Feminismi – tasa-arvon asialla?

[teppana]

No kerro nyt edes mielipiteesi siihen, että opiskelijat pyrkivät päättämään mitä yliopistolla saa opettaa ja mitä ei. Lisäksi miten opetuksen pitiäisi tapahtua.

Näin sivusta annan mielipiteeni. Opiskelijat ovat enemmän tai vähemmän aina pyrkineet päättävään asemaan yliopistojen koulutukseen liittyvissä asioissa. Heille ei sitä asemaa anneta, mutta on ihan asiallista ja kaikkia hyödyttävää kuunnella mitä heillä on mielen päällä. Saman mielipiteen veikkaisin löytyvän lähes jokaisen proffan pääkopasta. Oppilaat ovat voimavara ja varsinkin edistyneillä tutkintoa suorittavilla oppilailla voi olla arvokasta näkemystä.

 

[Oto Hascak]

Tuskin minulla on tuohon mitään uutta sanottavaa. Voin kyllä keskustella aatteista ja niiden teoreettisista lähtökohdista, jos sellaiseen löytyy mielenkiintoa.

Hieno homma, että näet artikkelin oikeaan osuvana. No samaa mieltä, eli mitä turhaan sitä vääntämään, kun samaa mieltä ollaan.

 

[Walrus21]

Hieno homma, että näet artikkelin oikeaan osuvana. No samaa mieltä, eli mitä turhaan sitä vääntämään, kun samaa mieltä ollaan.

En kommentoinut juttua mitenkään. Ehkä joku toisenlainen uistin toimisi paremmin?

 

[Walrus21]

Yksi tällainen olettamus on se, että feminismi näkee maailman ja maailmanhistorian ensisijaisesti sukupuolten välisenä taisteluna, jossa ihmiset jaetaan tarkasti ryhmiin sukupuolensa perusteella.

Ryhmien tunnistaminen on välttämätöntä, jos halutaan keskustella aiheesta vähänkään analyyttisesti. Mikään ryhmäjako ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellinen, vaan niillä ainoastaan osoitetaan, mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Ja toki tätä kategorisointia harrastetaan kaikissa muissakin aateryhmissä. Palstahistoriani aikana minut on luokiteltu varmaan jokaisen puolueen kannattajaksi. Asuinpaikkaa ja lasten määräkin on spekuloitu.

Näiden ryhmien kaikkien jäsenten oletetaan ajavan oman ryhmänsä etua kaikissa tilanteissa, ja ryhmien jäsenet ovat hieman aiheesta riippuen vaihtelevasti vastuussa oman ryhmänsä kaikista teoista, paitsi jos kyseinen ryhmä on naiset.

Ei pidä paikkaansa. Feministinen teoria näkee ylipäänsä, että ihmiset ovat osin ympäristönsä tuotteita. Niinpä se, että miehet ajavat näennäisesti omaa etuaan, johtuu paljolti yhteiskunnallisesta valtajaosta ja sen seurauksista kulttuuriin.

Miehet hyötyvät ja kärsivät tietyistä asioista, eikä se ole mikään biologisesti muuttumaton tosiasia. Esimerkiksi asevelvollisuus ja patrilineelinen perimysjärjestys ovat yhteiskunnallisia sopimuksia, eivät luonnontuotteita.

Toinen pohjaolettamus liittyy siihen, että kaikenlainen essentialismi (joka leimataan usein darwinismiksi ja näin sivuutetaan keskustelussa) on kielletty feministisessä keskustelussa;

Jonkinlaisia painotuksia on toki olemassa. Feminismi nojaa melko vahvasti konstruktionistiseen perinteeseen sekä marxilaiseen luokkakritiikkiin, eli se on siis tässä mielessä essentialismin vastainen. Asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen kuin väität; feminismi kamppailee samojen biologiaan ja ympäristötekijöihin liittyvien vastakkainasettelujen kanssa.

Oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, niin kovimmat positivistit ja essentialistit ovat historiallisesti tarkastellen olleet monissa asioissa väärässä. Usein keskustelu on kuitenkin mennyt eteenpäin, jolloin ne virheaskeleet on unohdettu. Emmehän me puhu enää esimerkiksi siitä, että naiset kärsivät hysteriasta.

feminismi on täydellisessä viisaudessaan päätynyt siihen, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, ja jos muuta väittää, on hitler.

Mikä on tämä feminismi, joka päätyy asioihin täydellisessä viisaudessaan? Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja teorioita, eikä niiden kesken ole mitään yksimielisyyttä. Kuvailemasi voisi ehkä päteä joihinkin postmodernin feminismin marxilaisiin suuntauksiin, mutta ei siis missään nimessä kaikkeen feministiseen ajatteluun.

Sukupuolten synnynnäisten erilaisuuksien olemassaolo kielletään täydellisellä varmuudella

No ei kyllä kielletä. Pikemminkin pohditaan, miten eroavaisuudet vaikuttavat kasvatukseen, yhteiskunnassa toimimiseen ja itseymmärrykseen. Monet ominaisuudet, joita löydetään tilastollisesti merkitsevästi sukupuolten väliltä, sisältävät enemmän varianssia ryhmien sisällä. Asia on ylipäänsä monimutkainen, enkä ainakaan itse väitä tietäväni, minkä verran ihmisen toiminnasta liittyy biologisiin ominaisuuksiin ja minkä verran ympäristötekijöihin.

, vaikka juuri nämä tutkitut erilaisuudet vaikuttaisivat selittävän paljon erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka feminismi täydellisellä itsevarmuudella leimaa epätasa-arvoksi ja kaataa miesten oletetun kollektiivisen naisvihan ja tyhmyyden piikkiin ilman kriittistä faktojen tarkastelua tai varteenotettavaa tutkimusta.

Tässä sorrut itse siihen, mistä aiemmin kritisoit feminismiä: jaat ihmiset miehiin ja naisiin väittäen, että ensinmainitut ovat jotenkin kollektiivisesti sorron alla. Feministinen tarkastelutapa olisi, että miehet ja naiset kärsivät molemmat nykyisistä valtarakenteista. Yhteiskunta itsessään on feministien mukaan patriarkaalinen, eli valta jakautuu maskuliinisen kulttuurin seurauksena pääosin miehille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että miehet olisivat kollektiivisesti hyötyjiä. Päinvastoin, miehissä on myös suurimmat kärsijät.

Muita ongelmia minulle ovat esimerkiksi feministisen keskustelun vihamielisyys, anekdoottipohjaisuus ja ryhmäidentiteettikeskeisyys, jossa puheenvuoroja arvotetaan tai estetään puhujan ryhmäidentiteetistä riippuen. On tärkeämpää, kuka sanoo, kuin mitä sanotaan.

Vaikka tämä on osin totta, niin huomautan jälleen, että riippuu aika paljon puhujasta ja keskustelusta. Minun mielestä konservatiivien tapa keskustella on yhtä lailla aikamoista tarinankerrontaa ja mutuilua. Ylipäänsä nämä ovat ihmisen psykologialle tyypillisiä tapoja käsitellä asioita.

On myös hauska pohtia sitä, millaiseen solmuun feminismi itsensä selittää yleistämiseen liittyen. Toisaalta yleistämistä pidetään tietenkin pahana, mutta toisaalta koko tämä ideologia perustuu ihmisten ryhmiin jakamiseen, eli nimenomaan yleistämiseen, sillä ihmisten ryhmiin jakamisessa ei tahdo olla mitään merkitystä, mikäli ei oleta näiden välille jotain eroavaisuuksia.

Tässä kannattaa tunnistaa yhteiskunnallisen vallanjaon dynamiikka: status quo'n puolustajat (pääosin miehiä, valkoisia, keski- tai hyvätuloisia) kannattavat tosiasiallisesti myös omien etujensa säilyttämistä. Vastaavasti erilaiset muutokseen pyrkivät liikkeet (ml. feminismi) suhtautuvat kriittisesti yhteiskunnalliseen vallankäyttöön ja pyrkivät uudelleenjakamaan valtaa. Siitä seuraa luonnollisesti vastustusta, mikä näkyy näissä nettikeskusteluissakin; aika harva haluaa lähteä sellaiseen liikkeeseen, joka edellyttää luopumista ja oman aseman heikentymistä.

Oma hypoteesini onkin, että ihmiset keksivät kyllä argumentit oikeuttaakseen asiat, jotka ovat itselle tärkeitä. En ota mihinkään oikeisto-vasemmisto -vääntöön kantaa, mutta totean, että asioita voi argumentoida hyvin monella tapaa - ja olla silti yhtä oikeassa. Harvassa yhteiskunnallisessa keskustelussa on mitään yhtä oikeaa näkökulmaa.

Yksi tapa feminismille ottaa edistysaskelia voisi olla se, että myönnettäisiin sukupuolten väliset erot persoonallisuudessa ja älykkyydessä, ja edettäisiin keskustelemaan siitä, kuinka nämä erot todennäköisesti näkyvät yhteiskunnassa, ja mitä näille ilmiöille pitäisi tehdä, vai pitäisikö tehdä mitään.

Minusta on ylipäänsä huvittavaa, että tämä tieteen suuri debatti ja tutkimuskohde on ikään kuin "ratkaistu" muiden kuin feministien osalta. Sinällään se, että sukupuolten välillä on näitä mainittuja eroja, on ollut lähtöolettamus varmaan tuhat vuotta.

Kiinnostavampaa on se, miten näistä tietyistä biologisista lähtökohdista päädytään erilaisiin yhteiskunnallisiin järjestelyihin. Kuten aiemmin todettua, miehet ja naiset eroavat monilta osin enemmän ryhmiensä sisällä toisistaan. Eikö silloin pitäisi kohdistaa katse muualle kuin tähän "miehet vs. naiset" -miekkailuun? Eikö ole mielenkiintoisempaa, että miehet ja naiset voivat olla keskenään hyvinkin samanlaisia, vaikka biologia antaa tietyt lähtökohdat?

 

[Mälkiä]

Ryhmien tunnistaminen on välttämätöntä, jos halutaan keskustella aiheesta vähänkään analyyttisesti. Mikään ryhmäjako ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellinen, vaan niillä ainoastaan osoitetaan, mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Ja toki tätä kategorisointia harrastetaan kaikissa muissakin aateryhmissä. Palstahistoriani aikana minut on luokiteltu varmaan jokaisen puolueen kannattajaksi. Asuinpaikkaa ja lasten määräkin on spekuloitu.

Yhteiskunnan näkeminen (usein puolueellisesti faktoja/tilastoja asetellen) ensisijaisesti sukupuolten temmellyskenttänä ei kyllä ole feminismille ainoastaan mikään välttämätön paha tai pelkkä työkalu muiden joukossa; koko ideologia perustuu todella tukevasti tuohon asetelmaan, ja ryhmäidentiteettileimakirveet heiluvat harvoja kaltaisiasi poikkeuksia lukuun ottamatta lähes aina feministien kanssa keskustellessa.

Kategorisoinnissa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta feminismi yrittää usein kategorisoinnin avulla rakentaa yksipuolista, kannattajakunnalleen räätälöityä, puolueellisesti perusteltua uhrinarratiivia. Näin asia todella usein näyttäytyy käytännössä, vaikkei feministinen teoria tuollaiseen suoranaisesti pakota.

Ei pidä paikkaansa. Feministinen teoria näkee ylipäänsä, että ihmiset ovat osin ympäristönsä tuotteita. Niinpä se, että miehet ajavat näennäisesti omaa etuaan, johtuu paljolti yhteiskunnallisesta valtajaosta ja sen seurauksista kulttuuriin.

Miehet hyötyvät ja kärsivät tietyistä asioista, eikä se ole mikään biologisesti muuttumaton tosiasia. Esimerkiksi asevelvollisuus ja patrilineelinen perimysjärjestys ovat yhteiskunnallisia sopimuksia, eivät luonnontuotteita.

Kannattaa muistaa, ettei feministinen teoria ole yhtä kuin se, miten feminismi käytännössä näyttäytyy yhteiskunnassa.

Sivuhuomiona, nyky-yhteiskunnan valtajaon esittäminen epäoikeudenmukaisena muun muassa kategorisoinnin avulla (käytännössä patriarkaattinarratiivi) on sellainen osa feminismiä, jota en todellakaan purematta niele.

Jonkinlaisia painotuksia on toki olemassa. Feminismi nojaa melko vahvasti konstruktionistiseen perinteeseen sekä marxilaiseen luokkakritiikkiin, eli se on siis tässä mielessä essentialismin vastainen. Asia ei kuitenkaan ole noin yksinkertainen kuin väität; feminismi kamppailee samojen biologiaan ja ympäristötekijöihin liittyvien vastakkainasettelujen kanssa.

Oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, niin kovimmat positivistit ja essentialistit ovat historiallisesti tarkastellen olleet monissa asioissa väärässä. Usein keskustelu on kuitenkin mennyt eteenpäin, jolloin ne virheaskeleet on unohdettu. Emmehän me puhu enää esimerkiksi siitä, että naiset kärsivät hysteriasta.

Muotoilin tuon alun perin paskasti ja turhan kärjekkäästi. Essentialismi on käytännössä melko roskaa, mutta pointtini oli siis siinä, että sukupuolten välisiin eroihin itsessään, sekä muiden kuin feminismin esittämiin näistä johtuviin mahdollisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin (ja näiden heijastumiseen tilastoihin) feministit suhtautuvat usein aggressiivisen kriittisesti.

Niissä vähäisissä lukemissani feministisissä tieteellisissä teksteissä, joissa tähän otetaan ylipäätään kantaa, todetaan suurin piirtein niin, että tämä ryhmien yleistämisen dilemma on hankala pala feminismille. Siinä kaikki. Mitään järjellistä ratkaisua tuohon ei näy eikä kuulu.

Mikä on tämä feminismi, joka päätyy asioihin täydellisessä viisaudessaan? Ihmisillä on erilaisia näkemyksiä ja teorioita, eikä niiden kesken ole mitään yksimielisyyttä. Kuvailemasi voisi ehkä päteä joihinkin postmodernin feminismin marxilaisiin suuntauksiin, mutta ei siis missään nimessä kaikkeen feministiseen ajatteluun.

Se feminismi, johon lähes päivittäin törmään muodossa tai toisessa erilaisissa keskusteluissa ja ihmisten ilmi tulevissa näkemyksissä.

No ei kyllä kielletä. Pikemminkin pohditaan, miten eroavaisuudet vaikuttavat kasvatukseen, yhteiskunnassa toimimiseen ja itseymmärrykseen. Monet ominaisuudet, joita löydetään tilastollisesti merkitsevästi sukupuolten väliltä, sisältävät enemmän varianssia ryhmien sisällä. Asia on ylipäänsä monimutkainen, enkä ainakaan itse väitä tietäväni, minkä verran ihmisen toiminnasta liittyy biologisiin ominaisuuksiin ja minkä verran ympäristötekijöihin.

Jälleen oli hiukan kärkevä muotoilu, mutta olen huomattavan usein törmännyt tällaiseen ajatteluun. Ei koko feminismi tällaista ajattelua edusta, mutta eipä toisaalta noita erojakaan tahdota millään missään feministisessä keskustelussa myöntää, eikä niitä oikein tahdota pitää minkään feministisen keskustelun pohjana.

Usein sukupuolten väliset synnynnäiset erot kuitataan harvinaisen suurpiirteisesti niin, että nämä erot ovat niin pieniä, ettei niillä ole mitään väliä, tai niin, että ryhmien sisällä on enemmän varianssia kuin niiden välillä. Huomioimatta jää käytännössä aina (mielestäni tarkoituksellisesti), että varsin merkittävä vaikutus erilaisiin tilastoihin on populaatiossa esiintyvillä ääripäillä muun muassa sellaisissa ominaisuuksissa kuin itsevarmuus, aggressiivisuus, neuroottisuus ja omalla tavallaan älykkyys, muutamia mainitakseni. Sen sijaan huomio yritetään keskittää siihen, että joillain yhteiskunnan näkyvimmillä/johtavilla/rahakkaimmilla paikoilla lopputuleman tasa-arvo ei toteudu, vaikka juuri nuo erot voisivat hyvin näitä eroja selittää.

Tässä sorrut itse siihen, mistä aiemmin kritisoit feminismiä: jaat ihmiset miehiin ja naisiin väittäen, että ensinmainitut ovat jotenkin kollektiivisesti sorron alla. Feministinen tarkastelutapa olisi, että miehet ja naiset kärsivät molemmat nykyisistä valtarakenteista. Yhteiskunta itsessään on feministien mukaan patriarkaalinen, eli valta jakautuu maskuliinisen kulttuurin seurauksena pääosin miehille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että miehet olisivat kollektiivisesti hyötyjiä. Päinvastoin, miehissä on myös suurimmat kärsijät.

Minä en tätä jakoa pohjimmiltaan edes näe erityisen tärkeäksi, mutta olisi vaikea kritisoida feminismin väitteitä miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, joka perustuu tuohon jakoon, tarkastelematta asioita myös itse tuon jaon kautta. En ymmärrä, mitä "sortumista" tuossa on. En myöskään ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla väitteellä kollektiivisesta sorrosta.

Kappaleen jälkipuoliskosta: järkipuhetta, vaikken tuosta feminismin väitteestä samaa mieltä olekaan. Usein yksittäisten feministien kuulee kuitenkin argumentoivan niin, että miehet nimenomaan ovat kollektiivisia hyötyjiä, ja esimerkiksi sukupuolten välinen palkkaero esitetään niin, että miehet nyt vaan tienaavat enemmän johtuen epämääräisestä patriarkaatista tai kollektiivisesta naisvihasta, vaikka totuus on äärimmäisen todennäköisesti jotain aivan muuta, eikä feminismi haluaisi millään tuohon pureutua yksityiskohtaisemmin. Ymmärrän, että esimerkiksi sinä ymmärrät näiden asioiden olevan muutakin kuin mustavalkoisia totuuksia, mutta kokemukseni mukaan suurin osa feministiksi tunnustautuvista näkee tasa-arvoasiat hyvinkin mustavalkoisina.

Vaikka tämä on osin totta, niin huomautan jälleen, että riippuu aika paljon puhujasta ja keskustelusta. Minun mielestä konservatiivien tapa keskustella on yhtä lailla aikamoista tarinankerrontaa ja mutuilua. Ylipäänsä nämä ovat ihmisen psykologialle tyypillisiä tapoja käsitellä asioita.

Kokemukseni mukaan erityisesti vihamielisyys ja äärimmäinen sensuuri ovat feministisen keskustelun erityispiirteitä. Konservatiiveilla on taas omanlaisensa tapa leipoa narratiivejaan, mutta en ole havainnut läheskään samantasoista vihaa ja sensuuria konservatiivien keskusteluissa. Ei sillä, että konservatiivien keskustelutavoilla olisi mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Tässä kannattaa tunnistaa yhteiskunnallisen vallanjaon dynamiikka: status quo'n puolustajat (pääosin miehiä, valkoisia, keski- tai hyvätuloisia) kannattavat tosiasiallisesti myös omien etujensa säilyttämistä. Vastaavasti erilaiset muutokseen pyrkivät liikkeet (ml. feminismi) suhtautuvat kriittisesti yhteiskunnalliseen vallankäyttöön ja pyrkivät uudelleenjakamaan valtaa. Siitä seuraa luonnollisesti vastustusta, mikä näkyy näissä nettikeskusteluissakin; aika harva haluaa lähteä sellaiseen liikkeeseen, joka edellyttää luopumista ja oman aseman heikentymistä.

Oma hypoteesini onkin, että ihmiset keksivät kyllä argumentit oikeuttaakseen asiat, jotka ovat itselle tärkeitä. En ota mihinkään oikeisto-vasemmisto -vääntöön kantaa, mutta totean, että asioita voi argumentoida hyvin monella tapaa - ja olla silti yhtä oikeassa. Harvassa yhteiskunnallisessa keskustelussa on mitään yhtä oikeaa näkökulmaa.

Tämä on taas eräänlainen feministinen narratiivi, että tiettyyn ryhmäidentiteettiin lokeroidut ihmiset pyrkisivät haalimaan kuvailemallasi tavalla merkittävästi etuja omalle ryhmälleen nyky-yhteiskunnassa. Tästä on aika heikosti näyttöä, mutta toki jollain valikoiduilla faktoilla tuon pystyy jotenkin perustelemaan. Myös feminismin käsitys yhteiskunnan vallanjaosta on jossain määrin kyseenalaistettavissa ainakin ryhmäidentiteettien merkityksen ylikorostamisen osalta.

On hyvin sanottu, ettei ole olemassa mitään yhtä oikeaa näkökulmaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä unohtuu toisinaan itse kultakin.

Minusta on ylipäänsä huvittavaa, että tämä tieteen suuri debatti ja tutkimuskohde on ikään kuin "ratkaistu" muiden kuin feministien osalta. Sinällään se, että sukupuolten välillä on näitä mainittuja eroja, on ollut lähtöolettamus varmaan tuhat vuotta.

Kiinnostavampaa on se, miten näistä tietyistä biologisista lähtökohdista päädytään erilaisiin yhteiskunnallisiin järjestelyihin. Kuten aiemmin todettua, miehet ja naiset eroavat monilta osin enemmän ryhmiensä sisällä toisistaan. Eikö silloin pitäisi kohdistaa katse muualle kuin tähän "miehet vs. naiset" -miekkailuun? Eikö ole mielenkiintoisempaa, että miehet ja naiset voivat olla keskenään hyvinkin samanlaisia, vaikka biologia antaa tietyt lähtökohdat?

Erona Aristoteleen aikoihin on tietysti se, että nyt meillä on dataa näistä eroista, mutta kaikki osapuolet eivät tätä tiedä tai halua ottaa huomioon yhteiskunnallisessa keskustelussa, mikä näkyi esimerkiksi viestini vastauksissa, joissa ihmeteltiin mainitsemaani miesten ja naisten välistä eroa älykkyydessä.

Tiedostan itsekin olevani suurimmilta osin melko tietämätön tähän aihepiiriin liittyen, enkä esimerkiksi oikeasti voi sanoa tietäväni, miten miesten ja naisten väliset erot peilautuvat yhteiskuntaan. Paljon yhteiskunnallista keskustelua eri lähteistä seuranneena voin kuitenkin melko hyvällä tuntumalla sanoa, että huomattava osa näihin keskusteluihin osallistuvista vaikuttaa olevan täysin tietämättömiä näistä sukupuolten välisistä eroista. Keskusteluissa usein paljon ääntä käyttävän moraalituomarin roolissa olevan feminismin suosituimmat narratiivit taas ohittavat nämä faktat kylmästi, mistä jää väkisinkin sellainen olo, että ihmisiä johdetaan näin tarkoituksella harhaan suositun narratiivin imussa.

Tasa-arvon kannalta ne eroavaisuudet ovat paljon mielenkiintoisempia ja oikeastaan koko pointti. Feministit tapaavat vain usein sanoa näiden eroavaisuuksien olevan pieniä ja merkityksettömiä (jää auki mihin verrattuna ja miksi) ja painottavan kaikkia muita tekijöitä syinä lopputuleman tasa-arvon toteutumattomuuteen.

Feminismiä pitää minusta kritisoida niin kauan, kun näitä erittäin valikoituihin tilastoihin perustuvia uhrinarratiiveja pidetään yllä; itsepähän ovat tuohon miekkailuun lähteneet. Mikäli kokisin, että feministisessä keskustelussa otettaisiin kriittisesti huomioon kaikki sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvä tieto, en varmaankaan kokisi näin, mutta näin ei vaan mielestäni ole.

 

[Lystikäs]

@Walrus21 Erittäin hyvä kirjoitus feministisestä teoriasta. Ja teoria voisi olla arvossaan, jos näkisin maailman samaan tapaan patriarkaalisena. Mutta en näe, vaikka olen samaa mieltä monessa asiassa - kuten tässä...

Eikö silloin pitäisi kohdistaa katse muualle kuin tähän "miehet vs. naiset" -miekkailuun?

Pitäisi kohdistaa muualle. Mutta minun mielestäni juuri feminismi kärjistää yhteiskuntaa miehet vs. naiset vastakkainasetteluun ylläpitämällä narratiivia miesten etuoikeuksista ja naisten uhriasemasta. Intersektionaalinen feminismi vielä enemmän. En näe tätä uhrinarratiivia nyt, enkä näe sitä historiassakaan. Aatellismiehet ovat ehkä nauttineet etuoikeutettua elämää kautta historian, aatelisnaiset hyvänä kakkosena, mutta tämä on vain pieni prosentti ihmisistä. Valtaosalle (naiset ja miehet) perhe-elämä on läpi historian ollut selviytymistaistelua hyvin pienin varoin - nainen kotona kasvattamassa perhettä, mies hankkimassa elantoa tai sotimassa jonkun kuninkaan sotia. Molemmilla on ollut hyötyjä ja haittoja elämässään.

Miehet hyötyvät ja kärsivät tietyistä asioista, eikä se ole mikään biologisesti muuttumaton tosiasia. Esimerkiksi asevelvollisuus ja patrilineelinen perimysjärjestys ovat yhteiskunnallisia sopimuksia, eivät luonnontuotteita.

Nämä ovat yhteiskunnallisia sopimuksia, mutta väitän niiden pohjautuvan biologiaan. Yksi mies pystyy siittämään lukemattomia naisia, mutta yksi nainen kykenee synnyttämään vain yhden (tai pari) lasta kerrallaan. Tämä biologinen tosiseikka on tehnyt naisesta yhteiskunnan säilymisen kannalta korvaamattoman, toisin kuin miehen, joiden lukumäärän hupeneminen ei välttämättä korreloi jälkipolvien lukumäärään. Tämän vuoksi jo varhaisista ajoista lähtien, kun heimot ovat taistelleet elintilasta, tavoite on ollut tuhota vihollisheimon naiset, jonka jälkeen vihollisheimon tulevaisuus sinetöity. (Tai istuttaa heihin oman ”siemen”, kuten Tsingis kaani teki.) Tämä on luontaisesti asettanut miehet eturiviin suojelijoiksi ja elättäjiksi, ja naiset takariviin yhteiskunnan selkärangaksi. Rauhanaikana tämä ei ehkä ole mielessä, mutta kyllä se palautuu rauhattomina aikoina, kun mietitään ketkä ovat eniten ”uhrattavissa”. Koko Suomea ei pidetä asutettuna, jos väkiluku tästä kovasti tippuu.

Yhteiskunta itsessään on feministien mukaan patriarkaalinen, eli valta jakautuu maskuliinisen kulttuurin seurauksena pääosin miehille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että miehet olisivat kollektiivisesti hyötyjiä. Päinvastoin, miehissä on myös suurimmat kärsijät.

Tämä minua on aina kiinnostanut. Mikä ihmeen valta? Raha? Päätösvalta? Kotitalouksien ostopäätökset? Suomi koostuu valtaosin perheyhteisöistä, enkä itse pysty näkemään, että naiset olisivat jotenkin alisteisessa asemassa perhe-elämässä. Joissain suhteissa ehkä ovat, joissain ei. Perheen valtadynamiikka on ehkä enemmän kahden ihmisen luonnekysymys, kuin sukupuolikysymys. Mutta jos asiaa miettii sukupuoliroolien kautta, naiset tekevät 70-80% kotitalouksien ostopäätöksistä - nimenomaan päätöksistä (joka tiedostetaan myös mainos- viihdemaailmassa, kun kohdeyleisöä mietitään), joten se valta ei näy ainakaan kulutuspuolessa.

Avioerolla on myös taipumus paljastaa ne perheen todelliset valtasuhteet - ainakin yhteiskunnan läpi peilattuna. Mitä työelämään tulee, konsernin ylimmällä portaalla useimmiten istuu joku mies, joka on uhrannut koko muun elämänsä sinne päästäkseen, mutta suurin osa työpaikoista koostuu keskitason portaista, joilla puurtaa yhtä lailla miestä ja naista riippuen alan sukupuolipainotteisuudesta, ja jokaisella on portaalla on omat keskinäiset valtasuhteet. Miehet on ehkä enemmän porsaita, mutta ei porsastelu ole valtaa. Voisiko siellä ylimmällä portaalla seistä yhtä paljon naisia? Itse en näe tässä ongelmaa. Politiikka on sen osoittanut, mutta useimmat naiset arvostavat täyteläisempää elämää, jossa perhe- ja työelämä on oikeassa suhteessa, joten en usko sinne olevan tyrkyllä samassa määrin naisia kuin miehiä. Kyse ei ole siis siitä, että patriarkaaliset rakenteet haluaa sinne miehiä, vaan siitä, että päteviä naisia on sinne tyrkyllä vähemmän.

Loppuun vielä toteaisin, että jos feministit pitävät miestä oikeasti suurimpana kärsijänä (tai yhtä suurena), miksi valkoinen mies istuu alimmalla kynnyksellä intersektionaalisissa uhriolympialaisissa? Ymmärrän ihonvärin, mutten sitä miksei nainen istu samalla portaalla miehen vieressä.

 

[Walrus21]

Yhteiskunnan näkeminen (usein puolueellisesti faktoja/tilastoja asetellen) ensisijaisesti sukupuolten temmellyskenttänä ei kyllä ole feminismille ainoastaan mikään välttämätön paha tai pelkkä työkalu muiden joukossa; koko ideologia perustuu todella tukevasti tuohon asetelmaan, ja ryhmäidentiteettileimakirveet heiluvat harvoja kaltaisiasi poikkeuksia lukuun ottamatta lähes aina feministien kanssa keskustellessa.

Se on tietysti koko ideologian ydin: sukupuolen sosiaalisten vaikutusten ja siihen liittyvien valtasuhteiden tunnistaminen. Jos sukupuoli ei vaikuttaisi millään tavalla yhteiskuntaan, politiikkaan tai sosiaaliseen kanssakäymiseen, feminismiltä putoaisi pohja. Aivan kuten pasifismilta, jos sodan uhka katoaisi.

Minusta feminismiä ei kuitenkaan kannata ajatella poliittisen toiminnan kautta, vaan ajatusmaailmana, jossa suhtaudutaan kriittisesti yhteiskunnan ja ihmisten toimintaan. Poliittinen toiminta on aina tavoitteellista, ja siinä pyritään jonkinlaiseen muutokseen. Muutoksella taas on häviäjiä. Niinpä syntyy konflikteja, jotka ymmärrettävästi synnyttävät vastavoimia.

Kategorisoinnissa ei ole sinällään mitään vikaa, mutta feminismi yrittää usein kategorisoinnin avulla rakentaa yksipuolista, kannattajakunnalleen räätälöityä, puolueellisesti perusteltua uhrinarratiivia. Näin asia todella usein näyttäytyy käytännössä, vaikkei feministinen teoria tuollaiseen suoranaisesti pakota.

Muutoksen vaatiminen edellyttää yleensä jonkinlaista epäkohtien osoittamista ("uhrinarratiivi"). Sama pätee oikeastaan kaikkiin poliittisiin liikkeisiin.

Se on toki totta, kuten viittaat, että feministit harrastavat kategorisointia. Tavoitteena siinä on kritisoida vallitsevia oloja. Tuleekin muistaa, että feminismin vastapuolena on käytännössä nyky-yhteiskunta eli status quo. Silloin on ihan oletettavaakin, että yksi toivoo muutosta ja toinen vastustaa sitä; kummassakin on häviäjänsä ja voittajansa.

Ehkä juuri tämän "dynamiikan" haluan pointata, koska se on niin keskeinen tämän keskustelun kannalta. Käytännössähän kyse on maailmankuvasta: näkeekö yhteiskunnan hierarkisena vai tasa-arvoisena; näkeekö ihmisten välisen epätasa-arvon luonnollisena seurauksena tehdyistä valinnoista vai erilaisten lähtökohtien lopputulemana.

Feminismi, kuten kaikki marxilaiseen perinteeseen nojaavat ideologiat, on skeptinen mahdollisuuksien tasa-arvon suhteen. Feministin mielestä lähtökohdat elämään ovat epätasaiset: tietyillä ominaisuuksilla saa "etuoikeuksia", kun taas toisilla joutuu kärsimään enemmän vastoinkäymisiä. Epäsuhtainen jako johtuu sosiaalisista valtasuhteista, eli siitä, miten yhteiskunta on järjestäytynyt.

Kysymys ei aina ole suurista asioista. Jos mies ja vaimo menevät maalikauppaan, kumman puoleen myyjä kääntyy? Luultavasti miehen, koska "miehet ruukaa olemaan kokeneempia remppahommissa". Feministin mielestä tässä on epäkohta, joka liittyy yhteiskunnalliseen tapakulttuuriin. Konservatiivin mielestä ongelmaa ei ole, koska maalikauppiaalla ei ollut pahat aikeet eikä hän rikkonut mitään lakia. Näin nyt vain on toimittu.

Sitten kun feminismiryhmissä alkaa kohista maalikauppiaan toiminnan perusteella, käynnistyy myös kritiikki feminismiryhmiä kohtaan. Aina ne nillittävät pikkuasioista!

Tällaisissa asetelmissa status quo on aina etulyöntiasemassa; ihmiset vastustavat muutosta, jos sille ei ole ilmeistä tarvetta. Niin kauan, kun epätasa-arvo ei hypi mediaaniveronmaksajan silmille, hän tuskin aktivoituu asian suhteen. Homouden kriminalisointi oli pitkään ok, koska "kuka nyt tuntee homoja".

Kannattaa muistaa, ettei feministinen teoria ole yhtä kuin se, miten feminismi käytännössä näyttäytyy yhteiskunnassa.

Kyllä, tämä tosin pätee kaikkiin ideologioihin. Yritän itse ymmärtää erilaisia näkökantoja, koska politiikka on hyvin harvoin "oikeassa olemista". Useimmiten vastapuolella voi olla perusteltuja näkemyksiä ja syitä mielipiteilleen. Jos joku vaatii kaikkiin valtion toimitiloihin esteettömyyttä, niin mielestäni sille on hyvät perusteet. Toisaalta näen myös, että ehdotus edellyttää kalliita investointeja, minkä vuoksi sitä voi perustellusti vastustaa.

Sivuhuomiona, nyky-yhteiskunnan valtajaon esittäminen epäoikeudenmukaisena muun muassa kategorisoinnin avulla (käytännössä patriarkaattinarratiivi) on sellainen osa feminismiä, jota en todellakaan purematta niele.

Muotoilin tuon alun perin paskasti ja turhan kärjekkäästi. Essentialismi on käytännössä melko roskaa, mutta pointtini oli siis siinä, että sukupuolten välisiin eroihin itsessään, sekä muiden kuin feminismin esittämiin näistä johtuviin mahdollisiin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin (ja näiden heijastumiseen tilastoihin) feministit suhtautuvat usein aggressiivisen kriittisesti.

Tässäkin pitää tehdä ero feminismin teorian ja politiikan välille. Suomen valtio on käytännössä monelta osin feministinen; meillä on monia tasa-arvolakeja, jotka velvoittavat hallintoa ottamaan huomioon päätösten sukupuolivaikutukset. Useat feminismin aiemmat tavoitteet ovat nykyisin valtavirtaa. Sen sijaan netissä keskusteluja käyvät feministit ovat pysyneet kärkkäinä, koska tavoitteita on tullut koko ajan lisää. Maaliviiva on siirtynyt. Tämän seurauksena suuri enemmistö on pysytellyt etäällä siitä ideologisesta poppoosta, joka on ollut vaatimassa aina uusia poliittisia tekoja.

Niissä vähäisissä lukemissani feministisissä tieteellisissä teksteissä, joissa tähän otetaan ylipäätään kantaa, todetaan suurin piirtein niin, että tämä ryhmien yleistämisen dilemma on hankala pala feminismille. Siinä kaikki. Mitään järjellistä ratkaisua tuohon ei näy eikä kuulu.

Noh, tohdin sanoa, että se mikä keskustelupalstoilla on "suuri dilemma", ei välttämättä ole sitä tutkimuskirjallisuudessa. Toki siis tämä "nature vs. nurture" on se hankalasti arvioitava kuvio, mutta ryhmien kategorisointi ei niinkään. Yleistykset ovat edellytys sille, että voidaan esittää minkäänlaisia hypoteeseja.

Jos vaikka havaitaan, että johtavassa asemassa olevista lääkäreistä suurin osa on miehiä, voidaan esittää väite: syystä tai toisesta miehet päätyvät johtotehtäviin lääkärikunnan sisällä. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että voitaisiin väittää kiistatta, että naislääkäreitä on syrjitty. Feministit tuovat kuitenkin usein näitä epäkohtia esiin, jolloin syntyy poliittista kiistelyä. Kuten edellä totesin, näissä on harvoin mitään yksiselitteistä lopputulemaa.

Huomioimatta jää käytännössä aina (mielestäni tarkoituksellisesti), että varsin merkittävä vaikutus erilaisiin tilastoihin on populaatiossa esiintyvillä ääripäillä muun muassa sellaisissa ominaisuuksissa kuin itsevarmuus, aggressiivisuus, neuroottisuus ja omalla tavallaan älykkyys, muutamia mainitakseni. Sen sijaan huomio yritetään keskittää siihen, että joillain yhteiskunnan näkyvimmillä/johtavilla/rahakkaimmilla paikoilla lopputuleman tasa-arvo ei toteudu, vaikka juuri nuo erot voisivat hyvin näitä eroja selittää.

Tätä juuri tarkoitin. Feministien mielestä miehet ja naiset ovat kuitenkin suhteellisen samanlaisia, joten heitä tulisi kohdella samoista lähtökohdista. Näin ei kuitenkaan toimita, kuten kuka tahansa voi omakohtaisesti havainnoida. Pojille annetaan lego-autot ja tytöille barbit.

Tässäkin palataan siihen peruskuvioon, että näkeekö yhteiskunnalliset suhteet luonnollisena tapahtumaketjuna vai yhteiskunnallisesti järjestäytyneinä valtasuhteina.

Kappaleen jälkipuoliskosta: järkipuhetta, vaikken tuosta feminismin väitteestä samaa mieltä olekaan. Usein yksittäisten feministien kuulee kuitenkin argumentoivan niin, että miehet nimenomaan ovat kollektiivisia hyötyjiä, ja esimerkiksi sukupuolten välinen palkkaero esitetään niin, että miehet nyt vaan tienaavat enemmän johtuen epämääräisestä patriarkaatista tai kollektiivisesta naisvihasta, vaikka totuus on äärimmäisen todennäköisesti jotain aivan muuta, eikä feminismi haluaisi millään tuohon pureutua yksityiskohtaisemmin. Ymmärrän, että esimerkiksi sinä ymmärrät näiden asioiden olevan muutakin kuin mustavalkoisia totuuksia, mutta kokemukseni mukaan suurin osa feministiksi tunnustautuvista näkee tasa-arvoasiat hyvinkin mustavalkoisina.

Eivät feministit yleisestikään näe miehiä ainoastaan hyötyjinä (toki en voi puhua kaikkien puolesta). Tuolla patriarkaatilla tarkoitetaan pikemminkin vallankäytön maskuliinista luonnetta ja yhteiskunnallista asemaa. Siihen kuuluu yhtä lailla miesten uhraaminen (sodat) ja hierarkisen kilpailukulttuurin suosiminen. Miehet ovat yliedustettuja sekä onnistujissa että epäonnistujissa. Tämä on mielestäni aika kiistämätön fakta, jonka voi käydä tarkistamassa verotiedoista ja elinajanodotteesta.

Kokemukseni mukaan erityisesti vihamielisyys ja äärimmäinen sensuuri ovat feministisen keskustelun erityispiirteitä. Konservatiiveilla on taas omanlaisensa tapa leipoa narratiivejaan, mutta en ole havainnut läheskään samantasoista vihaa ja sensuuria konservatiivien keskusteluissa. Ei sillä, että konservatiivien keskustelutavoilla olisi mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Ihan samalla tavalla täällä pyritään vaientamaan "toisinajattelijat". Viimeksi eilen demariketjuun saapui yksinäinen vasemmistolainen, jonka mielipiteet pyritiin heti mitätöimään. Tämä palsta on toisaalta huono esimerkki, koska moderointi on kohtuullisen tasapuolista ja keskustelun mahdollisuus kaikilla. Mutta ihan samalla tavalla täällä on keskustelukulttuuri, joka suosii samanmielisyyttä ja laittaa vaikeaan asemaan ne, joilla on poikkeava näkemys. Minun on esimerkiksi helppo kirjoitella näkemyksiä talouspolitiikasta, sillä en poikkea merkittävästi foorumin keskiarvoisista mielipiteistä. Sen sijaan olen jo lähes luovuttanut sellaiset keskustelunaiheet kuten maahanmuutto, koska en jaksa 10 vs. 1 -asetelmia, joissa aletaan meta-keskusteluna vittuilemaan näkemyksilleni.

Olen myös ollut joissakin feminismi-ryhmissä, joten voin allekirjoittaa tuon, että siellä saa hyvin nopeasti kenkää vääristä mielipiteistä. Hyväksyn asetelman kuitenkin sillä perusteella, että ryhmissä on selkeät säännöt, jotka edellyttävät feminismin lähtöoletusten omaksumista. Mielestäni tällaisiakin keskustelupaikkoja saa olla.

Tämä on taas eräänlainen feministinen narratiivi, että tiettyyn ryhmäidentiteettiin lokeroidut ihmiset pyrkisivät haalimaan kuvailemallasi tavalla merkittävästi etuja omalle ryhmälleen nyky-yhteiskunnassa. Tästä on aika heikosti näyttöä, mutta toki jollain valikoiduilla faktoilla tuon pystyy jotenkin perustelemaan. Myös feminismin käsitys yhteiskunnan vallanjaosta on jossain määrin kyseenalaistettavissa ainakin ryhmäidentiteettien merkityksen ylikorostamisen osalta.

Käytännössä tämä asetelma on muuttunut feminismin sisällä: aiemmasta sukupuolten välisestä kamppailusta on siirrytty intersektionaaliseen ajatteluun, jossa puolestaan identiteettien katsotaan risteävän. Kuten tästäkin huomaa, feminismin sisällä on useita koulukuntia ja näkemyksiä.

Oma näkemykseni on, että ihmiset hamuavat itselleen valtaa ja resursseja riippumatta ryhmäjäsenyyksistä. Koska olen näin kyyninen, en katso, että feministit muodostaisivat poikkeusta. Teen kuitenkin eroja sen suhteen, onko ihmisen pyrkimyksille oikeutus vai ei. Jos kuurosokea vaatii itselleen parempia tukia, pidän sitä perustellumpana kuin että Anonyymi123 vaatii yhteiskunnalta tukea uuteen jäähalliin.

Feminismiä pitää minusta kritisoida niin kauan, kun näitä erittäin valikoituihin tilastoihin perustuvia uhrinarratiiveja pidetään yllä; itsepähän ovat tuohon miekkailuun lähteneet. Mikäli kokisin, että feministisessä keskustelussa otettaisiin kriittisesti huomioon kaikki sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvä tieto, en varmaankaan kokisi näin, mutta näin ei vaan mielestäni ole.

Tästä sinällään samaa mieltä. Lisään kuitenkin sen verran, että feministeillä on hyvin vähän painoarvoa julkisessa keskustelussa tai poliittisissa päätöksissä. Esimerkiksi asevelvollisuus on instituutio, jota ylläpitävät suuret ihmismassat ja heidän mielipiteensä. Sieltä sen muutosta koskevan keskustelun pitäisi lähteä, jotta jotain tapahtuisi poliittisella tasolla. Sama pätee koulutuksen epäkohtiin ja syrjäytymiseen.

Tuli nyt aika jäsentymätöntä tekstiä, toivottavasti siitä saa selvää.

 

[Walrus21]

@Walrus21 Erittäin hyvä kirjoitus feministisestä teoriasta. Ja teoria voisi olla arvossaan, jos näkisin maailman samaan tapaan patriarkaalisena. Mutta en näe, vaikka olen samaa mieltä monessa asiassa - kuten tässä...

Riippuu varmaankin määritelmästä. Uskoisin, että hyväksyisit "patriarkaalisuuden", jos se ei sisältäisi arvolatauksia liittyen miesten mahdollisiin etuoikeuksiin.

Pitäisi kohdistaa muualle. Mutta minun mielestäni juuri feminismi kärjistää yhteiskuntaa miehet vs. naiset vastakkainasetteluun ylläpitämällä narratiivia miesten etuoikeuksista ja naisten uhriasemasta. Intersektionaalinen feminismi vielä enemmän.

Kyllä, ja juuri tästä syystä feminismi on niin vihattu aatesuunta, sillä se vaatii muutosta.

Feminismin sisällä tämä nähdään niin, että ihmiset ovat sisäistäneet tietyt kulttuurilliset ajattelu- ja toimintatavat. Silloin voidaan puhua sisäistetystä maskuliinisuudesta. Käytännössä tämä ei vielä ota kantaa siihen, ovatko esim. miehet voittajia vai häviäjiä. Lähtöoletuksena on kuitenkin se, että ihmiset eivät toimi arvoneutraalissa tyhjiössä, vaan he reagoivat yhteiskunnan tarjoamiin malleihin ja kannustimiin.

Tämä on tietysti täysin vastakkainen näkökulma kuin se liberalismin ideaali, jossa jokainen syntyy tyhjänä tauluna ja piirtää omat arvokarttansa. Liberaali uskoo (mielestäni välillä vähän naiivisti) siihen, että jokainen muokkaa oman kohtalonsa ilman ympäristön suurta vaikutusta.

En näe tätä uhrinarratiivia nyt, enkä näe sitä historiassakaan. Aatellismiehet ovat ehkä nauttineet etuoikeutettua elämää kautta historian, aatelisnaiset hyvänä kakkosena, mutta tämä on vain pieni prosentti ihmisistä. Valtaosalle (naiset ja miehet) perhe-elämä on läpi historian ollut selviytymistaistelua hyvin pienin varoin - nainen kotona kasvattamassa perhettä, mies hankkimassa elantoa tai sotimassa jonkun kuninkaan sotia. Molemmilla on ollut hyötyjä ja haittoja elämässään.

Ihmiskunnan historia on yhtä suurta kärsimysnäytelmää. Siinä olet oikeassa.

Antiikin Kreikassa, demokratian kehdossa, poliittiset oikeudet olivat noin 10%:lla ihmisistä. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että naiset olivat kokonaan politiikan ulkopuolella. Tämä päti vielä Suomessakin 1900-luvulla: nainen ei saanut hankkia omaisuutta, hakea avioeroa tai edes päättää omasta kehostaan - kaikki kuului aviomiehen päätösvaltaan.

Eli voidaan debatoida, onko se elämä ollut sen kummempaa miehillekään, mutta valta on kuitenkin ollut de facto miehillä. Sitä feminismi on kautta historian vastustanut, ja vastustaa yhä edelleenkin, joskin enää ei puhuta poliittisista oikeuksista vaan marginaalisemmista epäkohdista.

Nämä ovat yhteiskunnallisia sopimuksia, mutta väitän niiden pohjautuvan biologiaan. Yksi mies pystyy siittämään lukemattomia naisia, mutta yksi nainen kykenee synnyttämään vain yhden (tai pari) lasta kerrallaan. Tämä biologinen tosiseikka on tehnyt naisesta yhteiskunnan säilymisen kannalta korvaamattoman, toisin kuin miehen, joiden lukumäärän hupeneminen ei välttämättä korreloi jälkipolvien lukumäärään. Tämän vuoksi jo varhaisista ajoista lähtien, kun heimot ovat taistelleet elintilasta, tavoite on ollut tuhota vihollisheimon naiset, jonka jälkeen vihollisheimon tulevaisuus sinetöity. (Tai istuttaa heihin oman ”siemen”, kuten Tsingis kaani teki.) Tämä on luontaisesti asettanut miehet eturiviin suojelijoiksi ja elättäjiksi, ja naiset takariviin yhteiskunnan selkärangaksi. Rauhanaikana tämä ei ehkä ole mielessä, mutta kyllä se palautuu rauhattomina aikoina, kun mietitään ketkä ovat eniten ”uhrattavissa”. Koko Suomea ei pidetä asutettuna, jos väkiluku tästä kovasti tippuu.

En ole mikään asiantuntija tällä saralla, joten en lähde sen enempää kiistämään tuota. Omaan ajatteluun vaikuttaa kuitenkin vahvasti se, että ihmisen kognitiivinen pelikirja on ollut sama koko kirjoitetun historian. Niinpä jo se, että esim. naisten oikeudet ovat kohentuneet huomattavasti, sotii biologiaan pohjautuvaa essentialismia vastaan.

Tämä minua on aina kiinnostanut. Mikä ihmeen valta? Raha? Päätösvalta? Kotitalouksien ostopäätökset? Suomi koostuu valtaosin perheyhteisöistä, enkä itse pysty näkemään, että naiset olisivat jotenkin alisteisessa asemassa perhe-elämässä. Joissain suhteissa ehkä ovat, joissain ei. Perheen valtadynamiikka on ehkä enemmän kahden ihmisen luonnekysymys, kuin sukupuolikysymys. Mutta jos asiaa miettii sukupuoliroolien kautta, naiset tekevät 70-80% kotitalouksien ostopäätöksistä - nimenomaan päätöksistä (joka tiedostetaan myös mainos- viihdemaailmassa, kun kohdeyleisöä mietitään), joten se valta ei näy ainakaan kulutuspuolessa.

Raha on valtaa. Vaikka nainen tekisi ostopäätökset, miehellä on kuitenkin edelleen valta estää naista ottamalla rahat pois.

Tämä on toki aika ylätason pyörittelyä, koska mikään laki tai määräys ei velvoita perheitä. Sen takia onkin vähän siinä ja tässä, voiko asiaan vaikuttaa muutoin kuin mielipidevaikuttamisen kautta. Mutta jos ajatellaan asiaa tasa-arvon kannalta, niin mielestäni olisi parempi, jos naisilla ja miehillä olisi melko saman verran taloudellista päätäntävaltaa. En silti ota kantaa siihen, pitäisikö asialle tehdä jotain poliittisesti.

Avioerolla on myös taipumus paljastaa ne perheen todelliset valtasuhteet - ainakin yhteiskunnan läpi peilattuna. Mitä työelämään tulee, konsernin ylimmällä portaalla useimmiten istuu joku mies, joka on uhrannut koko muun elämänsä sinne päästäkseen, mutta suurin osa työpaikoista koostuu keskitason portaista, joilla puurtaa yhtä lailla miestä ja naista riippuen alan sukupuolipainotteisuudesta, ja jokaisella on portaalla on omat keskinäiset valtasuhteet. Miehet on ehkä enemmän porsaita, mutta ei porsastelu ole valtaa. Voisiko siellä ylimmällä portaalla seistä yhtä paljon naisia? Itse en näe tässä ongelmaa. Politiikka on sen osoittanut, mutta useimmat naiset arvostavat täyteläisempää elämää, jossa perhe- ja työelämä on oikeassa suhteessa, joten en usko sinne olevan tyrkyllä samassa määrin naisia kuin miehiä. Kyse ei ole siis siitä, että patriarkaaliset rakenteet haluaa sinne miehiä, vaan siitä, että päteviä naisia on sinne tyrkyllä vähemmän.

Niin en siis näe miehiä mitenkään eksklusiivisessa asemassa olevina kuninkaina, vaan tämä kuvailemasi on ihan täyttä totta. Mutta feminismin näkökulmasta tämä tilanne ei silti ole ideaali, enkä tiedä, onko se kenenkään muunkaan mielestä.

Loppuun vielä toteaisin, että jos feministit pitävät miestä oikeasti suurimpana kärsijänä (tai yhtä suurena), miksi valkoinen mies istuu alimmalla kynnyksellä intersektionaalisissa uhriolympialaisissa? Ymmärrän ihonvärin, mutten sitä miksei nainen istu samalla portaalla miehen vieressä.

Riippuu, keneltä kysyt. Eivät valkoiset, keskiluokkaiset naiset istu kovin korkealla, kuten eivät miehetkään. Toisaalta, jos soitat 60-luvulle, saat ehkä erilaisen vastauksen.

Feminismi on siirtynyt paljon enemmän siihen suuntaan, että "valta-analyysiin" otetaan mukaan muutkin selittävät tekijät kuin sukupuoli. Mutta jos ajatellaan sukupuolta yhtenä tekijänä, niin ei senkään merkitys ole mihinkään kadonnut.

 

[Lystikäs]

Riippuu varmaankin määritelmästä. Uskoisin, että hyväksyisit "patriarkaalisuuden", jos se ei sisältäisi arvolatauksia liittyen miesten mahdollisiin etuoikeuksiin.

Tuskin näkisin maailmaa eri tavalla. Ytimessä lienee se miten moniulotteisesti määrittelee vallan. Itse näen esimerkiksi rahan vain yhtenä vallan välikappaleena. Valta on jotain, jolla saa toisen taivuteltua tahtoonsa. Jotkut kumartavat rahalle, jotkut statukselle, jotkut kauneudelle, jotkut seksille. Itse olen eniten voimaton kauneuden edessä. Kauniin naisen hymylle on hyvin vaikea sanoa ei, vaikka olen ihan tyytyväisesti naimisissa.

Moni näkee vallan vain politiikan kautta, kun itse tarkastelen sitä enemmän arjen ja byrokratian kautta, jotka vaikuttavat mielestäni ihmisiin paljon enemmän kuin politiikka. Tarkastellaan valtaa vaikka ihan sieltä miehen ja naisen yhteisen taipaleen alkuvaiheilta - seurustelusta. Otetaan esimerkkinä treffipalstat. Se menee yleensä niinpäin, että nainen valitsee mieleisiään mieskandidaatteja ja tekee valinnan. Nainen on useammin se osapuoli, joka tekee päätöksen suhteen alkamisesta ja päättymisestä. Tämän voi myös nähdä eräänlaisena valtana. En tiedä onko tässä pohjimmallaan se ajattelumalli, että mies tarvitsee naisen saadakseen perheen, kun taas nainen voi tarvittaessa perustaa perheen yksinkin?

Saattaa olla, että suhtaudun valtasuhteisiin laajalla spektrillä siitä syystä, että äidilläni oli aikoinaan tapana isäni kanssa riidellessään ottaa meidät lapset mukaansa ja uhata lähteä. Oli metkaa nähdä kuinka nopeasti isoimpana auktoriteettinä pitämäni isä riensi kadulle peräämme sortuen anelemaan sopua, kun vaakakupissa painoi lasten menettäminen. Isompana olen alkanut tarkastella heidän ja muiden parisuhteiden valtadynamiikkaa mielenkiinnolla. Enkä väitä, että isäni olisi tossun alla. Päinvastoin, näen, että molemmilla heillä on tiettyä valtaa toisiinsa - molemmat tuovat pöytään jotain, ja valtatasapaino heilahtelee usein tilanteen mukaan. Molemmat ovat suhteellisen vahvoja persoonia. Mielestäni valta ei ole niinkään sukupuoli-, kuin luonnekysymys. Jos luonteesta löytyy halua vallalle, niin keinot siihen yleensä löytyy. Jotkut haluaa dominoida, jotkut haluaa tulla dominoiduksi. Ja välillä se dominoitu on se, joka on todellisessa vallassa. Niin se vaan menee.

MUTTA takaisin aiheeseen. Jos yhteiskunta oikeasti tarjoilee enemmän etuoikeuksia esimerkiksi miehisen sukupuolen kautta, niin sitten voin toki hyväksyä käsitteen yhteiskunnan patriarkaalisuudesta. En vain itse näe tätä millään muotoa. Ainoa sukupuoleen nojaava velvoite, jonka yhteiskunta asettaa, on asevelvollisuus. Äiteys tuo tiettyjä rasitteita uraa silmällä pitäen - suhteessa isyyteen, mutta äitiys on toisaalta valinta, jonka moni nainen mielellään valitsee. Maailma on mielestäni täynnä eri piirteiden tuomia hyötyjä ja haittoja - ja sukupuoli on yksi asia, joka tuo hyötyjä ja haittoja. Jos hyödyt ja haitat ovat tasapainossa keskenään, en näe siinä haittaa. Vive La Difference!

 

[Walrus21]

Moni näkee vallan vain politiikan kautta, kun itse tarkastelen sitä enemmän arjen ja byrokratian kautta, jotka vaikuttavat mielestäni ihmisiin paljon enemmän kuin politiikka.

Naiset vastaavat suurimmasta osasta kotitöitä ja sen päälle valtaosasta lasten kaitsemisesta. Toki tämä on vapaaehtoinen valinta, mutta moni argumentoi, että valintaa ei tehdä tyhjiössä vaan opittujen toimintamallien kautta. Onneksi empiirisesti voidaan havaita, että tilanne paranee (naiset työelämään, laajempi eläketurva, vanhemmuuden tuet).

Tarkastellaan valtaa vaikka ihan sieltä miehen ja naisen yhteisen taipaleen alkuvaiheilta - seurustelusta. Otetaan esimerkkinä treffipalstat. Se menee yleensä niinpäin, että nainen valitsee mieleisiään mieskandidaatteja ja tekee valinnan. Nainen on useammin se osapuoli, joka tekee päätöksen suhteen alkamisesta ja päättymisestä. Tämän voi myös nähdä eräänlaisena valtana. En tiedä onko tässä pohjimmallaan se ajattelumalli, että mies tarvitsee naisen saadakseen perheen, kun taas nainen voi tarvittaessa perustaa perheen yksinkin?

No varmaan joo, mutta tuokin on karkea yleistys. Miksi mies ei tule toimeen yksin mutta naiselle se on ok? Mikä estää miestä tekemästä valintaa? En näe tätä pelkästään biologisena kohtalona, vaan ihminen siinä välissä voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Saattaa olla, että suhtaudun valtasuhteisiin laajalla spektrillä siitä syystä, että äidilläni oli aikoinaan tapana isäni kanssa riidellessään ottaa meidät lapset mukaansa ja uhata lähteä. Oli metkaa nähdä kuinka nopeasti isoimpana auktoriteettinä pitämäni isä riensi kadulle peräämme sortuen anelemaan sopua, kun vaakakupissa painoi lasten menettäminen. Isompana olen alkanut tarkastella heidän ja muiden parisuhteiden valtadynamiikkaa mielenkiinnolla. Enkä väitä, että isäni olisi tossun alla. Päinvastoin, näen, että molemmilla heillä on tiettyä valtaa toisiinsa - molemmat tuovat pöytään jotain, ja valtatasapaino heilahtelee usein tilanteen mukaan. Molemmat ovat suhteellisen vahvoja persoonia. Mielestäni valta ei ole niinkään sukupuoli-, kuin luonnekysymys. Jos luonteesta löytyy halua vallalle, niin keinot siihen yleensä löytyy. Jotkut haluaa dominoida, jotkut haluaa tulla dominoiduksi. Ja välillä se dominoitu on se, joka on todellisessa vallassa. Niin se vaan menee.

Tämä on aika tyypillinen kuvaus suomalaisista perhe- ja parisuhteista. Mutta oikeastaan tämähän vain osoittaa sen, että kulttuurissa ja tavoissa on paikkaamisen varaa.

MUTTA takaisin aiheeseen. Jos yhteiskunta oikeasti tarjoilee enemmän etuoikeuksia esimerkiksi miehisen sukupuolen kautta, niin sitten voin toki hyväksyä käsitteen yhteiskunnan patriarkaalisuudesta. En vain itse näe tätä millään muotoa. Ainoa sukupuoleen nojaava velvoite, jonka yhteiskunta asettaa, on asevelvollisuus. Äiteys tuo tiettyjä rasitteita uraa silmällä pitäen - suhteessa isyyteen, mutta äitiys on toisaalta valinta, jonka moni nainen mielellään valitsee. Maailma on mielestäni täynnä eri piirteiden tuomia hyötyjä ja haittoja - ja sukupuoli on yksi asia, joka tuo hyötyjä ja haittoja. Jos hyödyt ja haitat ovat tasapainossa keskenään, en näe siinä haittaa. Vive La Difference!

Yhteiskunta ei itsessään tarjoile mitään, vaan ihmiset, jotka siinä elävät. Tällä hetkellä yhteiskunta ei ainakaan minun mielestä toimi optimaalisesti. Etenkin osalle miehistä tämä on tragedia, koska he syystä tai toisesta ottavat holtittomia riskejä eivätkä löydä paikkaansa.

 

[Lystikäs]

Yhteiskunta ei itsessään tarjoile mitään, vaan ihmiset, jotka siinä elävät. Tällä hetkellä yhteiskunta ei ainakaan minun mielestä toimi optimaalisesti. Etenkin osalle miehistä tämä on tragedia, koska he syystä tai toisesta ottavat holtittomia riskejä eivätkä löydä paikkaansa.

Alkuun totean, etten ole oikeastaan mistään kanssasi isosti eri mieltä - varsinkaan siitä minkälaisena nyky-feministit näkevät maailman. Sen voi nähdä patriarkaalisena jos antaa painoarvoa työelämälle, tai matriarkaalisena jos antaa painoarvoa perhe-elämälle. Sukupuolierojen tuomista rooleista voi nauttia, tai niitä voi pyrkiä kaventamaan. Mielipidekysymyksiähän nämä. Veikkaan, että isoin näkemyseromme tulee biologian kautta ja siitä kuinka paljon sitä voi säädellä kulttuurin avulla.

Siitäkin olemme samaa mieltä, että parhaillaan on paljon miehiä, joilla on hankaluuksia löytää suuntaa elämälleen, joka sitten säteilee ympärilleen kipuilua eri tavoin. Mutta minusta tuntuu, että tässä on taustalla enemmän mieskuvan kapeneminen, kuin sen toksisuus. Perinteinen mieskuva tarjoaa kuitenkin suuntaa ja tarpeellisuuden tunteen, joka on yksi elämän perustarpeista. Teoriassahan se on niin, että sukupuoliroolien kadotessa, jokainen voisi rakentaa itselleen sellaisen roolin kuin haluaa. Mutta todellisuudessa biologia tulee tässä vastaan. Opetti kulttuuri mitä hyvänsä, niin puolet lapsista varttuu tiedostaen, että kykenevät luomaan elämää kehollaan, kun taas toinen puoli lapsista tiedostaa, etteivät siihen kykene. Tämä tietoisuus itsessään tulee muokkaamaan lapsen ajatusmaailmaa kohti aikuisuutta. Sille emme voi mitään. Käyttäytymismallimme yleensä määrittyvät tavoitteiden kautta, ja jos haluamme löytää itsellemme joskus parisuhteen, meidän on hyvä keksiä tapa, jolla tehdä itsestämme houkutteleva vastakkaisen sukupuolen silmissä. Uskon tämän olevan sen yleisin syy miksi miehet ovat kautta historian arvottaneet itsensä varallisuuden (kyvyn suojella perhettä) kautta, kun taas naisille kauneus ja hedelmällisyyteen viittaavat piirteet ovat arvossa. Tämä on siis yleistämistä. Ihmiset ovat yksilöitä ja kaikilla on omat yksilölliset koukeronsa, mutta uskon kaikkien alkavan jo pienestä pitäen suunnittelemaan itselleen tulevaisuuden kuvaa, joka sitten varttuessa muokkaantuu.

 

[Remy Martin]

Eksyin tässä hiljattain internetin ihmeellisessä maailmassa lukemaan feministisiä ajatuksia Incel (miesten tahdonvastainen selibaatti) asiasta. Incel-miehille ei juuri sympatiaa herunut; lyhyesti sanottuna, oma vika jos ei saa pillua. Eli kaikki on itsestä kiinni; pitää treenata, pukeutua hyvin, tienata hyvin, olla vaikutusvaltainen jne.. Ja jos nyt on sattunut saamaan huonot geenit niin sitten pitää vaan oppia elämään sen kanssa. Enkä ole juurikaan eri mieltä.

Feministit ovat kuitenkin käsittääkseni yleensä myös valtaosin poliittisesti vasemmalla. Eli ihmetykseni aiheena onkin että minkälainen älyllinen kuperkeikka vaaditaan seuraavaan päätelmään. Kun parisuhdemarkkinoilla asiat on pitkälti oman tekemisen tulos; ja vaikkei mahdollisuuksia olisi alunalkaenkaan annettu, niin se on vain valitettava tilanne. Niin sitten kun puhutaan rahasta ja palkasta niin omalla panostuksella ei pitäisi olla juurikaan merkitystä, vaan kaikkien pitäisi lähtökohtaisesti saada suurinpiirtein saman verran. Ja vaikkei synnynnäiset kyvyt riitä edes vähään alusta, niin silti pitää yhdessä pitää kyseiselle henkilölle tarjota sama elintaso kuin työssäkäyvälle.

Viestini pointti on siis tämä lähestymistapojen ero eri asioihin. Itse olen sitä mieltä että jokaiselle kykyjensä mukaan ja sitä pahnanpohjimmaistakin tulee vetää siinä pulkassa mukana. Siksi kannatan sellaista sosiaaliturvaa jolla jokainen saa leivän pöytään. Ja enkä halveksi niitä Incel-poikia jotka hakevat sitä vastakkaisen (miksei samankin) sukupuolen kosketusta prostituoiduista. Ja tietty jopa sen vakituisen vaimon hakeminen Thamaasta on jopa kannatettavaa, niin saadaan maahanmuuttajia.

 

[Ollakseni]

Väärässä järjestyksessä lainattu mutta näette ehkä pointin jota koitan rakentaa.

Feministit ovat kuitenkin käsittääkseni yleensä myös valtaosin poliittisesti vasemmalla. Eli ihmetykseni aiheena onkin että minkälainen älyllinen kuperkeikka vaaditaan seuraavaan päätelmään. Kun parisuhdemarkkinoilla asiat on pitkälti oman tekemisen tulos; ja vaikkei mahdollisuuksia olisi alunalkaenkaan annettu, niin se on vain valitettava tilanne.

Ovathan ne toki, mutta se ei poista tiettyjen kritiikkien pointtia. Vasemmistolainen feminismi on vähän siitä ongelmallinen, että syytetään kapitalismia ongelmista, eikä kulttuurillisia ja yleismaailmallisiakin asioita.

Incel-miehille ei juuri sympatiaa herunut; lyhyesti sanottuna, oma vika jos ei saa pillua. Eli kaikki on itsestä kiinni; pitää treenata, pukeutua hyvin, tienata hyvin, olla vaikutusvaltainen jne.. Ja jos nyt on sattunut saamaan huonot geenit niin sitten pitää vaan oppia elämään sen kanssa. Enkä ole juurikaan eri mieltä.

Incel on termi, joka on karannut feministisestä kirjallisuudesta alunperin. Sillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka eivät saa seksiä vaikka haluavat sitä, oli kyse sitten mistä tahansa. Kuitenkin kun naiset saavat valita kumppaninsa niin tämä on tärkeämpi asia kuin jotkin muut asiat. Ainahan on ollut näitä incel ihmisiä, mutta on aivan uusi asia että jotkut ottavat tämän omaksi identiteetikseen ja pahimmillaan menevät ampumaan naisia.

Itse olen sitä mieltä että jokaiselle kykyjensä mukaan ja sitä pahnanpohjimmaistakin tulee vetää siinä pulkassa mukana.

"From each according to his ability, to each according to his needs" (German: Jeder nach seinen Fähigkeiten, jedem nach seinen Bedürfnissen) is a slogan popularised by Karl Marx in his 1875 Critique of the Gotha Program."

Jotenkin koomista lainata Karl Marxia ja haukkua muita vasemmistolaisuudesta.

 

[dana77]

Tuo on ihan hyvä huomio ja jotta asia oikein olisi in your face -osastoa, niin jos mietitään inceliä, joka tienaa linux-vastaavana 4500e kuussa, niin historiallisesti hän olisi ollut parinmuodostushierarkiassa korkealla, mutta kun nykymaailmassa hänen arvonlisästään verotetaan puolet pois ja annetaan ne sitten lyhentämättäminä joillekin työttömille temptation island guidoille, jotka perinteisesti olisivat älynlahjoillaan nähneet nälkää, niin että he saavat niillä rahoilla hankkimillaan merkkivaatteillaan ja bollinger-tarjoiluillaan tehtyä vaikutuksen silari-pissiksiin ja panna niitä telkkarissa, niin arvaa harmittaako.

tosin kai ne solari-bodarit olivat jotain fyysistä työtä aikoinaan löytäneet nälkänsä pitimiksi, ettei tämä nyt ihan historiallisen tarkka katsaus ollut.

 

[dana77]

Asia muuten voitaisiin ratkaista vasemmistolaisesti asettamalla pilluvero. Kaikki saamiset pitäisi ilmoittaa keskitettyyn panorekisteriin ja sen pohjalta sitten suoritettaisiin seksinsiirtoja inceleille ja yhteiskuntarauha olisi turvattu. Kohti aidosti kaikin puolin tasa-arvoisempaa maailmaa!

 

[Remy Martin]

Jotenkin koomista lainata Karl Marxia ja haukkua muita vasemmistolaisuudesta.

Kyllä Marxin lause on hyvin tiedossani, siksi viittasinkin siihen löyhästi kirjoittaessani täysin eri asiaa mitä Marx tarkoitti.

Ja olet tietysti oikeassa että on yksiselitteisesti naisen oikeus päättää että kenelle antaa. Oikeus päätöksestä ei ole feministien, eli jos/kun osa naisista on löytänyt markkinaraon kehonsa myymisestä niin sitä ei tule feministien tuomita. Eikä tule myöskään tuomita niitä miehiä jotka lähtevät merta edemmäs kalaan kun kotipuolesta sitä emäntää ei irtoa.

Itseasiassa meidän tulisi olla avoin myös kysynnän ja tarjonnan laille myös tässä asiassa. Sillä kaverilla jolla ei ole edellytyksiä toimia täkäläisillä parisuhdemarkkinoilla, on luultavasti sellaisia ominaisuuksia jotka voi olla jossain muualla päin maailmaa olla kovaa valuuttaa.

Uskoisin että montaa Incel-kaveria helpottaisi mikäli sosiaalinen ymmärrys ostoseksiin ja ulkomaalaisiin vaimoihin olisi paremmalla tolalla.

 

[Walrus21]

Eksyin tässä hiljattain internetin ihmeellisessä maailmassa lukemaan feministisiä ajatuksia Incel (miesten tahdonvastainen selibaatti) asiasta. Incel-miehille ei juuri sympatiaa herunut; lyhyesti sanottuna, oma vika jos ei saa pillua.

Miksi pillunsaannin pitäisi olla jokin perusoikeus?

Eli kaikki on itsestä kiinni; pitää treenata, pukeutua hyvin, tienata hyvin, olla vaikutusvaltainen jne.. Ja jos nyt on sattunut saamaan huonot geenit niin sitten pitää vaan oppia elämään sen kanssa. Enkä ole juurikaan eri mieltä.

Tämä "kaava" olisi hyvä päivittää 2020-luvulle. Kuulostaa nimenomaan joltain incel-yhteisön kuvitelmalta siitä, mikä naisia kiinnostaa.

Feministit ovat kuitenkin käsittääkseni yleensä myös valtaosin poliittisesti vasemmalla. Eli ihmetykseni aiheena onkin että minkälainen älyllinen kuperkeikka vaaditaan seuraavaan päätelmään. Kun parisuhdemarkkinoilla asiat on pitkälti oman tekemisen tulos; ja vaikkei mahdollisuuksia olisi alunalkaenkaan annettu, niin se on vain valitettava tilanne. Niin sitten kun puhutaan rahasta ja palkasta niin omalla panostuksella ei pitäisi olla juurikaan merkitystä, vaan kaikkien pitäisi lähtökohtaisesti saada suurinpiirtein saman verran. Ja vaikkei synnynnäiset kyvyt riitä edes vähään alusta, niin silti pitää yhdessä pitää kyseiselle henkilölle tarjota sama elintaso kuin työssäkäyvälle.

Tämä vertaus on muistaakseni alun perin Robert Nozickilta, ja olisiko ollut teoksesta Anarchy, state and utopia (70-luvulta).

Vaikka sinällään tuossa on logiikkansa, niin saman kysymyksen voisi heittää kelle tahansa muulle (pl. yövartijavaltion kannattajat): miksi tukea mitään valtiojohtoista toimintaa? Eikö terveydenhuollon tarjoaminen muodosta samanlaista loogista ristiriitaa anarkistisen parinmuodostuksen kanssa?

Tästä tulee nyt pitkä viesti, ei voi mitään. En pysty purkamaan tätä lyhyemmin sanankääntein;

Moderneissa liberaalidemokratioissa tuetaan kansalaisten hyvinvointia, koska se katsotaan järkeväksi "kaupaksi", jossa kokonaisuus voittaa. Toki aste-eroista kiistellään, mutta noin yleisesti ottaen varmaan luokkaa 97% suomalaisista vastustaisi ajatusta (ellei enemmänkin, luvut stetsonista) laissez-faire -kapitalismista ja minimalistisesta valtiosta.

Mikä sitten estää valtion tukeman parinmuodostuksen? Feministisestä perspektiivistä - ja myös liberaalista - tielle astuu erityisesti se, että parinmuodostuksessa on kyse itsemääräämisoikeuteen puuttumisesta. Eli valtio (joka on feministisen teorian mukaan ainakin osin patriarkaalinen) tulisi ja orjuuttaisi naisten kehoja. Se nähdään tasa-arvon sijaan yhtenä lisätoimena, jolla tämä mainittu patriarkaalinen valta siirtää oikeuksia naisilta miehille.

Taustoittavana tekijänä on tärkeää ymmärtää, että feminismin ideologinen ydin on marxilaisessa teoriassa. Vaikka vasemmistolaiset liikkeet kannattavat usein käytännön tasolla ratkaisuja, jotka tukevat valtion aktiivista roolia, niiden tavoitteena ei ole itsetarkoituksellinen holhous.

Sen sijaan marxilaisen luokka-analyysin "loppupiste" - jonkinlainen utopia eli ihannetila - on valtioton yhteiskunta, jossa ei ole hierarkioita. Feministien mukaan tästä ollaan kuitenkin kaukana. Syyksi nähdään mainitsemani patriarkaalinen yhteiskunta, joka "korruptoi" ihmiset mukaan epäreilujen rakenteiden kannattelemiseen. Tästä myös termi "sisäistetty misogynia" eli naisviha. Feministisessä teoriassa nähdään siis parinmuodostuksen vapaaehtoisuus vapautena valtarakenteista.

Palataan jälleen marxismiin. Sen ideologisena tavoitteena on purkaa luokkataistelun rakenteet, eli poistaa "porvaristolta" saavutetut etuoikeudet. Tämän jälkeen ihmiset "vapautuisivat" kapitalismin ikeestä, minkä jälkeen yhteiskunnalliset valtasuhteet solmittaisiin tasa-arvoisemmin perustein.

Parinmuodostus taas on lähtökohdiltaan anarkistista, jolloin se tarjoaa mahdollisuuden jättäytyä kokonaan ulkopuolelle, jos oikeanlaista kumppania ei löydy. Aiemmin naisten oli pakko pariutua, koska muutoin jäi ilman toimeentuloa ja turvaa. Nykyaikana voi elää aivan hyvin ilman kumppania, minkä voi nähdä feministisestä näkökulmasta suurena voittona. Feministit ovatkin usein ydinperheajattelua vastaan, eikä heille ole niinkään ongelma, että ihmiset elävät yksin tai poikkeavat muutoin perinteisistä perhemalleista.

Incelit sen sijaan kokevat, että yhteiskunta syrjii heitä, kun he eivät saa "ilmaiseksi" naisia. Eli he näkevät parinmuodostuksen vallankäyttönä. Pillu on heidän mielestään resurssi, jolla naiset "ohjailevat" epätoivoisia miehiä. Feministisen teorian mukaan parinmuodostus on puolestaan ihmisten välistä, vapaaehtoista yhteistyötä, jota kuvailemassani yhteiskunnallisessa utopiassa harjoitettaisiin laajemminkin. En kuitenkaan sano, että jokainen feministi tai antifeministi ajattelisi asioita näin teoreettisesti, mutta periaatteessa tämä logiikka on siellä pinnan alla.

Edellämainittu saattaa myös kuulostaa ristiriitaiselta. Toisaalta ihan sama problematiikka on siinä, miten pitäisi arvioida libertaristisia liikkeitä; ne kun ovat periaatteessa "äärioikealla", mutta kannattavat osin samoja tavoitteita, kuten vaikkapa moraaliin perustuvan sääntelyn poistamista. Mutta se "pääjuoni" tässä oikeiston ja vasemmiston kamppailussa on mielestäni suhtautumisessa hierarkioihin. Näkeekö yhteiskunnan taistelun vai yhteistyön kautta? Kannattaako arvoliberaalia yhteiskuntaa vai moraalista sääntelyä?

Incelit kannattavat tavallaan äärimaskuliinista kulttuuria, joka on alun perin heidät hylännyt. Niinpä syypääksi identifioidaan pillullaan valtaa pitävät feministit, joiden vallankäyttöä "valtakulttuuri" ei tunnista. Tässä mielessä incelit ovat kallellaan salaliittoteorioihin. Siinä piilee myös syy sille, miksi incel-kulttuuria pidetään vaarallisena.

Feministit taas näkevät yhteiskunnan patriarkaalisena, maskuliinisuutta suosivana hierarkiana, joka sorsii ennen kaikkea naisia, mutta myös miehiä, jotka häviävät statuskilpailussa. Feministit eivät siis pidä naisia kummoisina vallankäyttäjinä, joskin osa naisista omaksuu "maskuliinisen" vallankäytön kulttuurin ja lähtee ikään kuin mukaan yhteiskunnan valtapeliin. Tämä siis teorian tasolla.

Viestini pointti on siis tämä lähestymistapojen ero eri asioihin. Itse olen sitä mieltä että jokaiselle kykyjensä mukaan ja sitä pahnanpohjimmaistakin tulee vetää siinä pulkassa mukana. Siksi kannatan sellaista sosiaaliturvaa jolla jokainen saa leivän pöytään. Ja enkä halveksi niitä Incel-poikia jotka hakevat sitä vastakkaisen (miksei samankin) sukupuolen kosketusta prostituoiduista. Ja tietty jopa sen vakituisen vaimon hakeminen Thamaasta on jopa kannatettavaa, niin saadaan maahanmuuttajia.

En usko, että feministit mitenkään halveksivat miehiä, joilla menee huonosti sosiaalisella rintamalla. Kaikkea muuta. Sen sijaan feministit ärsyyntyvät siitä, että nämä mainitut incel-miehet syyttävät naisia omista ongelmistaan. Kuten olen usein maininnut, feministit eivät koe olevansa "voitolla". Niinpä feministit eivät näe itseään vastuullisina siitä, että nykyisessä, hierarkioita suosivassa kulttuurissa on väistämättä häviäjiä. He eivät myöskään sinällään hyökkää niitä tappion kärsineitä miehiä vastaan, vaan sitä kulttuuria, joka kannustaa tähän mainittuun statuskilpailuun ja sen seurauksiin.

 

[dana77]

Miksi pillunsaannin pitäisi olla jokin perusoikeus?

Ottamatta kantaa, että pitäisikö sen olla perusoikeus, niin ihmisen perustarve se on Maslowin mukaan siinä missä syöminen ja turvallisuuden tarvekin. Miksi siis syömisen tai turvallisuuden pitäisi olla perusoikeus?

Siinä kun niille, jotka ei eivät pysty hankkimaan itse syömistä tai turvallisuutta otetaan väkisin pois niiltä jotka sitä pystyvät hankkimaan loukataan heidän itsemäärisoikeutta omaisuuteensa.

 

[Walrus21]

Ottamatta kantaa, että pitäisikö sen olla perusoikeus, niin ihmisen perustarve se on Maslowin mukaan siinä missä syöminen ja turvallisuuden tarvekin. Miksi siis syömisen tai turvallisuuden pitäisi olla perusoikeus?

Ilman ruokaa ei pysy hengissä, ja jos ei ole yösijaa, jäätyy pakkaseen. Pilluttomuus ei tietääkseni uhkaa kenenkään henkeä. Aika moni parisuhteessa eläväkin lutvii ilman säännöllistä panemista.

 

[dana77]

Ilman ruokaa ei pysy hengissä, ja jos ei ole yösijaa, jäätyy pakkaseen.

Simo Salminen kysyisi tässä vaiheessa, että "niin, niin, mutta mitä sitten?"

evolutionäärisessä mielessä ihmisen tehtävä on jatkaa sukua. Lopputulos on sama on sitten panematta tai jäätyykö hengiltä, arvosana 4.

 

[Perusjäbä]

Onko sen pillun saaminen oikeasti niin vaikeaa? Jos on esim. tavallinen suomalainen mies, minulle ei, olen keskiverto ulkonäöllisesti, itsellä on mahdollisuuksia liikaakin, niin paljon että valikoin mahdolliset suhteet. Olen kehittänyt sosiaalisia taitoja, pitänyt parempaa huolta ulkonäöstä, kohtelen naisia tasavertaisina. Asenteesta on paljon kiinni, mutta jos pitää naisten vikana ettei saa pillua, sekä rupeaa niitä haukkumaan, niin ei ainakaan ole mitään mahdollisuuksia.

 

[dana77]

Onko sen pillun saaminen oikeasti niin vaikeaa? Jos on esim. tavallinen suomalainen mies, minulle ei, olen keskiverto ulkonäöllisesti, itsellä on mahdollisuuksia liikaakin, niin paljon että valikoin mahdolliset suhteet. Olen kehittänyt sosiaalisia taitoja, pitänyt parempaa huolta ulkonäöstä, kohtelen naisia tasavertaisina. Asenteesta on paljon kiinni, mutta jos pitää naisten vikana ettei saa pillua, sekä rupeaa niitä haukkumaan, niin ei ainakaan ole mitään mahdollisuuksia.

Ei, mutta eihän vastaavasti työnkään saaminen vaikeaa ole ja silti sellaisiakin on, joilta ei onnistu. Vähän käy kouluja ja pitää huolta omasta osaamisestaan sekä tekee töitä ahkerasti. Tokihan molemmissa on se vaihtoehto, että jos ei saa muualta, niin hoitaa homman itse.

En tiedä poikkeaako työttömyystilastot incel-tilastoista, mutta todennäköistä on että nämäkin ongelmat kumuloituvat vähintään osittain samoille tyypeille.

 

[Jannacci]

Tuossa asiassa pitää noudattaa lopputuloksen tasa-arvoa, ei mahdollisuuksien tasa-arvoa. Jälkimmäisen mukaan saaminen riippuu yksilöstä. Ensimmäisen mukaan kaikilla pitää olla yhtäläinen mahdollisuus saada.

Kun ihmisoikeuksia ovat muun muassa oikeus ravintoon, oikeus työhön, oikeus turvallisuuteen, niin kyllä oikeus nautintoon pitää olla myös ihmisoikeus. Ja yhteiskunnalla on velvollisuus huolehtia tuosta ihmisoikeudesta. Esimerkiksi sosiaalitoimisto voisi myöntää maksusitoumuksia seksuaalipalveluihin.

 

[mjr]

Jaahans, metkaa on näitä liberaalina lukea. Näköjään kommunismi elää vahvasti edes joillakin elämänalueilla - sosialisoikaamme naiset!

Anyways, terve itsetunto, mukavuus, toisen kunnoittaminen, huumorintaju - ei tarvitse mitään Afganistania ruveta maahan pystyttämään, mittaamattomasti realistisempi suunnitelma on katsoa peiliin ja parantaa näkemäänsä. Mutta toki voi myös katkeroitua netissä ja ruveta itsesäälissään vihaamaan naisia ja feminismiä, ehkäpä se menestys sitten aukeaa tuolla reseptillä.

 

[Toxic Enema]

Jaahans, metkaa on näitä liberaalina lukea. Näköjään kommunismi elää vahvasti edes joillakin elämänalueilla - sosialisoikaamme naiset!

Anyways, terve itsetunto, mukavuus, toisen kunnoittaminen, huumorintaju - ei tarvitse mitään Afganistania ruveta maahan pystyttämään, mittaamattomasti realistisempi suunnitelma on katsoa peiliin ja parantaa näkemäänsä. Mutta toki voi myös katkeroitua netissä ja ruveta itsesäälissään vihaamaan naisia ja feminismiä, ehkäpä se menestys sitten aukeaa tuolla reseptillä.

Kuulostaa Väestöliiton oppaalta Miten poika voi saada tyttöystävän? Eräs nimeltä mainitsematon jyväskyläläinen sosiologi kommentoi: "Väestöliitolla ei ole pokkaa kertoa, että toisia kiusaavalla pojalla vrt. Vince Neil on enemmän tyttöystäviä kuin kilteillä ja toiset huomioivilla pojilla yhteensä."

Toinen helmi oli opas alemman tason miehille asemansa parantamiseksi. "Moottoripyöräjengiläiset paneskelevat enemmän kuin luuletkaan. Miksi et siis itse ryhtyisi rikolliseksi?" Joissain tapauksissa tuokin voisi olla toimiva strategia. Tosin neuvo voisi siten myös täyttää rikosnimikkeen rikokseen yllyttäminen.