cobol kirjoitti:
...CLIP...
Sihvonen on uudistanut helvetisti suomalaista kiekkojournalismia - vieläpä oikeaan suuntaan - ja siitä iso sulka ainakin täältä.
Sihvosen ongelma on kuitenkin se, että hänellä on pakottava tarve yksinkertaistaa asioita (oisko tässä näkyvissä Röngän - terveisiä Jukalle, tapasimme Veikkaajan aikaan - jälki?) ja toistaa copy&paste -menetelmällä hieman muunnellen moneen kertaan aiemmin esittämiään väitteitä toisessa asiayhteydessä. ...CLIP...
Edellinen ei kuitenkaan muuta miksikään sitä faktaa, että Sihvonen on maan ainoa kiekkotoimittaja, joka pystyy näkemään pelkän ytimen jääkiekkopelistä ja kirjoittamaan ytimen kaavan ymmärrettävään muotoon.
...CLIP...
Pitkälti samaa mieltä siitä, että Sihvonen "jotain" pelistä ymmärtää ja on tuonut erittäin arvokkaan lisän kiekkokeskusteluumme. Olen kokenut itsekin oppivani, kun Sihvonen on "haastanut ajattelemaan". Otan nyt silti hieman kantaa, missä määrin Sihvonen hahmottaa kiekkopelin kokonaisuutta ja jotta ei lipsuisi ihan aiheen ohi, sisällytän tähän tekstiin jotain sellaista, jonka perusteella voisi miettiä, onko Sihvonen lainkaan jäljillä kritisoidessaan esimerkiksi Sheddeniä.
Yksi ongelma on nyt se, että kun sitä jääkiekkotoimittamisen suuntaa muutetaan, onko se todella niin, että sen täytyy lähteä aina ja vain valmentamisesta ja pelikirjasta. Tästä näkökulmasta kiekon seuraaminen on tylsää valmentajien välistä shakkia, jossa he oikealla treenautuksella saavat lopulta mahdollisuuden ohjata pelaajiansa täydellisesti. Olen paljon mieluummin Alpo Suhosen linjoilla, että joukkue on vain abstraktio, jossa yksilöt tekevät ratkaisunsa. Tämä siis sitä, mikä tekee "sihvosmaisesta" lähestymistavasta kuolettavan tylsän, mikäli rinnalle ei rakenneta urheilun oheen voimakkaasti liittyviä kulttuurillisia sekä yhteisöllisiä tarinoita ja ennen kaikkea sankaritarinoita "porilaisesta hulluudesta" tai "maagisesta Kari Lehtosesta", "Jumalan kädestä" jne. Ne kumpuavat yksilöiden neroudesta.
Totta kai ymmärrän sen, että Sihvonen haluaa tuoda nyt jonkin ulottuvuuden, mikä kiekkokirjoittamisesta on puuttunut. Sillä ulottuvuudella ei silti pidä poistaa saati haukkua niitä tarinoita, jotka koetaan enemmän tunteella kuin viileällä analyyttisyydellä. Ja tämän sanoo nyt ihminen, joka seuraa peliä kuin jäätynyttä naurista, viileästi.
Sitten siihen varsinaiseen ongelmaan. Nyt Sihvosella on tietty "pelikirja", jonka kriteerien mukaan hän arvioi kaikkea. Se on mieletön lähtökohta, aivan kuin mittaisi painomittarilla tilavuutta tai mittanauhalla valuuttaa. Sihvosen arvioidessa esimerkiksi Sheddenin pelikirjaa, hänen tulisi minusta mieluummin argumentoiden nostaa esille, miksi se toimii. Sillä sehän toimii. Ei millään muotoa voi lähteä siitä, että pelikirja ei toimi, jos se tuo jatkuvalla syötöllä voittoja. Voittaminen on ammattipelaamisen idea.
Kun se todistetusti jo toista kautta toimii täällä ja ennen sitä rapakon takana, siinä on luultavasti jotain, mitä Sihvosen "pelikirja" ei pysty huomioimaan.
Jos syy on se, että Jokereissa on niin äärettömän älykkäitä pelaajia, että heidän luontainen tilanteisiin reagoimisensa on niin huikealla tasolla, että se tuottaa tällaisen menestyksen, olisi siinä analyysin paikka. Kuinka helvetissä se on mahdollista? kuinka helvetissä tällaisia pelaajia on yli kolme vuosikymmentä sen jälkeen, kun kiekosta tuli pelikirjapeli, ja jonka pelikirjaevoluutio syö väistämättä heikot, jotka eivät kehity?
Vai onko sittenkin niin, että pallopeleissä on muitakin ikiaikaisia lakeja kuin syöttökolmio ja lyhytsyöttöpeli?
Edelleen odottaisin analyyttistä ja perusteellisen argumentoitua näkemystä siitä, miksi keskialueen lyhytsyöttöpeli ja hitaiden lähtöjen variaatiot ovat niin tärkeässä osassa Sihvosen "pelikirjassa"? Selitykseksi ei riitä, että niihin panostaneet joukkueet ovat viime vuosina menestyneet. Analyysin tehtävä on selvittää, miksi ne ovat niillä keinoilla menestyneet. Ja ovatko ne menestyneet sitä paitsi näiden keinojen ansiosta vai onko menestyksen taustalla kenties jotain muuta. Tieteellisen - vieläpä yhteiskuntatieteellisen - koulutuksen saaneena Sihvonen ymmärtänee, että syy-seuraus-suhteiden vetäminen ei ole yksinkertaista puuhaa. Siitä, että esimerkiksi keskustan sentterihaun kautta pelaava joukkue voittaa, ei voi automaattisesti vetää johtopäätöstä, että juuri se olisi menestystekijä.
En voi olla tässä kohtaa muistuttamatta jälleen kerran seuraavista asioista. Jääkiekossa on kolmenlaisia tilanteita: kun vastustajalla on kiekko, kun meillä on kiekko, kun kiekko ei ole kenelläkään.
Näissä tilanteissa yksittäisellä pelaajalla on neljänlaisia rooleja: kiekollisena hyökkääminen, kiekottomana hyökkääminen, kiekottoman puolustaminen ja kiekollisen puolustaminen.
Näissä tilanteissa toimiakseen kiekkoilijan suoritukseen vaikuttaa neljä kykyä: tekninen, taktinen, henkinen ja fyysinen suorituskyky.
Kun jo perusmuuttujia on näin paljon, on minulle kestämätön lähtökohta, että menestys voitaisiin selittää vain hyvin kapean sektorin asioilla. Pelkkä hyökkäyspelin rakenne ja sekin lähinnä hitaiden ja puolinopeiden lähtöjen osalta on, arvon Petteri Sihvonen, tässä yhteydessä kapeaa sektoria.
