Mainos

Autoiluketju

  • 3 333 297
  • 19 049

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Perstuntumalta ja tarkistamatta luulen että tuon ikäiset Hiluxit, Rangerit, Amarokit jne, eivät ole myytävänä kymppitonnilla. Ehkä.

Amarokia ja Rangeria näyttäs saavan tuonikäisenä 12-13000 euroon kohtalaisen kuntoisena. Hiluxit vähän kalliimpia.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ok, oli mielikuva että ovat tuostakin kalliimpia. Eli kyllä nimim @sampio saattaa hyvinkin löytää jonkun helmen sopuhintaan.
Jep, katsastelin jo sen verran, että +- 10k€ ja ikävuotta olisi mahdollinen hiukan merkistä ja kilometreistä riippuen.

Kiitokset jo tässä vaiheessa @Janatuine ja @Knox kommenteista, ihan hyviä pointteja huomioitaviksi. C-korttia ei ole ja työjuhdaksi se remonttihommiin sekä työmatkalle mulle tulisi, joten mitään ultimaattista kulutusta ei sikäli olisi tiedossa. Mutta todella huomioitavia juttuja, koska en mä tuohon pihalle halua mitään ylimääräistä kuluerää huvikseni. Onneksi aikaa sinänsä on, joten ihan rauhassa annan ajatuksen liitää ja samalla vähän pitää haistella, millaisin askelin dieselin käyttöön ollaan lopulta puuttumassa.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Oikealla kaistalla madelleen autoletkan ohitettuani siirryin itse oikealle kaistalle ja laitoin vakkariin 115 km/h. Tantta pyyhkäisi ohi niin kovaa kuin Yariksesta irtosi, vaihtoi kaistaa eteeni niin läheltä kuin mahdollista ja moottorijarrutteli sitten vauhdin alle sataseen. Hetken ihmeteltyäni tilannetta nostin vauhdin takaisin vakkarinopeuteen ja menin ohi. Tässä vaiheessa tantta oli vaipunut ajatustensa syövereihin ja jatkoi matkaansa mitään näkemättömin katsein vaihtelevalla 90-100 km/h nopeudella valuen välillä oikean reunan heräteraidoille.

Tojotaa vahvemmin paino tässä sille tantta-sanalle. Meinaan moottoritiellä kun näkee näitä välillä 140 km/h ja kohta taas satasta kuskeja niin ne ovat käytännössä kaikki naisia. Olen parhaimmillaan mennyt vakkarilla saman naisen ohi kolme kertaa ja aina se kohta painoi uudestaan ohi.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos nyt jatketaan kitinää tietyistä autoilijatyypeistä, niin vituttaa kuskit joilla ei ole logiikkaa nopeuksissa. Porvoon motarilla on joka kesä muutama tietyö. Usein tuolta löytyy jotain Seppoja jotka eivät voi 120-alueella ajaa edes sitä 120 nopeutta. Mutta sitten kun tietyöalue alkaa ja nopeudet putoavat niin sepoilla ei ole mitään ongelmaa ajaa esim 80km/h nopeutta siinä 50-alueella. Pahimmillaan tuo törppö ohittaa oikean kautta ja jää jumittamaan vasemmalle kaistalle, kun tietyöosuus on ohi ja ollaan takaisin 120-alueella.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Jos nyt jatketaan kitinää tietyistä autoilijatyypeistä, niin vituttaa kuskit joilla ei ole logiikkaa nopeuksissa.

Näitä tasanopeustaunoja on muuten paljon. Satasen alueella ohitat sellaisen vähän päälle yhdeksääkymppiä ajavan taunon, joka sitten liimautuu kuudenkympin alueella perseeseen, edelleen se reilu yhdeksänkymppiä mittarissa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
2+3 pakuna 1000€ vero?
Nyt on melko paksua, 150€ on vero maksimissaan jos on pakettiauto.
Sulla meni varmaan homma sekaisin, koska henkilöautona tuo vero on +700€ riippuen kokonaispainosta.

E. Esim Amarokissa (2+3) dieselveron osuus on n.90€ vuodessa.
Janatuine tarkoitti varmaankin sitä, että 2+3 ei natsaa pakuksi, vaan menee henkilöautoksi, jolloin vero on se n. 1000e, kun mulla ei C1 ole kortissa. Tsekkasin sen kyllä, ja periaatteessa yhden vuoden verohyödyllä voitaisiin jo vaimon kanssa hommata molemmatkin C1, jos tilanne eskaloituu siihen suuntaan, että tuollainen 2+3 tulee hommattua. Toki massan mukana myös kulutus kasvaa. No, ehkä ensihätään kuitenkin hommaan jonkun halvan kaksipaikkaisen,e sim. Hilux pakuna on rapiat 400e, mikä ei enää ihan älytön summa ole.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ei taida saada näitä 10v vanhoja avolavoja kuorkiksi pl. jenkit? Näissä uusissa rangereissa, virontoyotoissa, amarokeissa jne. kevytkuormureissa taitaa vuosittainen vero jäädä satasen pintaan. Toki uudetkin joutuu katsastamaan vuosittain ja kärrynvetoon joutunee herkästi ajamaan c1e:n? Uuden hankinnassa säästää veroissa tukon rahaa, mutta kuorma-automuutos haukkaa siitä sen viitisen tonnia. Kyllä 5-paikkainen faceliftattu Ranger limited tai wildtrack maistuisi nykyisen remmihytillisen D-maxin tilalle. Käsiraha löytyy, ei puutu kuin loppupääoma.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No on juurikin Amarokia, KingCapia yms. 2+3 pakuina, eli ihan B-kortilla voi ajella. On ollut jo kymmeniä vuosia, eikä ole muuttunut. Kuten jo mainitsin juuri tsekkasin yhden, pakettiauto 2+3 ja dieselvero n.90€ vuodessa.
Hiluxia on myös, eli valinnanvaraa löytyy.
Aika jännä, itse olen luullut, että nämä tuoreemmat menevät kaksikäyttöautoiksi eli ei pääse pakun veroilla.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuinka uudet? Ainakin 2015 mallisia olen nähnyt jatkohytillä pakuina, sitä en tiedä onko nuo takapenkit muokattu säädöksiin sopiviksi vaikka tehdasasenteisilta näyttivät.
Jotain vanhoja räyskiä on saanut pakuna toisellakin penkkirivillä varustettuna, vuosimallirajaa en muista. Nettiautossa näissä uudemmissa on kyllä usein kuvat 5 paikkaisesta autosta, jota myydään pakuna, mutta joko teknisissä tiedoissa tai tekstikentässä mainitaan, että myydään 2-paikkaiseksi rekisteröitynä. Takapenkki kuuluu auton hintaan ja saa mukaan. Voin olla toki väärässäkin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No on juurikin Amarokia, KingCapia yms. 2+3 pakuina, eli ihan B-kortilla voi ajella. On ollut jo kymmeniä vuosia, eikä ole muuttunut. Kuten jo mainitsin juuri tsekkasin yhden, pakettiauto 2+3 ja dieselvero n.90€ vuodessa.
Hiluxia on myös, eli valinnanvaraa löytyy.
Tässä kävi nyt niin, että mä katselin uusia säädöksiä, mutta en huomioinut vanhojen mukaan vielä myynnissä olevia. Eli tämä avaakin aivan uudet markkinat, kiitokset!

Aika erikoinen homma silti, että liki samanlaisia vempeleitä menee eri veroilla liikenteessä. Kuorma-autoksi muuttaminen nostaa painoluokan kokonaan uudelle tasolle ja se on oma juttunsa, mutta pakettiautoissa näytti nopealla googlauksella olevan varsin kirjavasti 2 tai 2+3 paikkaa ja verot ~90e tai ei mainintaa eli kaiketi korkeampi.

@Torsti Truck Masters tekee noita muutostöitä suoraan uusiin Hiluxeihin eli tilataan jälleenmyyjältä ja menee suoraan tonne pajalle modattavaksi halutuilla varusteilla kuorma-autoksi. Muutostyöt toki ~10k€ mutta uuden vastaavan hinta henkilöauton silti kympin kalliimpi. Ihan jees paketti kyllä tuon muutoksen jälkeen, itselle tulee fiilis, että pitäisi ammattia vaihtaa ihan vain sen vuoksi että olisi enemmän tarvetta tuollaiselle. Vaan onko väärän leirin kulkupeli?
 
Rangerilla uusien muutospaketti taitaa olla puolet tuosta. Ilmajousitus taka-akselille ja jotain muuta pientä muutosta siihen kuulunee.
 
ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Amarok, Ranger, Hilux mikä tahansa näistä on kaksipaikkaisena pakuna alennetun autoveron pakettiauto eli ostaessa sen saa pienemmällä verolla ja dieselvero(käyttövoimavero) tosiaan luokkaa 100€.

Mikä tahansa näistä autoista on 5-pakkaisena pakettiauto mutta lisämerkinnällä kaksoiskäyttöauto eli tuo autoveroa helposti lisää jopa 20000€ ja päälle sitten nuo 1000€ vuotuiset dieselverot(käyttövoimaverot).

2004 vuonna on viimeksi myyty 4-5 paikkaisia henkilöautoja jotka muutettiin pakettiautoiksi, jos kantavuus riitti ja ne olivat alkuun myös pienellä käyttövoimaverolla mutta nehän valtio muutti sitten aika nopeasti myös täydelle vuotuiselle dieselverolle.

edit: niin ja lisätään siis vielä että Amarokia ei ole edes mahdollista saada henkilöautona sillä sitä ei ole sellaiseksi tyyppihyväksytty ollenkaan.
 
ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Ja miten niin?

No ihan työni puolesta näiden kanssa tulee temuttua aikasta paljon. Jos pienellä verolla, niin auto 2-paikkainen (joissain tapauksissa kolme), mutta 2+3 on aina isolla verolla. Ainoa mistä en ole varma on että miten menee käyttövoimaverokäytäntö ennen vuonna 1991 käyttöönotettua pakuveroa menee. 2-paikkaseksi rekisteröityihin joissa on 5 penkkiä paikallaan törmää kyllä suhteellisen usein mutta itse en kyllä lähtis riskillä vetämään sitä peliä.

2+3 kuorma-autot sitten toki vielä erikseen.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Amarok, Ranger, Hilux
(clip)

Mikä tahansa näistä autoista on 5-pakkaisena pakettiauto mutta lisämerkinnällä kaksoiskäyttöauto eli tuo autoveroa helposti lisää jopa 20000€ ja päälle sitten nuo 1000€ vuotuiset dieselverot(käyttövoimaverot).
Tää autojen verottaminen on aina ollut mulle täyttä hepreaa ja tuollaiset lisäverot jostain helvetin takapenkistä on laillistettua ryöstöä.

Ehkä joku osaa vääntää rautalangasta, miksi, oi miksi? Ovatko ne liian räyhäkkäitä ja turhia äijäautoja joita saa rangaista?

Toinen mistä en käsitä mitään on noi mönkijät tieliikenteessä. Mitä ajokortteja tarvitaan, mikä saa kulkea mopon vauhtia, mikä 60 ja joku 80km/h.. joku väittää että A korttikin pitäis olla jossain tapauksessa.
 
No eihän tässä Suomen verotuksessa mitään järkeä olekaan. Euroopassa ainoat maat jossa tätä kikkailua joudutaan tekemään Suomen lisäksi ovat Norja ja Tanska. SInälläänhän niitä ei kohdella väärin vaan pakuna ovat tavallaan "halpoja" sillä vastaavat maasturit maksavat sen +90000€ ja tuohon hintaluokkaan pick-upitkin menevät sitten kun autovero on ns. täysi.

Mönkijöihin en osaa sanoa muuta kun että traktorimönkijä vaatii 15-v ikää ja traktorikortin tai sitten ihan b-kortin. Oikea tieliikennemönkijä vaatii sitten b-kortin.
 
stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Ottamatta millään tavalla kantaa edelliseen automerkkien luotettavuus asiaan, pakettiautojen kohdalla kohtuullisen suuren firman autokannan havaintojen perusteella VW ja MB vito ovat sielä listan alapäässä. Ranskalaiset ja Ford ovat selvästi näitä edellä, vaikka maineen perusteella voisi olettaa muuta. Jos joku auto näissä havainnoissa erottuu, selvästi on se Land Cruiser.
 
MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Täytyis tehdä peliliikkeitä, kun liisariauton sopimus on tulossa täyteen loppuvuodesta. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ladattavat hybridit XC40 ja CLA shooting break, kun ajo käytännössä aina nurkissa pyörimistä ja töpselistä saa sähköä. Liisaamalla aion jatkossakin mennä. Pysynkö Meselle uskollisena vai siirrynkö kiinalaisten kelkkaan?
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Jokin aika sitten katselin liisingiä vaihtoehtona mutta en millään laskurilla saanut sitä kannattavaksi. Oletko huomannut millaisissa tilanteissa liisaus on kannattavaa?
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Täytyis tehdä peliliikkeitä, kun liisariauton sopimus on tulossa täyteen loppuvuodesta. Tällä hetkellä vaihtoehtoina ladattavat hybridit XC40 ja CLA shooting break, kun ajo käytännössä aina nurkissa pyörimistä ja töpselistä saa sähköä. Liisaamalla aion jatkossakin mennä. Pysynkö Meselle uskollisena vai siirrynkö kiinalaisten kelkkaan?
Eikös XC40 valmisteta myös Belgiassa ja Malesiassa Kiinan lisäksi jos en väärin muista
 
MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Jokin aika sitten katselin liisingiä vaihtoehtona mutta en millään laskurilla saanut sitä kannattavaksi. Oletko huomannut millaisissa tilanteissa liisaus on kannattavaa?

Jos euroja laskee niin ei varmasti saa kannattavaksi. Itse koen saavani kuitenkin mahdollisuuden ajaa uudella autolla siinä mielessä riskittömästi, että pääsen siitä tarvittaessa eroon sopimuksen loppuessa eikä tarvitse miettiä mitä uudistuksia hallitus keksii autoveroon. Eli maksan tietysti tästä ”vapaudesta” ylimääräistä. Pääomaa ei toki tarvitse yleensä kauheasti sitoa näihin sopimuksiin.
 
No tämä on ihan pätevä syy. En kuulu siihen ryhmään joka kyttää jokaista euroa vaan maksan myös tietyistä "näkymättömistä" asioista.
Muistelisin että itselle tuli silloin laskurin lisäksi vastaan suppea autovalikoima.
 
MadMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HML Huskies, Fremantle Dockers, Western Force
Eikös XC40 valmisteta myös Belgiassa ja Malesiassa Kiinan lisäksi jos en väärin muista
Joo Belgiassa nää valmistetaan mutta kai vinokiikarit kuitenkin omistaa Volvon?

Nythän tässä kävi ilmi vielä, että mesessä näyttäisi olevan jonkun verran enemmän rangea sähköllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös