Kirjoitin epäselvästi, mutta en tarkoittanut lakia joka ainoastaan kieltäisi Elokapinan vaan jonka johdosta Elokapina (ja kenties joitain muitakin) kiellettäisiin. Oli syy sitten kansalaistottelemattomuuteen systemaattisesti perustuva toiminta tai jotain muuta vastaavaa.Ei meillä ole sellaista juridista kehikkoa, jossa tällainen tarkkarajainen, vielä tässä tapauksessa eryyn kohdistuva laki edes voitaisiin säätää. Edes Pariisin rauhan jälkeen tällaisia lakeja ei tehty.
Nyt kannattaa pitää jo ne housut jalassa ja tutustua valtiosääntöön, oikeasti. Myös Montesquieu kannattaisi muistaa.
Olen huolissani koululaitoksesta, kun ei ole saanut puskettua läpi ymmärrystä miten Suomessa säädetään lakeja. Ei kai tässä kannata viestitellä, kun perusasiat eivät ole sinulla hallussa.No kun ei meidän perustuslakimme ja kolmijako toimi näin, eikä varsinkaan enemmistöllä. Suosittelen perehtymään mainitsemiini asioihin, tähän rölläykseen vastaaminen osaltani siihen saakka tässä.
(Teknisesti 5/6- enemmistöllä voitaisiin toki säätää laki, että kaikki vasenkätiset Jatkoaikaan kirjoittavat tulee tappaa.)
Näin on "asianlaita". Olisi kiva tietää miten säätövoimaa saadaan joka hetki ympäri vuoden Suomessa ja muuallakin. Miten elokapina suhtautuu vihreään siirtymään.Elokapinan jäsenet voisivat itse kertoa vaihtoehtonsa miten esim.sähkö saadaan talvella riittämään ilman vaikka nyt turvetta ja muita fossiilisia kun on tuuleton pakkasjakso ja nyt näyttää taas ydinvoimalatkin olevan vajaatehoiset mahdollisesti koko talven.
Eipä ole mitään kuulunut.
Jos et nyt vaikka hirvittävän paljon mielipiteistäni pidäkään, voisiko keskustelumme olla edes sikäli kunnioittavaa että toisen sanomaa asiaa ei muuteta muuksi, kuten juuri teit.Epäilemättä järkevintä mitä Purran suusta voi kuulla. ”Hanki elämä” on toinen viiltävä neronleimaus joka käy moneen sellaiseen tilanteeseen jossa ei mitään asiaan liittyvää argumenttia keksi.
Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, Elokapina vähät välittää kansan mielipiteistä.Tällä menolla ehtii vielä 60 000 mennä tänään rikki. Vahva statement Suomen kansalta.
Vähän niin kuin "Itsekyyden muistomerkki"?Toivottavasti noi allekirjoittaneiden nimet näkyy sitten vielä kymmenienkin vuosien päästä jossain! Että saa jälkisukupolvet sitten hävetä loppuelämän.
Vuosien päästä kun (lapsen)lapset kyselee mitä te silloin aikoinaan koititte tehdä ilmastomuutoksen eteen?
"Kiellettiin Elokapina!" :D
Saanevat tempuistaan pieniä sakkoja ja isoja korvausvaatimuksia, joita heillä ei tietenkään ole varaa maksaa.Jos porukka olisi yhtä höyrypäistä kuin Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä, olisi tilanne ihan toinen.
No olisi jotenkin typerää säätää jokin laki kieltämään yksi tietty yhdistys. Mahdollista se toki on, mutta siinäpä sitä olisi taas yksi loputon suo, kun lakeja ryhdyttäisiin säätämään erikseen jokaista järjestöä varten.Onko Elokapinaa edes mahdollista kieltää kansalaisaloitteella, jonka tarkoituksena on kai ehdottaa lakimuutoksia.
No olisi jotenkin typerää säätää jokin laki kieltämään yksi tietty yhdistys. Mahdollista se toki on, mutta siinäpä sitä olisi taas yksi loputon suo, kun lakeja ryhdyttäisiin säätämään erikseen jokaista järjestöä varten.
Nuo on ruotsalaisia eli periaatteessa voidaan saada suvun hieno kivitalo Tukholman keskustasta.Saanevat tempuistaan pieniä sakkoja ja isoja korvausvaatimuksia, joita heillä ei tietenkään ole varaa maksaa.
Lainaan poikkeuksellisesti itseäni. 60 000 meni rikki jo hyvän aikaa sitten ja mitä oletettavimmin myös 70 000. Kohtahan aloite tullaan sulkemaan, että mitä oletettavimmin kuusinumeroinen luku jää saavuttamatta.Tällä menolla ehtii vielä 60 000 mennä tänään rikki. Vahva statement Suomen kansalta.
No olisi jotenkin typerää säätää jokin laki kieltämään yksi tietty yhdistys. Mahdollista se toki on, mutta siinäpä sitä olisi taas yksi loputon suo, kun lakeja ryhdyttäisiin säätämään erikseen jokaista järjestöä varten.
Ei se oikein ole edes mahdollista Elokapinan kohdalla, mutta se ei vaan nyt porukalle tunnu menevän jakoon - toki pari kirjoittajaa näyttäisi puhtaasti trollaavan aiheella. Ei eryyn kohdistuvaa lainsäädäntöä ole käytännössä mahdollista kirjoittaa, olisi ristiriidassa perustuslain ja valtiomuodon kanssa jne. Teknisesti toki 5/6 voi säätää, minkä jälkeen esimerkiksi oikeusasteiden olisi kieltäydyttävä toimeenpanemasta sen mukaisia päätöksiä.
Kun me emme edelleenkään ole Unkari, vaan meillä on vallan kolmijako. Hoffrenin kommentti avaa asiaa oikein hyvin. Voinee olla, ettei aloite etene edes salikeskusteluun teknisten puutteidensa vuoksi, mutta olisi kyllä sinänsä hienoa, että etenisi.
Niin, ei varmaan suoraan Elokapinaa voi kieltää lailla, mutta varmasti olisi myös lakiteknisesti mahdollista säätää laki, joka sitten koskisi Elokapinaa ja kaikkia muitakin vastaavia järjestöjä. Se on toki eri asia, olisiko siinä mitään järkeä kenenkään kannalta.
Tässä on se ydin, ettei Elokapina ole "järjestö", eikä ole mitään tapaa säätää "vastaavia järjestöjä" kieltoon.
Kuitenkin tässä ihan hiljattain joku en muista mikä järjestö kiellettiin ja aika moni oli sitä mieltä, että se vaikuttaa. Toki oli tosenlaisiakin mielipiteitä. Nytkö se on turhaa, kun se juuri äsken oli tarpeelista?Tässä on se ydin, ettei Elokapina ole "järjestö", eikä ole mitään tapaa säätää "vastaavia järjestöjä" kieltoon.
Jonkin näkyvän symbolin voisi ehkä lailla kieltää, mutta mikä se olisi? En ole sen kummemmin perehtynyt kyseiseen liikkeeseen/verkostoon, onko heillä joku tunnus jota käyttävät.
Kuitenkin tässä ihan hiljattain joku en muista mikä järjestö kiellettiin ja aika moni oli sitä mieltä, että se vaikuttaa. Toki oli tosenlaisiakin mielipiteitä. Nytkö se on turhaa, kun se juuri äsken oli tarpeelista?