Monzan kilpailu on nyt sitten ajettu ja se vain oikeastaan selventi käsitystä siitä, kuka tulee voittamaan maailman mestaruuden tällä kaudella sillä nyt alkaa muilla jo olemaan ne teoreettisetkin mahdollisuudet aika ohuita. Nopeat plussat ja miinukset tästä kisasta.
Plussat: Vettel, Button, Schumin ja Hamiltonin taistelu, Alonson startti. Vettel ja RBR olivat saaneet auton aivan huikeaan iskuun täksi viikonlopuksi käyttämällä selvästi muista poikkeavia vaihdevälityksiä. Kisan alussa näytti, että Sebin taktiikka ei olisikaan ollut kovin hyvä el bancon terävän startin vuoksi, mutta sieltä se Vettel tuli vain ohi ja paineli maisemaan. Veikkaampa, että hänen ei tarvitse kerätä enään yhtään pistettä ja voittaisi silti mestaruuden. Buttonin alku oli aika vaisu, mutta sitten kun saavutti Schumin ja Hämäläisen, niin alkoi tapahtua. Nopeasti vain molemmista ohi ja sitten pääsi vielä alistamaan Alonsoa jo toisessa kisassa peräkkäin. Voittajalle ei hänkään voinut mitään. Schumin ja Hamiltonin taistelu oli todella viihdyttävää kaseltavaa ja koko ajan odotti, että milloin Lewis tekee jotain tyhmää, mutta näin ei tällä kertaa tapahtunut. Hyvä taistelu joka tapauksessa. Herra Santanderilta taas oli saman tyyppinen lähtö, kuin Barcelonassa, mutta sen jälkeen vauhti ei ollut kovin maagista. Saa kiittää Schumia siitä, että pääsi palkintopallille.
Miinukset: Webber, Massa ja Liuzzi. Webberin lähtöjen huonoudelle ei löydy enää oikein edes sanoja. Jälleen kerran tippui lähdössä pari sijaa, ajautui sitten kolariin Massan kanssa ja lopulta keskeytti etusiiven aiheuttamaan ulosajoon. Nämä tällaiset tilanteet olisi vältettävissä jos edes joskus lähtisi niin, että pitäisi paikkansa. Massa taas puolestaan on jotenkin niin uskomattoman näkymätön kisassa. Tänäänkin sen Webber tilanteen jälkeen ei pistänyt oikein mitenkään silmään enää loppuosalla ja kun tulokset on jatkuvasti jotain 5,6,7 luokkaa, niin on jotenkin uskomatonta, että hän vielä ajaa Ferraria. Liuzzista sen verran, että melkoista koheltamista tuossa ensimmäisessä mutkassa ja pisteitä laskee vielä se, että on heti syyttämässä muita. Ei näin.