Olen viettänyt Kööpenhaminan istunnon viimeistä päivää pitkälti lueskellen uusimpaan Guggenheim-ehdotukseen liittyviä papereita. Ne sisältävät useampiakin erikoisuuksia, jotka on syytä nostaa esille, kun niihin ei toistaiseksi näy kiinnitetyn huomiota.
Ensinnäkin museoinvestoinnin suuruudesta ja sen rahoituksesta. Lehdistötiedotteen mukaan arvioidut rakentamiskustannukset ovat 130 miljoonaa euroa. Tämä luku antaa kuitenkin hieman alimitoitetun kuvan museoinvestoinnin todellisesta suuruudesta. Guggenheim-työryhmän omassakin muistiossa museoinvestoinnin rahoitustarve _ensimmäisille_ 20 vuodelle arvioidaan 155,4 miljoonaksi euroksi.
Lukujen epäsuhta johtuu siitä, että investointikustannuksiin lasketaan ensinnäkin Guggenheimin emosäätiölle maksettava 18,4 miljoonan euron ”lisenssimaksu”. No tämän ”lisenssimaksun” ovat lupautuneet maksamaan yksityiset rahoittajat, joten jätetään se tässä yhteydessä huomiotta.
Mutta investointikustannuksiin lasketaan siis myös lainan korko, joka oletetaan olevan 1,5% ja aiheuttavan korkokuluja seitsemän miljoonan euron verran ensimmäisten 20 vuoden aikana. Tähän kannattaa pysähtyä. Kyse on tosiaan LAINASTA.
Uudessa esityksessä kaupunki sitoutuu kustantamaan museon rakennuskustannuksista _rakentamisvaiheessa_ (huomatkaa tämä!) enintään 80 miljoonaa euroa. Sen lisäksi esityksessä kaupunki TAKAA Guggenheim-tukisäätiön ottaman LAINAN, jossa kaupungin takausvastuu olisi ”enintään 35,5 miljoonaa euroa”. Tämä laina on siis tarkoitus maksaa takaisin yksityisin varoin, mutta ilmeisesti tämän verran yksityistä rahoitusta edelleen puuttuu. Korkeintaan on sitoumuksia vastata tulevan lainan takaisinmaksusta. Kuitenkin tämä laina on laskettu mukaan, kun esimerkiksi Helsingin Sanomat raportoi, että ”Guggenheim Helsingin Tukisäätiö on kerännyt yksityistä rahoitusta 66,4 miljoonaa euroa”. Siis ikään kuin tuollainen summa olisi jo kasassa.
Mutta nyt herääkin sitten lisäkysymyksiä. Jos Guggenheim-tukisäätiö ei kykenekään suoriutumaan ottamastaan lainasta – eli jos luvatun yksityisen rahoituksen keräämisessä tuleekin ongelmia – takausvastuussa on Helsingin kaupunki ja helsinkiläinen veronmaksaja. Ottaen huomioon, että lainassa on ehkä jopa 30 vuoden takaisinmaksuaika (ja joka tapauksessa yli 20 vuoden takaisinmaksuaika), niin nähdäkseni on hyvin mahdollista, että veronmaksajan takausvastuu realisoituu.
Lisää erikoisia piirteitä: Guggenheim-tukisäätiön lainan takaisinmaksu on tarkoitus toteuttaa siten, että Guggenheim-tukisäätiö maksaa vuosittain 1,65 miljoonan euron vuokraa. Vuokran suuruus on määritetty vastaamaan tulevia lainanhoito- ja lyhennyskuluja.
Siis hetkinen? Museo rakennetaan pääsääntöisesti kaupungin rahoilla. Tukisäätiön ottaman lainankin takaa veronmaksaja. Lisäksi lainan lyhennykset ja korot – siis osa investoinnista – on verhottu "vuokraksi". Käytännössä siis tukisäätiö ei ilmeisesti maksaisi LAINKAAN vuokraa kaupungille, vaan se ”vuokra”, jota tukisäätiö maksaa, menisi tosiasiallisesti siis vain investointiin otetun lainan maksuun. Lainan, jonka takaajana on veronmaksaja.
Ja mistä nämä tukisäätiön rahat, joilla maksetaan ”vuokraa”, joka siis tosiasiassa on veronmaksajan takaaman lainan maksamista, edes tulevat? Guggenheim Helsingin Tukisäätiö ilmoittaa keräävänsä nämä tulot mm. lipputuloilla ja valtion vos-järjestelmän mukaisella tuella. Siis mitäs nyt taas? ”Yksityistä” lainaa, jonka helsinkiläinen veronmaksaja takaa, maksetaan siis osittain takaisin niin ikään veronmaksajan pussista. Että sellaista yksityistä rahoitusta.
Outoudet eivät kuitenkaan lopu siihen, että veronmaksaja maksaisi valtaosan rakennuskustannuksista ja takaisi yksityisen säätiön investointia varten ottaman lainan, jota maksetaan takaisin osittain niin ikään veronmaksajan rahoilla. Tämän LISÄKSI Helsingin kaupunki vastaisi myös kiinteistön hoito- ja ylläpitokustannuksista. Kiinteistön vuotuinen tilakustannus Helsingin kaupungille olisi arviolta noin 6,5 miljoonaa euroa vuodessa (sisältäen sitoutuneen pääoman koron, rakennuksen poistot, tontinvuokran ja kiinteistön ylläpitokustannukset). Kannattaa huomata, että kaupunki ei perisi Guggenheimilta siis myöskään tonttivuokraa.
Sopimus, joka Guggenheimin emosäätiön kanssa tehdään, tehdään 20 vuodeksi. Tuohon mennessä helsinkiläisen veronmaksajan takaama laina ei ole kokonaisuudessaan maksettu takaisin edes siinä tapauksessa, että rahoitussitoumuksista on pidetty kiinni. Ja tässä tulee taas mukaan jekku: 20 vuoden jälkeen emosäätiön kanssa on tehtävä uusi sopimus. Sen ehdot voivat tietysti olla ihan mitä vain. Ja jos sopimusta ei synny, loppuu ilmeisesti myös tukisäätiön lainanmaksu, sillä vain ”MIKÄLI museotoiminta jatkuu, tulee Guggenheim Helsingin Tukisäätiö jatkamaan lainan lyhennystä ja lainan hoito- ja korkokuluja vastaavaa vuokran maksamista kiinteistöosakeyhtiölle”. Eli kääntäen: jos Helsinki EI 20 vuoden kuluttua suostu Guggenheimin uusiin sopimusehtoihin, realisoituu veronmaksajan lainantakausvastuu jälleen.
Museon potentiaaliset elinkeinovaikutukset perustuvat oletuksiin, joita ei käytännössä mitenkään voi todentaa. Ne siis myös jäävät olettamuksiksi. Se, mitä voidaan analysoida konkreettisemmin ja vähemmän uskonvaraisesti, on tehtävän investoinnin suuruus. Siinä veronmaksajan tosiasialliset vastuut ovat paljon isommat kuin mitä julkisuudessa on esitetty. Tämä hanke ei herätä luottamustani – ei prosessin eikä sisällön puolesta.
