Mainos

Autoiluketju

  • 3 333 581
  • 19 049
4

444

Niin rekat ajavat keskimäärin niin kovaa kuin vaan omien rajoitusten myötä pystyvät.
Sen sijaan nuo "vapaaehtoisesti" hiljempaa ajavat yleensä ovat myös siinä rekan perseessä kiinni sellaisella etäisyydellä, että ohittaakseen on mentävä kerralla molemmista ohi.

Tuollainen pumppaava vauhti mikä suurella osalla alle rajoitusten ajavilla on todella ärsyttävää perässä tulijoiden kannalta ja siihen päälle tuo minkä edellä mainitsin, että sitten se jono muodostuu joko tuon eteen kun siihen tulee rekka tai jälkeen kun taakse tulee joku sellainen, joka ei uskalla ohittaa. Silloin ei enää puhuta vain yhdestä tai kahdesta autosta, joka pitää ohittaa.

Jos haluaa ajaa sitä omaa vauhtiaan eli alle rajoitusten niin kannattaa välillä katsoa sinne taustapeiliin ja päästää porukkaa ohi ajamalla levikkeelle. Keskimäärin vaan näillä ei ole juurikaan halua antaa sitä tilaa muille ja se jono perässä kasvaa, jolloin myös ohitusten määrä kasvaa.

Ilmeisesti tuo itsehillinnän puute taitaa olla vakavampi näillä, jotka ajavat hiljaa kuten esimerkissäsi kerroit.
Tosi hienoa huomata, että olet maltillisesti jaksanut lukea aiemmatkin viestini tähän asiaan liittyen. Minähän nimenomaan olen sanonut ajavani aika ajoin levikkeelle tai bussipysäkille päästääkseni muita ohitse, mikäli näyttää siltä, että jonoa alkaa kerääntyä ja ohitusmahdollisuudet ovat vähissä. Minulla ei ole myöskään tarvetta roikkua kenenkään perässä kiinni eikä pumpata nopeutta, vaan vakionopeudensäädin pitää nopeuden vakiona.
Minä en puhu yleistäen epämääräisestä joukosta muita ihmisiä, vaan itsestäni liikenteessä. Jos haluat jatkaa keskustelua siitä, miten ”tietyt ihmiset yleensä” toimivat liikenteessä, niin go for it. Voi olla että palstalta löytyy sellaisiakin, jotka jaksavat keskustella sillä tasolla.
 
Alba

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Packers, Ukraina

Korjaa jos olen ymmärtänyt väärin, mutta ajat siis hieman nopeusrajoitusta hitaammin, koska haluat säästää polttoainetta? Sitten kuitenkin ajat aika ajoin pysäkille tai levikkeelle päästääksesi taakse kerääntyneen jonon ohitse. Haluatko veikata missä kohtaa tämä säästötalkoo menee pieleen? Äkkiseltään voisi nimittäin epäillä, että uudelleen kiihdyttämällä menettäisi jo säästetyn polttoaineen?

Sinänsä en jaksa harmitella jos joku ajaa vähän hiljempaa kuin suurin sallittu nopeus. Enemmän harmittaa nopeuden pumppaaminen satasen alueella kahdeksasta kympistä sataan kahteenkymmeneen ja taas takaisin.
 
Haluatko veikata, kuinka usein niitä jonoja todellisuudessa kertyy perääni? Useimmiten ihmiset lähtevät ohittamaan, ja esim. kolme autoa perässäni ei ole vielä sellainen jono, josta jaksan kiinnostua. Tässä kohtaa on huomioitava se, että jos itse ajan rekan perässä (hyvällä turvavälillä, eli väliin kyllä mahtuu eikä tarvitse yrittää ohittaa molempia samaan aikaan), niin taakse kertyvä jono ei kiinnosta tippaakaan. Tällöin minä en ole se, joka määrittelee letkan etenemisnopeuden, ja luonnollisestikaan en lähde itse ohittamaan tätä rekkaa, mikäli oma matkavauhtini olisi 1-5 km/h tätä nopeampi.

Mainitsin joskus aiemmin, että ”minä olen se mulkku, joka hidastaa muiden matkantekoa”. Jotenkin oletin olevan aika selvää, että tuo termi reflektoi monen muun ajajan mielipidettä. En minä toimi niin vain kiusatakseni muita enkä todellakaan hankaloita kenenkään ohitusyrityksiä. Tiedostan kyllä, että alle maksimin ajaminen hermostuttaa joitain tienkäyttäjiä. Kyse ei ole kuitenkaan nopeuden pumppaamisesta eikä niin räikeästä ”alinopeudesta”, että se aiheuttaisi ainuttakaan vaaratilannetta.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Eikös meillä kotimaassakin ole jaettu ainakin huomautuksia liian hitaasti ajamisesta?

On varmaankin, jos on ajanut esimerkiksi 60 km/h moottoritiellä 120 km/h rajoituksen alueella ilman suurempaa syytä. Tässä ketjussa esitetyillä "ali"nopeuksilla ei ole mitään tekemistä tällaisen kanssa, eikä mistään noista ole mitään perustetta antaa mitään huomautuksia.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä henkilöautolla tuota tekevät ovat eri asia he kun saavat ajaa kovempaa, rekoilta se on kielletty.
Lisäksi kun 9/10 näistä on samalla niitä ohituskaista autoilijoita, joiden autosta löytyy se kaasupoljin ohituskaistalla.
Silloin vauhti on 110< mutta heti kaistan jälkeen taas sama 90, eikä näistä todellakaan kovin moni anna tilaa ohittajille saati ajaisi sivuun jos sinne perään on muodostunut selkeästi jonoa.

Vielä kun kerrot, että ovat eläkeläisiä ja naisia, olet hienosti stereotypisoinut kaiken! Onnittelut tästä. Seuraavaksi voidaankin sitten siirtyä faktoihin (joita tuossa ei ole edes nimeksi).

Rattiraivo on vaarallinen ilmiö - tämän ketjun perusteella vastaavasti stereotypisoiden sitä vaikuttaisi esiintyvän sillä 9/10:lla kirjoittajista. Toivottavasti ei osu näiden kanssa samoille teille kovin usein - millään nopeudella.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Kerrotko sitten itse faktoja? Pelkkää mutuahan tuo omasikin on ilman mitään faktoja.

Kyllä todella moni niistä autolijoista, jotka ajavat alle rajoitusten normaalilla kaksikaistaisella maantiellä löytää jostakin sen kaasupolkimen kun ohituskaista alkaa ja vauhti nousee merkittävästi. Tällöin se takana tuleva jono ei pääse ohi tuosta autosta vaivattomasti.
Toinen tapaus on sitten se, että nopeus vaihtelee esim. 80 alueella 90-70 välillä ilman mitään selkeää syytä ja tuollaisen perässä on todella epämukavaa ajaa kun vaihtoehtona on ajaa tasaista nopeutta.

Rattiraivo näyttää olevan nimenomaan tällä porukalla, joka pitää kovasti kiinni oikeuksistaan ajaa alle rajoitusten milloin vaan ja miten vaan ilman, sitä joustavuutta jotta muut pääsivät ohi.

Jos et pysty tai halua ajaa sitä rajoituksen mukaista nopeutta pidä tasainen vauhti ja pidä se vauhti myös ohituskaistoilla, että muut pääsevät sinusta ohi. Mielummin jopa niin, että siinä ohituskaistan alkupäässä kun toinen kaista on alkanut vähän keventää kaasua niin ohittaminen helpottuu. Lisäksi jos jono muodostuu pitkäksi päästä niitä muita ohi.
Monella tuntuu olevan todella vaikeaa tehdä näitä jos ajaa henkilöautolla muita hitaampaa vauhtia, mutta itseltäni nuo onnistuvat oikein hyvin kun esim. peräkärrin kanssa ajelee niin miten voi olla niin vaikeaa pelkästään autolla mennessä?
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On varmaankin, jos on ajanut esimerkiksi 60 km/h moottoritiellä 120 km/h rajoituksen alueella ilman suurempaa syytä. Tässä ketjussa esitetyillä "ali"nopeuksilla ei ole mitään tekemistä tällaisen kanssa, eikä mistään noista ole mitään perustetta antaa mitään huomautuksia.

Näin se on, ei koske tuo alinopeus omaa ajotyyliäni vaikken mä mikään hurjapää olekaan. Autossa kun se +500 hp niin tuntuu noi yleiset rajoitukset välillä aika kesyiltä. Joskus tosin itsekin ajan alle sallitun vaikkapa tuolla mökin suunnalla koska tiet ovat niin huonossa kunnossa että täytyy autoa vähän säästellä.

Noin yleisesti tuntuu, että on yleistynyt tapa ajaa vähän alinopeutta. Esim. motarilla mielestäni monet ajavat kesällä 120 km/h alueella vain 110 km/h tms... välillä miettinyt, että onko tuossa polttoaineen säästö mielessä vai mikä ja tämä itselleni ihan ok, jokainen ajaa kuten parhaakseen näkee turvallisesti sääntöjen puitteissa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Noin yleisesti tuntuu, että on yleistynyt tapa ajaa vähän alinopeutta. Esim. motarilla mielestäni monet ajavat kesällä 120 km/h alueella vain 110 km/h tms... välillä miettinyt, että onko tuossa polttoaineen säästö mielessä vai mikä ja tämä itselleni ihan ok, jokainen ajaa kuten parhaakseen näkee turvallisesti sääntöjen puitteissa.

En tiedä, mikä on kenenkin yksilöllinen peruste, mutta tässäkään kuvaamassasi ei ole kyse mistään alinopeudesta.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä, mikä on kenenkin yksilöllinen peruste, mutta tässäkään kuvaamassasi ei ole kyse mistään alinopeudesta.

No alinopeudella mä tarkoitan, että ajetaan alle sallitun nopeuden. Mittarin mukaan 120 km/h 120km/h alueella on GPS nopeutta varmaan joku 116 km/h eli alinopeutta tämäkin ;D

No, sä ajat kuten haluat ja mä ajan kuten haluan.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oletko tullut pohtineeksi, että ne rajoitukset voi olla ihan senkin takia olemassa, että se heikoin lenkki usein on siinä +500 heppaisen CLS:n kapteeninjakkaran ja ratin välissä?

Heh, mä arvasin että joku tähän tarttuu, ihan tarkoituksella vähän provosoin ;D

Olen mä kolmet (tai neljät) ylinopeussakot saanut elämässäni. Kaikki mennyt rikesakkoina eli ylitys max joku 6-8 km/h. Älkää siis leimatko mua miksikään rattiraivoilijaksi! Mulla on pari skidiä, ajan taajamissa aina rajoitusten mukaan, maanteillä ja motarilla varsinkin sitten vähän reippaammin.

Mulla toi auto ei ole sen takia, että sillä voi ajaa kovaa vaan oikeastaan siksi, että siitä tulee joka kerta hyvä mieli kun päästää sille fiilikselle sattuessaan liikennevaloista lapun lattiaan, voi pojat!
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Rattiraivo on vaarallinen ja todellinen ilmiö, toivon että ihmiset oppisivat olemaan. Enkä tarkoita mitään DennisHopperin takaa-ajajan tasoista toimintaa, vaan ihan sitä että ihmisen persoonallisuus muuttuu kun hän ajaa autoa, tai viimeistään kun liikenteessä sattuu joku minimaalinenkin vastoinkäyminen, niin provosoituminen ja kosto ovat aivan arkipäivän pelikirjaa. Hävetkää ja opetelkaa olemaan.

Toivon myös, että ihan kaikki käyttäisivät pelisilmää liikenteessä. Eli esim jos ajat hiljaa, niin pyri ajamaan sitä johdonmukaisesti, tai jos taakse kerääntyy jonoa, niin päästä ne ohi. Kyllä, on oikeus ajaa niin hiljaa kuin haluaa, mutta kohteliaisuus on hyve liikenteessäkin. Jos jumitat samalla tavalla ihan missä vaan muualla (ilman autoa siis), niin varmaan koitat toimia niin että kiireisemmät pääsee ohi. Kyllä ne jyväjemmaritkin päästää ohi 9/10, niin miksi jumittaa siihen yhteen joka ei päästänyt.

Tämäkin viimeaikainen keskustelu tässä ketjussa aivan sakeana toksista tahallista väärinymmärrystä ja pätemistä.

Vähän meni jeesusteluksi nyt, mutta kun ette te vaan osaa.
 
Niin, siis tässä ketjussa on todella vahva narratiivi, että ajetaan a) TAHALLAAN "hitaasti" (eli esimerkiksi näissä tapauksissa 90-95 % sallitusta enimmäisnopeudesta), siis ihan vaan kiusaksi ja b) TAHALLAAN ei päästetä ketään ohi, ja edelleen c) TAHALLAAN ajetaan sitten kovempaa ohituskaistoilla.

Kun minkäänlainen liikennetutkimus ei tue a) yhtään b) mitään kohtaa näistä. Tämä on vaan ihan puhdasta ÄIJJÄILYÄ. Kaikennäköisiä kosto-ohituksia teillä kyllä näkee, ja valitettavan helppo on yhdistää nämä näihin ao. narratiivin vaalijoihin.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mainitsin joskus aiemmin, että ”minä olen se mulkku, joka hidastaa muiden matkantekoa”. Jotenkin oletin olevan aika selvää, että tuo termi reflektoi monen muun ajajan mielipidettä. En minä toimi niin vain kiusatakseni muita enkä todellakaan hankaloita kenenkään ohitusyrityksiä.

Olet tämän lisäksi myös maininnut, että olet "huutanut kuin hinaaja" autossa kun joku rekka ohitti toista sekä ajat selkeästi alle nopeusrajoitusten säästääksesi polttoainetta.

Ehkä kannattaisi kirjoittaa vain mitä tarkoittaa. Se helpottaisi kummasti keskustelua ja vähentäisi väärinymmärryksiä.

Tietysti voit vetää nuo kaikki muutkin juttusi takaisin aina silloin kun se sinun agendaasi parhaiten tukee.

No, tämä tästä. Keskustelu vaikuttaisi siirtyvän poterovaiheeseen ja siinä vaiheessa lienee viisainta nostaa kytkintä.
 
Laitetaan nyt tämä linkki tänne, kun sivuuttaa tätä ikuisuuskeskustelua:

Itse aiheeseen ei nyt kovin paljon ole sanottavaa. Jos joku haluaa 100kmh alueella ajaa 90-95, niin kyllähän se aina ratissa vähän ihmetyttää, mutta laitetaan vakkari sitten sen mukaan ja ei ongelmaa. Jos sama tyyppi kuitenkin vaihtelee nopeutta välillä 90-100, niin se taas on huomattavasti ärsyttävämpää ja saattaa joutua ohittamaan, jotta voi omaan vakkariin sitten heittää 106 tms. ohituksen jälkeen.

Suomessa suurimmat sallitut nopeudet on kuitenkin käytännössä kaikkialla kaupunkien ulkopuolella maltillisia, joten normaali olosuhteissa kenelläkään ei pitäisi olla ongelmaa ajaa niiden mukaan ja kenties se sitten säästäisi kanssa-autoilijoita rattiraivolta ja tätä kautta jopa onnettomuuksilta? Ajallisestihan sillä ei nyt käytännössä mitään väliä ole, mutta jostain syystä liikenne nostaa meissä kaikissa ne primitiivisimmät reaktiot esiin, joten parhaaseen lopputulokseen päästään kun maksimoidaan kaikkien kanssa-autoilijoiden hyvät tunteet. Btw, minkähän takia autoilu herättää niin paljon tunteita kun verrataan melkein mihin vaan muuhun tekemiseen? Kai tälle nyt joku tutkittu selitys on.

Ja pyyntönä, että ensi vuonna kun käytte taas saman keskustelun, niin jättäkää se lakitermisesti väärä alinopeus sana pois tai jos se mainitaan, niin vastapuoli voisi ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan, vaikka ei täysin oikein olisikaan lakikirjasta katsottuna. Kyseinen keskustelu on ikuisuuslooppi sekä tällä palstalla että muualla ja se ei kyllä keskustelua johda mihinkään järkevään.
 
4

444

Olet tämän lisäksi myös maininnut, että olet "huutanut kuin hinaaja" autossa kun joku rekka ohitti toista sekä ajat selkeästi alle nopeusrajoitusten säästääksesi polttoainetta.

Ehkä kannattaisi kirjoittaa vain mitä tarkoittaa. Se helpottaisi kummasti keskustelua ja vähentäisi väärinymmärryksiä.

Tietysti voit vetää nuo kaikki muutkin juttusi takaisin aina silloin kun se sinun agendaasi parhaiten tukee.

No, tämä tästä. Keskustelu vaikuttaisi siirtyvän poterovaiheeseen ja siinä vaiheessa lienee viisainta nostaa kytkintä.
Sulla on mielenkiintoinen tapa käydä keskustelua henkilötasolla. Ei pienintäkään aikomusta keskustella asiasta, vaan mennä suoraan henkilöön. Onnea valitsemallasi tiellä. Minulla ei ole pienintäkään mielenkiintoa edes yrittää keskustella kanssasi, kun argumenttisi ovat tasoa ”tunteeton psykopaatti”, kun joku kehtaa olla kanssasi eri mieltä. Tervetuloa 25-tielle ”jonottamaan” psykopaattien perään.
 
Koen oikeudekseni perustella omia mielipiteitäni sekä kritisoida toisen keskustelijan kirjoituksia mikäli ne ovat mielestäni järjettömiä/epäloogisia/hölmöjä/outoja tms. Tämä on kaiketi keskustelupalstalla ihan sallittua ja osaltaan myös juuri sitä keskustelua.

Mikäli nyt olisin esim. sinun kanssasi joka asiasta samaa mieltä niin koko keskustelua ei olisi edes syntynyt.

Sinua loukkasi tuo psykopaatti- termin käyttö, mutta tässä asiayhteydessä se on mielestäni täysin validi. Itse, empaattisena ihmisenä välitän muista ja mikäli joudun jostain pakottavasta syystä ajamaan selkeästi alle nopeusrajoitusten niin olen aidosti huolissani miten perässä ajajat pärjäävät. Tällaisen käytöksen vastakohta on jollain tasolla psykoottista. Minun mielestäni.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerrotko sitten itse faktoja? Pelkkää mutuahan tuo omasikin on ilman mitään faktoja.

Kyllä todella moni niistä autolijoista, jotka ajavat alle rajoitusten normaalilla kaksikaistaisella maantiellä löytää jostakin sen kaasupolkimen kun ohituskaista alkaa ja vauhti nousee merkittävästi. Tällöin se takana tuleva jono ei pääse ohi tuosta autosta vaivattomasti.
Toinen tapaus on sitten se, että nopeus vaihtelee esim. 80 alueella 90-70 välillä ilman mitään selkeää syytä ja tuollaisen perässä on todella epämukavaa ajaa kun vaihtoehtona on ajaa tasaista nopeutta.

Rattiraivo näyttää olevan nimenomaan tällä porukalla, joka pitää kovasti kiinni oikeuksistaan ajaa alle rajoitusten milloin vaan ja miten vaan ilman, sitä joustavuutta jotta muut pääsivät ohi.

Jos et pysty tai halua ajaa sitä rajoituksen mukaista nopeutta pidä tasainen vauhti ja pidä se vauhti myös ohituskaistoilla, että muut pääsevät sinusta ohi. Mielummin jopa niin, että siinä ohituskaistan alkupäässä kun toinen kaista on alkanut vähän keventää kaasua niin ohittaminen helpottuu. Lisäksi jos jono muodostuu pitkäksi päästä niitä muita ohi.
Monella tuntuu olevan todella vaikeaa tehdä näitä jos ajaa henkilöautolla muita hitaampaa vauhtia, mutta itseltäni nuo onnistuvat oikein hyvin kun esim. peräkärrin kanssa ajelee niin miten voi olla niin vaikeaa pelkästään autolla mennessä?
Johtuisiko tuo kaasupolkimen löytyminen liittyä siihen että ohituskaistalla rajoitus nousee 80 -> 100km/h? Ainakin omien muistikuvien mukaan vitostiellä oli näin kun tuli säännöllisesti ajettua Helsinki - Varkaus väliä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ajallisestihan sillä ei nyt käytännössä mitään väliä ole, mutta jostain syystä liikenne nostaa meissä kaikissa ne primitiivisimmät reaktiot esiin, joten parhaaseen lopputulokseen päästään kun maksimoidaan kaikkien kanssa-autoilijoiden hyvät tunteet. Btw, minkähän takia autoilu herättää niin paljon tunteita kun verrataan melkein mihin vaan muuhun tekemiseen? Kai tälle nyt joku tutkittu selitys on.

Kyllä, liikenneraivo/aggressiivinen käyttäytyminen liikenteessä on ihan tunnistettu psykologinen häiriötila.

Mitään "toista ääripäätä" tässä(kään) asiassa ei ole käytännössä olemassa, vaikka sitä näillä "Suomessa suurimmat sallitut nopeudet on kuitenkin käytännössä kaikkialla kaupunkien ulkopuolella maltillisia, joten normaali olosuhteissa kenelläkään ei pitäisi olla ongelmaa ajaa niiden mukaan" yritetäänkin rakentaa. "Niiden mukaan" ajamista on ajaa korkeintaan suurinta sallittua nopeutta - myös sitä alempaa. Korkeampi nopeus ei ole tällaista.
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Heh, mä arvasin että joku tähän tarttuu, ihan tarkoituksella vähän provosoin ;D

Hauska ja nokkela provo!

Toivottavasti kaikki liikenteessä muistavat, että vaikka alla olisi yli 500 kaakkinen Hopeanuoli (CLS), jossa on kuljettajaa avustavia järjestelmiä, niin mm. fysiikan lait eivät muuksi muutu.
 
LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Johtuisiko tuo kaasupolkimen löytyminen liittyä siihen että ohituskaistalla rajoitus nousee 80 -> 100km/h? Ainakin omien muistikuvien mukaan vitostiellä oli näin kun tuli säännöllisesti ajettua Helsinki - Varkaus väliä.
Ei johdu tuosta, vaan siitä, että tie levenee. Moni hissuttelija kokee tämän turvallisemmaksi paikaksi ajaa omaa normaalia nopeutta kovempaa. Linkki Tekniikan Maailman juttuun.

Tekniikan Maailma
 
Viimeksi muokattu:

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Itsehän olen ottanut kameratolpilta tuolla 5-7 kilsan ylityksillä neljä selfietä joista kahdesta tuli huomautus himaan ja kahdesta ei edes sitä.
Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ajan aina maanteillä mittarin mukaan CC:llä 10km/h ylinopeutta ja autoni mittarivirhe on GPS:n mukaan 2-3 km/h. En ole saanut vielä välähtämään kameroita tuolla ylityksellä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Johtuisiko tuo kaasupolkimen löytyminen liittyä siihen että ohituskaistalla rajoitus nousee 80 -> 100km/h? Ainakin omien muistikuvien mukaan vitostiellä oli näin kun tuli säännöllisesti ajettua Helsinki - Varkaus väliä.
Ei rajoitukset muutu mihinkään näiden nopeus vaan nousee sieltä 90-110 kun tie levenee.
Tuo aiheuttaa sitten turhaa jojoilua jonossa kun ihmiset haluavat ohi näistä ohituskaistalla kun eivät muuten uskalla, halua ohittaa tai pysty ohittamaan. Tuo on nimenomaan sitä huonoa käytöstä liikenteessä aja samaa nopeutta jos nopeusrajoitus ei muutu.

Niin, siis tässä ketjussa on todella vahva narratiivi, että ajetaan a) TAHALLAAN "hitaasti" (eli esimerkiksi näissä tapauksissa 90-95 % sallitusta enimmäisnopeudesta), siis ihan vaan kiusaksi ja b) TAHALLAAN ei päästetä ketään ohi, ja edelleen c) TAHALLAAN ajetaan sitten kovempaa ohituskaistoilla.

Kun minkäänlainen liikennetutkimus ei tue a) yhtään b) mitään kohtaa näistä. Tämä on vaan ihan puhdasta ÄIJJÄILYÄ. Kaikennäköisiä kosto-ohituksia teillä kyllä näkee, ja valitettavan helppo on yhdistää nämä näihin ao. narratiivin vaalijoihin.
Mitäs tutkimuksia sinulla perusteena?
A) ei se ole tahallaan jos sitä tekee johdon mukaisesti eli ajaa sitä samaa vauhtia tasaisesti niin ajakoon sitä.
B) osa päästää ohi osa ei mutta tuossakin korostuu nimenomaan se, että ajatko tasaisesti vai vaihteleeko se nopeus.
C) Tämä on nimenomaan suurelle osalle hidastelijoista normaalia käytöstä, vaikka nopeusrajoitus ei muutu mitenkään.
Toki tähän päälle vielä osalla se, että kameran tullessa eteen otetaan vielä varmuuden vuoksi se -10km/h siihen rajoitukseen nähden mittarin mukaan.

En ole kyllä yhtään tuollaista tutkimusta nähnyt sen sijaan siitä on monia tutkimuksia, että se pieni ylinopeus ei vaikuta onnettomuuksien määrään mutta vaihteleva nopeus vaikuttaa.
Jännästi se loppuosa viestistä jäi kokonaan unholaan kun ei ilmeisesti sinun agendaan osunut mutta nimenomaan, sillä tavalla toimimalla kuten itse toimin on liikenne joustavaa.
 
Tuamas

Jäsen
Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Ajan aina maanteillä mittarin mukaan CC:llä 10km/h ylinopeutta ja autoni mittarivirhe on GPS:n mukaan 2-3 km/h. En ole saanut vielä välähtämään kameroita tuolla ylityksellä.

Mmmkay.

Tarvii varmaan sitten ajatella ne poliisilta saadut kirjeet mielikuvituksen tuotteena.

Liitteet

  • 51CCB4F2-DA86-4F92-8F11-2E4BF1B29AA0.jpeg
    51CCB4F2-DA86-4F92-8F11-2E4BF1B29AA0.jpeg
    308,7 KB · kertaa luettu: 143
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös