Kattelen tässä Mestarien liigan finaalia. Avautui, että tuuletin Realin tasoitusmaalia kovempaa kuin Suomen 0-2 maalia ja voittoa yhteensä. Jännällä tavalla kiehtovaa tämä jalkapallo, vaikken sitä juuri seuraa eikä kiinnosta. Sama kai se on mikä laji kyseessä, sillä aina finaali on kumminkin finaali. Pelaajien ja katsojien tunteet pinnassa.
Pidä varasi, kohta sinuun isketään mieshuoraamisen leima (viitaten viimeaikaisiin pohdintoihin jalkapallokannattamisesta vapaan puolella). Jostain syystä tämä leima ei tunnu iskeytyvän silloin jos kannattaa umpitylsiä bussinparkkeerausmaita ja bulldogin oloisia köntyspelaajia.
Vaikken minäkään jalkapalloa muuten niin ylenpalttisesti seuraa eivätkä perusmatsit niin kiinnosta, niin Mestarien liigan finaalin tasoiset ottelut sekä EM- ja MM-kisat kiinnostavat huomattavasti.
Minulle taas oli pettymys, että Real tasoitti, sillä toivon Atleticon tuhkimotarinaa ihan vaihtelun vuoksi ja siksi, että se on lähtökohtaisesti altavastaaja. Toki pelillisesti tuo toi lisää jännitystä, ja hyvällä tuurilla nähtäisiin rankkarikisa jonka Atletico veisi. Rankkarikisa on paras ja jännittävin tapa muutenkin ratkaista suuret finaalit, oli kyse sitten jalkapallosta tai vaikka jääkiekon arvokisafinaaleista.
Mitä finaali on finaali -lähtökohtiin tulee, niin minulle ei ole ihan sama mikä laji on kyseessä, sillä jos kyseessä olisi vaikkapa koripallon, lentopallon, sählyn tai vaikkapa hevospoolon finaali korkealla tasolla, niin luultavasti ei kiinnostaisi kuin viileänä sivustakatsojana jos ylipäätään kiinnostaisi.
Jalkapallossa on lajin koon ja olemuksen takia sitä jotain, mikä nostaa sen ns. elämää suuremmaksi kun panokset ovat riittävän kovat ja pelaajat riittävän tasokkaita.
Mutta Suomen mitaliotteluiden edelle Mestareiden liiga ei tietystikään mene. Mestareiden liigan finaalia tulee katsottua sivusilmällä, MM-välierää katsoin aitojen tunnereaktioiden kera ja voitosta suuresti ilahtuen.
MM-jalkapallossa sen sijaan on sitä jotain, mikä panee katsomaan kaikki mahdolliset ottelut mitä suinkin jaksaa ja myötäelämään jalkapallon kauneimmille hetkille kuten Englannin perinteisille rankkaritappioille, Espanjan ja Saksan hienolle pelille ja kansallisten unelmien toteutumisille (tai suurille pettymyksille). MM-kisoissa eivät pelaa korskeiden sheikkien omistamat kansalliset seurat vaan siellä pelataan omalle maalle, omalle kansalle ja omalle lipulle.