Elämä raiteiltaan – keskustelua junaliikenteestä

  • 86 907
  • 521

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
"Jatkoyhteys Helsinkiin Kouvolasta odottaa tätä junaa."

Ei muuten odottanut.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Ketju onkin viettänyt hiljaiseloa lähes kaksi vuotta. Minä kuljen junalla työmatkojani ehkä keskimäärin joka toinen päivä. Nopsasti tässä kun mietin, niin en edes muista, milloin juna olisi ollut merkittävästi myöhässä. Taitaa olla, että tämän päivän tapaan ollaan useammin Tampereella pari minuttia etuajassa.

Oikeastaan ainoat risut VR:lle viimeisen vuoden ajalta menee alimitoitettuun kalustoon perjantaisin. Taajamajuna ilman mahdollisuutta paikanvaraukseen, se voidaan näköjään vetää täysin tukkoon, niin että lähes puolet jengistä joutuu seisomaan. Toki tästä on mun puolen tunnin välillä seurannut useampiakin ilmaismatkoja, kun konnari ei ole päässyt/ehtinyt junaa läpi ennen mun määräasemaa.

Vaan entinen ongelmakohta Tamperere ja kello 16 on toiminut yllättävän hyvin. Tuossa kun on vähän perkeleesti erilaisia vaihtoyhteyksiä, niin pienikin myöhästyminen kertaantuu hyvin äkkiä, varsinkin kun samalla raiteella on kaksi junaa peräkkäin.

t. hanu
 

VH87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen kulkenut melko paljon junalla ja täytyy sanoa, etten ole kertaakaan joutunut ongelmiin VR:n kanssa. Kerran hajosi veturi hieman ennen määränpäätä ja myöhästyttiin 10 minuuttia, mutta mitään muuta kommellusta ei ole tapahtunut.

Sen sijaan yhtä asiaa hieman ihmettelen: Kuljen päivittäin töihin Z-junalla (Hki-Lahti) ja opiskelijana ostan noita 10 kappaleen sarjalippuja. Miksiköhän tuohon ei ole kehitetty mitään korttisysteemiä? Hieman kivikautiselta tuntuu, kun kuukaudeksi hakee 40 kappaletta paperilippuja, joita sitten leimataan laitteessa. Lähivyöhykkeillä toimii tuo HSL:n kortti, mutta ei kait muutoin.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
Olen kulkenut melko paljon junalla ja täytyy sanoa, etten ole kertaakaan joutunut ongelmiin VR:n kanssa. Kerran hajosi veturi hieman ennen määränpäätä ja myöhästyttiin 10 minuuttia, mutta mitään muuta kommellusta ei ole tapahtunut.

Sen sijaan yhtä asiaa hieman ihmettelen: Kuljen päivittäin töihin Z-junalla (Hki-Lahti) ja opiskelijana ostan noita 10 kappaleen sarjalippuja. Miksiköhän tuohon ei ole kehitetty mitään korttisysteemiä? Hieman kivikautiselta tuntuu, kun kuukaudeksi hakee 40 kappaletta paperilippuja, joita sitten leimataan laitteessa. Lähivyöhykkeillä toimii tuo HSL:n kortti, mutta ei kait muutoin.

Eikö opiskelija voi ostaa 30-matkan tikettiä? Ainakin aikaan sidotun 30-365päivää lipun voi, se kannataa, jos kulku on päivittäistä.

Kyllä muakin vituttaa se muutos vanhasta 44-matkan sarjalipusta neljälle pahvilipulle laitettuna verrattuna tähän maailman hitaimmilla kirjoittimilla tulostettavaan 30-matkaiseen, joka matka omana lippunaan, varsinkin kun alennusprosentti putosi 25->20.

