Koska yhteiskunnan julkilausuttuna tavoitteena on syrjinnän ehkäiseminen, on toimenpiteiden oltava sen mukaisia. Mahdollisuuksia on monia, kuten vanhemmuuden kustannuksia jakava perhevapaamalli, anonyymit työhakemukset, tasa-arvosuunnittelmien toimeenpano ja joissain tapauksessa kiintiöinti.
Ihmisiä voi lokeroida niin monella eri tavalla; sukupuolen, rodun, ideologian, uskonnon, ulkonäön, poliittisten aatteiden, seksuaalisen suuntautumisen yms. mukaan, että on aivan mahdotonta alkaa kaikkea syrjintää kitkemään. Jos jokin syrjintä on systemaattista, niin kuin se varmaan Suomessa esimerkiksi rodun suhteen on, niin siihen tulee puuttua, mutta esimerkiksi sukupuolisyrjintää ei mielestäni tapahdu siinä määrin, että siihen pitäisi isommalla rakenteellisella muutoksella taklata. Itse pidän siitä, että asumme yhteiskunnassa, jossa kaikilla on vapauksia ja vaihtoehtoja - niin perheillä, työnantajilla, kuin työntekijöilläkin. Yhteiskunnallinen kontrolli on sitä marxistista utopiaa, joka loppu kädessä räpsähtää näpeille ihmisten ahneuden ja muiden negatiivisten piirteiden edessä. Ihminen ei ole kauneimmillaan isoissa porukoissa. Siellä ne radikaaleimmat ja vihaisimmat yksilöt usein ottavat vallan ja saavat muulta ryhmältä voimaa toimilleen. Tiedän, ettet ehdota tätä, mutta yksilönvapauksien rajoittaminen johtaa loppujen lopuksi tähän. Neuvostoliitto oli kaunis ajatus.
Mutta lastenkasvatuskustannusten siirtäminen työnantajalta kunnille, tai jakaminen sekä isän, että äidin työnantajan kanssa, on mielestäni hyviä ideoita - mututuntumalla, tietämättä haitoista ja hyödyistä sen enempää. Muutoin yksilöiden pitää hyväksyä (kuten mielestäni yleisesti hyväksyvätkin), että sukupuoli tai jokin muu lokero, johon kuulut, saattaa vaikeuttaa joissain tapauksessa työnhakuasi, välillä taas se voi helpottaa - useimmiten luonne ja ammattitaito ovat kuitenkin ne ratkaisevat tekijät. Korostan vielä sitä, että miehiä on enemmän työttömänä, kuin naisia, ja työmäärään ja työnvaatimustasoon suhteutettuna tuloerot eivät ole niin suuria, että yhteiskunnan pitäisi alkaa rajata vapauksiamme.
Homojen ja transsukupuolisten ongelmat ovat feministisiä teemoja. Ero varhaisimpiin feminismin muotoihin on juuri siinä, että ryhmäeroja tulkitaan väljemmin.
Puhuimme naisten ongelmista, emme feminismin teemoista. Halusin rajata keskustelua, joka oli laaja muutenkin.
Ulkonäköpaineet eivät ole minkään abstraktin "naiset"-ryhmän suunnitelma itseään vastaan. Ne ovat mainostoimistojen, yhteiskunnallisten ihanteiden ja sosiaalisten traditioiden muovaama ilmiö, joka muuttuu sitä mukaa kun yhteiskunnan arvotuksissa tapahtuu painotuseroja.
Kyseessä on valtava bisnes, jonka keskiöstä löytyy muoti-, parfyymi- ja ties mitä muuta teollisuutta, jotka saavat palstatilaa muoti- ja naistenlehdistä ja elämäntapajulkaisuista / -ohjelmista. Mainosala palvelee tätä teollisuutta.
@Toxic Enema laittoi hyvän linkin siitä, mitä miehet muka kertovat täydellisen naisen olevan... tai naiset kertovat, miesten kertovan. Todellisuudessa useimman miehen täydellisellä naisella on peppu, tissi tai kintut - riippuen siitä oletko peppu-, tissi, vai kinttumiehiä. Mutta sillä tiedolla ei oikein ruokita isoa teollisuutta. Ja tämäkin on lähinnä se asia, joka houkuttelee yksilöllisiä hormoonejamme kasvojen lisäksi (se on varmasti se tärkein ulkonäöllinen seikka, vaikka miehet kuinka simppeleiksi itseään ajattelisivat). Useimpien miesten täydellisellä naisella on sopiva luonne. Se on tärkein, mutta sillä ruokitaan vielä vähemmän taloutta.
Olet oikeassa siinä, ettei ulkonäköpaineet ja muotiala ole mikään naisryhmän itseään vastaan suunnittelema systeemi - se on kapitalistinen systeemi. Se on kuitenkin naisille suunnattu, naisten käyttämä huume, josta naisten täytyy itse haluta vieroittautua irti. Joku vertasi joskus, että naiset seuraa muotia ja elämäntapateollisuutta, siinä missä miehet seuraavat urheilua. En tiedä pitääkö kutinsa, mutta itselle se resonoi tutulla tavalla.