Tuli äsken katsottua Kick-Ass 2 ja tuota filmiä katsellessani minulle avautui (tai oikeastaan se avautui jo aikoinaan Dark Shadows-filmiä katsellessani), miten hurmaavaksi ja kerta kaikkiaan upeaksi naiseksi nuori Chloë Grace Moretz on näiden vuosien aikana muuttunut. Ei ole mikään ihme, että Musta Nuoli antoi äänensä Kesätyttö 2013-äänestyksessä juuri Chloëlle. Näin tulen minäkin tekemään varsin pian.
All glory to the hypnotoad! Kesätyttö 2014 -äänestyksessä tavataan!
Kauniiksi ja upeaksi naiseksi on Chloe varttunut, ja nuoresta iästään huolimatta hänellä on monia hyviä roolisuorituksia takanaan. Ja varmasti edessäkin. Vaikka en remake-elokuvista kauheasti välitä, niin odotan kuitenkin mielenkiinnolla, miten Chloe suoriutuu vaativasta pääroolista Carrie-elokuvan uudessa tulkinnassa. Teknisestihän tuo ei ole Carpenterin elokuvan remake, vaan Stephen Kingin romaanin uudelleenfilmatisointi, joten lähtökohdat ovat paremmat kuin sellaisilla elokuvilla, jotka ovat pelkkiä remake-versioita vanhoista leffoista.
Minulle on avautunut, että niin sanotuista lapsinäyttelijöistä tulee useammin hyviä aikuisnäyttelijöitä, jos heille annetaan nuorena vastuuta ja muunlaisiakin rooleja kuin selkeitä ja tyypillisiä lapsirooleja. Moretz sai varsin nuorena roolit esimerkiksi Kick-Assissa ja Let Me Inissä (Ystävät hämärän jälkeen -elokuvan jenkkiversio, ja säännön vahvistava poikkeus eli hyvä uusintaversio), eikä kumpikaan rooli ole kovin tyypillinen rooli 11-vuotiaalle tytölle. Uskoisin, että Moretzin kohdalla puolentoista vuoden kuluttua koittava täysi-ikäisyys ei ole sellainen peikko kuin mitä se on joillekin ns. lapsinäyttelijöille ollut.
Pari esimerkkiä tukemaan tätä teoriaani: Jodie Foster (mm. rooli 13-vuotiaana prostituoituna Taksikuskissa) ja Natalie Portman (Leon). Ei mitään ihan perinteistä kaavaa lapsirooleissa, ja kumpikin on nykyisin Oscar-voittaja.