scholl kirjoitti:
Autokauppiailla lienee huolestuminen päällä laskevista autojen myyntimääristä.
Viime syksynä alkanut keskustelu autoveron alentamisesta Suomessa on jarruttanut yksityiskauppaa. Kuluttajat odottavat vaalien jälkeisen hallituksen tekevän muutoksia autoveroon. Lähes kaikkien puolueiden vaaliohjelmissa suhtaudutaan myönteisesti autoverotuksen muuttamiseen hankinnasta käyttöön. Sinänsä terve ajatus, sillä mm
- autovero laskisi, jolloin uusien autojen myynti kasvaisi, jolloin ihmiset ajaisivat turvallisemmilla autoilla (airbagit, ESP yms)
- päästöt laskisivat. Uudet autot saastuttavat vähemmän ja mikä olisi mieluisampi ympäristöteko, kuin ajaa uudella, vähemmän saastuttavalla autolla
- veropohja laajenisi. Nyt veroeurot kerätään pääsääntöisesti noin 150.000 uudesta autosta, käyttöön kohdistuvassa verotuksessa koko rekisterissä olevasta autokannasta
- dieselvero alenisi/poistuisi. Monissa Euroopan maissa dieseleitä myydään jo bensa-autoja enemmän. Polttoaineen kulutus ja päästöt laskisivat, ks ympäristötekijät
- Suomessa keskusteltu käyttöön liittyvä verotus olisi suunnilleen Norjan mallin mukainen, missä auton käyttömaksu on pääosin verrannollinen auton "saastuttamiseen". Tämä laittaa ostajat kiinnittämään huomiota puhtaampiin autoihin ja kas, taas olemme ympäristölinjalla (osin kai siksi mm Vihreiden ohjelmassa on samanlaisia verokannoittumisia, kuin isoilla puolueilla.)
Suomessa liikenteessä olevien autojen keski-ikä on yli kymmenen vuotta. Suomessa keskimääräisessä autossa ei juuri ESPejä eikä airbägejä ole. Nykymyynnin tasolla (n 140.000 autoa/vuosi), autokantamme keski-ikä pysyy ennallaan. Myynti voi helposti nousta parikymmentä prosenttia ilman vaaraa autokaupan ylikuumenemisesta.
Alan eri ydinpiirit ja valtiovalta eivät ole lupailleet mitään aikataulua autoveroasioihin, mutta yleinen uskomus on, että jotain kantoja saadaan vaalien/hallituksen selvittyä. Edellisen odottelu tällä hetkellä luo arkuuden ostopäätöksiin. Sinänsä osin harhaa ja turhaa, sillä mikäli autovero laskee äkillisesti sanotaan nyt vaikka pari tonnia keskikokoisessa auton loppuhinnassa, vaikuttaa hinnanalennus suoraan käytettyjen autojen arvoihin/hyvityksiin eli karrikoiden: välirahat pysyy ennallaan tai alan pelätessä vaihtoautovarastojen ylihinnoittelua kasvavat hieman. Suomessa on muutenkin matalan autoveron maihin verrattuna liian korkea hintataso käytetyissä autoissa.
Toivotaan, että autoverotuksessa päästäisiin hankinnan verottamisesta käytön verottamiseen. Nyt se on jokatapauksessa vahvemmin puolueiden ohjelmissa, kuin koskaan.