Jos väität, että syrjintätapaukset kohdistuvat voittopuoleisesti naisiin, ja totean, että työrintamalla kyllä, mutta elämässä miehetkin kokevat syrjintää ja tarjoan 10 kohdan listan miesten ongelmista, joista suunnilleen puolet näyttäisi johtuvan jonkinlaisesta syrjinnästä, niin kyllä sillä on aika paljonkin relevanssia.
On olemassa keskeinen ero siinä, seuraako jokin ongelma syrjinnästä vai ihmisten omista valinnoista.
Liki pitäen jokainen kerta, kun olen tuonut esille yhteiskunnan rakenteita tai instituutioiden ohjausmekanismeja, minulle on naurettu milloin milläkin verukkeella. Nyt sitten kuitenkin sama logiikka on ilmeisesti käypää valuuttaa, kun puolustettavana onkin ryhmä nimeltä "miehet".
Toistoa edellisestä viestistä: ihmisiä voidaan kannustaa, ohjata ja tarvittaessa pakottaa yhteiskunnan kannalta suotuisaan toimintaan. Valtiolla ei ole kuitenkaan mitään määräysvaltaa siihen, että joku päättää tuhota terveytensä tupakalla, alkoholilla tai liiallisella työnteolla. Samaten valtio ei voi pakottaa naisia hyväpalkkaisille aloille, mutta valtio voi luoda kannusteita ja ohjausmekanismeja, joiden päämääränä on dynaaminen yhteiskunta.
Kuten olen aiemmin esittänyt, feministien esittämät tavoitteet ja toimintasuunnitelmat ovat kovin usein edullisia tai neutraaleja miehille. Jos olet huolestunut vaikkapa syrjivästä asevelvollisuudesta, sinun luulisi olevan feministien kanssa samassa rintamassa vaatimassa muutosta.
Perheväkivallastakin suunnilleen puolet kohdistuu mieheen.
Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
Tuota artikkelia ja sen pohjana olevaa tutkimusta olen käsitellyt
tässä viestissä.
Järkevämpää kenelle? Pojat jäävät keskiarvoisesti peruskoulun arvosanoissa selkeästi jälkeen tyttöjä. Kyse ei ole vain joidenkin poikien todella kehnosta suoriutumisesta. Tarjosin sinulle linkin siitä, että pojat saavat kolme kertaa enemmän koulussa negatiivista palautetta kuin tytöt. Ja vastaavasti tytöt saavat kaksi kertaa enemmän positiivista palautetta kuin pojat.
Tässä hieman analyysia PISA-tulosten perusteella tapahtuvast päättelystä. (linkki Ylen artikkelin yhteydessä olevaan tutkimukseen)
Ylen artikkelissa kasvatuspsykologian professori Markku Niemivirta toteaa seuraavaa: "
Pisa-tulosten perusteella ei voida puhua pojista yhtenä joukkona, josta pitäisi olla huolissaan. - - Laskeskelin hieman sukupuolierojen efektikokoja (eli kuinka paljon sukupuoli selittää eroista yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa). Suomalaisnuorten osalta se on noin 6 %, joka sekin häviää käytännössä kokonaan, kun otetaan huomioon suorituserot lukutaidossa (jota ao. tehtävä melkoisesti vaatii). Näyttää olevan varsin yleinen ilmiö muutenkin. - - On myös kaiken kaikkiaan harhaanjohtavaa puhua tytöistä ja pojista erillisinä yhtenäisinä joukkoina, joilla joko on tai ei ole erilaisia ongelmia. Jakaumien tarkastelu osoittaa, että suoritusten vaihtelua on molemmissa ryhmissä runsaasti, eikä keskimääräinen ero kuvasta ryhmiä yhtenäisinä joukkoina."
Olettaisin, että myös suurin osa ongelmallisesti käyttäytyvistä oppilaista on poikia. Näin ollen on odotusten mukaista, että palaute kohdistuu enimmäkseen heihin. Jälleen kerran on keskeistä huomioida, että suurin osa pojista suoriutuu globaalillakin tasolla mitattuna erinomaisesti (PISA-tutkimuksessa sijoitus top-10).
Olisi hölmöä tehdä koulutuspolitiikkaa niin, että lasketaan rima heikoimmin menestyvien tasolle. Uskoisin, että merkittävä osa nyt nähtävistä ongelmista kumpuaa 90-luvulta alkaneesta leikkauspolitiikasta, jonka seurauksena mm. luokkien ryhmäkoot ovat kasvaneet, koulunkäyntiavustajien määrä vähentynyt ja erityisopetuksen resurssit heikentyneet. Päätöksillä on ollut taloudelliset perustelunsa, mutta yhtä kaikki niiden vaikutus näkyy syrjäytymisen ja osaamisvajeen kasvaessa.
Ei ole erikoista. Voisiko johtua siitä, että useimmat miehet eivät koe tasa-arvoasioiden sisältävän miesten ongelmia? Ehkä siksi, että feministien mielletään istuvan tasa-arvoasioiden keskiössä, ja agendoistaan huolimatta useimmat miehet mieltävät feminismin ajamaan naisten asioita... jollaiseksi liike alunperin luotiinkin.
Ensin pitäisi varmaan määritellä, mitkä ovat ne ongelmat, joihin väittämäsi syrjintä kiteytyy. Jos ne ovat armeija ja vanhempainvapaat - jotka muuten toin jo ennen tätä keskustelua esiin todellisina syrjinnän muotoina - on loogista kampanjoida niiden puolesta yhdessä feministien kanssa. Jos ongelma taas on itsemurhat, niin minun on aika vaikea nähdä, miten syypää löytyisi feministisestä liikkeestä tai nykyisistä pyrkimyksistä lisätä avoimuutta ja tunne-elämän taitoja. Miesten/poikien kapeaa roolia pyritään koko ajan avartamaan, mutta useimmiten konservatiiviset voimat haraavat vastaan.
Tunnen kyllä "viholliseni". Ja korostan, että on feministejä, jotka haluavat tasa-arvoa, ja on feministejä, jotka haluavat feminismiä. Edellä mainitut ovat hyvää sakkia. Tunnen henkilökohtaisesti muutamia. Valitettavasti ne vihaisimmat, äänekkäimmät ja radikaaleimmat ovat yleensä niitä, jotka näitä liikkeitä ohjaavat motivoituneimmin eteenpäin.
Vihaisuus ja äänekkyyskö nyt ovat en ongelmat? Aiemmin väitit, että feministit eivät tee tarpeeksi konkreettisia asioita.
Vaikuttaisi siltä, että arviosi koko liikkeestä perustuu melko vahvasti jonkinlaisiin ääripäihin tai näkyviin hahmoihin. Siinä ei sinällään ole mitään erikoista, koska ihmisiä ylipäänsä ärsyttää kaikki poliittiset liikkeet - etenkin, jos ne pyrkivät jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen muutokseen.
Eikä minulla ole sen suurempaa tarvetta puolustaa minkään valtakunnan idealisteja tai radikaaleja. Kaikissa ympäristöissä ja liikkeissä on aina maltillisia ja vähemmän maltillisia toimijoita. Omat näkemykset esim. talous-, ulko- tai turvallisuuspolitiikasta eroavat merkittävästi suurimmasta osasta feministejä. Senpä takia pysyttelen taustalla ja keskityn sellaisiin kysymyksiin, joista koen löytyvän järkeviä yhtymäkohtia.
Ja mitä noihin miesten ongelmiin ratkaisujen päämääränä tulee, niin totta kai ne ovat päämäärä, jos patriarkaalisuus ja esimerkiksi toksinen maskuliinisuus on se yhteiskunnan "sairaus", johon feminiinisyys on "lääke". (Huomasitko muuten, että laitoit lainausmerkit miesten ongelmien ympärille, ikään kuin niitä ei todellisuudessa olisi?).
En ole väittänyt, etteikö miesten elämään liittyisi monia ongelmakohtia. Olen käynyt läpi syitä sille, miksi en pidä suurta osaa niistä syrjintänä tai tasa-arvokysymyksenä ja miksi koen niihin liittyvien ratkaisumahdollisuuksien olevan linjassa feminismin kanssa.
Nuo patriarkaatit ja toksiset maskuliinisuudet ovat teoreettisiä käsitteitä, joilla pyritään kuvaamaan yleisesti tunnettuja ilmiöitä. Ei niihin tarvitse takertua ikään kuin ne olisivat jonkinlainen akateemikkojen tai itseoppineiden aktivistien graalin malja. Itse koen, että haitalliset maskuliinisuuden ilmentymät ovat osa tämänhetkistä kulttuuria ja normistoa. Siihen on syytä pyrkiä vaikuttamaan - ja paljon on vaikutettukin - mutta aika vähän sillä on tekemistä vaikkapa budjettiesitysten tai soten kanssa.
Nerokkainta feminismissä on nimenomaan se, että ottamalla näennäisesti agendalistalleen miesten ongelmia, he voivat julistautua molempien sukupuolien asialle, ja myös kontroloimaan ja torppaamaan miesasialiikkeen kasvua, joka pyrkii saattamaan tasa-arvokysymykset laajemmalle lautaselle.
Millä lailla näennäisesti? Koko liikkeen pohjalla oleva yhteiskuntateoria perustuu ajatukseen valtahierarkioista. Ei sillä patriarkaatilla viitata yleisesti miehiin vaan hegemoniseen maskuliinisuuteen, jonka ehdoilla tämä yhteiskunta osittain rullaa. Seurauksena merkittävä osa miehistä hyötyy, mutta pahnan pohjalle putoavat ovat myös voittopuoleisesti miehiä.
Nyt näiden miesasiamiesten olisi syytä tähdentää, miten he haluavat miehiin liittyviä ongelmia ratkoa. Pelkkä tilastojen osoittelu tai yhteiskunnan naisistumisen syyttäminen ovat heikkoja argumentteja.
Tämä on loogista, koska miesasialiike on se vastavoima, jonka olemassa olo tulee edistämään keskustelua ja lopulta luomana kysyntää molempien sukupuolien yhteiselle tasa-arvoliikkeelle... Joka tulisi lopulta kutistamaan feminismin radikaaliliikkeeksi, joka ei voi enää väittää olevansa yhteisen tasa-arvon äärellä.
Miesasialiike on näistä se marginaalinen toimija, jolla on hyvin vähän akateemista tai institutionaalista uskottavuutta. Oikeastan voisin kysyä, mihin tahoon viittaat miesasialiikkeellä? Onko sen airut Henri Laasanen, Timo Hakkarainen vai Pauli Sumanen?
Jotta em. toimijat voisi ottaa vakavasti, tulisi liikkeellä olla koherentti yhteiskuntateoria ja näkemys siitä, millä tavalla asioita edistetään.
Suomessa feminismi ei ole vielä niin pitkällä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa feminismi on jakaantunut selkeästi keskenään taisteleviin aaltoihin - (tasa-arvo vs. feminismi), mutta sieltä sitä feminismin tulevaisuutta voi ennustaa myös Suomeen.
Yhdysvalloissa on ylipäänsä polarisoituneempi poliittinen kenttä. Siellä asiat pitää viedä äärimmäisyyksiin, jos mielii näkyvyyttä. USA on kuitenkin feminismin historian kannalta keskeinen valtio, jossa jo 1700-luvulta alkaen vaadittiin oikeutta naisille ja muille syrjityille.
Ainoastaan talousihmiselle voi tulla egalitarismista ensimmäisenä mieleen jonkun 1600-luvun ranskalaisen valtiovarainministerin sanomiset. Useimmille ihmisille se tarkoittaa tasa-arvoa... kuten se oikeasti tarkoittaakin.
Egalitarismi – Wikipedia
Laissez-faire viittaa yleisesti 1800-luvun talouspolitiikkaan, jossa ohjaus oli hyvin vähäistä. Käytin sitä lähinnä metaforana, jonka tarkoitus oli osoittaa linjaerot yhteiskuntapolitiikassa. Egalitarismia kannattavat henkilöt pyrkivät yleensä kiistämään tai häivyttämään sukupuolen vaikutuksen. Ajatuksena on usein, että koska lainsäädäntö jne, niin mitään syrjintää ei voi tapahtua tai jos tapahtuu, niin tapahtukoot.
