Euroopan unioni (EU) – sen 27 jäsenmaata ja Suomi (FI)

  • 43 640
  • 333

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Selventävä artikkeli taksonomiasta ja siitä, mitä Suomi vastustaa. Kansaan toki uppoaa "ruuvipenkki" retoriikka paremmin kuin tiede:

Pietikäinen oli neuvottelemassa sopimusta, joten hänellä on erinomaiset tiedot. Tai siis pitäisi olla. Valitettavasti näin ei ole. Yksi esimerkki. Uusimmassa ehdotuksessa ydinvoiman kohtalo on edelleen avoin ja sitä kautta se ei ole helpommin investointirahaa saavien energiamuotojen listalta. Vaikka Pietikäinen väittää taksonomian perustuvan tieteen uusimpiin näkemyksiin, tuota ei kannata kenenkään ostaa. Kyse on poliittisesta pelistä, ei tieteestä. Jos kyse olisi tieteestä, ydinvoima olisi ilmastosyistä keskeinen osa investointikohteita.

Nyt Saksassa on valtava painostus todennäköistä tulevaa demarien liittokansleri Olaf Scholzia kohtaan. Lähes 200 kansalaisjärjestöä vaatii häntä estämään ydinvoiman nimeämisen kestäväksi energiaksi, jota kautta investoinnit ydinvoimaan helpottuisivat. EU:ssa Scholzin kanta ydinvoimasta on ratkaiseva. Aiemmin Saksa oli yksi EU-komissiota lähestynyt maa vaatien, että ydinvoimaa ei oteta kestäväksi energiamuodoksi.

Scholz voi toki hyväksyäkin ydinvoiman. Mutta ei ilmaiseksi. Mukana tulee venäläinen maakaasu, arvaan. Valtavine päästöineen ja vahinkoineen ikiroudan ja muilla alueilla päätyen metaaniongelma lisäämiseen. Tieteestä puhuminen on suorastaan surullista, sillä nimenomaan tieteeseen EU:n linjaukset eivät perustu.

Ajaessaan ydinvoimaa alas Saksassa ja vaikeuttaessaan ydinvoiman investointeja muualla EU-valtioissa, Saksa on ajanut puhtaasti omaa etuaan, joka kaiken lisäksi on hyvin kyseenalainen mm. Venäjän riippuvuuden ja ilmaston osalta.

Miksi Suomen tulisi toimia EU:n ja ilmaston hyväksi muiden määrittelemällä tavalla, kun Saksakaan ei niin toimi? Ei minulla olisi mitään vastaan ilmastoasioiden parempaa huomioimista Suomen metsätaloudessa. Mutta en yksinkertaisesti ymmärrä, miksi Saksalla on omat säännöt ja muiden on alistuttava niihin silloinkin, kun säännöt ovat väärät. Tämä tilanne nostaa Suomessa halun toimia samalla tavalla kuin Saksa.
 
Viimeksi muokattu:

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä ilmeisesti ollaan jo täysin täpinöissään Saksan uudesta hallituksesta.

Kun saadaan oma pikku Euroopan Yhdysvallat Saksan johdolla niin ollaan varmaan Suomessakin tyytyväisiä. Kuten olen monesti sanonut todennäköisesti tämäkin saa vannoutuneimmat EU-fanit oikein tyrkyttämään Suomen itsenäisyyttä muiden hallintaan.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Liittovaltiokehitys on ainoa millään lailla järkevä jos katsoo lainkaan geopolitiikkaa (historiaa sekä nykyisyyttä). Riitainen ja kuppikuntainen Eurooppa on toki muiden maailmanvaltahalukkaiden etu ja harmillisen ajankohtainen tosiasiakin, mutta eurooppalaiselle kuvittelisi olevan positiivista ettei asuinympäristönsä ole jopa itäisen naapurimme ja roistovaltion pompoteltavissa, saati sitten oikeasti voimakkaiden Kiinan ja USA:n. Toki mitä pienempi yksikkö kyseessä, sitä enemmän on isompien potkittavana ja Suomi itäisenä reunavaltiona on juuri niitä maita joille vahva ja yhtenäinen Eurooppa olisi eittämättömän hyvä asia. Siinä pääsisi näppärästi vihdoin siitä NATO kursailustakin että "no kyllä me riiustetaan mutta ei ääneen sanota että riiustetaan ja ainakaan ei sormuksia vaihdeta! Mutta oothan silti rakas?" kun Euroopan Yhdysvallat kuuluisi kokonaisuudessaan tuohon, riippumatta mitä Kremlissä ja senmielisissä piireissä pitkin Eurooppaa urputettaisiin.

Äärimmäisen epäselvä konfederaatiohimmeli useine päällekkäisine vastuineen ja hallintokoneiston osineen ilman omaa rahaa (verotusoikeutta) on luonnollisesti todella huono kompromissi, mutta sitä on pakko kestää välivaiheena kansallisvaltioiden ja liittovaltion välillä. Luonnollisesti tähän välivaiheeseen pyrkii vihamieliset tahot parhaansa mukaan iskemään ja hajottamaan sen, kun se on vielä hajotettavissa. EU on toki tehnyt myös huonoja valintoja (mm. lyhytnäköinen itälaajentuminen, toisaalta itälaajennuksen myötä tulleistakin maista osa on vallan mainioita eurooppalaisia arvoyhteisöjä ja sitten on nämä puolat ja unkarit), joista joutuu maksamaan hintaa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Minä en kyllä näe yhteyttä tosimaailmaan näissä ”vahva ja yhtenäinen EU-liittovaltio” unelmissa. Kun ne Yhdysvalloissakaan ei ole kovinkaan yhtenäisiä, vaikka niillä on lippu, kansallislaulu, historiaa ja kulttuuria itsenäisyys- ja kiitospäivineen, kansallistunne jne. Mitä yhteistä on jollain Hollannilla ja Bulgarialla? Kyllä ”vahvalla ja yhtenäisellä” valtiolla, tai edes vain valtiolla pitää olla joku liima mikä sen paketin pitää kasassa. Koitetaan vielä havainnollistaa: Jos Venäjä marssisi nyt itärajalle, niin täyttäisin velvollisuuteni ja puolustaisin Suomea. Mutta entä jos Venäjä hyökkäisi kuvitteellista EU-liittovaltiota vastaan vaikka sinne Bulgarian alueelle? Todennäköisesti en täyttäisi velvollisuuttani ja pakenisin johonkin Pohjois-Amerikkaan, kun ei kyllä vittuakaan kiinnostaisi kuolla jonkun EU-liittovaltion ja Bulgarian puolesta. Liittovaltio ei siis olisi kovinkaan vahva, ainakaan omalta osaltani.
 
Todennäköisesti tilanteessa jossa sekä Suomen että Bulgarian itärajan koskemattomuus olisi yhteydessä NATOn viidenteen artiklaan, koko itärajalle (kummankaan valtion) siirtyminen reserviläisenä pyssy kourassa ei olisi juuri jeesuksen toista tulemista todennäköisempi skenaario. Liittovaltiokehityksestä puuttuu käytännössä virallistettu veronkanto-oikeus ja yhteinen puolustuspolitiikka ja näistä tuo ensinmainittu on reaalimaailmassa merkityksellisempi. Jälkimmäinen tulee sitten käytännössä automaationa. Pelkkä "ne on erilaisia" ei riitä aiheuttamaan automaattisesti valtiokokonaisuuden toimimattomuutta, kunhan systeemiä osataan pitää yllä järkevästi ja sen edut ylittävät miinuspuolet. Toki tiiviin koalition myyminen jo valmiiksi käytännössä identtisille yhteiskunnille on helpompaa, missä mielessä se itälaajeneminen on ollut ei yltiöpäistä mutta liian nopeaa ja toiveikasta. EU:ssa ehkä suurin synti onkin tuo toiveikkuus, siellä ihan oikeasti uskottiin että Venäjä ja Turkki voisivat muuttua, toki muuttuivat mutta etenkin Turkin tapauksessa paskempaan suuntaan (paitsi johtavalle eliitille ja sen vallassaolosta suoraan hyötyvälle osalle kansaa).

EU:sta on joka tapauksessa erittäin hankalaa löytää valtiota minkä nykyinen tuloskunto (millään mittarilla) olisi parempi jos olisi jättänyt EU:hun liittymättä. Yksi eronnut esimerkki on olemassa, sieltä odotellaan vielä sitä takaisin saadun itsenäisyyden taloudellista buustia ja NHS:lle 90 miljoonaa päivässä tms., mutta varmaan on ihan justiinsa realisoitumassa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
EU:ssa on monenlaisia ongelmia, mutta paljon myös hyvää. Osa molemmista on tuotu yllä esille. Ehkä suurin ongelma nyt on kuitenkin toisaalla. Jos valtiot kumoavat Puolan tapaan EU:n ensisijaisuusperiaatteen, EU-oikeudelta putoaa pohja. Se pohja, jonka valtiot ovat hyväksyneet liittyessään EU:n jäseniksi.

Toinen ongelma on Unkarin (ja Puolan) etääntyminen oikeusvaltioperiaatteesta. En minä ainakaan ole halukas maksamaan veroja ja valtion ottamaan velkaa, jotta Unkarin mafia saa taskunsa täyteen euroja, ostaa niillä lisää vaikutusvaltaa puolueelle, ja lisää erilaista oikeusvaltion rapauttamista.

Puola ja Unkari eivät ole ainoita. Tavat poikkeavat toisistaan, mutta mm. Italiassa osa uusistakin tukirahoista menee joidenkin sikäläisten poliitikkojen ja toimittajien mukaan mafialle.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool

Tämä on seurausta kahdesta asiasta.
1. Merkelin siirtyminen eläkkeelle. Erityisesti EU-skeptikoiden paljon parjaamaa Merkkeliä tulee moni heistä vielä kaipaamaan.
2. Brexit. Kun kaikkea jarruttaneet ja itselleen erityisehtoja vaatineet britit poistuivat pöydästä, eurooppa yhdentyi oikeasti ja liittovaltiokeskustelut lähtivät lentoon.
Täytyy toivoa, että eurooppa nyt oikeasti yhdentyy ja sitä myöten vahvistuu. Ääni täältä liitovaltion puolesta.
 
Merkel on pitänyt komission vallan edes jossain määrin aisoissa. Nyt vaikuttaa siltä, että komissio jyrää eri asioissa EU:n parlamentin yli. Kun olen pitkään kannattanut EU:n liittovaltiota, suhtaudun siihen nykyään varovaisemmin.

Ranska ei tuo enää konkreettisia esityksiä pöytään varmistamatta niiden kannatusta Saksan suunnalta. Sen jälkeen muut ohjataan samalle kannalle. Tämä tarkoittaa epädemokraattista tapaa järjestää EU tilanteeseen, jossa se palvelee parhaiten Ranskan ja myös Saksan etua. Ja se ei välttämättä ole EU:n etu. Saati Suomen.

Viime vuosikymmeninä EU:n sisäiset arvot ovat entistä kauempana toisistaan. Unkari ei hyväksy yhteisiä arvoja, Puola ei hyväksy yhteisiä arvoja. Myös useissa muissa EU-maissa kuljetaan ainakin hiemansamaan suuntaan. Olen aika skeptinen tilanteiden kärjistyttyä sille, että ison rahan kaataminen Puolaan ja Unkariin täyttää juuri muuta kuin vallassa olevien taskut.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on seurausta kahdesta asiasta.
1. Merkelin siirtyminen eläkkeelle. Erityisesti EU-skeptikoiden paljon parjaamaa Merkkeliä tulee moni heistä vielä kaipaamaan.
2. Brexit. Kun kaikkea jarruttaneet ja itselleen erityisehtoja vaatineet britit poistuivat pöydästä, eurooppa yhdentyi oikeasti ja liittovaltiokeskustelut lähtivät lentoon.
Täytyy toivoa, että eurooppa nyt oikeasti yhdentyy ja sitä myöten vahvistuu. Ääni täältä liitovaltion puolesta.
Itse en kannata liittovaltiokehitystä, mutta mikäli sellaiseen päädytään mahdollisimman demokraattisen ja avoimen kansalaiskeskustelun myötä, niin pystyn elämään asian kanssa. Asia ei ole ideologisesti tai periaatteellisella tasolla merkityksellinen, onko Suomi osa keskusjohtoista liittovaltiota vai ei, mutta yleisesti ottaen näen siinä huomattavan suuria riskejä ja epäsovun siemeniä.

Pidän tätä Ranskan ja Italian lähentymistä ja suunnitelmia siinä mielessä positiivisena asiana, että pian myös Suomessa on pakko puhua asioista (=liittovaltio) niiden oikealla nimellä. Näkisin, että varsinkin Kokoomus joutuu tässä hieman hankalaan tilanteeseen, kun yhtäällä liputtavat eurooppamyönteisyyttä, mutta toisaalla sitten vastustavat esim. yhteisvelkaa ja EU-tason verotusta, jotka ovat väistämättä tulossa. Keskusta valinnee kantansa sen mukaan, kuinka hyvät tuet Suomi saa maataloudelle ja Persut lienee melko kategorisesti EUta ja federaatiokehitystä vastaan. Punavihreä rintama on varmasti alkuun suuna päänä menossa kohti liittovaltiota ja yhteisvelkaa, mutta mielipiteet saattaa muuttua varsin nopeasti, jos esim. työttömyys- ja sosiaaliturvaa aletaan yhtenäistää EU-tasolla, mikä mitä todennäköisimmin tarkoittaisi Suomessa selkeää heikennystä nykytasoon.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näkisin, että varsinkin Kokoomus joutuu tässä hieman hankalaan tilanteeseen, kun yhtäällä liputtavat eurooppamyönteisyyttä, mutta toisaalla sitten vastustavat esim. yhteisvelkaa ja EU-tason verotusta, jotka ovat väistämättä tulossa.

Kokoomuksen vallassa oleva linja on vastustaa liittovaltiota, mutta tukea EU:n jatkokehitystä. Voi kuulostaa pieneltä erolta, mutta ei ole sitä. Kyse on hieman yksinkertaistaen siitä, säilyykö jatkossa päätösvaltaa kansallisilla valtioilla vai siirretäänkö se kokonaan Brysseliin. Taksonomiassahan tämä linja nähtiin käytännössä. Toinen pääneuvottelijoista (Pietikäinen) kannatti EU:n taksonomian osalta neuvottelemaansa esitystä, mutta Kokoomus ei.

Kokoomuksessa on useita erilaisia näkemyksiä, mutta kuten totesin, vallassa oleva linja korostaa kansallista itsenäisyyttä. Suomi on hoitanut hiilineutraaliuttaan paremmin kuin juuri yksikään muu EU-maa. Sen takia katsotaan, että Suomi tietää itse mitä tekee ja muut voisivat ottaa siitä pikemminkin mallia kuin olla tätä linjaa vastaan.

Vähän yksinkertaistin, mutta noin ne erot menevät.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Liittovaltio tulkoon ns. luonnollisesti aikoinaan jos on tullakseen, jos EU-maat ja niiden kansalaiset löytävät oikeasti yhteisen sävelen ja tahdon kyseiselle kehitykselle. Käytännössä tämä tarkoittaisi kansanäänestyksiä, joissa ainakin vaadittaisiin kahden kolmasosan tuki sille, että päätetään luopua itsenäisyydestä ja omasta valtiosta. Jos liittovaltio runnotaan läpi epädemokraattisesti pääasiassa jonkun Saksan ja Ranskan toimesta, niin jälki ei tule olemaan EU:n kannalta kaunista katsottavaa, ja laajalta väkivallalta tuskin vältyttäisiin.
 
Mitään kansanäänestyksiä liittovaltiosta tuskin tulee. Ainoa keino toistaiseksi on ollut edetä sammutetuin lyhdyin. Moni EU:n liittovaltiota kannattava on kritisoinut tapaa. Mutta niin se vaan taitaa olla, että jos ei näin edetä, ei edetä lainkaan. Alla sopivan kryptisesti tehty selvitys:

EU:ssa keskimäärin lähes joka toisella (48 %) on myönteinen kuva EU:sta**. Vastaajista 35 %:lla on neutraali kuva ja 17 %:lla kielteinen kuva. Vastanneista 70 % ilmoitti yleisesti kannattavansa EU:ta, mutta samalla alle neljännes eurooppalaisista (23 %) kertoi kannattavansa EU:ta ”sellaisena, joksi se on tähän mennessä muotoutunut”. Kannatus on laskenut neljä prosenttiyksikköä marras-joulukuusta 2020 lähtien. Lähes puolet vastaajista (47 %) ilmoitti puolestaan kannattavansa EU:ta, mutta ”ei sellaisena, joksi se on tähän mennessä muotoutunut”.

** Euroopan parlamentin tilaama eurobarometri-kyselytutkimus 16.3.–12.4.2021 kaikissa 27 EU-maassa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Käytännössä tämä tarkoittaisi kansanäänestyksiä, joissa ainakin vaadittaisiin kahden kolmasosan tuki sille, että päätetään luopua itsenäisyydestä ja omasta valtiosta. Jos liittovaltio runnotaan läpi epädemokraattisesti pääasiassa jonkun Saksan ja Ranskan toimesta, niin jälki ei tule olemaan EU:n kannalta kaunista katsottavaa, ja laajalta väkivallalta tuskin vältyttäisiin.
Eihän liittovaltio sitä tarkoita. Eikö Saksa ole itsenäinen valtio? Meidän on nyt jo noudatettava yhdessä sovittuja sopimuksia sisämarkkinoilla pysyäksemme. Sellaista itsenäisyyttä, jossa voisimme muista välittämättä "päättää kaikista asioista yksin" ei ole olemassakaan. Ei edes briteillä. Ei EU-parlamentti ole Suomen eduskuntaa syrjäyttämässä vaikka demokraattisilla vaaleilla sekin on valittu. Se, että Saksa ja Ranska on vahvoja on euroopan kannalta hyvä eikä huono asia. EU:ta arvostellaan toistuvasti siitä ettei olla tarpeeksi vahva suhteessa USA:han ja Kiinaan. Ainakin itselleni on epäselvää kumpaa oikeastaan halutaan vai halutaanko vain arvostella itseämme ja nostaa jalustalle kilpailijoita.

Mitä tulee yhteiseen puolustukseen, siinä Suomi istuu omituisessa välimaastossa, jota ei ole olemassakaan. EU-maiden puolustus = NATO ja jos liittovaltiosuuntaan kehitytään ja Suomikin ajautuisi siinä sivussa NATO-maaksi, niin mikäs sen parempaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
. Ei EU-parlamentti ole Suomen eduskuntaa syrjäyttämässä vaikka demokraattisilla vaaleilla sekin on valittu.

EU-parlamentissa edustajat eivät ole niinkään tuosta huolissaan. Mepit ymmärtävät, että EU:n tulkintaetuoikeutta lakeihin on järkevää kannattaa, mutta samalla tulee jättää kansallisille valtioille riittävä liikkumatila. Meillä on oltava EU:n yhteiset arvot, joita EU-valtiot noudattavat. Näin ei ole. Enemmän siellä (Suomen osalta mm. SDP:n, Keskustan ja Kokoomuksen meppejä. Arvaan myös PS tähän joukkoon) on oltu vallan osalta huolissaan komission ylikävelystä EU:n parlamentin ja valtioidenkin yli.

EU:n parlamentti haastoi EU-komission vihdoin oikeuteen. Se olisi tullut tehdä jo komission suopeudesta EU:n osalta vastoin parlamentin kantaa Venäjän energiariippuvuuden kasvattamiseen, vaikka energiapäätökset ovat valtioiden. Nyt se tuli komission käsien heiluttelusta Unkarin ja Puolan osalta. Kyse on oikeusvaltiomekanismista, mikä sitoo jäsenmaiden EU-rahoitusta oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Mikäli jäsenmaa rikkoo periaatetta, EU voi pidättää sen osuuden unionin budjetista.

Komissio ei ole tehnyt asialle yhtään mitään, vaikka sen pitäisi tehdä.

On toinenkin vaihtoehto. Lopetetaan Puolan ja Unkarin vahtaaminen. Tehkööt mitä lystäävät oli oikeusvaltiota tai ei. Mutta jos tähän ei pyritä, ei komissio voi ottaa vastoin EU:n sääntöjä valtaa itselleen ja katsella asioita läpi sormien. Silloin olisi parempi purkaa EU:ta nykymuodossaan ja palata sinne, mistä lähdettiin. Nyt kaadetaan rahaa Puolaan ja Unkariin, joilla mahdollistetaan maiden kansalaisyhteiskuntien romuttaminen ilman, että komissio tekee sen, mitä komission pitäisi tehdä.

Osittaisena oikeistoliberaalina (ja oikeistokonservatiivina) kannan huolta siitä, miten EU tukee taloudellisesti Puolan, Unkarin ja myös Venäjän sortotoimia. Kahdelle ensimmäiselle puuhataan taas lisää rahaa ja kolmas eli Venäjä pyörittää sotiaan mm. Ukrainassa ja hybridikampanjoitaan EU:ta vastaan pitkälti EU:n energiasta maksaman rahoituksen turvin.
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Meillä on oltava EU:n yhteiset arvot, joita EU-valtiot noudattavat. Näin ei ole.
Tämä on sellaista retoriikka jota ei voi ottaa tosissaan. Onko Vihreillä ja Persuilla yhteiset arvot? Onko kaikilla Kokoomuslaisilla yhteiset arvot? Ovatko omat arvoni kiveen hakatut? Näihin voi vastata mitä tahansa ja aina on yhtä oikeassa (tai väärässä). Mutta ei tällaista kysymystä esitetä eduskunnasta eikä keskustelua käydä siitä pitäisikö tällä perustella vastustaa eduskuntaa vai ei. Aika iso vaatimus EU:lta jos yhteisiä arvoja vaaditaan.

On toinenkin vaihtoehto. Lopetetaan Puolan ja Unkarin vahtaaminen. Tehkööt mitä lystäävät oli oikeusvaltiota tai ei. Mutta jos tähän ei pyritä, ei komissio voi ottaa vastoin EU:n sääntöjä valtaa itselleen ja katsella asioita läpi sormien. Silloin olisi parempi purkaa EU:ta nykymuodossaan ja palata sinne, mistä lähdettiin.
EU ei ole valmis, vikoja on paljon mutta hajottamalla noita asioita ei ratkaista. Rahoitukseen pitäisi sitoa vahvemmin yhteisten pelisääntöjen noudattaminen. Tähän liittyvä olennainen kysymys on, kuinka paljon EU -maat haluavat että EU vaikuttaa heidän sisäisiin asioihinsa. Onko se itsenäisyyden menettämistä jos tukia saadakseen vaaditaan yhteisten sääntöjen noudattamista?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä on sellaista retoriikka jota ei voi ottaa tosissaan. Onko Vihreillä ja Persuilla yhteiset arvot? Onko kaikilla Kokoomuslaisilla yhteiset arvot? Ovatko omat arvoni kiveen hakatut? Näihin voi vastata mitä tahansa ja aina on yhtä oikeassa (tai väärässä). Mutta ei tällaista kysymystä esitetä eduskunnasta eikä keskustelua käydä siitä pitäisikö tällä perustella vastustaa eduskuntaa vai ei. Aika iso vaatimus EU:lta jos yhteisiä arvoja vaaditaan.

Jos haluamme toimivan EU:n ja vasemmiston lisäksi osin oikealla kannatettavan EU:n liittovaltion, yhteiset arvot on oltava. Ei EU:ssa silloin ole mahdollista a) asettaa valtion kansallista oikeutta EU-oikeuden edelle ja b) ottaa tuomarit, päämedia ja oikeus johtavan puolueen kontrolliin ja laittaa vapautta kaipaavat virkakieltoon tai tyrmään.

Ihan perusasia. Ja tärkeä.

Tuo on yksi syistä, jonka takia oikeistoliberaaleissa on ymmärtääkseni yhä enemmän nurinaa ja suhtauminen EU:n liittovaltioon on muutoksessa. Enää ei heilu EU:n lippu yhtä ylväänä kuin ennen. Arvoista tässäkin on kyse.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
EU ei ole valmis, vikoja on paljon mutta hajottamalla noita asioita ei ratkaista. Rahoitukseen pitäisi sitoa vahvemmin yhteisten pelisääntöjen noudattaminen. Tähän liittyvä olennainen kysymys on, kuinka paljon EU -maat haluavat että EU vaikuttaa heidän sisäisiin asioihinsa. Onko se itsenäisyyden menettämistä jos tukia saadakseen vaaditaan yhteisten sääntöjen noudattamista?

Todellisuudessa kyse näyttäisi olevan pikemminkin siitä, kuinka paljon lisää Ranska ja Saksa haluavat valtaa vaikuttaa EU:n asioihin. Yhtään päätöstä ei tehdä ohi näiden maiden ja suurista asioista tämä kaksikko päättää itsenäisesti ja antaa sen jälkeen komission hoitaa muiden käännyttäminen kannalleen.

Kyse ei siis enää ole muutamaan vuoteen (Brexit) ollut niinkään valtiot vs EU vaan siitä, että Britannian jäätyä pois, valta on siirtynyt enemmän etelään. Tällä suunnalla ei ole mitään kiinnostusta vaatia tukien sitomista yhtään mihinkään. Tärkeintä on se, että rahaa pumpataan pohjoisempaa EU:n eteläisempien maiden eduksi. Puola ja Unkari menevät hyvin tässä siivelle EU-rahoitteisina ja vieläpä niin, että nyt uusissa esityksissä maksettaisiin näiden valtioiden normitoimintojakin lisää ilmastonmuutoksen varjolla.

Minusta suuria tukia nauttivien maiden tulisi laittaa pankkinsa ja taseensa kuntoon eikä vain kerjätä jatkuvasti seuraavaa maksusalkkua. Mitään pakkoa tähän ei EU ole asettanut, ja niinpä meillä on ikuinen huoli eteläisemmän Euroopan pankkijärjestelmän kestävyydestä ja korruptiosta.

Tämä osaltani. Samoja vanhoja asioita kertaan, ja seurailen pitkälti EU:n keskustaoikeiston näkemystä. Se on erilainen kuin vasemmiston, joka haluaa nyt liittovaltion vaikka väkisin tehtynä. Aiemmin EU:n keskustaoikeisto oli valmis Ranskan Macronin kanssa liittovaltioonkin, mutta hävityt vaalit Saksassa ja voimasuhteiden muutos näkyvät nationalistisemman intressipolitiikan kasvuna.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyviä näkökulmia jälleen YLE:llä.
YLE:n mukaan

"elokuussa tehdyn riippumattoman gallupin mukaan vain viisi prosenttia venäläisistä pitää länttä vihollisena. Vuonna 2018 neljä viidestä halusi länsisuhteiden normalisoituvan".

YLE johtaa hieman harhaan. Elokuussa tehdyksi mainittu riippumaton gallup onkin tehty vuonna 2019.

Mikä on todellinen tilanne nyt? Riippumattoman pidetyn Levada Centerin tuoreen gallupin mukaan "Vain neljä prosenttia venäläisistä syyttää Venäjää Itä-Ukrainan äärimmilleen kiristyneestä tilanteesta".

Vastaajista 50 prosenttia pitää Yhdysvaltoja ja muita Nato-maita syyllisinä tilanteen kärjistymiseen, 16 prosenttia syyttää Ukrainaa ja kolme prosenttia Itä-Ukrainassa sijaitsevia Donetskin ja Luhanskin separatistisia ”kansantasavaltoja”.

Venäjä on onnistunut syyllistämään lännen ja Ukrainan tilanteen kärjistymisestä. Se, että länsimaat eivät ole tehneet kantaansa esimerkiksi kovemmilla pakotteilla tiedoksi, mahdollistaa Venäjän valheisiin uskomisen helpommin.

Ei tämä EU:lta putkeen ole mennyt.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Otetaan vielä toinen poiminta YLE:n artikkelista:

"Ongelma vain on, että talouspakotteet tuntuvat myös EU:n omassa nahassa. Toinen tutkimus arvioi, että EU:n oma vienti Venäjälle väheni vuosina 2014–2016 noin 30 miljardilla eurolla. Pakotteet ovat kallis ratkaisu myös määrääjälle, sillä kaupankäynti vähenee kaikilta".

Todellisuudessa esimerkiksi Suomen vienti ja tuonti Venäjälle on sidoksissa Venäjän talouskasvuun. Alla kuvataan vientiä ja tuontia ja kerrotaan talouskasvun merkityksestä mm. Venäjän kauppaministerin silmin:

Venäjä on ottanut käyttöön lokalisaation, jossa esimerkiksi ei enää riitä ulkomaisten autojen kokoaminen, vaan osa niihin käytettävistä osista on valmistettava Venäjällä. Jos lokalisaatiovaatimukset eivät täyty, Venäjän julkishallinto ei voi hankkia yrityksen tuotteita ehkä lainkaan.

Suomen Pankin Olli Rehn arvioi vuonna 2017, että EU:n talouspakotteet ja vastapakotteet vaikuttavat vähän maiden väliseen kauppaan:

"Suomen vienti Venäjälle riippuu ylivoimaisesti eniten Venäjän ostokyvystä, ja nimenomaan ostokyvystä euroissa. Eli kun rupla heikkenee voimakkaasti, ei ole ihme, että Suomen vienti Venäjälle kärsii. Tänä vuonna on tietenkin käynyt toisinpäin: Rupla on vahvistunut öljyn hinnan noustessa, ja Venäjän tuonti kasvaa.

EU:n asettamat pakotteet Venäjälle eivät ole koskeneet Suomen vientiä kuin hyvin harvoissa tapauksissa. Vastaavasti Venäjän rajoitukset ovat painottuneet elintarvikkeiden tuontiin ja koskeneet noin 280 miljoonan euron vientiä, mikä on alle 10 prosenttia Suomen kokonaisviennistä Venäjälle (2013). Toisaalta heikentynyt rupla olisi vähentänyt näidenkin tuotteiden vientiä Venäjälle myös ilman pakotteita".

Ei tämä artikkeli YLE:ltä ihan putkeen mennyt pakotteiden osalta. YLE halusi hieman korostaa pakotteiden merkitystä näkökulmasta, jossa ne ovat tulleet määrääjällekin kalliiksi. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole, ja viennin väheneminen mm. Suomen osalta johtuu aivan muista syistä (mm. ostokyvystä) kuin EU:n talouspakotteista.
 
Byvajet

Jäsen
Kun seurailee Saksan tekemää energiapolitiikkaa, joka

a) sitoo Euroopan vahvasti Venäjään ja riisuu Euroopan poliittisista aseista
b) nostaa kohtuuttomasti energian hintaa
c) aiheuttaa suuret kasvihuonepäästöt

niin kyllähän sitä toivoisi, että EU:lla olisi jonkinlaiset keinot lopettaa Saksan hourailu, mutta eipä ole. Paska maa mikä paska maa.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kun seurailee Saksan tekemää energiapolitiikkaa, joka

a) sitoo Euroopan vahvasti Venäjään ja riisuu Euroopan poliittisista aseista
b) nostaa kohtuuttomasti energian hintaa
c) aiheuttaa suuret kasvihuonepäästöt

niin kyllähän sitä toivoisi, että EU:lla olisi jonkinlaiset keinot lopettaa Saksan hourailu, mutta eipä ole. Paska maa mikä paska maa.
Saksan sekoilu energiapolitiikassa tuntuu olevan aivan käsittämätöntä. Miksi pitää lopettaa hyvin toimivien ydinvoimaloiden käyttö Saksassa. Onko tämä sitten sitä kuuluisaa vihreää luontoystävällistä luonnonsuojelua.
 
molari

Jäsen
Kun seurailee Saksan tekemää energiapolitiikkaa, joka

a) sitoo Euroopan vahvasti Venäjään ja riisuu Euroopan poliittisista aseista
b) nostaa kohtuuttomasti energian hintaa
c) aiheuttaa suuret kasvihuonepäästöt

niin kyllähän sitä toivoisi, että EU:lla olisi jonkinlaiset keinot lopettaa Saksan hourailu, mutta eipä ole. Paska maa mikä paska maa.

Mahtoikohan "vihreä siirtymä" ja sähköistäminen mennä kuten suunniteltu EU:n, Saksan, jne. kohdalla. Voi voi - voi tulla kallis lasku tästä sekoilusta. linkki juttuun:
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös