Hmmm...
Keskustelu on näemmä käynyt vauhdikkaana päivän ja illan mittaan. Olen jäänyt paljosta paitsi työpäiväni kuluessa, suorastaan harmittaa. Olisi niin tavattoman paljon kommentoitavaa etten oikein tiedä mistä alkaisin, joten aletaan varjosta.
Luettuani varjon viestejä ja hetken (todellakin vain hetken) niitä syvällisemmin ajateltuani löysin niistä erään hyvin loogisen oivalluksen, tai huomion. On otettava huomioon, että tarkastelemme tarhakettujen olotilaa neutraalisti antamatta, omien tunteidemme tai mielipiteidemme vaikuttaa lopputulokseen, otamme siis huomioon vain kylmät tosiasiat. Seuraavassa eräänlainen tiivistelmä pohdinnastani.
Lähdetään liikkeelle olettamuksesta, että tarhakettu on syntynyt tarhassa, jolloin sillä ei siis ole kokemusta muusta kuin tarhaelämästä, joten tuolloin (olettaen, että se on tiedostava yksilö - jota kettu ei kuitenkaan ilmeisimmin ole) se ei välttämättä tiedä, että muunlaista elämää onkaan olemassa. Koska sille, ei ole muunlaista elämää kuin tarhaelämä, se ei siis tiedä jäävänsä paitsi mistään konkreettisesta. Ainoa minkä se voi kokea, on turhautuminen kun se ei pääse liikkumaan kuin sillä pienellä alalla, mutta tätä ei välttämättä voida vielä nimittää kärsimykseksi, koska eläin ei välttämättä tiedosta kärsivänsä, eikä myöskään tiedä menettävänsä mitään - sille kyseinen elämä on "luontaista". Sillä voi kuitenkin olla (usein on) stressinoireita, johtuen tukahdutetuista tarpeista mutta voiko tätä kutsua kärsimyksesi? Ei mielestäni läheskään kaikissa tapauksissa, eikä varsinkaan eläimellä joka ei tiedosta tilaansa ja asemaansa samoin kuin ihminen.
Tarpeet ja vietit tarhaketuilla on kuitenkin voimakkaammat kuin kotieläimillä/lemmikkieläimillä joten tässä suhteessa ne voivat kokea stressinoireita toisella tapaa kuin em. eläimet. Vietit ja tarpeet ovat voimakkaammat sen tähden, koska niitä ei ole pyritty karsimaan pois - ei ole ollut tarvetta niiden karsimiselle.
Tilanne muuttuu täysin mikäli otetaan tarkasteluun eläin joka on syntynyt ja kasvanut vapaana mutta vangittu aikuisena ja suljettu pieneen häkkiin. Tuolloin voidaan varsin suurella varmuudella olettaa eläimen kärsivän, tämän suuntaisia tuloksia ovat antaneet tutkijat jotka ovat tarkkailleet vangittuja villieläimiä. Näissä tapauksissa eläimillä esiintyy jopa tarvetta purkaa stressiä selkeällä häiriökäyttäytymisellä, esim. vahingoittaa itseään. (Tällaista käyttäytymistä esiintyy myös huonosti kohdelluilla tarhaketuilla, tai tarhaketuilla jotka elävät liian pienissä häkeissä).
Ajatusrakennelman eräs ydin on oikeastaan siinä, että tunteellinen ja tunteva ihminen kuvittelee eläimen, jonka tunteista ei ole tarkempaa ja syvällisempää analyysia, kärsivän tilanteessa jossa ihminen kärsisi. Toisin sanoen, kun emme tiedä miltä eläimestä tuntuu kuvittelemme miltä itsestämme tuntuisi mikäli joutuisimme samaan asemaan ja tämän kuvitellun tunteen uskomme sitten olevan vaikkapa tarhaketulla päällimmäisenä tunteena. Tällöin, asettuessamme eläimen asemaan emme kovinkaan usein tule ottaneeksi huomioon niitä kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja vaan annamme tunteillemme vallan. Tuolloin unohdamme objektiivisuuden.
Mutta, vaikka päädymme pohdinnoissamme siihen lopputulokseen ettei tarhakettu omalta kantilta katsoen välttämättä tunne kärsivänsä, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö me ihmisinä voisi parantaa sen elinoloja, mikään pakko meidän ei kuitenkaan ole jollei tätä "pakkoa" ole määritelty laissa. Meillä on valta, mutta meillä on myös vastuu.
Toivottavasti ajatuksenjuoksun ydin selvisi kaikille.
vlad#16.