Mainos

Autoiluketju

  • 3 333 658
  • 19 049

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Volkkari on tänäpäivänä yksi suurimmista riskihankinnoista autojen saralla. Ketjukoneista paukkuu jakopäät ja dsg-askit paukkuu. Varsinkin TSI-koneita kannattaa vältellä, oisko ollut 1.4 pahin. Tuttavalla poksahti 70tkm ajetusta Polosta jakopää, pata uusiksi, loppulasku 10k€ josta maahantuoja/autoliike maksoi 2/3 mutta kuulemma jonkun verran meinaa vituttaa. Google kyllä kertoo melko surullista tarinaa kun viittii haeskella, vw:n nykyisestä laadusta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Skodasta puheen ollen, alkoi keski-ikäistä miestä lapsettaa. Kävin koeajamassa uuden Octavia RS:n, bensakoneella ja automaattivaihteistolla, ja on se käsittämättömän lystikäs mutta napakka peli tuohon hintaan. Antoi itsestään pirteämmän ja luonteikkaamman vaikutelman kuin esmes Alfa Romeo Giulietta, vaikka sitä tykeintä sporttiversiota en ole edes koettanut. Käyttöominaisuuksiltaan Skoda on tietysti ihan toista luokkaa.

Superbin kävin joskus koeajamassa myös, mutta jostakin syystä koen kuskinpaikan siinä ahtaaksi, johtuen niukasta ja epämukavasta oikean jalan tilasta. Ikään kuin keskikonsoli hinkkaisi jalkaa kipeästi. Ainakaan manuaalivaihteisena en Superbia tuosta syysät ottaisi millään, vaikka suurin osa noista myydään muutenkin DSG:llä.

Skoda RS:n ja monien muidenkin Skoda-mallien toimitusaika on vaan tällä hetkellä helvetin pitkä. Ei kuulemma mitään toivoa saada alle neljän kuukauden, todennäköisesti menee 5-6 kk.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Ihan kuule mazda.fi-sivuilla oli...
Jaa, eipä tullut mieleenikään katsastaa Suomen Mazda-sivuja, kun en ole autoa sieltä hankkimassa. Amerikan Mazda-sivuilta ei mitään Mazda-päiviä löytynyt. Mutta palaillaan asiaan ehkä ensi viikolla tai jo viikonloppuna toivottavasti koeajon jälkeen.

P.S. Hassua muuten, että Amerikassa Mazda 6:n saa alkaen 16 371 euroa (dollareista muutettuna), mutta Suomessa hinnat alkavat 27 755 eurosta. Tuossa on pieni ero...
 
Suosikkijoukkue
scholl
P.S. Hassua muuten, että Amerikassa Mazda 6:n saa alkaen 16 371 euroa (dollareista muutettuna), mutta Suomessa hinnat alkavat 27 755 eurosta. Tuossa on pieni ero...

Enpä tuosta mitään erityisen hassua löydä. Vielä messevämmiksi "hassut" hintaerot muodostuvat isoilla koneilla varustetuissa jenkkikieseissa. Vai miltä kuullostaa esim 6,2L Chevy Camaro 32,635$ versus sama Suomessa 69,500€? Sen sijaan varsinaista huumoria vaatii autoilun luvatussa maassa ostaa japanialainen wokkipannu ajokiksi, mutta se onkin tälläisen pienen miehen pikkumainen mielipide.

Autoiluun liittyen, suoritin tuossa männä päivänä urani ensimmäisen kolarin. Olympiavolkkari on pajalla parisen viikkoa, joten saan nauttia julkisen liikenteen ihanuudesta koko seutulipun arvosta. Eilinen työmatka sinne ja takaisin bussilla 2h25min, autolla sama eeppinen yht 27km matka n.55min. Juu en lopeta yksityisautoilua.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noniin, eli kaverin taksi-superb on tosiaan samainen 2-litrainen DSG:llä, rullattu 290+tkm. Ainoastaan laturi on kertaalleen kuulemma vaihdettu ja that's it.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin ikävää kuin se onkin, niin itselläni taitaa tulla pian tarve luopua rakkaasta Pökötistäni. Kysyisinkin jos joku osaisi heittää jonkinlaista hinta-arvioita kyseisestä kiesistä. Olisi kiva saada vähän rahaa taskuun tuon myymisestä. Eli auto on siis Peugeot 306 ja vuosimalli 1994. Kilometrejä sillä on ajettu n. 145 000. Ruostetta ei autosta löydy, mutta vähän jotain sähkövikaa on, esim. penkinlämmitys ei toimi ja keskuslukitus ei toimi ihan niin kuin olisi tarkoitus. Myöskään lohkolämmitintä ei ole, mutta uusi hieno radio/usb/mp3-soitin löytyy. Pystyykö joku näillä tiedoilla antamaan jonkinlaista pyyntihinta-arviota?
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Niin ikävää kuin se onkin, niin itselläni taitaa tulla pian tarve luopua rakkaasta Pökötistäni. Kysyisinkin jos joku osaisi heittää jonkinlaista hinta-arvioita kyseisestä kiesistä. Olisi kiva saada vähän rahaa taskuun tuon myymisestä. Eli auto on siis Peugeot 306 ja vuosimalli 1994.

Se vähän riippuu, kuinka kauan leimaa on jäljellä, mutta tästä(nettiauto.com) voit hieman katsella, missä hinnoissa kyseinen auto liikkuu. Et kyllä rikastumaan pääse.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pystyykö joku näillä tiedoilla antamaan jonkinlaista pyyntihinta-arviota?

Suhteellisen pienet kilometrit ovat myyntivaltti, ranskalaisen auton sähköviat taas eivät. Todelliselle Pösö-fanille ne ovat ominaisuuksia.

Veikkaisin, että tonnin pintaan saatat autosta saada, riippuen niistä poppivehkeistä sun muista. Tosin niiden myyntiarvo riippuu ostajasta, mahdollisesti tuo pyytää sinua repimään poppivehkeet helvettiin ja huomioimaan sen hinnassa. Mutta joo, tonnin pintaan.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
No nyt on japanilainen wokkipannu sitten liisattu. 2014 Mazda 6 Sport, väriltään sininen. Tässä linkissä on kuva väriltään samanlaisesta autosta ja mallista (tämä ei kuitenkaan ole se minun omistamani auto). En ole vielä onnistunut bongaamaan yhtäkään toista 2014 Mazda 6:sta sen jälkeen, kun rupesin tämän auton liisaamista miettimään (eli viimeisen parin viikon aikana). Tavallaan kiva, kun on uniikki auto, mutta toisaalta se pistää vähän miettimään, että miksi kukaan muu ei tätä 2014 vuoden Mazda 6 mallia osta. Onko se Suomessa missään määrin yleinen? Ajokokemusta uuden auton kanssa ei toistaiseksi ole paljon, mutta vähän tekisi mieli lähteä testaamaan sitä vuoristoteille.
 

Larbatchov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No, tutun Superbista meni se DPF ja se oli toista tonnia.

Tuo DPF kannattaa heittää sieltä välistä kuikkaan kun se täyttyy/hajoaa. Onnistuu kun auto samaan aikaan lastutetaan ja ohjelmasta poistetaan hiukkassuodattimen puhdistuspoltot yms. Maksaa noin puoli tonnia ja tehoakin tulee mukavasti lisää. Kulutuskin pienenee samalla.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Onko se Suomessa missään määrin yleinen?

Ihan ekaksi onnea uudesta ajopelistä !

Suomessa noita on myyty tän vuoden alusta asti ja omassa segmentissään on top-5:ssä, joten on niitä jokunen jo ajossa... Farkkua täällä ostetaan kai eniten, mutta toi sedan on kyllä kyrvikkään näköinen peli!
 
Komee on toi Mazda, kelpais itellekin. Mutta ei, kun '06 Pasuunalla mennään!

Josta asiaan. Uuden sisäilmanlämppärin hommaan, mutta kuinka hyvin tollaseen sedan-Passattiin riittää esim. Defa Termini 1350W? Vai tarttisko olla järeempi? Tähän mennessähän olen mennyt useamman vuoden jollain Bilteman härpäkkeellä, joka on toiminut ihan ok. Mutta nyt haluan siirtyä lattiamallista keskikonsoliin kiinnitettävään.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Onhan tuo Mazdan sivuprofiili suora kopio BMW:stä, mutta se nyt ei yllätä ketään. Mitä isot edellä...

Ihan hyvä auto se varmaan on, ei siin mitn.
 
Tavallaan kiva, kun on uniikki auto, mutta toisaalta se pistää vähän miettimään, että miksi kukaan muu ei tätä 2014 vuoden Mazda 6 mallia osta. Onko se Suomessa missään määrin yleinen?

Kyllä noita kohta alkaa katukuvassa näkymään, kunhan myynti pääsee vauhtiin. Kestää aika kauan, ennenkuin uusi automalli valtaa liikenteestä näkyvän osan.

Edellinen autoni oli sen verran harvinainen, että neljän vuoden pitoaikana taisin nähdä samanlaisen neljä-viisi kertaa. Aina löytyi marketin pihasta.
 

Amerikanihme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vegas Golden Knights, TPS, Florida Gators
Onhan tuo Mazdan sivuprofiili suora kopio BMW:stä, mutta se nyt ei yllätä ketään. Mitä isot edellä...
Tosiaan, näin jossain Mazdaa kutsuttavan Japanin Bemariksi. Ehkä tämä kutsumanimi on yleinenkin, en oikein tiedä, kun en ole Mazdaan kauhean paljon aikaisemmin tutustunut. Toistaiseksi se tuntuu oikein näppärältä autolta. Huomasin kyllä sen, mikä monessa arvostelussa todettiin, että tuulen ääni tulee aika kovaa läpi sivuikkunasta, ihan kuin ikkuna olisi jäänyt raolleen, kun nopeus nousee moottoritielukemiin. Mutta jos se on auton huonoin puoli, niin aika hyvin ovat asiat kuitenkin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hojo hojo. Ei elämänlaatu suoranaisesti autoon kaadu, mutta jumankauta kyllä tuo kymppisynttäreitä viettänyt Meriva on aika ritsa. Pahalta tuntui erityisesti, kun sain tänään sijaisautoksi Mitsun ASX:n ja lähdin sillä ajamaan. Vaikkei tuo mikään kummempi vehje ole, oli sillä kuitenkin kiva ajaa. Vanha perusauto on väline, jolla siirrytään paikasta toiseen. Uusi perusauto on sentään jollain tasolla nautinto ajaa.

Kyllä mä niiiiin odotan sitä hetkeä, kun pääsen jälleen autokaupoille.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Onhan tuo Mazdan sivuprofiili suora kopio BMW:stä, mutta se nyt ei yllätä ketään. Mitä isot edellä...

Joo, aika paljon samaa on... Ehkä tuossa Matukassa on vähän radikaalimman näköiset "hartiat" etupäässä? Ja hemmetin ison näköinen peli verrattuna siihen ekaan versioon!
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Mitenkäs paranoidisti noihin VAG:n turboilla olevien pikkukoneitten 30k huoltoväleihin ja niitten ylityksiin pitäisi suhtautua, auton vaihdossa kiikareissa olisi yksi auto missä 30k huoltoväli on ylittynyt 4 tonnilla ja huolto jäisi siis ostajan (ihan autoliikkeestä toki) vastuulle. Mietityttää vain että kun noilla öljyillä ajetaan muutenkin "pitkään" niin ylimääräiset kilsat eivät välttämättä ole mikään positiivinen asia mutta jos kuitenkin tähtäimessä on auton tulevat 4-5 käyttövuotta niin onko sillä väliä jos autolla on ajettu vähän yli jonkun huoltovälin.

Tokihan kaikenlaisia diilejä voi tehdä autoliikkeen kanssa, mutta eivät ne sitten lohduta yhtään jos motti leikkaa kiinni 30k päästä ja syynä on joku hitaasti virunut vika joka alunperin johtui pitkäksi venyneestä vaihtovälistä.
 

pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Vagin takuuasiat on essonbaarijuttujen perusteella hoidettu niin paskasti (koskee myös superpremium audia) että mikäli epäilyttää niin jätä kauppaan.

Eräs autonvalmistaja muuten antoi tiettyjen vuosimallien autoille taannoin 8 vuoden moottoritakuun kun motteja paukahteli - silloin oikein täytetty huoltokirja oli kultaakin kalliimpi. Siitä tullaankin pointtiin tämän konsernin kanssa: DSG:t ja tsi:t paskoo ja suuri media ei uskalla vetää kissaa pöydälle, tsekatkaas kuinka paljon ko. konserni mainostaa "alan lehdissä".

Ja joo, omistan TSI-mottisen kulkineen. Toistaiseksi ehjä, väliöljynvaihdon toki tein. Sekään tuskin pelastaa jos siellä ketjussa on ns. kivat.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja joo, omistan TSI-mottisen kulkineen. Toistaiseksi ehjä, väliöljynvaihdon toki tein. Sekään tuskin pelastaa jos siellä ketjussa on ns. kivat.

Kuten todettua tässäkin ketjussa, oli aiemmassa TSI-Golfissa "kivat" ja VV-Center hoiti kaiken eurolleen omaan piikkiinsä, pitkästi takuuajan päättymisen jälkeen. Sitä en tiedä ,pitääkö tuota ymmärtää kysyä huollossa, mutta ei tarvinnut kyllä minuuttiakaan vääntää vaan vastaus oli suorilta valmiina. 10 pistettä asian hoitamisesta.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Joh no loppupeleissä ei mitään huoltoa puuttunutkaan välistä, vain siis 2 vuoden aikaväli oli täyttynyt (4v vanha auto siis) ja eka huolto+öljynvaihto oli tehty 2v sitten ja kilsoja kertynyt sen jälkeen 15k. Ja tosiaan, päätyipä sitten ko. vekotin omaan autotalliin, tai no, märälle asfalttiparkkikselle talon eteen.

Mutta huomenna pitääkin hieman mielenkiinnolla vähän kiristää ruuvia autoliikettä kohtaan kun nastarenkaat oli pakattu takakonttiin pystyssä ja jo koeajossa huomasin että renkaat heiluivat aika valtoimenaan takakontissa. Sitten renkaita poistaessa huomasin että n.s tavaratilan katteen kotelossa on kohtalaiset naarmut juuri siinä missä renkaat ovat koskeneet ko. koteloa. Eli käytännössä siis vain marginaalinen vahinko käyttöarvolle mutta kyllähän tuota autoa aikanaan vaihtaessa joku voi tuosta lätkäistä jonkun verran vaihtoarvoa pois, joten pientä reklamaatiota pitää tehdä siitä että autoliike on itse renkaitten asemoinnilla aikaansaanut ko. vauriot.

Saas nähdä miten kiltisti asian hoitavat vai vetoavatko jonkinlaiseen perävalotakuuseen kun asiaa ei otettu esille kaupanteon yhteydessä (jota kyllä epäilin mutta muista syistä johtuen unohdin ottaa esille ennenkuin vein auton pois ja en siis toki renkaitakaan erikseen jaksanut alkaa repimään irti takatilasta liikkeen pihalla). Rahallisestihan ko. vahinko on aika mitätön, joten lähinnä jotain ilmaista bensatankillista, tuulilasinpesunestesettiä yms. tuossa olettaisin olevan korvauksena mutta saas nähdä. Onko kellään kokemuksia vastaavasta ja suositeltavia ratkaisuehdotuksia suoran huutamisen ja lakimiehellä uhkailun sijasta?
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
-99 Passat 1.8T. Öljynpainevalo syttyy pidemmän moottori-/maantiepätkän jälkeen seuraavassa rauhallisessa ajossa. Valo myös sammuu melko pian. Öljyä ei syö. Missä vika? Öljykorkin, kun avaa, niin puhaltaa ylipainetta, kuuluuko näin tapahtua?

Huohotin tukossa? Väljä motti? Kuun asento? Kertokaa, ken tietää.

Noniin, auto saatiin vihdoin pajalle ja sieltä takaisin. Nyt otettiin öljypohja irti ja oli kuulemma totaalisen täynnä paskaa. Sihti ja pohjan tiiviste vaihdettiin, puristuksen mitattiin ja nyt vastaavanlaisissa tilanteissa ei ole öljynpainevalo syttynyt.

Eli ei tässä nyt vaihtomoottoria olla metsästämässä eikä autoa kiertoon laittamassa.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kertokaas fiksummat, kelle rahat kuuluvat seuraavassa tilanteessa: auto meni vaihtoon pienen lommon kera ja sovimme, että liike laittaa sen kuntoon pajallaan mun vakuutukseni piikkiin. Eli lommo tuli meidän käytössämme, ihan normaali juttu siis. Unohdin koko jutun, mutta nyt tuli kysely korjaamollaoloajan korvauksista, jotta mun pitäisi ilmoittaa tilinumeroni vakuutusyhtiölleni. Saisin siis rahaa. Mun vakuutuksista kulut on siis mennyt, mutta uusi auto mulla oli kuitenkin heti käytössäni. Juttelin jo myyjän kanssa, joka lupasi selvitellä asiaa. Syyllistynkö vakuutuspetokseen eli mestataanko minut verisesti, jos otan nuo rahat nyt vastaan?
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Kertokaas fiksummat, kelle rahat kuuluvat seuraavassa tilanteessa: auto meni vaihtoon pienen lommon kera ja sovimme, että liike laittaa sen kuntoon pajallaan mun vakuutukseni piikkiin. Eli lommo tuli meidän käytössämme, ihan normaali juttu siis. Unohdin koko jutun, mutta nyt tuli kysely korjaamollaoloajan korvauksista, jotta mun pitäisi ilmoittaa tilinumeroni vakuutusyhtiölleni. Saisin siis rahaa. Mun vakuutuksista kulut on siis mennyt, mutta uusi auto mulla oli kuitenkin heti käytössäni. Juttelin jo myyjän kanssa, joka lupasi selvitellä asiaa. Syyllistynkö vakuutuspetokseen eli mestataanko minut verisesti, jos otan nuo rahat nyt vastaan?
Autohan oli sinun nimissä ja vakuutuksissa korjaamolla ollessa. Eli et päässy sitä käyttämään vaikka maksoit noista päivistä vakuutusmaksuja. Voit ottaa siis huolletta seisontapäivän korvaukset.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös