Mainos

Chicago Blackhawks 2017–2018

  • 275 895
  • 1 069

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
On Crawford yksinään jo kalliimpi mitä vaikka tällä kaudella Lightningin tandemi tai Penguinsin. Enkä missään vaiheessa sanonut Crawfordin olleen kallis tai mikään palkkakatto-ongelma, viime kesänä tilanne vain oli se, että Crawford olisi ollut lähtökohtaisesti helpompi irrottaa kuin Seabrook, mutta sitten tuli case Hossa, joka pelasti tilanteen. Itse olisin kaupannut Crawfordin kesällä 2015, kun ne ongelmat tulivat eteen. Tuolloin meistä ei kukaan tiennyt miten tulee pelaamaan parina seuraavana kautena; kaveri on nyt 33-vuotias ja pelasi tällä kaudella uransa parasta jääkiekkoa.

Mulla ei ainakaan Crawfordin kohdalla ole ollut suurta aliarvostusta, mutta minä en vielä pari vuotta sitten tiennyt mitään maalivahdeista ja uskoin ajatukseen mitä nyt idän kahdessa kovassa käytetään: maalivahdit halpoja, jolloin eteen jää pelimerkkejä laatuun. Uskon edelleenkin, mutta Crawford on todistanut olevansa NHL:n top-10 maalivahti, mun papereissa alempanakin, jolloin se kaksi miljoonaa ”ylimääräistä” ei satu niin paljoa.

Kunhan Crawford tekee paluun terveenä ensi kaudelle, se riittää mulle. Minä en maalivahdeista muuta tiedä kuin sen, että terve Crawford tämän jengin ensi kaudella kairaa pudotuspeleihin.

Jälkikäteen on tosiaan helppo viisastella, mutta itse olisin kaupannut kesällä 2015 Seabrookin ja pitänyt Saadin. Kesällä 2015 olin toki asiasta eri mieltä ja näköjään pahasti väärässä (Seabrookin suhteen). Mutta menneet on menneitä ja se niistä.

Emme voi koskaan tietää miten joku tulee pelaamaan seuraavalla kaudella tai kuka tulee loukkaantumaan, mutta sehän tässä seuraamisessa tavallaan hienoa ja jännittävää juuri onkin.

edit. On totta, että jos verrataan palkkoja noihin yksittäisiin joukkueisiin esim. Pens ja Bolts, mutta kun vertailukohtana on koko temmellyskenttä niin tilanne on melko keskiverto.

edit 2.0. Kaivoin tuolta netin syöveristä Seabrookin nykyisen sopimuksen teon hetkiltä juttuja ja löysin mm. tämän LeBruniin twiitin:
Pierre LeBrun
✔@PierreVLeBrun

"Eight years, $55 million for Brent Seabrook. That's an average of $6.875 million per season. A must sign for the Hawks. Good job there."

Ennustaminen on vaikeaa, jopa asiantuntijoilta.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Laitan vielä loppuun Darlingin otteista yhden kommentin. @Flinck lienee meistä lähimpänä maalivahtiasiantuntijaa, joten osaa varmasti korjata, mikäli on Scottilta matseja nähnyt, mutta ilmeisesti Canesin puolustuksen edessä Darling pelaa ihan eri tavalla kuin Chicagossa. Ei ole aggressiivinen, on syvällä maalissa ja sitä rataa. Varmasti itseluottamus myös on heikoilla, joka ominaisuuksiin vaikuttaa, mutta lukemani perusteella alusta lähtien Darling on torjunut eri tyylillä kuin Chicagossa.
Huutelen vieraisiin pöytiin, mutta tuo tyylin muutos näkyi Eddie Läckilläkin kun siirtyi Carolinaan. Tosin sikäli tuolloin kävi päinvastoin, että Carolinan maalivahtivalmentaja David Marcoux (joka aikanaan valmensi Flamesissa Kiprusoffia) koitti saada Läckiä pelaamaan entistä aggressiivisemmin ja tuo taas ei toiminut Läckille.

Marcoux joutui lähtemään viime vuonna ja nythän Carolinalla on uusi maalivahtivalmentaja Mike Bales, joka toimi Pittsburghissa aikaisemmin ja oli voittamassa kahta mestaruuttakin. Ihan osaava mies Balesin pitäisi olla hommassaan, mutta jos noin on ollut kuten sanot, niin tuo vaan näyttää että välillä ei yhteistyön tekeminen ole niin helppoa kuin ehkä voisi odottaa.

Crawfordista samaa mieltä mm. secordin kanssa. Hän on ollut vuosien aikana suuremmassa roolissa kuin monet ovat antaneet ymmärtää, enkä puhu nyt vain tästä ketjusta. Hän on vaikuttanut maalivahdilta, johon joukkue on kovissa paikoissa luottanut ja tuo on ollut iso asia koko seuralle.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Itse lukeudun niihin jotka olisi Darlingin pitäneet ennemmin kuin Crown. Itse en mielestäni ole Crawfordia koskaan aliarvostanut mutta Darlingin näytöt olivat omaan silmääni niin vakuuttavat että siitä mielipide. Tämä kausi taas on hienosti osoittanut kuinka väärässä sitä olikaan. Sillä oletuksella siis että Darling olisi pelannut samalla tasolla Hawkseissa kuin on pelannut Canesissa.

Tässä Stanin cäppituhosysteemissä olisin ollut myös valmis jatkamaan Darlingilla ihan jo pelkästään vapautuvan tilan toivossa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tässä Stanin cäppituhosysteemissä olisin ollut myös valmis jatkamaan Darlingilla ihan jo pelkästään vapautuvan tilan toivossa.

Tässä on vähän samaa logiikkaa, kuin että Hossan jättämä tila palkkakatossa hyödytti Blackhawksia.

Mutta hei, mikäli HfBoardsin Carolina-fanien toive toteutuu niin Canes ostaa Darlingin ulos kesällä ja Blackhawks voi naarata miehen takaisin sopivan pienellä summalla. Sitten Jimmy Waiten avustuksella Darling näyttää kaikille närhen munat.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Rockford IceHogs on tehnyt ATO(amateur tryout) -sopimuksen Kyle Maksimovichin kanssa. Erie Ottersin paras pistemies tällä kaudella "huikeilla" 66 pisteellä 65 ottelussa. Näitä ei koolla pilattuja jonon jatkoksi:
Kyle Maksimovich - Eliteprospects.com
 

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Edelleen pointtini oli se, että Crawford on ollut todella aliarvostettu pelaaja jo ihan Hawks-fanien silmissä. Enkä puhu nyt pelkästään tästä keskustelupalstasta. Ei tuo sopimuskaan nyt ihan älytön ole. NHL:ssä on tällä hetkellä 16 maalivahtia, jotka ansaitsevat kaudesta viisi miljoonaa tai enemmän. Crawfordin + Forsbergin tai Beruben palkka ei tee Chicagon tandemista mitenkään kallista. Chicagon palkkakattotilanne on eri asia, mutta siellä rasitteena on nyt ihan muut kuin maalivahdit.

@Lico tuossa aiemmin hienosti kiteyttikin sen, missä ne minun syyni olivat. Crown loukkaantumiset, ikä sekä palkkakatto olisivat olleet minulle riittävän isoja syitä lähteä Darlingilla eteenpäin. Itse en ole vieläkään vakuuttunut siitä, että Crow ylipäätään omalle tasolleen palaisi tämän loukkaantumisen jälkeen, mikäli edes palaa. Sen meille vain aika kertoo ja olen tästäkin erittäin mielelläni väärässä.

Toki tuonkin voi ajatella aliarvioimiseksi, se tulkitsijalle suotakoon. Sillä erolla vain, että en missään nimessä sano Crown olevan niin huono maalivahti, että olisin hänestä eroon halunnut.
 

Flinck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Lisäyksenä vielä että olen myös siitä samaa mieltä, ettei nykyveskoillakaan olla liian kalliin tandemin äärellä. Ongelmana on vain se, että kakkoskorin maalivahdit eivät ole onnistuneet omissa näytönpaikoissaan niin hyvin, että haluaisin heitä nähdä enää hawksin riveissä tulevana kautena. Sopimuksia en muista ulkoa mutta pelatkoot vaikka ahl:ssä. Toki aika on voinut kullata muistot Raannan ja Darlingin osalta.

@Lico en ole nyt niin paljon ehtinyt seurata Darlingin otteita Canesissa että ihan tietäisin missä se ongelma on. Mies pelaa kyllä mielestäni erillä tyylillä kuin aikaisemmin ja se on jumalaisen kaunis liike isolla miehellä on hukassa. Pelasi mielestäni aiemmin rohkeammin, jolloin ison koon edut tulevat esiin peittämisen muodossa, siitä huolimatta pystyi liikkeellään takaamaan sen, ettei pelannut itseään jatkuvasti ulos tilanteista. Onko kyse itseluottamuksesta, uudesta maalivahtivalmentajasta vai joukkueesta edessä, siihen en ota kantaa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
@Lico tuossa aiemmin hienosti kiteyttikin sen, missä ne minun syyni olivat. Crown loukkaantumiset, ikä sekä palkkakatto olisivat olleet minulle riittävän isoja syitä lähteä Darlingilla eteenpäin. Itse en ole vieläkään vakuuttunut siitä, että Crow ylipäätään omalle tasolleen palaisi tämän loukkaantumisen jälkeen, mikäli edes palaa. Sen meille vain aika kertoo ja olen tästäkin erittäin mielelläni väärässä.

Toki tuonkin voi ajatella aliarvioimiseksi, se tulkitsijalle suotakoon. Sillä erolla vain, että en missään nimessä sano Crown olevan niin huono maalivahti, että olisin hänestä eroon halunnut.

Asia kunnossa. Stan Bowmanin johdolla päätöksiä kun on tehty aina sen hetkisen tiedon ja arvion pohjalta niin Crawfordin kohdalla on sentään osunut oikeaan. Muuten huteja onkin sitten ollut ihan riittävästi. Kun nyt puhutaan Crawfordin loukkaantumishistoriasta, niin ei se esim. 2015 mikään merkittävä ole ollut. Kaudesta 2010-2011 on pelannut tätä ja tynkäkautta lukuunottamatta joka kaudella lähemmäs 60 runkosarjaottelua.

Jos puhutaan tästä hetkestä, niin mikään selviö ei ole, että Crawford palaisi ensi kaudella tasolleen. Päävammoista kun on kyse ei koskaan voi olla varma. Pystyykö hän pelaamaan enää lainkaan? Toivotaan, että pystyy ja jatkaa siitä tasosta mihin jäi. Tässä tilanteessa missä nyt joukkue on voisin ihan hyvin ajatella Crawfordin kauppaamista. Siitä ei ole viesteissäni kuitenkaan ollut missään vaiheessa kyse. Lähinnä siitä, että on saanut vähemmän arvostusta vuosien varrella kuin olisi ansainnut. I rest my case.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Taas tuli Crawfordia ikävä. Viimeksi ehkä Khabibulinin toinen tuleminen Chicagossa nosti samalla tavalla ärsytyskäyrää, todella huonoa maalivahtityöskentelyä Berubelta. Erityisesti tuo jatkoaikaosuma oli tasoa kaljaliiga.

Bluesille kultaakin arvokkaammat pisteet jatkoaikavoitolla. Blackhawksin positiiviset olivat Cat uransa kolmannella Cattrickillä sekä Hayden. Kampfille myös osuma.

Kahdeksantena ollaan tankkauskisassa, yhdeksän jäljellä.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Crawford on erittäin hyvä maalivahti ja olisi ehkä ansainnut hiukan enemmänkin tunnustusta, varsinkin Chicagon leirin ja kannattajien ulkopuolelta. Tietenkin nämä on aina näitä... kun pelaa huippujoukkueen takana (en nyt viittaa tähän enkä viime kauteen), niin onhan siinä helpompi pelata kuin jollain Schneiderilla Jerseyssa tai Luongolla Floridassa.

Mulle Crawford on aina edustanyt 1B kategorian maalivahtia, eli omissa kirjoissani pidän häntä terävimmän "TOP-5" jälkeen siihen seuraavaan ryhmään kuuluvana, jossa on toki puolentusinaa muitakin molareita. Erot toki on pieniä kun maalivahtien paremmuutta mitatakseen pitää ottaa huomioon myös joukkue jonka takana pelaa ja mielestäni myöskään yhden tai jopa parinkin kauden arvioiminen ei kerro koko totuutta. Sitten myös joukkueen pelityyli sopii paremmin toisille kuintoisille. Jotkut maalivahdit viihtyvät kiekkosateessa, mutta tatsi ei pysy samanlaisena, jos joutuu harvakseltaan torjumaan. sen vuoksi en missään tapauksessa ylenkatso myöskään niitä molareita, jotka pelaavat huippujoukkueiden takana. Ei ole helppo pitää virettä yllä jos tilanteita ei tule sopivassa tahdissa. Toki joukkueet on tätänykyä niin tasaisia, ettei tämä ole enää samanlainen kysymys kuin ehkä aiemmin.

Toivottavasti mies pääsee takaisin pelikuntoon ja omalle tasolleen. Jälkikäteen on hyvä viisastella, mutta kyllähän pelimerkkien satsaaminen Crawfordiin Niemen sijasta oli oikea moovi. Sitä en vaan vieläkään pysty hyväksymään, että Raanta heitettiin susille ja päädyttiin Darlingiin. Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä, että lähtö Chicagosta saattoi olla pelkästään hyväksi Raannalle. Sai vähän vauhtia persuuksille ja mikä parasta, pääsi Kung Henrikin "oppiin".
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Alex Debrincat teki tempun jota kukaan muu Blackhawks rookie ei ole vielä tehnyt. Kolmas hattutemppu ensimmäisellä pelikaudellaan, upeeta Cat !!

EDIT:

Patrick Kanelta meni 623 matsia tehdä uransa ensimmäinen hattutemppu, DeBrincat on tehnyt kolme 73 matsiin ja jopa heikommilla vastuilla kuin Kane. On se huikea seppä tuo The Cat.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Alex Debrincat teki tempun jota kukaan muu Blackhawks rookie ei ole vielä tehnyt. Kolmas hattutemppu ensimmäisellä pelikaudellaan, upeeta Cat !!

DeBrincat on ollut kyllä niitä harvoja kauden valopilkkuja. Olin todella skeptinen hänen suhteensa tähän kauteen lähdettäessä tai ainakin odotukset olivat maltilliset kovista junnutehoista huolimatta. Mutta mitä vielä, tulokkaiden toiseksi kovin maalintekijä tällä hetkellä Boeserin jälkeen. 30 maaliakaan ei olisi aivan mahdoton, jos nyt tästä mukavan buustin saisi loppuihin matseihin. Joka tapauksessa hieno tulokaskausi häneltä. Hyvä esimerkki siitä kuinka varausvuoro voi osoittautua tärkeäksi. Tulevaan draftiin lisää näitä kiitos!
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Olofsson päätti sittenkin lähteä viemään koulut loppuun ennen ammattilaisuraa. Tiedä sitten oliko tämä Bowmanin päätös ettei edes sopimusta tarjonnut, kun niin vahvasti raportit kielivät ruotsalaisen aikomuksista signata.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Blackhawks historian ensimmäinen norjalainen peluri Andreas Martinsen on nostettu blackhawks rosteriin. Martinsenin pisteet Rockford IceHogsien puolelta ovat 26 pistettä (12+14) 61 ottelua.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Täytyy hieman katsella noita pelaajia tulevasta draftista. Ihan kärjen ja Dahlinin jälkeen tuntuisi olevan kuitenkin olevan ihan laatua viellä tarjolla. Itse vierastan Ruotsia ihan sillä perusteella, että se on varmasti euroopan skoutatuin maa ja löytöjen tekeminen tuntuisi olevan näin perstuntumalta olevan muita maita vaikeampaa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kaikille se on ollut selviö, mutta pudotuspeleistä ulkopuolelle jääminen on nyt myös matemaattisesti varmaa. Tämä ratkesi viime yönä, kun Avalanche kävi tuttuun tyyliin hakemassa Hart-MacKinnonin johdolla kaksi pistettä. Seabrookille ainokainen, ylivoimalla vasemmalta pointilta.

Stan Bowman kävi eilen NHL Networkin haastattelussa ja anti oli seuraava:

- coren jäsenet suorittivat alakanttiin ja odottaa heiltä ensi kaudella parempaa (Seabrookin kauppaamisen voi tässä vaiheessa unohtaa)
- Crawfordin loukkaantuminen suurin este menestykselle (nojoo, pudotuspeleihin oltaisiin ehkä menty, mutta kyyti olisi ollut kylmää)
- nuoriso-osasto on ollut kauden suurin plusmerkintä, Bowman aikoo nuorentaa joukkuetta entisestään
- Sikurasta ei mainintaa, pojalla on edessään yliopistosarjan pudotuspelit, joten ymmärrettävää
- tavoitteena on tulevassa varaustilaisuudessa valita kaksi nuorukaista, jotka ovat mahdollisesti jo ensi kaudella NHL-pelaajia, mutta viimeistään kaudella 2019-20, käytti DeBrincatia esimerkkinä. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että tuossa draftissa on seitsemän pelaajaa, jotka ovat ensi kaudella NHL-pelaajia, mutta sekin luku voi tulla ylös tai tippua alas

Tämä nyt on mediahömpötystä tietysti ja kaikkea ehtii tapahtua. Seabrookin kauppaamisesta haluan haaveilla loppuun asti, mutta äärimmäisen epätodennäköistähän se on. Jos Blackhawks voittaa draft lotteryn, tilanne voi muuttua suurestikin, jos siis tarkoituksena on Seabrook kaupata. Dahlinin varaaminen ainakin meikäläisen päässä kielii siitä, että joistain suhteellisen arvokkaista asseteista voisi Bowman luopua. Sinänsä se ei ole välttämättä tarpeellista edes palkkakaton suhteen, kun oletettava lock-out lähestyy ja sitä kautta mahdolliset amnesty buy-outit. Mutta mutta kyllä minä kuitenkin esimerkiksi Anisimovin pitäisin vielä pari vuotta mielummin kuin Seabrookin, jomman kumman täytyy liikkua, jotta Schmaltzeille sun muille saadaan sopimukset lukkoon.

Powersin mielestä Blackhawksin prospectit ovat muuten järjestyksessään: Sikura, Jokiharju sekä Mitchell. Uskon, että Powers tykkää eniten Mitchellistä, koska hehkutus on sen verran kovaa. Ilmeisesti olivat sanojakin vaihdelleet ja tarkoituksena olisi vuoden päästä näihin aikoihin signata sopimus. Kuvitelkaapa tilanne, jossa Mitchell sekä Jokiharju lunastavat odotukset ja pelaavat vähintään kakkosparin tasolla. Ehkä tässä skenaariossa Forsling jatkaa kehitystä, ehkä Carlsson SHL:stä pystyy siirtämään itsensä NHL:ään nopeastikin (joku SHL:ää tarkemmin seurannut vertasi Hampus Lindholmiin, töttöröö) ja siis totta kai Dahlin kaupan päälle.

Gary Bettman haluaa Blackhawksin takaisin huipulle, jotta NBC saa haluamansa ja rahaa sataa omistajien laariin. Joten Rasmus, tervetuloa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ejdsell menee auttamaan loppukaudeksi Rockfordia ja pelaamaan toivottavasti merkityksellisiä otteluita. Hyvä niin ja syksyllä sitten lunastaa paikan Blackhawksista?
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Katselin noita listoja kun Dahlin on selvä ykkönen, niin tuo on kyllä muuten tasainen kattaus ihan kymppiin asti ja onkin mahdotonta näin näkemättä pelaajia enempää sanoa mitään eroja näistä. Huomioitavaa, että tuossa kympissä useampi vakuuttavan oloinen puolustaja. Sitten näiden jälkeen tuo toinen Tsekki Kaut tuntuisi pelimieheltä, ja minusta tuntuu että siinä on löytö jollekkin. Suomalaisista Kotkaniemi on itseäni eniten mieleen ja täällä ilmeisesti jo mainittu Jacob Olofsson Ruotsista(vaikka niitä minun ei pitänytkään katsoa). Toki Chicagon varaukset ekalla kiepillä ovat kärjessä ja viimeisimpänä, joten noista varmasti kuin tuo Olofsson ei nyt kuulu tuohon haarukkaan.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ejdsell menee auttamaan loppukaudeksi Rockfordia ja pelaamaan toivottavasti merkityksellisiä otteluita. Hyvä niin ja syksyllä sitten lunastaa paikan Blackhawksista?

Näin se pitää mennäkin. Mielenkiintoista nähdä miten sopeutuu lyhyessä ajassa pieneen kaukaloon.

Katselin noita listoja kun Dahlin on selvä ykkönen, niin tuo on kyllä muuten tasainen kattaus ihan kymppiin asti ja onkin mahdotonta näin näkemättä pelaajia enempää sanoa mitään eroja näistä. Huomioitavaa, että tuossa kympissä useampi vakuuttavan oloinen puolustaja. Sitten näiden jälkeen tuo toinen Tsekki Kaut tuntuisi pelimieheltä, ja minusta tuntuu että siinä on löytö jollekkin. Suomalaisista Kotkaniemi on itseäni eniten mieleen ja täällä ilmeisesti jo mainittu Jacob Olofsson Ruotsista(vaikka niitä minun ei pitänytkään katsoa). Toki Chicagon varaukset ekalla kiepillä ovat kärjessä ja viimeisimpänä, joten noista varmasti kuin tuo Olofsson ei nyt kuulu tuohon haarukkaan.

Dahlin olisi kyllä niin märkäuni kuin olla ja voi ettei siitä jaksa edes uneksia. Joka tapauksessa ihan hyvät lähtökohdat draftiin Chicago saa ja uskoisin kympin sakissa lopulta pääsevän varaamaan. Highlighteja lukuunottamatta käsitys näistä tällä hetkellä tyrkyllä olevista pelaajista muodostuu puhtaasti luetun varaan. Jokin tuossa Evan Bouchardissa vaan viehättää, että hän on omalla toivelistalla ykkösenä. Unohdetaan nyt se Dahlin. Hyökkääjistä Tkachuk olisi sen tyylinen jota Blackhawksin paidassa mielelläni näkisin, mutta hän on myös todennäköisesti mennyt ennen kuin Chicago pääsee varaamaan. Mustahevonen voisi olla myös KHL:n pudotuspeleissä Traktor Chelyabinskin riveissä todella pirteästi esiintynyt Vitaly Kravtsov. Vuonna 1999 syntynyt laituri on iskenyt kevään pudotuspeleissä kahdeksaan peliin yhdeksän pistettä (6+3). On ehkä kuitenkin myös vähän väliinputoaja ettei välttämättä vielä ihan top 10 kamaa, vaikka näin jotkut uskovatkin, mutta tuskin enää saatavilla siellä ensimmäisen kierroksen loppupuolellakaan.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Highlighteja lukuunottamatta käsitys näistä tällä hetkellä tyrkyllä olevista pelaajista muodostuu puhtaasti luetun varaan. Jokin tuossa Evan Bouchardissa vaan viehättää, että hän on omalla toivelistalla ykkösenä.

Minä katsoin samaa pelaajaa, ihastuin jo pelkästään hänen tilastoihinsa ja hän itselleni myös ehkä se mieluisin realistinen varaus ainakin Dahlinin jälkeisistä puolustajista. Harmi kun ei ole toista varausta tuossa 15-20 tienoilla siitä varmasti joku tekee hyvän varauksen ja poimii tuon Kautin. Kyllä minua myös tuo top3:een povattu Tsekki Zadina miellyttää.

edit-tuli nyt luettua muitakin listoja kuin vain ISS, niin aika paljon on hajontaa näissä. Esim tuo Kaut ei pääse kaikilla edes top30 listoille mukaan. Bouchardin sijoitus vaihtelee myös yllättävän paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Nyt kyllä pakko kirjoittaa viellä kun tuli katsottua nuo Bouchardin highlightit. Ensinnäkin siellä videolla soi todella hyvä biisi, siitä tietysti myös Buochardille pelaajana pisteitä. Toinen asia, en aina videosta erottanut onko Bouchard hyökkääjä vai puolustaja, josta tietyin rajaehdoin tulee myös plussaa. Ne rajaehdot ovat, että kuinka se puolustaminen sitten sujuu? mutta ainakin tilastojen mukaan ihan ok ja C rinnassa. Rightin kätisyys pakille aina plussa ja tällä kaverilla myös ranne lähtee, eikä aina lämää täysii silmät kiinni.

Sitten mennään niihin todella ihmeellisiin asioihin. Bouchard johtaa joukkueensa pistepörssiä 33 pinnalla, eli havainto hyökkääjänä pyörimisestä ei ilmeisesti ollut harhaa. Tämän kun tekee sitten myös NHL:ssä niin semmoisia päälle 100 pisteen kausia lupa odottaa. Myös kaverin naamavärkki näyttää hieman Tavaresilta parran osalta. Oikeastaan hän vaikutti fyysisesti kooltaan, pelityyliltään ja taidoiltaan hieman John Klingbergiltä Tavaresin parralla.
 
Viimeksi muokattu:

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
@Artturenos johtavana nettiscouttina osaa arvioida pelaajia avarammalla katseella. Hyviä nostoja! Lisätään Bouchardin korttiin mainintana OHL:n valmentajien valinta OHL:n fiksuimpien pelaajien joukkoon parhaimman ja kovimman laukojan kategorioiden lisäksi.

Bouchard taitaa olla yksi kovimmista nousijoista kauden aikana ja varmasti jo nyt konsensus top 10 prospekti. Siellä on varmaan listoja joita ei ole päivitetty hetkeen ja niissä voi olla kympin ulkopuolellakin. ISS:n listalla ohittanut mm. Boqvistit.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.

Harvoin tulee innostuttua jonkun highlighteista kuten tässä tapauksessa. Pelaajan monipuolisuus oli aika vakuuttavan oloista, jo highlightit sisälsivät tukun hienoja syöttöjä ja maaleja tehtynä vaikka millä erilaisilla tavoilla. Jos puolustaja johtaa joukkueensa pistepörssiä noin ylivoimaisesti on se kyllä jotain erityistä, kun viellä joukkue on menestynyt ihan ok ja OHL:än läntisessä konferensissa päästänyt toisiksi vähiten maaleja omiin.

Jos Chicago ei nyt ensimmäisenä varaa, niin melkein toivoisin että pickit jo 2---> olisi varattuna tälle jos on saatavilla.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Joni Tuulola allekirjoittanut tulokasdiilin. Siirtynee loppukaudeksi Rockfordiin.

Tällä kaudella isoja steppejä pelaajana eteenpäin, katsellaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös