Nyt koko ajan on yhä enemmän ja enemmän avautumassa se tosiasia kuinka meidän luokan opiskelu päättyi kuin seinään. Tämä tunne vaan vahvistuu nyt kun ensimmäinen erä luokkalaisistamme valmistuu vajaan kuukauden kuluttua. Lähes koko koulun keston ajan olen odotellut meidän luokan potkijaisia ja luokkabileitä jotka oli tarkoitus järjestää nyt syksyllä mutta ei, mitään näistä ei lopulta olekaan. Luokastamme ei oteta edes minkäänlaista loppuluokkakuvaa. Ei, vaan luokkamme yhteinen taival päättyi kuin seinään 23.9 ja mitä pahinta nyt jouluna valmistuvat eivät pääse edes valmistumaan koulussaan ja heille jäi viimeiseksi näyksi koulustaan ne pahoja vaurioita kokeneet tilat, mikäli eivät sitten käy koululla katsomassa valmistumisiensa jälkeen. Niin monta hyvääkin muistoa luokastamme ja koulustamme on, mutta päällimmäisin muisto tulee aina olemaan se mitä tapahtui tuona surullisena päivänä 23.9. Tiedän että on ihmisiä jotka ovat kärsineet tapahtuneista enemmän, puhumattakaan siitä kakkosvuosiluokasta mutta ei kaiken päättyminen kuin seinään sieltä helpoimmastakaan päästä kaikesta huolimatta ole.