Mainos

Elina Valtonen

  • 80 564
  • 571

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niin eli tuo kova näyttö olikin todellisuudessa sellainen, että oli työntekijänä yrityksessä, mutta siten että yhtiön tulokseen hänellä ei ollut osaa eikä arpaa. Samalla logiikalla voisi kai sanoa, että Jari Lindströmillä on näyttöjä metsäteollisuudesta tai Eero Heinäluomalla on näyttöjä konepajateollisuudesta. Kuitenkaan jostain mystisestä syystä Lindström tai Heinäluoma eivät saa daespoolaisessa retoriikassa samanlaista kunniaa työurastaan kuin Lepomäki.

Laajentaisin tätä vielä Antti Rinteeseen jolla olisi loistava ura oikeusministerinä, hän saisi varmaan talousrikollisuuden ja veronkierron kuriin omakohtaisen kokemuksensa ansiosta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Näin se on. Minulla ei ole mitään syytä kiistää Heinäluoman osaamista varastomiehenä tai sorvaajana, mutta osaaminen finanssisektorilla kertoo talousosaamisesta ja se nyt vaan on poliitikon työssä tärkeämpää kuin hyllyttäminen. Myöskään Arhinmäen osaaminen nurmikon leikkaajana olkoonkin se miten kovaa tahansa ei lämmitä edes maatalouspolitiikassa. Valtavan epiä on elämä tässä suhteessa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Näin se on. Minulla ei ole mitään syytä kiistää Heinäluoman osaamista varastomiehenä tai sorvaajana, mutta osaaminen finanssisektorilla kertoo talousosaamisesta ja se nyt vaan on poliitikon työssä tärkeämpää kuin hyllyttäminen. Myöskään Arhinmäen osaaminen nurmikon leikkaajana olkoonkin se miten kovaa tahansa ei lämmitä edes maatalouspolitiikassa.

Minun ymmärtääkseni poliitikon pitää ymmärtää taloudesta ennen muuta kansantaloustieteen kannalta oleellisia asioita, ei niinkään erlaisten finanssialan sijoitusinstrumenttien ominaisuuksia. Tosiaan vähän sama kuin sanoisi, että Heinäluoman konepajaosaaminen pätevöittäisi hänet loistavaksi elinkeino- ja teollisuuspoliitikoksi, jos kerta Lepomäen investointipankkiirius pätevöittää hänet hyväksi valtiovarainministeriksi, niin kuin hän itse on antanut ymmärtää.
 
cornix

Jäsen
Näin se on. Minulla ei ole mitään syytä kiistää Heinäluoman osaamista varastomiehenä tai sorvaajana, mutta osaaminen finanssisektorilla kertoo talousosaamisesta ja se nyt vaan on poliitikon työssä tärkeämpää kuin hyllyttäminen. Myöskään Arhinmäen osaaminen nurmikon leikkaajana olkoonkin se miten kovaa tahansa ei lämmitä edes maatalouspolitiikassa. Valtavan epiä on elämä tässä suhteessa.

Eli riittää pelkästään työskentely finanssialalla ja jos ei saa tuloksia aikaan niin firman vika? Missä ne tulokset joista puhuit?
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Laajentaisin tätä vielä Antti Rinteeseen jolla olisi loistava ura oikeusministerinä, hän saisi varmaan talousrikollisuuden ja veronkierron kuriin omakohtaisen kokemuksensa ansiosta.

Kieltämättä Rinteen oikeustieteelliselle osaamiselle voisi olla käyttöä nykyisessä perskekohallituksessa, jossa oikein kukaan ei tunnu osaavan juridiikkaa riittävän hyvin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Kieltämättä Rinteen oikeustieteelliselle osaamiselle voisi olla käyttöä nykyisessä perskekohallituksessa, jossa oikein kukaan ei tunnu osaavan juridiikkaa riittävän hyvin.

Missä oli Rinteen oikeustieteellinen osaaminen siinä kohtaa kun piti hoitaa talonyhtiön asioita tai omia matkakorvauksia? Ehkä oikis oli vielä kesken? Toisaalta rippikoulusta Rinnekkin on tainnut valmistua ja siellä on varmaan opetettu kohtaa "älä varasta"?
 
Ei sullakaan taida juridiikka ihan hallussa olla, kerros vielä nämä Rinteen tuomiot?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minun ymmärtääkseni poliitikon pitää ymmärtää taloudesta ennen muuta kansantaloustieteen kannalta oleellisia asioita, ei niinkään erlaisten finanssialan sijoitusinstrumenttien ominaisuuksia.
Totta. Sen takia hyvä onkin, että investointipankkiirin pitää paljon muutakin osata. Tämä tietenkin herättää kysymyksiä että mahdatko sinä ymmärtää toiminnasta juurikaan.

Instrumenttien kuten futuurien tunteminen samoin kuin taseiden, käyttökatteiden ja muiden tunnuslukujen tekninen osaaminen on perusosaamista. Varsinainen osaaminen näkyy siinä, että ketkä ymmärtävät talouden syy-seuraussuhteita ja osaavat siten arvioida erilaisten tapahtumien ja muutosten vaikutukset yritysten tulokseen ja potentiaaliin. Mitä ylemmäksi ketjussa noustaan (analyytikko, pääanalyytikko, ekonomi), sitä isompaan rooliin nousee moninaisten mikro- ja talouden ilmiöiden tarkastelu ja ennustaminen yksittäisten yritysten tai toimialojen seuraamisen sijasta.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Omaisuutensa perusteessa esimerkiksi Donald Trumpin luulisi jollain perverssillä logiikalla olevan aikamoinen älyn jättiläinen. En nyt ala ihmisiä sen kummemmin tuomitsemaan ulkoisen antinta perusteella, mutta en lähtökohtaisesti ennustelisi tällaisille ihmisille hirveästi keskivertoa suurempaa menestystä älykkyystesteistä.
Eikös Donald Trumpin ÄO ollut reilu 150 (keskihajonta varmaan nykyisten standardien mukainen 15)? Eli triple-nine, 99.9% ihmisistä saa häntä pienemmän ÄO:n, Vaikka keskihajonta olisi tuossa testissä ollut 24, niin Mensa-rajoilla ollaan silti.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eli riittää pelkästään työskentely finanssialalla ja jos ei saa tuloksia aikaan niin firman vika? Missä ne tulokset joista puhuit?
Katselin tuolta toisesta ketjusta, että kerjäsit siellä bänniä, joten tätä ei varmaan ole tarvetta selittää kuin ainoastaan kertaalleen (siis uudestaan). Käytin Korpikoskea esimerkkinä, sillä se että pystyy halutun, hyvin palkatun ja hyvin kilpaillun työpaikan ottamaan ja sen pitämään ja varsinkin kun sen tekee poikkeuksellisen nuorella iällä osoittaa poikkeuksellista kykyä. Ei noihin paikkoihin vain mennä.
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kieltämättä Rinteen oikeustieteelliselle osaamiselle voisi olla käyttöä nykyisessä perskekohallituksessa, jossa oikein kukaan ei tunnu osaavan juridiikkaa riittävän hyvin.
Onhan siellä Lindström, joka laajan oikeudellisen osaamisensa vuoksi toimii oikeusministerinä sen ohessa, kun hän työministerinä hoitaa Suomen työelämän ongelmat kuntoon. On se ihme puolue tuo persut, kun sieltä löytyy tuollainen osaaja ihan ammattikoulupohjalta. Ja samasta puolueesta on löytynyt apuhoitaja, joka koulutukseltaan ja kokemukseltaan on parasta, mitä persuilla on ollut hallituksessa tarjota sosiaali- ja terveysministeriksi.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Yövartijavaltiovarainministeri - Image-blogit

Linkin takana Saku Timonesen kommentit Elina Lepomäestä.

Timoselta, jälleen kerran, osuvaa tekstiä.

Mielenkiintoinen on tosiaan tuo Lepomäen ideologia, että hänen silmissä julkisen sektorin tehtävänä on vain hoitaa sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, oikeuslaitos ja muistaakseni köyhäinapu, mitä tuo sitten tarkoittaneekin lepomäkiläisessä maailmassa. Eli kokoomuksen johtoon tosiaan on pyrkimässä henkilö, joka kaiketi haluaa lakkauttaa julkisen terveydenhuollon, julkiset koulut, julkisesti rahoitetun infran jne. Ja sitten jotkut palstakokoomuslaiset ihmettelevät, kun Elinaa kehdataan nimittää äärilinjan oikeistolaiseksi.
 
sinikettu

Jäsen
Eikös Donald Trumpin ÄO ollut reilu 150 (keskihajonta varmaan nykyisten standardien mukainen 15)? Eli triple-nine, 99.9% ihmisistä saa häntä pienemmän ÄO:n, Vaikka keskihajonta olisi tuossa testissä ollut 24, niin Mensa-rajoilla ollaan silti.
En tiedä, mutta ainakin luulen, että ainakin Trump haluaa ihmisten uskovan näin. Itse en lähtökohtaisesti viitsi alkaa sen kummempaa spekuloimaan ihmisten älykkyysosamääriä, ennen kuin virallisen Mensan testin tulokset ovat näkösällä.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vielä osuvampaa olisi jos aikamiespoika ulkoa muistelemisen sijasta tarjoaisi suoria lainauksia että mitä Lepomäki on sanonut.

Kuten Timonen, minäkään en tahdo vihjailla mitään, mutta olisi ikävää jos Lepomäen suuhun laitetaan sanomisia joita hän ei ole sanonut tai hänen nimissään levitellään mielipiteitä, joita hän ei jaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yhden jos toisenkin kannattaisi lukea Lepomäen sotemallia koskevat näkemykset vuoden takaa. Pesee mennen tullen nykyhallituksen vatuloinnit ja suhmuroinnit, vaikka toki paljon on samaakin:

SOTE: Meillä on vaihtoehtoja — Elina Lepomäki

Ne jotka jaksavat lukea vielä viidennen kohdan huomaavat, että yllättävän paljon on tullut paskaa Lepomäen niskaan joko siksi, että kirjoittajat eivät ole jaksaneet lukea tai siksi, että eivät ole ymmärtäneet lukemaansa.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Fiksu nainen ja ilmeisesti maailmaa nähnyt, mutta juuri niitä ihmisiä jolla ei ole oikeasta elämästä mitään hajua ja pitäisi pitää kaukana ns.vallankahvasta.
Mielestäni hän on kiinni oikeassa elämässä huomattavasti paremmin kuin moni muu poliitikko. Lepomäki ymmärtää että työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa on se työtön joka olisi koska tahansa valmis aloittamaan työnteon 1000€ kuukausipalkalla mutta yksikään työnantaja ei voi häntä palkata. Demarit ovat sitä mieltä että yhteiskunnan heikoimmassa asemassa on ahtaaja jolle maksetaan vain 4000€ kuukausipalkkaa vaikka työnantajayritys tuottaa voittoa.

Elämänkoulu opettaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos nyt sanoisi itse ketjun aiheesta niin ihan lupaavalta poliitikolta Lepomäki vaikuttaa - on aina hyvä piirre, että poliitikko esittää merkittäviä rakenteellisia uudistuksia ja että vielä ymmärtää mitä esittää. Lepomäellä on selkeästi substanssia, eikä varmasti ole itse niin dogmaattinen kuin mitä faninsa tässä ketjussa. Loistavaa ettei Stubbin haastaminen jäänyt jonkun kälyisen Harkimon varaan.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Lepomäki ymmärtää että työmarkkinoilla heikoimmassa asemassa on se työtön joka olisi koska tahansa valmis aloittamaan työnteon 1000€ kuukausipalkalla mutta yksikään työnantaja ei voi häntä palkata.
Ei voi palkata? 5-tunnin osa-aikainen soppari käteen ja tunteja sen verran että pääsee kuukauden osalta noin tuhanteen euroon. Tällä tavalla on Suomessa töissä satoja tuhansia ihmisiä, eli ei vaikuta kovinkaan ongelmalliselta työnantajan kannalta.
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Onhan siellä Lindström, joka laajan oikeudellisen osaamisensa vuoksi toimii oikeusministerinä sen ohessa, kun hän työministerinä hoitaa Suomen työelämän ongelmat kuntoon. On se ihme puolue tuo persut, kun sieltä löytyy tuollainen osaaja ihan ammattikoulupohjalta. Ja samasta puolueesta on löytynyt apuhoitaja, joka koulutukseltaan ja kokemukseltaan on parasta, mitä persuilla on ollut hallituksessa tarjota sosiaali- ja terveysministeriksi.

Jos ilman sarvia ja hampaita haluaa asioita katsoa, niin eikö Lindström ole mahtava valinta oikeusministeriksi juuri sen takia, ettei ole juristi? Juristeja on ministeriö täynnä ja jos poliittinen ohjaus vaatisi lain nippelitietoa ja pykälien hyväilyä, niin mihin poliittista ohjausta oikeuslainsäädännössä tarvitaan? Sen verran kansalaisten oikeustaju on tuomioista karannut, että pelkästään hyvä että jotain muutakin kuin juristikoulun jargoania oikeusministeriössä kerrankin on.

Työministerinähän Lindström taas on täysin mies paikallaan. Joutunut aikanaan työstä pihalle, ja uudelleenkouluttautunut. Todella elänyt myös työttömän arkea. Edellinen työmaailman guruksikin tituuleerattu Lauri Ihalainen on käynyt ammattikoulun, mutta ei ole läheskään niin koulutettu kuin Lindström jolla taitaa olla kaksi ammattitutkintoa.

Sinänsä Lepomäki olisi kyllä oikeasti pätevä valtionvarainministeriksi, siellä kun aikasemmin on huseerannut ylioppilasta (Heinäluoma), luokanopettajaa (Urpilainen), voimistelunopettajaa (Kalliomäki), kutosen yleisen matematiikan maisteri (Katainen).
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Jos ilman sarvia ja hampaita haluaa asioita katsoa, niin eikö Lindström ole mahtava valinta oikeusministeriksi juuri sen takia, ettei ole juristi?
Loistava perustelu ja sen mukaan lähes jokainen suomalainen juristeja lukuun ottamatta on pätevä oikeusministeriksi. Samalla logiikalla jokainen suomalainen apuhoitaja on pätevä sosiaali- ja terveysministeriksi, mutta korkeammin koulutetut ovat ylikoulutettuja tehtävään.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ihmettelen vähän tätä ketjussa esiintyvää käsitystä, että valtiovarainministeri olisi joku ekonomin virka jossa pitäisi olla talousnero. Se on tärkeä ja vaikutusvaltainen tehtävä, mutta silti enemmän kirstunvartijan tehtävä. Vaikka Lepomäellä on talousosaamista, niin lausuntojensa puolesta hänellä on enemmän annettavaa radikaalien rakenneuudistusten tekijänä, yhteiskunnallisena näkijänä ja ajattelija, mitä esim pääministeriltä vaaditaan (tai elinkeinoelämästä vastaavana ministerinä) kuin tylsänä kassalippaan päällä istujana.
 
solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Loistava perustelu ja sen mukaan lähes jokainen suomalainen juristeja lukuun ottamatta on pätevä oikeusministeriksi. Samalla logiikalla jokainen suomalainen apuhoitaja on pätevä sosiaali- ja terveysministeriksi, mutta korkeammin koulutetut ovat ylikoulutettuja tehtävään.

No suomalaiset ministerit eivät perinteisesti ole häikäisseet koulutuksellaan. Ainakaan kepu/demari/sdp/vasemmistoakselilla. Erityisesti painotettuna demareihin. Yritin perustella että tarvinneeko oikeusministerin olla juristi?

Mutta edellisellä kaudella meillä oli viimeeksi sosiaali- ja terveysministeri joka oli ihan vaan ylioppilas. Sillä jälkinmäisellä taisi olla joku tutkinto.

Mut ei kuolutus välttämättä kesää tee. Ei kait kukaan hirveesti arvostanut Suvi Lindenin työtä? Maisteri kuitenkin hänkin.

Ja sitten jos koulutus olisi kuuminta hottia, meillä ei olisi yli 1000 työtöntä tohtoria.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös