Ilmoitukset

Nimimerkki FASlapsi on saanut kahden viikon pelikiellon Jesse Puljujärven ketjuun ilmestyneen offtopicin, provosoinnin ja flametuksen vuoksi. Aiempi rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Nmimerkki Rambokala syyllistyi samassa ketjussa jatkuvaan aggressiiviseen käytökseen ja hänet on passitettu viikoksi rauhoittumaan.

Nimimerkki Wizzö on ansainnut lauantaiaamuyön sisällöttömästä spämmistään kahden viikon kirjoitustauon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Salama15 pääsee viikon päästä kokeilemaan uudelleen, jos Trumpin ketjuun eksyisi pelkän nimittelyn ja sisällöttömän huutelun sijasta välillä vaikka jotain asiaakin.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Nynoamous jatkoi offtopicia ja turhaa vääntöä ketjunootin jälkeenkin, joten hän saa harjoitella viikon ajan luetun ymmärtämistä.

Sulje ilmoitus

Elämä raiteiltaan – keskustelua junaliikenteestä

Viestiketju osiossa 'Vapaa keskustelu' , aloittajana greatLeo, 09.10.2008 klo 10.35.

  1. Lainaus:
    VR:ltä aika jäätävää suhtautumista asiaan. Tämä kriitikko on kuitenkin tehnyt arvoinnin maksavan asiakkaan roolissa, ja vastaus on tämä: " - VR ei ollut tilannut sitä, eikä hän ole ollut sen tekemisestä kanssamme missään yhteydessä. Eihän tuollaisten tekeminen kiellettyä ole, mutta toistaiseksi tähän ei ole mitään kommentoitavaa." Onkohan vastaus vakio kaikkiin asiakaspalautteisiin. Kyllä huomaa että kilpailua ei ole.
     
  2. pernaveikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Crusaders, Lechia
    Lainaus:
    Tuolla ei ole mitään tekemistä kansalaisaktivismin kanssa, vaan kirjoittaja näki pelkästään markkinaraon puffata omaa yritystään eli saada uusia asiakkaita.

    Ihan hyvä kuitenkin, että tämä naurettava epäkohta saadaan julkisuuteen, sama se mitkä motiivit siellä on taustalla.
     
  3. Tadu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)
    "Jatkoyhteys Helsinkiin Kouvolasta odottaa tätä junaa."

    Ei muuten odottanut.
     
  4. hanu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    raitapaita
    Ketju onkin viettänyt hiljaiseloa lähes kaksi vuotta. Minä kuljen junalla työmatkojani ehkä keskimäärin joka toinen päivä. Nopsasti tässä kun mietin, niin en edes muista, milloin juna olisi ollut merkittävästi myöhässä. Taitaa olla, että tämän päivän tapaan ollaan useammin Tampereella pari minuttia etuajassa.

    Oikeastaan ainoat risut VR:lle viimeisen vuoden ajalta menee alimitoitettuun kalustoon perjantaisin. Taajamajuna ilman mahdollisuutta paikanvaraukseen, se voidaan näköjään vetää täysin tukkoon, niin että lähes puolet jengistä joutuu seisomaan. Toki tästä on mun puolen tunnin välillä seurannut useampiakin ilmaismatkoja, kun konnari ei ole päässyt/ehtinyt junaa läpi ennen mun määräasemaa.

    Vaan entinen ongelmakohta Tamperere ja kello 16 on toiminut yllättävän hyvin. Tuossa kun on vähän perkeleesti erilaisia vaihtoyhteyksiä, niin pienikin myöhästyminen kertaantuu hyvin äkkiä, varsinkin kun samalla raiteella on kaksi junaa peräkkäin.

    t. hanu
     
  5. VH87 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ässät
    Olen kulkenut melko paljon junalla ja täytyy sanoa, etten ole kertaakaan joutunut ongelmiin VR:n kanssa. Kerran hajosi veturi hieman ennen määränpäätä ja myöhästyttiin 10 minuuttia, mutta mitään muuta kommellusta ei ole tapahtunut.

    Sen sijaan yhtä asiaa hieman ihmettelen: Kuljen päivittäin töihin Z-junalla (Hki-Lahti) ja opiskelijana ostan noita 10 kappaleen sarjalippuja. Miksiköhän tuohon ei ole kehitetty mitään korttisysteemiä? Hieman kivikautiselta tuntuu, kun kuukaudeksi hakee 40 kappaletta paperilippuja, joita sitten leimataan laitteessa. Lähivyöhykkeillä toimii tuo HSL:n kortti, mutta ei kait muutoin.
     
  6. tombraider Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tampereen Tappara
  7. hanu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    raitapaita
    Lainaus:
    Eikö opiskelija voi ostaa 30-matkan tikettiä? Ainakin aikaan sidotun 30-365päivää lipun voi, se kannataa, jos kulku on päivittäistä.

    Kyllä muakin vituttaa se muutos vanhasta 44-matkan sarjalipusta neljälle pahvilipulle laitettuna verrattuna tähän maailman hitaimmilla kirjoittimilla tulostettavaan 30-matkaiseen, joka matka omana lippunaan, varsinkin kun alennusprosentti putosi 25->20.

    Elämä on. Hinta on mulla koko lailla sama kuin pelkkä polttoainekustannus autolla. Työmatka junaillen on ehkä 20min pidempi/suunta, vaan luen mielummin junassa kirjaa, kuin ajan ruuhkajonossa.

    t. hanu
     
  8. Tadu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Viikingit, Spurs, narrit (pre 2014)
    Hassua kun monet matkustavat paljon eikä ole ongelmia. Itse matkustan junalla pari kertaa vuodessa ja joka vuosi on joku isompi myöhästyminen. Äsken välillä Mikkeli - Espoo kului 2 tuntia ylimääräistä. Liikenteessä tullut oltua aamuneljästä, joten hieman nyt kyllä syö miestä ja väsyttää.
     
  9. Rixa88 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HPK
    Lainaus:
    Itsekin näin tuon uutisen ja todella mielenkiintoiselta vaikuttaa. 1300 km/h ja 178 km tarkottaisi sitä että Helsingistä pääsisi Tampereelle 9 minuutissa! Kuulostaa tällä hetkellä lähinnä utopialta. Kuitenkin uutisessa esiintynyt lause "Matkustaminen hyperloopissa olisi maksutonta" kuulostaa 20x enemmän utopialta kuin Hesa-Tampere=9min. Kuka vakavissaan uskoo että nykyaikana, jolloin kaikki maksaa ja hinnat nousevat, pääsisi Helsingistä Tampereelle ilmaiseksi matkustamalla? Ja itse luulen/tiedän että tuo 2-4 miljardia, mitä tuo järjestelmä maksaa, revittäisiin kansalaisilta eli verotusta vaikka ylöspäin jotta saadaan putkijuna rakennettua. Mutta muuten kyllä haluaisin nähdä tuollaisen systeemin ja vaikka itse matkustaa siinä. Ja tällähän voisi vaikkapa Ilveksen pelaajat matkustaa Helsinkiin jos olisi peli HIFK:a vastaan Nordenskiöldissä.
     
  10. larzzon Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pehmo-Bruins
    Lainaus:
    Tieteiselokuvien juttuja. Jos nyt edes toimisi, niin rakentamiskustannukset olisivat tähtitieteelliset ja (/koska) putken pitäisi käytännössä suoraa, ettei kyydissä oleva ihminen laattaisi/pyörtyisi kiihtyvyyksien vuoksi.
     
  11. Trenchtown Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
  12. Perusjäbä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Kiitos vain VR ja veturinkuljettajat!

    Pitääkö nämä lakot ilmoitaa aina näin myöhään ettei pysty näihin paremmin reagoimaan.
     
  13. Kaunoluistin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Lainaus:
    Älä yleistä,esim pohjoisessa junat kulkee normaalisti ja täältä Turustakin Helsinkiin tuskin aamulla on ongelmaa. Ei ole lähiliikennettä edes tukkeena.
     
  14. Perusjäbä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Kiitos vain VR ja veturinkuljettajat (lähijunaliikenne)!
     
  15. Trenchtown Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Lainaus:
    Tuohon uutiseen on päivitetty lista peruttavista junista. Suosittelen tarkistamaan, mikäli aikomuksena on huomenna junailla vaikkapa välillä Tku-Hki.

    -edit-

    Niin, siis lista muista kuin paikallisista peruttavista vuoroista. Saattaa tuokin aamulla aiheuttaa yllätyksiä, mikäli on uutisen ilmestyessä jo ollut nukkumassa tai muuten vaan ei ole tieto tavoittanut. Vaikka tämä se taitaa olla konduktöörien tarkoituskin, aiheuttaa mahdollisimman paljon epäselvyyksiä, väärinkäsityksiä ja yllätyksiä ja sitä kautta, kun kiukkuiset ihmiset hakkaavat mielipidepalstat täyteen, saavat asialleen maksimaalisen näkyvyyden.
     
    Viimeksi muokattu: 31.10.2013 klo 22.39
  16. Perusjäbä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Tämä tässä eniten ärsyttääkin. Helposti olisi voinut ilmoittaa paljon aikaisemmin.
     
  17. Sai kyllä hymähtämään tuo radikaali veto - jos kerran työnantaja ensimmäisen kerran vuosikymmeniin ilmoittaa yksipuolisesti työehtojen muutoksesta, niin mennään mekin sitten lakkoon sen kummemmin kyselemättä. Laitonta joo, ja aiheuttaa varsin suurta haittaa, mutta ainakin luulisi viestin menneen perille. Vähän sama kun vahingossa tuuppaisit bussissa kanssamatkustajaa ja tämä vetäisi lättyyn.
     
  18. Kaunoluistin Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Mistä sä konduktöörin tähän nyt vedit? Lakossa on Helsingin osaston kuljettajat ja tukilakossa Riihimäen osasto. Muiden osastojen kuskit normalisti töissä. Tosin suurimmaksi osaksi tuo lähiliikenne taitaa olla juuri näiden osastojen kontolla.
     
  19. Trenchtown Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    TPS
    Sori, meni kuskit ja konnarit epähuomiossa sekaisin.
     
  20. Pisin Kääpiö 186cm Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
    Lainaus:
    Mulle OK, jos ammattiosastot maksaisivat eurolleen aikaansaamansa vahingot. Siitä vaan persettä penkkiin toisenkin kerran, jos kontanttia löytyy. Eivät tietysti maksa, koska pykälät suosivat törkeästi tällaista häiriökäyttäytymistä.
     
  21. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    Lainaus:
    VR:n jatkuva perustoiminnan alasajo ja juustohöylääminen on johtanut siihen, että junilla matkustaminen on nykyisin erittäin heikkolaatuista matkustamista ja täynnä ongelmia. Henkilökunnan toiminta eli lakko on tästä vain seuraus ja tapa yrittää tuoda koko systeemin mädännäisyyttä esille, ei ongelmien syy.

    Pienikin viivästys kertautuu koko verkostossa ja pikku mutka matkassa pistää systeemit vituiksi. Ja myöhästymisistä ei VR pulita asiakkailleen kuin haistavittu-nekkurahoja, vaikka menisi kohtuuttoman myöhästymisen myötä työ- tai lomareissu pilalle. Joka vuodenajalle on vikaselityksensä, lipunmyyntisysteemin ongelmia ei enää edes vaivauduta selittelemään.

    Ja kuitenkin VR on valtio-omisteinen ja raiteilla täydellä monopolilla vetävä firma, jonka tehtävänä olisi taata junaliikenne raiteille siten, että se jopa toimisi. Sekä lähi- että kaukoliikenteessä. Koska vain yksi ainoa firma huolehtii tästä joukkoliikenteen muodosta, niin sen perusperiaatteisiin pitäisi sitten kuulua palveluiden takaaminen loputtoman voiton maksimoinnin ja palveluiden heikentämisen sijasta.

    Jos korvausvaatimuksia halutaan jakaa, niin jaettakoon niitä koko nykymuotoisen VR:n johtoportaalle ja omistajille, tässä tapauksessa myös valtiolle, joka on päästänyt junamatkailun melkoiseen alennustilaan. Ykköskohteet kuten Allegro kyllä kulkevat, mutta muuten junalla matkustaminen on viime vuosina ollut jatkuvaa perseilyä.

    Viimeisestä kahdeksasta junamatkastani kaksi on mennyt ilman ongelmia ja suurin piirtein ajoissa. Kolme-neljä näistä on ollut törkeästi myöhässä: yhden niistä peruutin kun juna ei lähtenyt ajoissa ja vaihdoin bussiin. Onneksi tein näin, sillä juna oli tehnyt Turun ja Helsingin välillä matkaa yli viisi tuntia, ja olisin myöhästynyt laivaristeilystäni.

    Minua vituttaa koko VR:n nykyinen kunto ja se lähtöasetelma, että junat saavat olla myöhässä miten paljon tahansa ja lipunmyynti saadaan tehdä miten päin vittua, samalla kun perushenkilökuntaa ja vara/korjauskalustoa vähennetään, mutta VR:n johtoportaan työpaikkoihin tai bonuksiin tämä touhu ei mitenkään vaikuta.

    Kenkää koko nykyiselle johdolle ja paluu perusasioiden äärelle eli siihen, että jos kerran kukaan muu ei raiteilla saa ihmisiä kuljettaa, niin sitten sen yhden valitun yhtiön on homma hoidettava nykyistä luotettavammin. VR:n ei muutenkaan pitäisi olla mikään osakeyhtiö, koska se on osa joukkoliikenteen infrastruktuuria. Ei sen tehtävänä tulisi olla voiton maksimointi osakkeenomistajille junaliikenteen sujuvuuden kustannuksella vaan tämän joukkoliikennepalvelumonopolin hoitaminen kunnialla ns. riittävin voitoin (nollatuloskin käy, kunhan ei tappiota tee). Tiettyjä vuoroja voi toki harventaa tai karsiakin, mutta ne mitä ajetaan on ajettava ajallaan.

    Yksittäiset päivän lakot voivat vituttaa ja laittomat lakot ovat tietysti äärimmäinen ratkaisu, mutta enemmän minua vituttaa se, etten voi enää lainkaan junan palveluihin luottaa Turun ja Helsingin välillä ja joudun joko välttämään niitä kokonaan tai sitten joka kerta pelkäämään, että saatanan rakkine ei taaskaan ehdi ajoissa perille ja myöhästyn. En ole sinänsä minkään kommunististen korpilakkojen ystävä, mutta ymmärrän hyvin sen, että mitta on tulossa täyteen sekä henkilökunnalla että matkustajilla junaliikenteessä koska ongelmat vain pahenevat.
     
  22. Pisin Kääpiö 186cm Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
    Lainaus:
    Erittäin ansiokas puheenvuoro, jonka suhteen olen paljolti samaa mieltä. Epäilemättä kaikkia osapuolia kypsyttää nykyinen asiaintila sekä henkilökohtaisella tasolla että yhtiön puolesta. Kukapa haluaisi riemurinnoin työskennellä firmassa, joka ottaa paskaa niskaan vähän väliä.

    En kuitenkaan moittisi junamatkustamista kokonaisuutena erittäin heikkolaatuiseksi, mutta toivomisen varaa on kyllä paljon. Huonompaa junalla matkustamista voi kokea monissa maissa, mutta ei Suomen verrokkiryhmä tietenkään saisi olla ihan mikä tahansa porukka. Jokainen voi mennä tutustumaan juniin Saksassa ja Sveitsissä, joissa homma toimii kelissä kuin kelissä sekuntikellon tarkkuudella, hyvin pienin poikkeuksin. Samalla voi tarkastella, löytyykö henkilökuntaa jolla on naama norsunvitulla, kuten Härmässä on usein tapana. Toki plussaa monille Suomi-konnareille ihailtavan pitkästä pinnasta ja ammattiasenteesta talvisten junaongelmien keskellä.
     
  23. hanu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    raitapaita
    Lainaus:
    Minä kuljen ehkä noin puolet työmatkoistani junalla. Palvelutaso on viimeisen parin vuoden aikana parantunut helvetisti, en edes muista, koska aamujuna Keuruu - Tampere on viimeksi ollut myöhässä, useimmiten olemme Tampereella pari minuttia etuajassa, kuten tännänkin. Tämä median väitteistä, erttä Suomen junaliikenne on stopissa, huolimatta koski lähes pelkästään Slummi-Suomea. Riihimäeltä pohjoiseen kaikki kai toimi suhteellisen normaalisti.

    Toiseen suuntaan on pikkumyöhästymisiä aina joskus, ei kuitenkaan edes viikottain. Ja tuonkin ymmärrän sikäli, että siinä neljän korvissa Tampereelta lähtee kai seitsemän henkilöjunaa vartin sisällä. Eli vaihtoyhteyksien takia myöhästymiset helposti kertaantuvat.

    Rataverkko on vitun ruuhkainen ja kunnossapitorahat ovat olleet alimitoitetut jo vuosia. Tampereelta katsottuna VR toimii lähes kiitettävästi. Toki en minäkään uskalla jättää matkaa Tikkurilaan lentokentälle mennessä ihan siihen viimeiseen mahdolliseen vuoroon.

    Tämä laiton lakko juuri uuden työehtosopimiksen allekirjoittamisen jälkeen tuntuu kyllä hiukan oudolta. En tokikaan tiedä taustoista yhtään mitään.

    Englannissa asuneena voin kyllä helposti nostaa VR:lle peukun ylös.

    t. hanu
     
  24. VT Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Niin ja myös Nairobissa ja Santiagossa junat kulkevat normaalisti, joten onhan tuollainen yleistys todella typerää. Parempi olla avautumatta mistään, kun aina joku oman elämänsä supersankari tulee ilmoittamaan, että väärin avauduttu.

    Toivottavasti siellä raiteilla oli hyvin tilaa. Jos jotain positiivista hakee, niin myös Turusta Helsinkiin on peruttu kaukojunia, joten ehkä tällä vältetään muutamien turkulaisten saapuminen pääkaupunkiin.
     
  25. Musta Nuoli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
    Tässä taas yksi syy siihen, miksi VR:n on heikennettävä jatkuvasti palvelutasoaan ydintoiminnassaan eli Suomen junaliikenteessä. VR on tehnyt mittavat kymmenien miljoonien tappiot tytäryhtiöllään yrittäessään laajentua Euroopan kuljetusbisnekseen. Mm. YLE kertoo asiasta.
    Lainaus:
    Eli valtionyhtiön johtoporras päättää oikein valloittaa Eurooppaa. Soitellen lähdettiin sotaan, ja vitunmoiset tappiot tulivat niskaan. Nämä voi sitten toki periä suomalaisilta junamatkustajilta sekä VR:n henkilökunnan työoloja heikentämällä. Junat myöhästelevät miten sattuu erityisesti Rantaradalla, lipunmyyntiohjelmat ovat surkeita ja henkilökunnan työtä vaikeutetaan aikataulujen kiristyksillä. Mutta tästä viis, kunhan vain pääsee Eurooppaa valloittamaan. Eikä tietysti kukaan johtaja saa tästä hyvästä edes kenkää, bonukset varmasti kyllä maksetaan.

    On sekä normaalia kilpailua vääristävää että vastuutonta, että valtionyhtiö lähtee laajenemaan maailmalle ja pelaa jotain uhkapeliä, jonka panoksena on sen ydintoiminnan suorittaminen. Ei VR:n kuuluisi huolehtia muusta kuin Suomen sisäisestä liikenteestä sekä korkeintaan Venäjälle menevästä raideliikenteestä.