Tähän liittyen otaksun, että Karjaa ja Tammisaari ovat Suomen ainoat kaupungit, jotka on kuntaliitoksella yhdistyneet uudeksi kaupungiksi. Lappeenrantaan liitetty Joutseno oli myös kaupunki, mutta siitä yhdistymisestä ei tullut uutta kaupunkia. Muita kaupunkien välisiä kuntaliitoksia en pikaisesti huomannut.Tänään minulle avautui, että Raasepori onkin huomattavasti suurempi kooltaan kuin mitä oletin sen olevan eli reilusti yli 1200 neliökilometriä ja pelkästään ilman merialueita. Merialueiden kanssa pinta-alaa on tuhatkunta neliökilometriä lisää. Lisäksi minulle avautui vasta nyt, että Hankohan on kokonaan Raaseporin ympäröimä.