Elämä on. Hinta on mulla koko lailla sama kuin pelkkä polttoainekustannus autolla. Työmatka junaillen on ehkä 20min pidempi/suunta, vaan luen mielummin junassa kirjaa, kuin ajan ruuhkajonossa.

t. hanu
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hassua kun monet matkustavat paljon eikä ole ongelmia. Itse matkustan junalla pari kertaa vuodessa ja joka vuosi on joku isompi myöhästyminen. Äsken välillä Mikkeli - Espoo kului 2 tuntia ylimääräistä. Liikenteessä tullut oltua aamuneljästä, joten hieman nyt kyllä syö miestä ja väsyttää.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Verkkokauppa.com ehdottaa: Supernopea putkijuna Suomeen! | Digiuutiset | Iltalehti.fi

Tuossa vois olla ratkaisu moneen ongelmaan. Kaupoissa jo menee setelit putkessa, eli ei muuta kuin lapio maahan

Itsekin näin tuon uutisen ja todella mielenkiintoiselta vaikuttaa. 1300 km/h ja 178 km tarkottaisi sitä että Helsingistä pääsisi Tampereelle 9 minuutissa! Kuulostaa tällä hetkellä lähinnä utopialta. Kuitenkin uutisessa esiintynyt lause "Matkustaminen hyperloopissa olisi maksutonta" kuulostaa 20x enemmän utopialta kuin Hesa-Tampere=9min. Kuka vakavissaan uskoo että nykyaikana, jolloin kaikki maksaa ja hinnat nousevat, pääsisi Helsingistä Tampereelle ilmaiseksi matkustamalla? Ja itse luulen/tiedän että tuo 2-4 miljardia, mitä tuo järjestelmä maksaa, revittäisiin kansalaisilta eli verotusta vaikka ylöspäin jotta saadaan putkijuna rakennettua. Mutta muuten kyllä haluaisin nähdä tuollaisen systeemin ja vaikka itse matkustaa siinä. Ja tällähän voisi vaikkapa Ilveksen pelaajat matkustaa Helsinkiin jos olisi peli HIFK:a vastaan Nordenskiöldissä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
täältä Turustakin Helsinkiin tuskin aamulla on ongelmaa.

Tuohon uutiseen on päivitetty lista peruttavista junista. Suosittelen tarkistamaan, mikäli aikomuksena on huomenna junailla vaikkapa välillä Tku-Hki.

-edit-

Niin, siis lista muista kuin paikallisista peruttavista vuoroista. Saattaa tuokin aamulla aiheuttaa yllätyksiä, mikäli on uutisen ilmestyessä jo ollut nukkumassa tai muuten vaan ei ole tieto tavoittanut. Vaikka tämä se taitaa olla konduktöörien tarkoituskin, aiheuttaa mahdollisimman paljon epäselvyyksiä, väärinkäsityksiä ja yllätyksiä ja sitä kautta, kun kiukkuiset ihmiset hakkaavat mielipidepalstat täyteen, saavat asialleen maksimaalisen näkyvyyden.
 
Viimeksi muokattu:

Perusjäbä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka tämä se taitaa olla konduktöörien tarkoituskin, aiheuttaa mahdollisimman paljon epäselvyyksiä, väärinkäsityksiä ja yllätyksiä ja sitä kautta, kun kiukkuiset ihmiset hakkaavat mielipidepalstat täyteen, saavat asialleen maksimaalisen näkyvyyden.

Tämä tässä eniten ärsyttääkin. Helposti olisi voinut ilmoittaa paljon aikaisemmin.
 
Sai kyllä hymähtämään tuo radikaali veto - jos kerran työnantaja ensimmäisen kerran vuosikymmeniin ilmoittaa yksipuolisesti työehtojen muutoksesta, niin mennään mekin sitten lakkoon sen kummemmin kyselemättä. Laitonta joo, ja aiheuttaa varsin suurta haittaa, mutta ainakin luulisi viestin menneen perille. Vähän sama kun vahingossa tuuppaisit bussissa kanssamatkustajaa ja tämä vetäisi lättyyn.
 

Kaunoluistin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistä sä konduktöörin tähän nyt vedit? Lakossa on Helsingin osaston kuljettajat ja tukilakossa Riihimäen osasto. Muiden osastojen kuskit normalisti töissä. Tosin suurimmaksi osaksi tuo lähiliikenne taitaa olla juuri näiden osastojen kontolla.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sori, meni kuskit ja konnarit epähuomiossa sekaisin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Sai kyllä hymähtämään tuo radikaali veto - jos kerran työnantaja ensimmäisen kerran vuosikymmeniin ilmoittaa yksipuolisesti työehtojen muutoksesta, niin mennään mekin sitten lakkoon sen kummemmin kyselemättä. Laitonta joo, ja aiheuttaa varsin suurta haittaa, mutta ainakin luulisi viestin menneen perille. Vähän sama kun vahingossa tuuppaisit bussissa kanssamatkustajaa ja tämä vetäisi lättyyn.
Mulle OK, jos ammattiosastot maksaisivat eurolleen aikaansaamansa vahingot. Siitä vaan persettä penkkiin toisenkin kerran, jos kontanttia löytyy. Eivät tietysti maksa, koska pykälät suosivat törkeästi tällaista häiriökäyttäytymistä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mulle OK, jos ammattiosastot maksaisivat eurolleen aikaansaamansa vahingot. Siitä vaan persettä penkkiin toisenkin kerran, jos kontanttia löytyy. Eivät tietysti maksa, koska pykälät suosivat törkeästi tällaista häiriökäyttäytymistä.

VR:n jatkuva perustoiminnan alasajo ja juustohöylääminen on johtanut siihen, että junilla matkustaminen on nykyisin erittäin heikkolaatuista matkustamista ja täynnä ongelmia. Henkilökunnan toiminta eli lakko on tästä vain seuraus ja tapa yrittää tuoda koko systeemin mädännäisyyttä esille, ei ongelmien syy.

Pienikin viivästys kertautuu koko verkostossa ja pikku mutka matkassa pistää systeemit vituiksi. Ja myöhästymisistä ei VR pulita asiakkailleen kuin haistavittu-nekkurahoja, vaikka menisi kohtuuttoman myöhästymisen myötä työ- tai lomareissu pilalle. Joka vuodenajalle on vikaselityksensä, lipunmyyntisysteemin ongelmia ei enää edes vaivauduta selittelemään.

Ja kuitenkin VR on valtio-omisteinen ja raiteilla täydellä monopolilla vetävä firma, jonka tehtävänä olisi taata junaliikenne raiteille siten, että se jopa toimisi. Sekä lähi- että kaukoliikenteessä. Koska vain yksi ainoa firma huolehtii tästä joukkoliikenteen muodosta, niin sen perusperiaatteisiin pitäisi sitten kuulua palveluiden takaaminen loputtoman voiton maksimoinnin ja palveluiden heikentämisen sijasta.

Jos korvausvaatimuksia halutaan jakaa, niin jaettakoon niitä koko nykymuotoisen VR:n johtoportaalle ja omistajille, tässä tapauksessa myös valtiolle, joka on päästänyt junamatkailun melkoiseen alennustilaan. Ykköskohteet kuten Allegro kyllä kulkevat, mutta muuten junalla matkustaminen on viime vuosina ollut jatkuvaa perseilyä.

Viimeisestä kahdeksasta junamatkastani kaksi on mennyt ilman ongelmia ja suurin piirtein ajoissa. Kolme-neljä näistä on ollut törkeästi myöhässä: yhden niistä peruutin kun juna ei lähtenyt ajoissa ja vaihdoin bussiin. Onneksi tein näin, sillä juna oli tehnyt Turun ja Helsingin välillä matkaa yli viisi tuntia, ja olisin myöhästynyt laivaristeilystäni.

Minua vituttaa koko VR:n nykyinen kunto ja se lähtöasetelma, että junat saavat olla myöhässä miten paljon tahansa ja lipunmyynti saadaan tehdä miten päin vittua, samalla kun perushenkilökuntaa ja vara/korjauskalustoa vähennetään, mutta VR:n johtoportaan työpaikkoihin tai bonuksiin tämä touhu ei mitenkään vaikuta.

Kenkää koko nykyiselle johdolle ja paluu perusasioiden äärelle eli siihen, että jos kerran kukaan muu ei raiteilla saa ihmisiä kuljettaa, niin sitten sen yhden valitun yhtiön on homma hoidettava nykyistä luotettavammin. VR:n ei muutenkaan pitäisi olla mikään osakeyhtiö, koska se on osa joukkoliikenteen infrastruktuuria. Ei sen tehtävänä tulisi olla voiton maksimointi osakkeenomistajille junaliikenteen sujuvuuden kustannuksella vaan tämän joukkoliikennepalvelumonopolin hoitaminen kunnialla ns. riittävin voitoin (nollatuloskin käy, kunhan ei tappiota tee). Tiettyjä vuoroja voi toki harventaa tai karsiakin, mutta ne mitä ajetaan on ajettava ajallaan.

Yksittäiset päivän lakot voivat vituttaa ja laittomat lakot ovat tietysti äärimmäinen ratkaisu, mutta enemmän minua vituttaa se, etten voi enää lainkaan junan palveluihin luottaa Turun ja Helsingin välillä ja joudun joko välttämään niitä kokonaan tai sitten joka kerta pelkäämään, että saatanan rakkine ei taaskaan ehdi ajoissa perille ja myöhästyn. En ole sinänsä minkään kommunististen korpilakkojen ystävä, mutta ymmärrän hyvin sen, että mitta on tulossa täyteen sekä henkilökunnalla että matkustajilla junaliikenteessä koska ongelmat vain pahenevat.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
VR:n jatkuva perustoiminnan alasajo ja juustohöylääminen on johtanut siihen, että junilla matkustaminen on nykyisin erittäin heikkolaatuista matkustamista ja täynnä ongelmia. Henkilökunnan toiminta eli lakko on tästä vain seuraus ja tapa yrittää tuoda koko systeemin mädännäisyyttä esille, ei ongelmien syy.
Erittäin ansiokas puheenvuoro, jonka suhteen olen paljolti samaa mieltä. Epäilemättä kaikkia osapuolia kypsyttää nykyinen asiaintila sekä henkilökohtaisella tasolla että yhtiön puolesta. Kukapa haluaisi riemurinnoin työskennellä firmassa, joka ottaa paskaa niskaan vähän väliä.

En kuitenkaan moittisi junamatkustamista kokonaisuutena erittäin heikkolaatuiseksi, mutta toivomisen varaa on kyllä paljon. Huonompaa junalla matkustamista voi kokea monissa maissa, mutta ei Suomen verrokkiryhmä tietenkään saisi olla ihan mikä tahansa porukka. Jokainen voi mennä tutustumaan juniin Saksassa ja Sveitsissä, joissa homma toimii kelissä kuin kelissä sekuntikellon tarkkuudella, hyvin pienin poikkeuksin. Samalla voi tarkastella, löytyykö henkilökuntaa jolla on naama norsunvitulla, kuten Härmässä on usein tapana. Toki plussaa monille Suomi-konnareille ihailtavan pitkästä pinnasta ja ammattiasenteesta talvisten junaongelmien keskellä.
 

hanu

Jäsen
Suosikkijoukkue
raitapaita
...tämä teksti...

Minä kuljen ehkä noin puolet työmatkoistani junalla. Palvelutaso on viimeisen parin vuoden aikana parantunut helvetisti, en edes muista, koska aamujuna Keuruu - Tampere on viimeksi ollut myöhässä, useimmiten olemme Tampereella pari minuttia etuajassa, kuten tännänkin. Tämä median väitteistä, erttä Suomen junaliikenne on stopissa, huolimatta koski lähes pelkästään Slummi-Suomea. Riihimäeltä pohjoiseen kaikki kai toimi suhteellisen normaalisti.

Toiseen suuntaan on pikkumyöhästymisiä aina joskus, ei kuitenkaan edes viikottain. Ja tuonkin ymmärrän sikäli, että siinä neljän korvissa Tampereelta lähtee kai seitsemän henkilöjunaa vartin sisällä. Eli vaihtoyhteyksien takia myöhästymiset helposti kertaantuvat.

Rataverkko on vitun ruuhkainen ja kunnossapitorahat ovat olleet alimitoitetut jo vuosia. Tampereelta katsottuna VR toimii lähes kiitettävästi. Toki en minäkään uskalla jättää matkaa Tikkurilaan lentokentälle mennessä ihan siihen viimeiseen mahdolliseen vuoroon.

Tämä laiton lakko juuri uuden työehtosopimiksen allekirjoittamisen jälkeen tuntuu kyllä hiukan oudolta. En tokikaan tiedä taustoista yhtään mitään.

Englannissa asuneena voin kyllä helposti nostaa VR:lle peukun ylös.

t. hanu
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Älä yleistä,esim pohjoisessa junat kulkee normaalisti ja täältä Turustakin Helsinkiin tuskin aamulla on ongelmaa. Ei ole lähiliikennettä edes tukkeena.
Niin ja myös Nairobissa ja Santiagossa junat kulkevat normaalisti, joten onhan tuollainen yleistys todella typerää. Parempi olla avautumatta mistään, kun aina joku oman elämänsä supersankari tulee ilmoittamaan, että väärin avauduttu.

Toivottavasti siellä raiteilla oli hyvin tilaa. Jos jotain positiivista hakee, niin myös Turusta Helsinkiin on peruttu kaukojunia, joten ehkä tällä vältetään muutamien turkulaisten saapuminen pääkaupunkiin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tässä taas yksi syy siihen, miksi VR:n on heikennettävä jatkuvasti palvelutasoaan ydintoiminnassaan eli Suomen junaliikenteessä. VR on tehnyt mittavat kymmenien miljoonien tappiot tytäryhtiöllään yrittäessään laajentua Euroopan kuljetusbisnekseen. Mm. YLE kertoo asiasta.
VR:n tytäryhtiö Transpoint International on joutunut peräytymään Euroopan-valloitukseltaan, jonka se aloitti viitisen vuotta sitten. Valtionyhtiön laajentumisyrityksestä kertyi Helsingin Sanomien tietojen mukaan 20 miljoonan euron tappiot.

Eli valtionyhtiön johtoporras päättää oikein valloittaa Eurooppaa. Soitellen lähdettiin sotaan, ja vitunmoiset tappiot tulivat niskaan. Nämä voi sitten toki periä suomalaisilta junamatkustajilta sekä VR:n henkilökunnan työoloja heikentämällä. Junat myöhästelevät miten sattuu erityisesti Rantaradalla, lipunmyyntiohjelmat ovat surkeita ja henkilökunnan työtä vaikeutetaan aikataulujen kiristyksillä. Mutta tästä viis, kunhan vain pääsee Eurooppaa valloittamaan. Eikä tietysti kukaan johtaja saa tästä hyvästä edes kenkää, bonukset varmasti kyllä maksetaan.

On sekä normaalia kilpailua vääristävää että vastuutonta, että valtionyhtiö lähtee laajenemaan maailmalle ja pelaa jotain uhkapeliä, jonka panoksena on sen ydintoiminnan suorittaminen. Ei VR:n kuuluisi huolehtia muusta kuin Suomen sisäisestä liikenteestä sekä korkeintaan Venäjälle menevästä raideliikenteestä.
 

Realcowboy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tasan kuuden vuoden takaiset, tässäkin ketjussa raportoimani tapahtumat toistuivat. Kökötän sähkövikojen takia simahtaneessa junassa Lappeenrannan ja Kouvolan välillä, nyt lähempänä Kouvolaa. Ei mitään tietoa milloin päästään jatkamaan. Uudet veturit ovat kyllä tarpeen, olisi se matkanteko 30 km/h diesel-apukoneella parempi kuin paikallaan seisominen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös