Eksyin tässä hiljattain internetin ihmeellisessä maailmassa lukemaan feministisiä ajatuksia Incel (miesten tahdonvastainen selibaatti) asiasta. Incel-miehille ei juuri sympatiaa herunut; lyhyesti sanottuna, oma vika jos ei saa pillua.
Miksi pillunsaannin pitäisi olla jokin perusoikeus?
Eli kaikki on itsestä kiinni; pitää treenata, pukeutua hyvin, tienata hyvin, olla vaikutusvaltainen jne.. Ja jos nyt on sattunut saamaan huonot geenit niin sitten pitää vaan oppia elämään sen kanssa. Enkä ole juurikaan eri mieltä.
Tämä "kaava" olisi hyvä päivittää 2020-luvulle. Kuulostaa nimenomaan joltain incel-yhteisön kuvitelmalta siitä, mikä naisia kiinnostaa.
Feministit ovat kuitenkin käsittääkseni yleensä myös valtaosin poliittisesti vasemmalla. Eli ihmetykseni aiheena onkin että minkälainen älyllinen kuperkeikka vaaditaan seuraavaan päätelmään. Kun parisuhdemarkkinoilla asiat on pitkälti oman tekemisen tulos; ja vaikkei mahdollisuuksia olisi alunalkaenkaan annettu, niin se on vain valitettava tilanne. Niin sitten kun puhutaan rahasta ja palkasta niin omalla panostuksella ei pitäisi olla juurikaan merkitystä, vaan kaikkien pitäisi lähtökohtaisesti saada suurinpiirtein saman verran. Ja vaikkei synnynnäiset kyvyt riitä edes vähään alusta, niin silti pitää yhdessä pitää kyseiselle henkilölle tarjota sama elintaso kuin työssäkäyvälle.
Tämä vertaus on muistaakseni alun perin Robert Nozickilta, ja olisiko ollut teoksesta Anarchy, state and utopia (70-luvulta).
Vaikka sinällään tuossa on logiikkansa, niin saman kysymyksen voisi heittää kelle tahansa muulle (pl. yövartijavaltion kannattajat): miksi tukea mitään valtiojohtoista toimintaa? Eikö terveydenhuollon tarjoaminen muodosta samanlaista loogista ristiriitaa anarkistisen parinmuodostuksen kanssa?
Tästä tulee nyt pitkä viesti, ei voi mitään. En pysty purkamaan tätä lyhyemmin sanankääntein;
Moderneissa liberaalidemokratioissa tuetaan kansalaisten hyvinvointia, koska se katsotaan järkeväksi "kaupaksi", jossa kokonaisuus voittaa. Toki aste-eroista kiistellään, mutta noin yleisesti ottaen varmaan luokkaa 97% suomalaisista vastustaisi ajatusta (ellei enemmänkin, luvut stetsonista) laissez-faire -kapitalismista ja minimalistisesta valtiosta.
Mikä sitten estää valtion tukeman parinmuodostuksen? Feministisestä perspektiivistä - ja myös liberaalista - tielle astuu erityisesti se, että parinmuodostuksessa on kyse itsemääräämisoikeuteen puuttumisesta. Eli valtio (joka on feministisen teorian mukaan ainakin osin patriarkaalinen) tulisi ja orjuuttaisi naisten kehoja. Se nähdään tasa-arvon sijaan yhtenä lisätoimena, jolla tämä mainittu patriarkaalinen valta siirtää oikeuksia naisilta miehille.
Taustoittavana tekijänä on tärkeää ymmärtää, että feminismin ideologinen ydin on marxilaisessa teoriassa. Vaikka vasemmistolaiset liikkeet kannattavat usein käytännön tasolla ratkaisuja, jotka tukevat valtion aktiivista roolia, niiden tavoitteena ei ole itsetarkoituksellinen holhous.
Sen sijaan marxilaisen luokka-analyysin "loppupiste" - jonkinlainen utopia eli ihannetila - on valtioton yhteiskunta, jossa ei ole hierarkioita. Feministien mukaan tästä ollaan kuitenkin kaukana. Syyksi nähdään mainitsemani patriarkaalinen yhteiskunta, joka "korruptoi" ihmiset mukaan epäreilujen rakenteiden kannattelemiseen. Tästä myös termi "sisäistetty misogynia" eli naisviha. Feministisessä teoriassa nähdään siis parinmuodostuksen vapaaehtoisuus vapautena valtarakenteista.
Palataan jälleen marxismiin. Sen ideologisena tavoitteena on purkaa luokkataistelun rakenteet, eli poistaa "porvaristolta" saavutetut etuoikeudet. Tämän jälkeen ihmiset "vapautuisivat" kapitalismin ikeestä, minkä jälkeen yhteiskunnalliset valtasuhteet solmittaisiin tasa-arvoisemmin perustein.
Parinmuodostus taas on lähtökohdiltaan anarkistista, jolloin se tarjoaa mahdollisuuden jättäytyä kokonaan ulkopuolelle, jos oikeanlaista kumppania ei löydy. Aiemmin naisten oli pakko pariutua, koska muutoin jäi ilman toimeentuloa ja turvaa. Nykyaikana voi elää aivan hyvin ilman kumppania, minkä voi nähdä feministisestä näkökulmasta suurena voittona. Feministit ovatkin usein ydinperheajattelua vastaan, eikä heille ole niinkään ongelma, että ihmiset elävät yksin tai poikkeavat muutoin perinteisistä perhemalleista.
Incelit sen sijaan kokevat, että yhteiskunta syrjii heitä, kun he eivät saa "ilmaiseksi" naisia. Eli he näkevät parinmuodostuksen vallankäyttönä. Pillu on heidän mielestään resurssi, jolla naiset "ohjailevat" epätoivoisia miehiä. Feministisen teorian mukaan parinmuodostus on puolestaan ihmisten välistä, vapaaehtoista yhteistyötä, jota kuvailemassani yhteiskunnallisessa utopiassa harjoitettaisiin laajemminkin. En kuitenkaan sano, että jokainen feministi tai antifeministi ajattelisi asioita näin teoreettisesti, mutta periaatteessa tämä logiikka on siellä pinnan alla.
Edellämainittu saattaa myös kuulostaa ristiriitaiselta. Toisaalta ihan sama problematiikka on siinä, miten pitäisi arvioida libertaristisia liikkeitä; ne kun ovat periaatteessa "äärioikealla", mutta kannattavat osin samoja tavoitteita, kuten vaikkapa moraaliin perustuvan sääntelyn poistamista. Mutta se "pääjuoni" tässä oikeiston ja vasemmiston kamppailussa on mielestäni suhtautumisessa hierarkioihin. Näkeekö yhteiskunnan taistelun vai yhteistyön kautta? Kannattaako arvoliberaalia yhteiskuntaa vai moraalista sääntelyä?
Incelit kannattavat tavallaan äärimaskuliinista kulttuuria, joka on alun perin heidät hylännyt. Niinpä syypääksi identifioidaan pillullaan valtaa pitävät feministit, joiden vallankäyttöä "valtakulttuuri" ei tunnista. Tässä mielessä incelit ovat kallellaan salaliittoteorioihin. Siinä piilee myös syy sille, miksi incel-kulttuuria pidetään vaarallisena.
Feministit taas näkevät yhteiskunnan patriarkaalisena, maskuliinisuutta suosivana hierarkiana, joka sorsii ennen kaikkea naisia, mutta myös miehiä, jotka häviävät statuskilpailussa. Feministit eivät siis pidä naisia kummoisina vallankäyttäjinä, joskin osa naisista omaksuu "maskuliinisen" vallankäytön kulttuurin ja lähtee ikään kuin mukaan yhteiskunnan valtapeliin. Tämä siis teorian tasolla.
Viestini pointti on siis tämä lähestymistapojen ero eri asioihin. Itse olen sitä mieltä että jokaiselle kykyjensä mukaan ja sitä pahnanpohjimmaistakin tulee vetää siinä pulkassa mukana. Siksi kannatan sellaista sosiaaliturvaa jolla jokainen saa leivän pöytään. Ja enkä halveksi niitä Incel-poikia jotka hakevat sitä vastakkaisen (miksei samankin) sukupuolen kosketusta prostituoiduista. Ja tietty jopa sen vakituisen vaimon hakeminen Thamaasta on jopa kannatettavaa, niin saadaan maahanmuuttajia.
En usko, että feministit mitenkään halveksivat miehiä, joilla menee huonosti sosiaalisella rintamalla. Kaikkea muuta. Sen sijaan feministit ärsyyntyvät siitä, että nämä mainitut incel-miehet syyttävät naisia omista ongelmistaan. Kuten olen usein maininnut, feministit eivät koe olevansa "voitolla". Niinpä feministit eivät näe itseään vastuullisina siitä, että nykyisessä, hierarkioita suosivassa kulttuurissa on väistämättä häviäjiä. He eivät myöskään sinällään hyökkää niitä tappion kärsineitä miehiä vastaan, vaan sitä kulttuuria, joka kannustaa tähän mainittuun statuskilpailuun ja sen seurauksiin.