Autoiluketju

  • 3 196 506
  • 18 516

Jeihki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Korjaamolla oli ollut samanikäinen ja samanlainen auto aikaisemmin samana päivänä ja luonnollisesti ihan saman vian kanssa. Eli kysyisinkin palstan hondalaisilta että onko vika tuttu? Auto on ostettu käytettynä 2008 Turun Vehosta, mikä on vielä Hondan merkkiliike. Onkohan vikaa mahdollista saada lykättyä jonkun takuun piikkiin?

Ei ole mitenkään poikkeuksellinen, ainakaan tuo magneettikytkinvika. Joissain tapauksissa Honda on korvannut, vaikka takuu ei ole ollut voimassa. Sun tapauksessa se tosin taitaa olla kolme vuotta sitten mennyt, joten voi olla nahkeaa.
 
Veijari

Jäsen
Joissain tapauksissa Honda on korvannut, vaikka takuu ei ole ollut voimassa. Sun tapauksessa se tosin taitaa olla kolme vuotta sitten mennyt, joten voi olla nahkeaa.

Riippuu myös asiakkaasta (osaako vaatia) ja huoltohistoriasta (onko aukoton ja kaikki tehty valtuutetulla merkkikorjaamolla). Jos hartiat tipahtaa 15 senttiä ja alkaa heti kaivamaan lompakkoa niin turha kuvitellakaan että maahantuoja tai myyjä tulisivat jälkikäteen tarjoamaan palautusta korjauskustannuksista.

Kannattaa olla tiukkana ja vaatia Vehoa olemaan yhteydessä maahantuojaan ja samalla vaikka pyytää jälkimarkkinointipäällikön puhelinnumeroa pienimuotoista keskustelua silmällä pitäen.
 
Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Muutama mukava ja nostalginen autobongaus lähipäiviltä.

Tuommoinen 70-luvun Lada jossain Siuntion suunnalla sunnuntaina: Lada 1200 (2102) Farmari Farmari 1976 - Vaihtoauto - Nettiauto Ajelin prätkällä perässä pitkät matkat ja haistelin neuvostoliiton käryjä. Aivan ihastuttava laite! Oli ihan alkuperäisessä kunnossa, eli ei siis mitenkään entisöity. Valkoinen.

Tänään näin pitkästä pitkästä aikaa ennen niin yleisen Ford Taunuksen. Oikein hätkähdytti ettei noita enää näe koskaan...tuommoisen: Ford Taunus GX Porrasperä 1981 - Vaihtoauto - Nettiauto

Vanha jarru...herkistyy kun näkee lapsuutensa upeita kulkupelejä.

Nettiautoon vie linkit.
 
Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sain vihdoin parin vuoden jonotuksen jälkeen taloyhtiöstä autotallin. Tallin mitat ovat hiukan haasteelliset, sillä 50-luvulla (jolloin talo on rakennettu) autot olivat ilmeisesti kokoluokkaa rättisitikka. No, kaikesta huolimatta oma 5-sarjan farmarini mahtuu sisään, ja tilaa jää vielä huikeat 10 cm... Onneksi on parkkitutka, joka auttaa jonkin verran: suora huuto alkaa, kun tilaa on edessä n. 30 cm.

Tosin viimeiset sentit on hankala arvioida, pitänee kehittää joku naru, kello tai muu tunnistin, joka kertoo, milloin on enää 5 cm jäljellä. Ja rekisterikilven (ensimmäinen seinään osuva keulan osa) kohdalle seinään retkipajan riekale tms.

Mutta nyt on oma autotalli, woohoo!
 
Viimeksi muokattu:

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sain vihdoin parin vuoden jonotuksen jälkeen taloyhtiöstä autotallin. Tallin mitat ovat hiukan haasteelliset, sillä 50-luvulla (jolloin talo on rakennettu) autot olivat ilmeisesti kokoluokkaa rättisitikka.

Tämä on aika tuttu juttu kaikkialla missä on jotain esteitä parkkiruutujen välissä, itse asun pientaloyhtiössä missä katoksen autopaikkojen välillä ovat metalliputket, 30-vuotta sitten ruutuihin ajoi ehkä helposti Honda Accordin. Nyt ehkä Honda Jazzin.

_
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tosin viimeiset sentit on hankala arvioida, pitänee kehittää joku naru, kello tai muu tunnistin, joka kertoo, milloin on enää 5 cm jäljellä. Ja rekisterikilven (ensimmäinen seinään osuva keulan osa) kohdalle seinään retkipajan riekale tms.

Minulla oli kerran lyhyenläntä autotalli ja havaitsin että hyvä keino on laittaa kattoon roikkumaan narusta joku puupalikka joka osuu tuulilasiin silloin kun auto alkaa olla oikealla kohdalla tallissa.
 
Sirad

Jäsen
Halpa farkku hakusessa, ja vaihtoautoja selatessa osu silmään Chevrolet Nubira.

70-100tkm ajettuja -05, -06, -07 malleja näyttäis olevan tarjolla yllättävän edullisesti.

Vaan eri lähteistä saa varsin ristiriitasta infoa. Autofoorumeilta löyty pääosin positiivisia kokemuksia ja hinta/laatu-arvioita, kun taas Tuulilasin Merkkien Merkki -kyselyssä (TL 7/11) Chevrolet oli tyytyväisyystilastojen jumbo.

Ei näitä kyllä montaa (ainakaan Tampereella) liikenteessäkään ole minun silmään sattunu, että onko kokemusta oikeen kellään? Pidänkö näpit erossa vai haenko omani pois?
 
Colin Hunt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Työpaikan vaihtuessa olisi mahdollisuus työsuhdeautoon. Olen tuossa muutamia merkkejä/malleja katsellut, mutta vaikeaahan tämä tuntuu olevan.

Yhtiön tapana on liisata auto ja tuosta leasingmaksusta työntekijä maksaa osan. Tuo omalle lompakolle käyvä osa riippuu auton hinnasta, tietysti, ja myös päästöistä. Eli, nyt pitäisi löytää tilava auto jossa on edes hiukan potkua ja päästöt pitäisi olla <- 129 CO2. Ehdotuksia, kokemuksia?
 
Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Ei näitä kyllä montaa (ainakaan Tampereella) liikenteessäkään ole minun silmään sattunu, että onko kokemusta oikeen kellään? Pidänkö näpit erossa vai haenko omani pois?

Yhdellä Keski-Euroopan reissulla sattui vuokra-autoksi juuri Nubira, kun valitsemamme Golf ei ollut saatavilla. Reilun 1000km ajon jälkeen mielipide on se, että aivan umpipaska ja muovinen auto. Pidä näppisi erossa jos minulta kysyt.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Eli, nyt pitäisi löytää tilava auto jossa on edes hiukan potkua ja päästöt pitäisi olla <- 129 CO2. Ehdotuksia, kokemuksia?
Mitään omakohtaisia kokemuksia näistä ei ole, mutta otin kysymyksen arvoituksena. TM:n (13/2011) autohinnastoa (jossa on mainittu lisäksi mallien teho ja päästöt) selatessa osui vastaan moinen:

Volkswagen Passat Variant Comfortline 1,4 TSI EcoFuel 110 kW (150 hv)

Tuossa nyt luulisi olevan tilaa ihan ok, ja 150-heppaisella koneella kulkenee myös siedettävästi. Auton todelliset hiilidioksidipäästöt toki lienevät tuon hyvin alhaisen rajan yläpuolella, jos/kun varmaan kuitenkin bensalla ajelisit etkä kaasulla. Mutta ainakin siis näennäisesti (119 g/km) tuossa olisi ympäristöystävällinen kohtuusuuri ja -tehokas auto tarjolla.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Halpa farkku hakusessa, ja vaihtoautoja selatessa osu silmään Chevrolet Nubira.
Kova kulutus ja muovinen tuntuma, edullinen kyllä hankintahinnaltaan. Ruma, jos multa kysytään.
 
bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävin heittämässä pienen lenkin -06 sedanilla. Hintaisekseen (70 tkm, 7500€) oli kelvollinen, mutta oli ehtinyt jo ruostumaan helmoista jonkin verran.

Eihän tuo tietenkään mikään luxusauto ole, mutta kyllä sillä paikasta toiseen siirtyy.

Käy koeajamassa ja tsekkaa korin kunto sekä tietysti huoltokirja. Itse olisin hyväpeltisenä voinut vaikka ostaakin jos tuolla budjetilla olisin katsellut.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Painotan vielä tuota kulutusta, jos ajoa tulee säännöllisesti ja reiluhkosti. Ainakin oma Chevrolet Kalos 1.4 imaisi maantiellä seitsemisen litraa ja kaveri kauhisteli oman Nubiransa kulutusta, vaikkei itse ollutkaan maksumiehenä. Voi olla, että uudemmilla koneilla tuo on korjaantunut, mutta ainakin markkinoille tullessaan nuo söivät aika himokkaasti.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Täytyy kommentoida koska itsellä on ollut GTsport Golf 103kw moottorilla ja ei mitään vikaa. Vaan päinvastoin, paras auto tuossa hintaluokassa mitä olen ajanut. Vaikka tätä nykyä ajelen 3.0 diiselillä niin tuon kaksoisahdetun mekaanisenahtimen vääntöä jopa hiukan kaipaa, sen toiminta oli niin sulavaa jo alakierroksilta eteenpäin.

Tiedän kyllä ultimatevw-sivuston ja ne muutamat murheenkryynit sieltä mutta yksittäistapauksia ne ovat ja mikä tärkeintä autoliikkeet pitävät näitä arvossaan, tarkoitan jälleenmyyntiarvoa. Jos näitä koneita hajoaisi alvariinsa niin kyllä se näkyisi jälleenmyyntiarvossakin.

Juuri myin yli 3 vuotta vanhan GTsport Golfin liikkeeseen ja maksoivat 70% vielä auton ovh hinnasta. Ja vielä tuon lisäksi erikseen tingittiin uuden auton hintaa alaspäin 10%. Hyvän jälleenmyyntiarvon lisäksi 1.4TSI 103kw:ssä on halvat vakuutukset ja pienikulutus(meillä oli pk-seudulla 6.2litr/100km). Suorituskyvyssä vastaa 2000-luvun vaihteen Golf GTI:tä, ohituskiihtyvyyksissä on nopeampi.

Erittäin hyvät tilat isollekin miehelle. GT varustelu tekee autosta sopivan jämäkän 15mm madalletuin alustoin ja GT penkit tukevat sopivasti.

Itse suosittelen.

_

Itselläni tuo vaihtoehto tipahti harkinnasta juuri luettuani noita Ultimatevw-sivuja. Olen itse kiinnittänyt huomiota siihen, että noilla sivuilla muutama henkilö on ensin todennut siinä moottoreita käsittelevässä ketjussa, että ajettu xx kilometriä eikä mitään ongelmia.

Sitten tulee yleensä useiden kuukausien jälkeen uusi kirjoitus tai päivitys, jossa kerrotaan, että auton moottoriin tuli se ja se vika ja se hyytyi tien poskeen. Eli juurikin se vika sitten iski, mistä ketjussa keskustellaan. No, varmasti on niitä toimiviakin yksilöitä. Mutta liian suuri riski otettavaksi, jos kerran noita ongelmia selkeästi näyttää olevan.

Itselle on sen sijaan jäänyt nyt todella pahasti autokuumeilemaan saman auton ja mallin 2.0 tdi 170 hp GT diesel-malli. Näyttäisi noissa 2008 vuoden loppupuolen malleissa olevan vielä aika hyvin varusteita. Saksasta näyttäisi löytyvän ihan kohtuullisilla kilometreillä ajettuja.

Toinen ja huomattavasti sitten kalliimpi vaihtoehto olisi 2010 vuoden GTD. Mutta se taitaisi jo olla liian suuri taloudellinen uhraus. Toisaalta, kunhan tuon koeajon käy suorittamassa, niin voinee olla vaikea luopua tuosta haaveesta.
 
Siirry suoraan Baijerilaisiin diiseleihin. Näin tein itse, eikä kaduta. Mun mielestä VAG:in diesel-koneet ovat vähän kehityksestä jäljessä verrattuna jopa vähän vanhempiin Baijerilaisiin.
Tutustu netissä BMW:n 2 ja 3-litraisiin dieseleihin, lue testejä ja huomaa kuinka vähän kuluttavat suhteessa tehoon. Ja tämä modernimpi tekniikka on ollut siellä noin 2005 vuodesta eteenpäin, joten autotalot on täynnä mielenkiintoisia useammankin vuoden vanhoja vaihdokkeja.

Jos kuitenkin päädyt VAG diiseleihin, niin valitse uudempi (CR)common rail -kone. Sieltä VW-foorumeilta saat enemmän tietoa.

_
 
Viimeksi muokattu:

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Tosin viimeiset sentit on hankala arvioida, pitänee kehittää joku naru, kello tai muu tunnistin, joka kertoo, milloin on enää 5 cm jäljellä. Ja rekisterikilven (ensimmäinen seinään osuva keulan osa) kohdalle seinään retkipajan riekale tms.

Kaverillani oli sama ongelma, mutta pienessä sievässä keksittiin ottaa käyttämättä jääneestä lastenfillarista viiri irti. Porattiin lattiaan pieni reikä 50mm seinästä ja viiri siihen pystyyn. Jopa talon rouva kiitteli ideaa. Siis viiriä, ei ryyppäämistä autotallissa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Työpaikan vaihtuessa olisi mahdollisuus työsuhdeautoon. Olen tuossa muutamia merkkejä/malleja katsellut, mutta vaikeaahan tämä tuntuu olevan.

Yhtiön tapana on liisata auto ja tuosta leasingmaksusta työntekijä maksaa osan. Tuo omalle lompakolle käyvä osa riippuu auton hinnasta, tietysti, ja myös päästöistä. Eli, nyt pitäisi löytää tilava auto jossa on edes hiukan potkua ja päästöt pitäisi olla <- 129 CO2. Ehdotuksia, kokemuksia?

Autosta niin tiedä, mutta pisti silmään tuo leasing maksun jakaminen. Oletko selvittänyt verotttajalta, miten autoedun verotus kohdallasi menee. Onko täysi autoetu vai käyttöetu.

Meinaan on tapauksia joissa eri kustannusten jaosta huolimatta työntekijä on saanut maksaa täyden autoedun. Kannattaa soittaa verittajalle, ne kun ihan oikeasti palvelevat nykyään.
 
Fordél

Jäsen
Uutisotsikoissa oli, että ensi vuonna dieselin hinta nousee 13 senttiä litralta. Aika helkkarin kova nosto ja mihinköhän hittoon tuokin perustuu? Siis mihin muuhun kuin, että valtio on pa.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Huomasin saman uutisen. Kyllä pännii, vaikka ihan odotettavissa olikin. Ensin pari vuotta sitten huijattiin ihmiset ostamaan dieselkäyttöinen auto ja siitä lähtien naftakoneella ajavia onkin kiusattu. Täytynee vaihtaa takaisin bensavehkeeseen.
 
Juu jotenkin tästä tulee aika helkkarin poukkoileva kuva koko politiikasta. Toki tässä oli odotettavissa, että hinta nousee, mutta 13 senttiä on todella kova nousu. odotin puolta tosta. Suoraan sanottuna vituttaa tämä meininki. Tiputtaisivat sitten edes VR:n lippujen hintoja vai haluavatko, että tässä ei ihmiset liiku enää mihinkään?
 
Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Eikös ne kuitenkin meinannut tiputtaa tuntuvasti dieselveroa (ajoneuvoveron yhteydessä maksettavaa) myös, vai onko sekin jo peruttu?

Tutustu netissä BMW:n 2 ja 3-litraisiin dieseleihin, lue testejä ja huomaa kuinka vähän kuluttavat suhteessa tehoon. Ja tämä modernimpi tekniikka on ollut siellä noin 2005 vuodesta eteenpäin, joten autotalot on täynnä mielenkiintoisia useammankin vuoden vanhoja vaihdokkeja.

Eikä tarvitse edes noin uutta jos taloudellista ajoa haluaa. Veljen 2001 vuosimallin manuaali 330d vei vain 5 litraa satasella. Vuosi takaperin myin 2002 320d:n pois, jolla mentiin 4.5 litran maantiekulutuksella. Nykyinen automaatilla varustettu 330d ottaa jopa 6 litraa satkulla ja tämäkin on 2001.
 
hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Uutisotsikoissa oli, että ensi vuonna dieselin hinta nousee 13 senttiä litralta. Aika helkkarin kova nosto ja mihinköhän hittoon tuokin perustuu? Siis mihin muuhun kuin, että valtio on pa.

Ei tuo ole voinut tulla kenellekkään autoilijalle yllätyksenä, sillä onhan tuosta ollut juttua, että valtio siirtää vaiheittain dieselkäyttöisten henkilö- ja kuorma-autojen käyttövoimaveron polttoaineveroon. Eli kohti diesel- ja bensiiniautoilijoiden tasavertaista verotusta ollaan menossa.

Yli 500 000 auton käyttövoimavero alenee vuonna 2012 - Linkki Trafin tiedotteeseen
 
Viimeksi muokattu:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Diesel-autojen käyttövoimaveron 18 %:n lasku ja dieselin polttoaineveron nousu tarkoittavat yhteenlaskettuna sitä, että alle 20 tkm vuodessa ajavalle vaikutus on mitätön. Vähän ajava (alle 15 tkm/v) jopa hyötyy veromuutoksista.

Itse taas ajelen paljon (yli 40 tkm/v), joten takkiin tästä tulee. Tosin ehkä vain n.150 €/v, joka ei ole paljon autoiluni kokonaiskustannuksiin nähden.

Ei tämä muutos kuitenkaan niin kovin dramaattinen ole. Eilen uutisissa jätettiin tosiaan (otsikoita repiessä) mainitsematta tuo samanaikainen käyttövoimaveron lasku.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös