Avautui, että olen huomattavan kyllästynyt penkkiurheiluun.
Sama. Parhaimmillaan katsoin jo pelkästään Mestis-kiekkoa kaudessa noin 60 matsin verran. Nyt kuluneen vuoden aikana en ole seurannut urheilua yhteensäkään edes 60 tuntia.
Futiksen arvokisat on tullut seurattua aiemmin tosi tarkasti. Nyt en ole vielä tutustunut edes kokoonpanoihin tai aikatauluihin. Yöpelit jäävät ainakin katsomatta.
Olympialaisista katsoin parin pelin verran lätkää. MM-kisoja ei pitänyt katsoa yhtään, mutta puoliso houkutteli katsomaan finaalia (ja meni sitten itse nukkumaan ekan erän jälkeen).
CL-finaalin olin aikeissa katsoa, mutta päädyin lukemaan samalla kirjaa ja havahduin aina vasta selostajan hehkutuksissa näkemään uusinnat.
Syytkin on pitkälti samat. Toki tässä on muutakin elämään tullut, mutta urheilun jatkuvasti jatkunut ammattimaistuminen on nyt edennyt siihen pisteeseen, että alkaa olla jo minulle liikaa. Tuloksilla ei ole niin kamalasti väliä, paitsi niillä taseissa näkyvillä. Pelaaminen ei ole enää juuri koskaan pelaamista - ei tuolla puistoissa tai kaduilla enää juuri pikkupenskojakaan näy touhuamassa omatoimisesti, vaan harrastamisen ja liikunnan pitää olla ohjattua.
Rajattomasta tarjonnasta lähestyisin asiaa vähän toiselta näkökulmalta. Jos 80-luvulla tuli urheilua telkkarista, niin se katsottiin. Oli sitten kyse naisten uimahyppyjen SM-karsinnoista tai jopa pesäpallosta. Sitten tuli esim. Mestareiden liiga ja joka tiistainen Litti-rutiini. Tai kun Urheilukanava näytti Mestistä, niin joku FPS-Haukat tuli kyllä takuulla katsotua sekin, jos ei ollut itse jäähallilla samaan aikaan. Evertonin peli kun näkyi kerran tai pari kaudessa jotain kanavaa pitkin, niin se oli juhlapäivä.
Nyt olisi mikä tahansa peli tai tapahtuma nähtävissä jotain kautta, useimmiten vielä ihan ilmaiseksikin. Ehkä tästäkin syystä yksittäinen peli on menettänyt merkityksensä. On tullut informaatioähky ja liikaa valinnanvaraa.
Vähän sama musiikinkin suhteen. Vielä joskus 10 vuotta sitten pysyi jotenkuten kartalla artisteista ja bändeistä, jopa sellaisten tyylilajien edustajista, joista ei varsinaisesti ollut kiinnostunut. Jollain tavalla merkittävät tai kiinnostavat bändit löysivät aina reittinsä tietoisuuteen, isommat lehtien ja radion kautta ja pienemmät paikalliset sitten puskaradion. Internetin ja tosi-tv-kisojen myötä nykyään syntyy ja kuolee ilmiöitä jatkuvalla syötöllä ja joku hehkutettu bändi voikin olla justiinsa ekan demonsa nettiin ladannut kanadalainen makuuhuoneduo.
Parahin Sanainen arkku, epäilisin myös, että olemme tulleet vanhoiksi.