Olipa leppoisa kotimatka eilen. Oli pimeää, oli märkää, oli sumuista ja mitähän muuta. 40 kilometrin ajan rajoitus vaihteli 80-100 välillä, lyhyttä letkaa veti joku tojoloora, jonka nopeus vaihteli 70-80 välillä koko matkan, vähän riippuen oliko ylä- vai alamäkeä, rajoituksesta viis. Kaikilla vissiin vähän sama ajatus taustalla, että eihän tässä nyt mihinkään mikään kiire ole. Kukaan ei ohitellut, kukaan ei vilkutellut pitkiä eikä pätkiä, kukaan ei huojunut kaistaa reunalta reunalle kuin osoittaakseen etsivänsä ohituspaikkaa. Siinä köröteltiin kaikessa rauhassa. En tiedä, montako minuuttia hukkasin elämästäni tuossa, mutta en varmaankaan liian montaa. Adaptiivinen vakkari hoiti myös puolestani turvavälin pitämisen.
Tällaista autoilu voisi olla aina, rentoa ja mukavaa, ilman teennäistä ja itse keksittyä kiirettä.