Mainos

Elina Valtonen

  • 80 535
  • 571

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United

Marko Lempiseltä mielenkiintoinen juttu koskien Hartwall Areenaa ja sen saamista takaisin suomalaisten omistukseen. Elokuussa 2023 ulkoministeri Elina Valtonen sanoi, että asiaan valmistellaan ratkaisua ministeritasolla ja pakkolunastus voi tulla kyseeseen jo lähiaikoina. Kun toimittaja Lempinen nyt maaliskuussa kysyi asiaa Valtoselta, siirsi hän kysymyksen oikeusministeri Merelle, joka siirsi asian ministeriönsä virkamiehille, jotka ohjeistivat kysymään ulkoministeriöstä.

Ei tästä nyt kovin vakuuttavaa kuvaa muodostu, että Valtosella ja/tai Merellä olisi tämä homma hanskassa.
Erittäin uskottavaa, että venäläisomisteisen hallin pakkolunastusta koskevan asian oikeusinisteriön virkamiehet kääntävät ulkoministeriön vastuulle.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tästä nyt kovin vakuuttavaa kuvaa muodostu, että Valtosella ja/tai Merellä olisi tämä homma hanskassa.
En osaa sanoa kuuluuko hallin pakkolunastaminen tai kaupan edistäminen kummankaan toimivaltaan. Tuon jutun luettuani jäin kuitenkin pohtimaan, että millä perusteella halli voitaisiin pakkolunastaa, jollei kauppoja synny ns. normaalin tavan mukaisesti? Hallin omistajat ovat myös Suomen kansalaisia ja ovat hoitaneet asiamiehen välityksellä velvoitteensa kaupungin suuntaan. Kai sille mahdolliselle pakkolunastamiselle tulisi joku laillinen peruste olla? Tietysti voisi toimia kuten Venäjä toimii, eli kansallistaa halli hallituksen/ministerin päätöksellä, mutta tätä tuskin tapahtuu.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Minä ymmärrän hyvin, että tämä on juridisesti haastava tilanne ratkaista. Enemmän ihmetyttää tuo Valtosen lausuntojen ristiriita, että elokuussa 2023 oli verrattain kova uho päällä siitä, kuinka ministeritasolla asiaan etsitään ratkaisu nopeallakin aikataululla ja sitten kun yli puoli vuotta sen jälkeen kysytään asiasta, on täysi radiohiljaisuus asian suhteen. Sanoisi nyt sitten edes rehdisti, ettei asia olekaan niin yksinkertaista ratkaista kuin viime kesänä antoi ymmärtää.
 
Jeffrey

Jäsen

Marko Lempiseltä mielenkiintoinen juttu koskien Hartwall Areenaa ja sen saamista takaisin suomalaisten omistukseen. Elokuussa 2023 ulkoministeri Elina Valtonen sanoi, että asiaan valmistellaan ratkaisua ministeritasolla ja pakkolunastus voi tulla kyseeseen jo lähiaikoina. Kun toimittaja Lempinen nyt maaliskuussa kysyi asiaa Valtoselta, siirsi hän kysymyksen oikeusministeri Merelle, joka siirsi asian ministeriönsä virkamiehille, jotka ohjeistivat kysymään ulkoministeriöstä.

Ei tästä nyt kovin vakuuttavaa kuvaa muodostu, että Valtosella ja/tai Merellä olisi tämä homma hanskassa.

Laiskaa journalismia iltasanomilta. Itse setäilin pääsiäisen mökkireissulla ja kuuntelin Radio Suomea. Sieltä osui korvaan pitkähkö, 5-10 minuuttinen Valtosen haastattelu aiheesta. En nyt tähän hätään tästä nauhoitetta löytänyt, mutta linkattu uutinen taitaa tätä haastattelua referoida. Siinä setäillessä itse ainakin pidin Valtosen ulostuloista ja ajatuksista ja koin ne erinomaisena. Edetään niin kuin pitääkin, valitettavasti kaikki ei ole ministerien käsissä.

Niin ja IS... sen sijaan, että olisi referoinut vanhoja juttuja ja tullut sen kautta hivenen jopa maalittaneeksi Valtosta - olisivat voineet edes googlata jos nyt itse eivät ole pääsiäisenä setäilleet ja referoida tuoreita ja varsin laajamittaista kannanottoa aiheesta.

Kolme lampaanpersettä Ilta-Sanomille.
 
Jeffrey

Jäsen
Minä ymmärrän hyvin, että tämä on juridisesti haastava tilanne ratkaista. Enemmän ihmetyttää tuo Valtosen lausuntojen ristiriita, että elokuussa 2023 oli verrattain kova uho päällä siitä, kuinka ministeritasolla asiaan etsitään ratkaisu nopeallakin aikataululla ja sitten kun yli puoli vuotta sen jälkeen kysytään asiasta, on täysi radiohiljaisuus asian suhteen. Sanoisi nyt sitten edes rehdisti, ettei asia olekaan niin yksinkertaista ratkaista kuin viime kesänä antoi ymmärtää.

Myös siellä voitaisiin asioiden todellinen laita selvittää, eikä heti hyökätä yhden henkilön mielipiteen perusteella suu vaahdossa toisen kimppuun. Onko tämä nyt sitä naisvihaa?

Ainakin lampaanperseiden jakeluun olen tässä asiassa innostunut.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Myös siellä voitaisiin asioiden todellinen laita selvittää, eikä heti hyökätä yhden henkilön mielipiteen perusteella suu vaahdossa toisen kimppuun. Onko tämä nyt sitä naisvihaa?

Ainakin lampaanperseiden jakeluun olen tässä asiassa innostunut.
Missä siellä?

Mistä ihmeestä tuon naisviha-kortin kaivoit? Onko viesteissäni missään kohtaa viitattu sukupuoleen? On hämmentävää, jos tähän ketjuun on mielestäsi soveliasta kirjoittaa vain ulkoministeri Valtosta kehuvia viestejä ja kritiikki Valtosen ristiriitaisista lausunnoista saa aikaan tällaiset oudot syytösryöpyt.
 
Nojoo, naisviha oli kaikuja muutaman vuoden takaa jolloin kritiikki yhdistettiin siihen. Tämä nyt oli puoleltani tällaista turhaa sarkasmia, en tällaista oikeasti epäillyt.

Joka tapauksessa vihamielinen kritiikki on joka tapauksessa. Valtosen tai Leena Meren ammattitaidottomuuden epäileminen sen perusteella, että joku henkilö mainitsee jotain joka ei varsinaisesti millään tavalla liity ammattitaitoon on mielestäni vihamielistä tai ainakin hyvin reilusti ylitse ampuavaa. Lisäksi tiettämättömyyttäsi levität väärää totuutta täydellä radiohiljaisuudella, joka sekin on vihamielistä tai ylitseampuvaa. Todellisen asianlaidan olisi selvittänyt yksinkertaisella google haulla.

Valtonen on hyvin vasta antanut hyvin seikkaperäisen ja rehdin haastattelun, jopa siis haastattelun eikä yksittäisiä kommenttia asian tilasta. Se on toki ikävää ettei ISn toimittajakaan asianlaitaa tarkastanut. Sekin on ikävää, että eri tahot ovat pyytäneet toimittajaa pyytämään kommentteja toiselta taholta. Tähän lienee kuitenkin miljoona muuta mahdollista syytä kuin ammattitaidottomuus, se ettei tällaista asiaa osattaisi pitää hanskassa.
 
Minusta Lempisen jutusta kävi vastaansanomattomalla tavalla ilmi, että Valtonen ja Meri olivat haluttomia kommentoimaan asiaa toimittajalle. Se että Valtonen on jollekin toiselle mediataholle asiaa kommentoinut, ei tätä muuta.

Asian ydin on edelleen siinä, että elokuussa 2023 Valtonen itse Ylen haastattelussa sanoi sanatarkasti, että "tähän on lähiaikoina tulossa ratkaisu ja siitä tiedotetaan aikanaan". Minusta vaikuttaa ilmiselvältä, että ministerin puheet eivät tältä osin ole pitäneet, koska halliasiaan ei mitään ratkaisua ole tullut ja huhtikuu 2024 ei mitenkään ole enää lähiaikaa tuossa kontekstissä. Ja tämä luonnollisesti on omiaan herättämään epäluottamusta ministerin kykyihin meidän keskuudessa, jotka emme kuulu Valtosen fanikerhoon toisin kuin ilmeisen iso osa ketjuun kirjoittavista.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK

Sosialisti on vain turhan hätäinen odotustensa kanssa. Krista Kiurunkin mielestä hoitajamitoituksen maaliin saakka viemisen piti olla vartin tai puolen tunnin juttu tjsp, mikä sekin kertoo sosialistin vääristyneestä aikaperspektiivistä. Suomessa on maailman elitistisimmät työläiset, kun niitä tulisi palvella heti, tässä ja nyt.
 
Viimeksi muokattu:

Vähän nyt jäi epäselväksi, miten tämä viestisi liittyy Elina Valtoseen.

Toisaalta pitäisi varmaan entuudestaan jo muistaa kykysi kääntää kaikki oikeistoon tai oikeistopoliitikkoon liittyvä kritiikki "mutku demarit" -muotoon. Tähän voi luottaa kuin Mietaan ruokahaluun.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Asian ydin on edelleen siinä, että elokuussa 2023 Valtonen itse Ylen haastattelussa sanoi sanatarkasti, että "tähän on lähiaikoina tulossa ratkaisu ja siitä tiedotetaan aikanaan". Minusta vaikuttaa ilmiselvältä, että ministerin puheet eivät tältä osin ole pitäneet, koska halliasiaan ei mitään ratkaisua ole tullut ja huhtikuu 2024 ei mitenkään ole enää lähiaikaa tuossa kontekstissä. Ja tämä luonnollisesti on omiaan herättämään epäluottamusta ministerin kykyihin meidän keskuudessa, jotka emme kuulu Valtosen fanikerhoon toisin kuin ilmeisen iso osa ketjuun kirjoittavista.

Jos Valtosta lainaa, tuo osuus elokuun 2023 haastattelusta kulki näin:

"Olemme alkaneet valmistelemaan ratkaisua. Ensinnäkin haetaan vaihtoehtoja siihen, miten kyseinen halli ja mahdollisesti muut vastaavat kiinteistöt voitaisiin yleisen edun nimissä saada käyttöön. Tähän on tulossa lähiaikoina ratkaisu, ja siitä aikanaan tiedotetaan. On erittäin tärkeää, että esimerkiksi pääkaupungissa on halli, jossa voidaan järjestää urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Tärkeää on kuitenkin, että kaikki tehdään lain mukaan. Sen takia tässä menee jonkin aikaa."

Valtonen siis kertoo ratkaisun valmistelusta ja siitä, että vaihtoehtoja haetaan. Ja että toimitaan lain mukaan ja että aikaa menee.

Kun irrottaa yhden lauseen kokonaisuudesta, saa sopivan olkiukon jota voi sitten piestä useilla viesteillä. Onnittelut taas kerran siitä!
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elina Valtonen taas kerran esiintynyt täysin suvereenisti "Saksan Aamu-TV:ssä". Edelleen me suomalaiset emme tunnu ymmärtävän, millainen "asset" Valtosen osaaminen on isänmaallemme. Suuri yleisö ei Valtosesta innostu ja saa nähdä, innostuuko, vaikka olisi Kokoomuksen puheenjohtaja. Sanna Marin vetämässä leukoja nahkatakissa on cool, mutta jos Valtonen tekisi saman, se olisi noloa.
 
Viimeksi muokattu:

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suuri yleisö ei Valtosesta innostu ja saa nähdä, innostuuko, vaikka olisi Kokoomuksen puheenjohtaja. Sanna Marin vetämässä leukoja nahkatakissa on cool, mutta jos Valtonen tekisi saman, se olisi noloa.
Se on se mystinen karisma jota Elinalla ei ole.

Substanssi-osaamisessa Valtonen on kiistatta poliitikkojen parhaimmistoa, mutta johtajaa hänessä en näe. Niin se vaan menee in real lifessakin että fiksut, mutta harmaat hiirulaiset syövät lattialta murusia kun alfa-naaraat mellastavat pöydällä ja saavat töppäilynsäkin anteeksi.
 
Analyzer

Jäsen
Edelleen olen sitä mieltä, että Valtosta olisi tarvittu enemmän sisäpolitiikassa kuin ulkopolitiikassa.

Ihan OK on ulkoministerinä vetänyt - ei virheitä. Sisä - ja talouspolitiikassa hänellä olisi kuitenkin sellaista annettavaa, jota löytyy harvalta.
 
molari

Jäsen
Se on se mystinen karisma jota Elinalla ei ole.

Substanssi-osaamisessa Valtonen on kiistatta poliitikkojen parhaimmistoa, mutta johtajaa hänessä en näe. Niin se vaan menee in real lifessakin että fiksut, mutta harmaat hiirulaiset syövät lattialta murusia kun alfa-naaraat mellastavat pöydällä ja saavat töppäilynsäkin anteeksi.

Sitä karismaa voi myös "hankkia" ja opetella, näyttelemistä ja myyntityötähän politiikka pitkälti on. Valtosta on kai jo aiemminkin arvosteltu esim. pukeutumisesta, jne. Kannattaa katsoa vaikka tämä Marinin mainosvideo

ja verrata nykyiseen (PM) Mariniin, on iso ero yleisessä habituksessa ja esiintymisessä.

Toki meillä aiemminkin on pärjänneet ne harmaammatkin yksilöt, enkä nyt nykyistä PM alfaksi nimeäisi, enemmän sellainen vararehtorityyppi tai Marinin edeltäjää.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Se on se mystinen karisma jota Elinalla ei ole.

Substanssi-osaamisessa Valtonen on kiistatta poliitikkojen parhaimmistoa, mutta johtajaa hänessä en näe. Niin se vaan menee in real lifessakin että fiksut, mutta harmaat hiirulaiset syövät lattialta murusia kun alfa-naaraat mellastavat pöydällä ja saavat töppäilynsäkin anteeksi.
No jaa. Ei Valtonen nyt mikään karismaton henkilö ole ja eipä nyt Vanhasta, Sipilää tai Orpoa mitenkään karismaattisina voi pitää. Vanhanen toki onnistui karismattomuudestaan huolimatta päätymään lööppeihin yksityiselämänsä takia (mikä oli aika harmillista kun aikaa meni semmoisen vatvomiseen eikä politiikan ytimeen). Mielestäni hyvä esiintyjä, mutta jonkun stylistin ehkä tarvitsisi kun pukeutuminen on paikoin ollut hieman erikoista jossain esiintymisissä. Noh tuo nyt on pikkuvirhe joka ei vaikuta osaamiseen.
Sanna Marin vetämässä leukoja nahkatakissa on cool, mutta jos Valtonen tekisi saman, se olisi noloa.
Olisiko? No, ehkä se nyt olisi vähän noloa kun tuo on jo tehty, mutta jos nyt Valtosesta olisi jotain lenkkeilykuvia tms. niin tuskin sitä kukaan pitäisi nolona. Tai muuta kuntoiluun liittyvää toimintaa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielestäni hyvä esiintyjä, mutta jonkun stylistin ehkä tarvitsisi kun pukeutuminen on paikoin ollut hieman erikoista jossain esiintymisissä. Noh tuo nyt on pikkuvirhe joka ei vaikuta osaamiseen.
Tässä meillä on mielipide-ero. Valtonen kun puhuu (asiaa kyllä) niin se on semmoista monotonista litaniaa. Enemmän sitä karismaa löytyy kaupunginkirjaston tiskin takaa jonne Elina hukkuisi massaan olemuksensa kanssa.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Mielestäni hyvä esiintyjä, mutta jonkun stylistin ehkä tarvitsisi kun pukeutuminen on paikoin ollut hieman erikoista jossain esiintymisissä.
Valtonen pukeutuu usein ihan hillityn tyylikkäästi, mutta välillä sitten aivan järkyttävän mauttomasti. Selkeästi vaikuttaa siltä että välillä hän valitsee itse vaatteensa, ja välillä käyttää ulkoista apua. En sitten tiedä mitkä vaatteet ovat kenenkin valitsemia. Melkein veikkaisin että nuo karmeimmat on valinnut joku elämänkoululaisstylisti, johon Valtonen jostain kumman syystä luottaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös