Tami Talk kirjoitti:
Tässä on vaaleihin vielä vajaat kolmisen viikkoa aikaa, joten nyt ehtisit laittaa tähän kaikille ohjeet siitä, miten tämä "Kansantalouden ja kaikille oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen muuttuvassa ympäristössä" saataisiin onnistumaan.
Mitä konkreettisia muutoksia pitäisi tehdä? Ketä tässä pitäisi äänestää, että saataisiin asiat kuntoon?
Sen verran vaikeutan, että mitään perus-liirum-laarumia ei hyväksytä.
No ensinnäkin en ole poliitikko ja en myöskään toimi politiikassa. Luotan edustukselliseen demokratiaan siltä osin, että minua tämän aihealueen osalta "viisammat" (poliitikot, ja ne moninaiset tahot, joita poliitikot valiokunnissaan mahdollisemman laajasti ja yhteiskunnallisesti edustavasti kuuntelevat asioista päättäessään) tuovat konkreettiset ehdotukset "framille", vähän niin kuin Manulle aikoinaan illallisen. Tämä siis siitä huolimatta, että tekstini varmasti vaikuttaa hyvin "poliittiselta" (lue: ei sano mitään), ja jopa täysin muulta vastaukselta kuin mikä esittämäsi kysymyksesi oli. :)
Lähinnä "kansalaiskeskustelijana" olen halunnut tuoda omia subjektiivisia mielipiteitäni esille, ja vain Jatkoajassa. Keskustelun taso on kuitenkin täällä moderoinnin tason vuoksi näissä asioissa melko hyvää ja toisinaan viihdyttävääkin.
Mutta miten oman kokemuspiirini kautta näkisin asiaa, niin ainakaan noilla viime vuosisadalla olleilla jakolinjoille ei tulisi antaa merkitystä nykypäivässä. Em. jakolinjat nykypäivään siirrettynä ovat myös absurdeja, Tarja Halosen kaltaisen rahaporhon olisivat punaiset todennäköisesti kaltanneet 1918 sisällissodan alkuvaiheissa tai lopussa. Oman isäni isovanhemmat eivät ottaneet osaa tuohon osaltaan ulkoapäin tulleeseen ideologiseen kökköön, kummallakaan puolella (olihan siinä muitakin syitä, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla; mm. työaikaa ja torppareiden "vapauttamista" koskevat lait oli jo laadittu, mutta ei saatettu kaikilta osin voimaan Venäjän ja maan sisäisen ideologisen kuohunnan vuoksi). Ei siinä onnettomuudessa paljon empatia tai näytelty empatia (olisiko kysymyksessä itse asiassa sosiopatian peittäminen?) paljon olisi auttaneet. Olisiko siis syytä jättää jo asia rauhaan, ja olla tuomatta sitä vaaleihin mukaan, joko suoraan (mm. Lipposen "luokkakonflikti"-puheet) tai välillisesti? (SDP:n vaalimainonta)
Eihän se työntekijän ja työnantajan välinen intressiristiriita sinänsä minnekään poistu, mutta muunkinlaista dialogia on kehitettävä kuin ainaista näennäistä vastakkainasettelua vanhojen 1800-luvun aikansa eläneiden virheellisten oletusten pohjalta. Kun työnantaja menestyy, menestyy työntekijäkin. Ainakin useimmiten.
Markkinatalous, talouskasvu ja globalisaatio eivät ole mikään mörköjä, joilla humanistisesti suuntautuneiden tulisi "pelotella" ihmisiä.
Talousjärjestelmä ja siihen liitännäinen joko ensisijainen tai toissijainen yhteiskunnallinen kehitys on meillä täällä vieraanamme niin kauan kunnes tieteen ja tekniikan kehitys "taikoo" niukkuuden" pois. (allokoinnin tarve syntyy resurssien ja tuotannontekijöiden niukkuudesta ihan taloustieteellisestikin)
Suhteessa aiempiin "kilpailijoihinsa", maltillisesti ohjattu ja säännelty markkinatalous yhdistettynä edustukselliseen demokratiaan toimii vain parhaiten. Niin meillä, kuin muuallakin maailmalla. Ei se ole luonnonlaki, mutta käytäntö on sen osoittanut.
Aina ei demokratia ja oikeudenmukaisuus seuraa talouskasvua tai päinvastoin, mutta pitkässä juoksussa näin kuitenkin tuppaa tapahtumaan.
Mitä konkreettista tulisi tehdä, on aina erittäin vaikea kysymys. Ikävää, mutta näin asia on. Ilmaisia lounaita ei ole (paitsi koko universumi), ja populismi on syvältä. Lähes kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa, ja usein yhdellä ratkaisulla on odottamattomia sivuvaikutuksia.
Siksi kun jotain tehdään, sen tulee perustua laajaan ja kattavaan valmisteluun. En minä osaa tarkkaa sanoa, että miten paljon esimerkiksi palkkaverotusta tulisi laskea, että se samaan aikaan takaisi työnteon kannattavuuden kaikissa olosuhteissa (vrt. yllä Kataisen vastaus Tanskan-malliin), mutta ei vaarantaisi samaan aikaan välttämättömiä sosiaalipalveluja ja valtion verokertymän tasoa. On sille kuitenkin jotain tehtävä.
Vain työnteolla ja siitä syntyvällä kestävän kehityksen periaatteita noudattavalla talouskasvulla hyvää tulee jaettavaksi. Jatkuva kehittyminen osaamisen ja koulutuksen kautta on välttämätöntä (laajemmin tieteen), muuttuvat globaalit ja pienemmätkin haasteet sattuvat vain olemaan sellaisia... (tiesikö Marx ilmastonmuutoksesta, Bismarck sosiaaliturvan toisinaan aikaansaamista kannustinloukuista, tuhannet ja taas tuhannet yrittäjät ja takaajat siitä, että markan ulkoinen arvo ja kiinteistöjen arvot romahtavat 1990-luvun alussa tai Mieto sitä, että puusuksilla ei enää Innsbruckissa lasikuitusuksille pärjää?)
Mahdollisuuksissa pitää vallita oikeudenmukaisuus (esimerkiksi ei lukukausimaksuja yliopistoihin), mutta joka tapauksessa kaikki työ on arvokasta. Se mitä itse teemme tai saavutamme tai olemme saavuttamatta ei ole yleensä geeneissä tai luokka-asemassa, vaan valinnoissamme. Jotain valtiollista ohjausta valintojen tekemisen tukemiselle on hyvä olla, mutta perustaltaan kysymys on yksilöistä. Emme ole Borg tai muukaan kollektiivi vaikka samassa yhteiskunnassa yhdessä toimimmekin. Yksilöllä tulee olla vapaus ja vastuu.
Kuitenkaan Suomi ei ole lähelläkään sellainen onnela kuin me (myös minä) toisinaan haluamme kuvitella. (Yksityis)varallisuutemme on pienin lähes kaikista jälkiteollisista maista. Avointa köyhyyttäkin esiintyy, sosiaaliturva näyttää turvaavan vain perinteisen työuran tehneiden asemaa aukottomasti. Sosiaali- ja terveyssektori on kaikista kauniista puheista huolimatta myös sekin monella mittarilla yksi teollisuusmaiden heikoimmista.
Pelkkien lisäpanostusten lisäksi tarvittaan myös asenneilmaston avautumista, yrittäjyyden ja työnteon kannustamista, byrokratian keventämistä, maltillista tehokkuuden kasvua kunnallisiin ja yksityisiin julkisia palveluja tuottaviin yksiköihin, entistä laajempaa kansainvälistä yhteistyötä? En minä tiedä. Pääasia on kuitenkin on, että heikoimpia ei jätetä jälkeen, ei se, että naapurisi ei saisi tienata tai vaurastua sinua enempää. Ei ihmisluonteen tiettyjen "ei-niin mairittelevien" piirteiden varaan tulee enää rakennella ideologioita tai suositella käytännön ratkaisuja.
Pääasia, että äänestää. Jos ei muuta, niin osallistumalla saa itselleen hyvän mielen. Lähes kaikissa puolueissa on jotakin hyvää, mutta ehkä vallanvaihto aina välillä tekisi hyvää. Myös niille, jotka vallasta joutuisivat välillä luopumaan.
