paikalle, vaikka tuote ja hinta olisi kunnossa. Se johtuu siitä, että varsinkin vanhemmissa halleissa kaikki paikat eivät ensinnäkään ole välttämättä hyviä. Ja vanhemmissa halleissa voi tulla ongelmia esim. muiden tilojen kanssa, jolloin erätauoilla ja ennen ja jälkeen matsin ei välttämättä ole kovinkaan mukavaa. Eli on ihan sama löytyyky paikkoja vai ei, jos ne ovat sellaisia, että niihin ei moni halua mennä. Mitä esim. Nordenskiöldin hallin osalta pitäisi ja edes voisi tehdä sen parantemiseksi? Eli onko kyse niinkään katsomokapasiteetin suurentamisesta, vaan vieläkin kotsomoiden tiivistämisesta (ei tarkoita pienentämistä) eli ehkä osin uudelleen rakentamisesta ja sitten muiden hallin osien parantamisesta.

Nordenskiöldin hallin ei näistä niin pahasti kärsi, mutta mielestäni suurimmat tunnelman tappajat suomalaisssa halleissa ovat useimmiten liian suuri koko katsojamäärään nähden, kaiken maailman vallihaudat katsomon ja kaukalon sekä eri katsomonosien välillä, ja fani- ja seimomakatsomoiden poistaminen/lykkääminen piiloon jonnekin nurkkaan.

Ja kannaatko tehdä toista uutta yli 10 000 katsojan hallia, joka olisi sitten puolityhjä joka matsissa ja tunnelma kuollut välillä täytenäkin.Mä ainakin vanhanaikaisesti vielä uskon, että yleisö voi olla se kuudes kenttäpelaaja. Hiukan kyllä ihmettelen silti, että pääkaupunkiseudulta ei löydy muka tarpeeksi ihmisiä täyttämään muka edes yhtä 13 000 katsojan hallia, tai pienempiäkään. Onko "liikaa" muualta muuttaneita, jotka kannattavat ihan muita seuroja, vai onko vikaa myös tuotteissa niin Helsingissä kuin Espoossakin.

Vaikka Jokereillakaan ei hallin täyttöaste dramaattisen korkea ole, saa varmaan silti aika paljon etua siitä, että halli on kuitenkin "oma"? Ei tarvitse maksaa itselleen oikeaa vuokraa, saa rahat muista myymistään tilaisuuksista, kun monet muut saa vain ropoja makkaranmyynnistä ja maksavat kaikenmaailman maksuja.

Ja harva tosiaan rahojaa sijoittaa sellaiseen, missä ei sitten määräysvaltaakin summan mukaan tule. Urheilussa vielä joku voi tehdä "huonojakin" sijoituksia "oman" seuransa hyväksi, siis siten, että tuotta on pientä tai olematonta, mutta silloin pitää rahalla kuitenkin saada edes valtaa. Jos kuitenkin seurassa ovat vanhat "virheettömät" jääräpäiset parrut kuolemaansa asti, ei kukaan fiksu ainakaan omia rahojaan ala siihen laittamaan. TAi haluaako edes mitenkään muuten osallistua toimintaan. Tuolla TPS:n osiolla on paljon ollut keskustelua Antti Kasista. Ei se paljon auta, kun tuli uusi mies, koska valta pysyy kuitenkin niillä keillä se oli ennenkin. Siinäpä sitten voi SWOT-analyysejä piirrellä vaikka maailman tappiin asti.

Visioita tuntuu aina löytyvän, mutta missä ovat ne jotka luovat ja varsinkin toteuttavat ne strategiat, joilla visio saavutetaan? Pelaajat ovat olleet jo pitkään ammattilaisia, ovatko kaikki seuran johtajat? Siis sen lisäksi, että kenties saavat palkkaa. Yleensäkin suomalaisessa urheilussa löytyy visioita tyyliin: Mestari 2007! Homma toteutetaan sitten niin, että vedetään sitten kaksi kautta hirveillä tappioilla edes ilman kunnon suunnitelmaa ja katotaan miten kävi. Jos täälläkään ei ajatella pidemmällä tähtäimellä niin vaikuttaa siltä, että ei aina myöskään seuroissa. Se on eri asia kirjoittaa pari lausetta paperille, kuin oikeasti toteuttaa edes ne.
 
Flancke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johannes kirjoitti:
Minä en vaan hyväksy muutosta pelkän muutoksen takia, "vallankumous syö lapsensa", jos ei ole tarjota mitään oikeaa parempaa nykymeiningin tilalle. Siksi näen nykymenon parempana kuin sen, että vaaditaan muutosta. Pelkkä nimien vaihtaminen hallituksessa ei ole se juttu, joka nostaisi meidät kilpailijoidemme tasolle ja ylikin.

Tämäkin on tätä samaa jauhamista - mitkä nimet tilalle - mistä tiedetään että ne sitten onnistuvat?

Minä olen ainakin niin kyllästynyt tähän nyky IFK meininkiin että olen valmis vaihtamaan miehiä aivan vain vaihtamisen ja mielenkiinnon lisäämisen takia - ja olen varma että kyvykkäitä tulijoita löytyy aivan joka postille. Huoltajasta puheenjohtajaan.

Ja haluaisin myös että sana VASTUU astuisi jatkossa selvästi suurempaan rooliin kuin nyt. Nykyisessä hallituksessa ei tehdä muuta kuin piiloudutaan toisten selkien taakse - ja kuin vihdoin joku astuu esiin sanomaan jotain on sanoma kuin 5 vuotiaan suusta.

Uusia miehiä vanhojen tilalle - samalla kun tietyt "nuoret" (lue Tuohimaa, Nybondas) voidaan vielä pitää remmissä mikäli halua ja taitoa riittää.

Mutta jos ainoa siirto tulevaisuudessa on siirtää joku Nybondas tj tai utj pallille samalla kuin muut jäävät on muutos olematon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös