Jälkikäteen on helppo kuitenkin todeta, että Länsi olisi tehnyt tavallisille libyalaisille suurimman palveluksen, jos se olisi auttanut kukistamaan Gaddafin vastustajat. Totean muuten ylpeydellä sen, että epäilin jo tuolloin arabikevään lopputulemaa ja taisin kertoa perustellun mielipiteeni myös tällä palstalla.
Jälkiviisaushan on tunnetusti viisauden hienoin muoto.
Ei nyt ole tarkoituksena kuulosta siltä, että jonkin moraalisen jakkaran päältä huutelen, mutta onhan tuo nyt vähän iljettävää kaikkitietävästi hymistellä niille naiiveille libyalaisille, jotka halusivat kaataa maata vuosikymmeniä hallinneen lepakonpaskahullun diktaattorin autoritäärisen hallinnon. Gaddafi oli ehkä hirmuhallinnollaan vakauttava tekijä kotimaansa sisällä, mutta eipä mies epäröinyt puuttua muiden Afrikan maiden sisäisiin ongelmiin ja vuodattaa panafrikkalaisten veljiensä verta (Tsad nyt vaikka yhtenä esimerkkinä).
Maisteroivaa sormenheristelyä valkoisen miehen suunnalta parhaimmillaan on myös ilmeisesti omaan mutuiluun pohjautuva väite siitä, että "demokratia nyt ei vain sovellu kaikkialle". Tottahan tuo on, että rautanyrkillä hallitsevat diktaattorit kuten Gaddafi, Mubarak tai Assadin perhe ovat varmasti eräänlainen vakauttava voima maissa, joita kansoittaa näin kärjistäen tuhat ja yksi heimoa, jotka nyt vain on satuttu aikoinaan viivotinta apuna käyttäen piirtämään saman maan rajojen sisälle.
Kipuilevaa Lähi-idän ja Afrikan valtioiden demokratiakehitys on, ja pelkäänpä, että paljon tulee vielä verta valumaan, mutta onhan noita rohkaiseviakin esimerkkejä olemassa. Tunisian demokratiakehitys on niin sanotusti aikataulussaan, ja valittiinpa maahan joulukuussa uusi presidenttikin anti-islamistisen puolueen riveistä.
Noh, ans kattoo, miten tilanne arabimaailmassa elää. Eiköhän tässä kuitenkin samaa mieltä olla siitä, että jokaisen kansan pyrkimys kohti demokratiaa on lähtökohtaisesti hieno asia, jolle myös ulkovaltojen tuki olisi suotavaa. Harmillista tosin katsoa Syyriaa, jonka tilanne on levinnyt käsiin siihen malliin, että länsimaat eivät taida olla enää kovin innokkaita tukemaan yhtikäs ketään.
Vielä loppuun täytyy toivoa, että jos nyt arabikevään jälkimainingeissa jotain saisi haihatellen toivoa, niin se olisi Kurdistanin itsenäisen valtion syntyminen Pohjois-Irakin alueelle, kunhan Isiksen barbaarit on peshmergan ja Yhdysvaltain lennokki-iskujen toimesta kukistettu viimeiseen mieheen asti.