Kimiltä kauden paras kisa, jos Melbourne jätetään pois laskuista. Mielestäni Kimillä oli loistava taktiikka kisaan, mutta se suli aika totaalisesti startissa. En tiedä nukkuiko Kimi taas viivalla, vai oliko yhtälö kovat renkaat + painava auto + likainen puoli = huono startti. Kuitenkin startin epäonnistumisen kruunasi totaalisesti, kun Kimi jäi Heidin taakse pussiin, eikä voinut tehdä muuta kuin painaa jarrua, jolloin "The Hard" tykitti ulkokautta ohi. Jos Kimi olisi pystynyt pitämään paikkansa "The Hardilta" suojassa, niin luulen että olisi päässyt haastamaan jopa Mclarenit tosissaan. Sen verta vakuuttavaa Kimin vauhti kuitenkin oli ekan stopin jälkeen. Ja olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä, millaista vauhtia Kimi olisi mennyt viimeisellä stintillä, ilman Massa nimistä ajonopeudenrajoitinta edessään.
Kaiken kaikkiaan Kimin kannalta lupauksia herättävä kisa. Vaikka mestaruus meni ohisuun jo aikapäivää sitten, niin nyt alkaa näyttämään siltä, että tallikaveri alkaa jäämään jalkoihin, ja Mclarenienkin haastaminen onnistuu kaiken mennessä nappiin.
Noista Schumin ennätyksistä, ja siitä että Hamilton rikkoo ne, on turhan aikaista puhua. Ne on kuitenkin niin käsittämättömän kovia ennätyksiä, edes puolivuosikymmentä nykyisellä tasolla ajamista, ei nosta Hamiltonia edes lähelle noita ennätyksiä.