Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 410 477
  • 15 517

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Joskus on ihan aiheellista antaa juosta miinaan, jos välttämättä miinakentällä juosta haluaa. Tyhmäkin sen tajuaa, että siinä touhussa voi käydä kylmät.

Työttömyysturva oli KiKy-keskusteluissa mukana. Ammattiliitot pitivät silloin asiaa esillä. Ilmeisesti työntekijäpuolen olisi pitänyt lähettää Sipilälle joka viikko memo, jossa muistutetaan, että eihän enää heikennetä työttömyysturvaa. Kun tästä jo vähän niin kuin jo sovittiin. Saitte jo sen sadan päivän lyhennyksen ansiosidonnaiseen.

Niin tai sitten kupletin oli selvä, eikä kiinnostusta oikein ollut. Jakke hoiti homman ja hyväveli-kerho muisti sen, kun SAK:n puheenjohtajaa valittiin.

Mutta ovatko nuo Satakunnan Liikenteen kuskit ja nokat nyt sitten huonoja ihmisiä tai jotain, kun uskaltavat ajatella vastoin, mitä ay:n taholla on valmiiksi meinattu? Aloite töihin tulemisesta perjantaina on täysin heidän ja tämä siis yllätti pomotkin. Minusta tuo kertoo lähinnä siitä, että Satakunnan Liikenne on aika hyvä työpaikka. Ja siitä, että kuskit osaavat ajatella myös omilla aivoillaan ja antaa liitolle kritiikkiä, jos he ovat sitä mieltä, että nyt meni vihkoon. Työläinen on aina kahden mafian orja. On porvarit ja sitten on nämä unionikeisarit ja jompikumpi panee vuorotellen perseeseen. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Tuossa vähän Facebook-keskustelua, siellä on noita tunnettuja kommunisteja ja demareita näiden työläisten kimpussa huutamassa luokkapetturia, rikkuria ja vaaditaan lakkovahteja apuun:

"Meidän väellämme oli halua tulla... - Satakunnan Kansa | Facebook

Ja, hupsista:

Miksi kokoonnutaan vasta nyt? Ay-leirin viesti: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Näin mullistavan uudistuksen ei uskottu toteutuvan. - Satakunnan Kansa
 
Viimeksi muokattu:

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Jotain positiivistakin tähän väliin. Saatiin seitsemän meidän alojen työehtosopimusta valmiiksi ilman sen suurempaa kalabaliikkia. Onneksi.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan tässä omin silmin viime vuosina nähnyt, ettei porukkaa näytä kiinnostavan kun työ ei ole mukavaa tai siinä joutuu oikeasti tekemään jotain.
Tuosta porukasta puolet on työllistettävissä jos myös sillä työntekijällä on halua tehdä hommia, sitten se toinen puolisko on enemmän tai vähemmän sellaista porukkaa ettei työelämässä ole heille käyttöä.

Mua kiinnostaisi mikä on tämä "porukka" josta puhut. Oon viime vuodet tehnyt paljon töitä työttömien kanssa ja yrittänyt saada heitä työllistymään/opiskelemaan tai mihin vain eteenpäin. Aika monelle pitkäaikaistyöttömälle ensimmäinen vaihe eteenpäin menemisessä on terveyden saaminen sen vaatimalle tasolle. Töihin haluavia on paljon, mutta monelta puuttuu koulutus. Esimerkiksi siivojaksikaan ei enää juuri ilman koulutusta pääse.

Tälläistä porukkaa, jolle "työelämässä ei ole käyttöä" on mun näkemyksen mukaan todella vähän. Toki on ihmisiä joiden terveytensä vuoksi kuuluisi olla eläkkeellä, mutta heitä roikutetaan järjestelmissä mukana, koska eivät ole vielä tarpeeksi vanhoja. Sellaisia "elämäntapaintiaaneja" ja töiden vieroksujia joista täälläkin jatkuvasti saa lukea, on oman kokemuksen mukaan aika pieni prosentti. Ennemminkin taustalla yleensä on paljon muita syitä, kuten päihderiippuvuutta, masennusta ja muita terveysongelmia.

Toki vastaan aina välillä tulee ihminen, jota ei vaan vittuakaan kiinnosta mikään ja näitä voitaisinkiin potkia jollain aktiivisuusvelvoitteilla.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Ihan kohtuu nuoria ja terveitä kavereita ei kiinnosta vähänkään fyysinen työ mutta silti ovat sellaista hakeneet.
Homma ei todellakaan ole vaikeaa ja ajallisesti siihen sitoutunut aika on kohtuullisen lyhyt mutta palkkaa maksetaan täydeltä päivältä mutta osa porukasta on jaksanut jopa yhden päivän homma on ollut siinä.

Eikä se ongelma ole noissa +50v porukassa vaan nimenomaan tässä nuoremmassa, noissa vanhemmissa on työmoraali yleensä kunnossa toisin kuin näillä nuoremmilla ja työn pitäisi aina olla sitä mieleistä heti alusta alkaen.

Nämä kaiken maailman työturvakortit yms. ovatkin sitten yhdenlainen ongelma ne pitäisi suoraan poistaa, puolet noista koulutuksista on ihan täyttä paskaa ja normaalilla järjellä osaa kyllä ne vaaratilanteet välttää.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toki vastaan aina välillä tulee ihminen, jota ei vaan vittuakaan kiinnosta mikään ja näitä voitaisinkiin potkia jollain aktiivisuusvelvoitteilla.
Toisaalta parempi olisi että tukitoimet kohdennettaisiin niihin ketkä voivat vielä työelämään päästä, koskien näitä keiden kuuluisi olla jo sairauseläkkeellä (onko se sitten työkyvyttömyyseläke nimellä?) ja sitten näitä elämäntapaintiaaneja sekä juoppoja/narkkareita/yms. Tanskassakin tälläisiä varmaan kuitenkin on. Eikä tälläisiin tapauksiin aktivoimistoimet auta yhtään. En kyllä kauheasti tiedä TE-toimiston virkailijan arjesta, mutta kuvittelisin että aika iso kiire on kuitenkin ja mihinkään ei ehdi perehtyä kunnolla, niin jos jätetään resurssien lisääminen pois, helppo tapa tuoda apua tähän olisi kohdentaa tarkemmin nuo rajalliset resurssit.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ihan tässä omin silmin viime vuosina nähnyt, ettei porukkaa näytä kiinnostavan kun työ ei ole mukavaa tai siinä joutuu oikeasti tekemään jotain.

Olen minäkin lähtenyt monesta paikkaa, kun työ ei ole vastannut saatuakorvausta. En minä kuitenkaan kortistoon ole jäänyt, vaan vaihtanut toiseen työhön.

Edelleenkin. Mollissa 22 000 työpaikkaa ja työttömiä työnhakijoita on 327 000. Tässä 22 000 työpaikassa on osa puhdasta sontaa. Samaten tuossa 327 000 on elämäntapatyöttömiä, joita ei aktiivimallikaan saa töihin. Voi olla, ettei tuo muutaman kympin kuukausittainen menetyskään kiinnosta.

Hallitukselle annettiin vapaat kädet. Paskaahan sieltä tupsahti, taas.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Edelleenkin. Mollissa 22 000 työpaikkaa ja työttömiä työnhakijoita on 327 000. Tässä 22 000 työpaikassa on osa puhdasta sontaa. Samaten tuossa 327 000 on elämäntapatyöttömiä, joita ei aktiivimallikaan saa töihin. Voi olla, ettei tuo muutaman kympin kuukausittainen menetyskään kiinnosta.
Niin onkos nämä nyt niitä numeroita joita pitää ihan tarkasti tuijottaa? Kuten sanotkin tuossa, niin tuo työttömien työnhakijoiden määrä on vain vähän sinne päin, koska noin isoon joukkoon mahtuun jo kaikenmoista tallustajaa. Ja toisaalta Suomessa on tällä hetkellä auki ihan varmasti paljon enemmän työpaikkoja kuin 22 000. Isoa osaa työpaikoista kun ei koskaan ilmoiteta MOLin sivuilla vaan ne täytetään toisilla tavoin.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikä se ongelma ole noissa +50v porukassa vaan nimenomaan tässä nuoremmassa, noissa vanhemmissa on työmoraali yleensä kunnossa toisin kuin näillä nuoremmilla ja työn pitäisi aina olla sitä mieleistä heti alusta alkaen.

Ilmaisin itseäni ehkä hieman väärin. Itse työskentelen n. 20-60 vuotiaiden työttömien kanssa ja työmoraalissa en näe kyllä sinällään mitään eroja, mutta ongelmat ovat iästä huolimatta hyvin samankaltaisia. Harmillista jos asiat ovat menneet sinun tapauksessa noin, omista asiakkaistani olisi varmasti löytynyt innokkaita tekijöitä kuvailemiisi hommiin. Toki itse yritän ajaa ihmisiä kohti omia kiinnostuksen kohteitaan, joka usein vaatii töiden sijasta opiskelua.

Nämä kaiken maailman työturvakortit yms. ovatkin sitten yhdenlainen ongelma ne pitäisi suoraan poistaa, puolet noista koulutuksista on ihan täyttä paskaa ja normaalilla järjellä osaa kyllä ne vaaratilanteet välttää.

Tästä olen aika samoilla linjoilla. Rahastusta yksinkertaisilla asioilla, jotka joka tapauksessa pitää työpaikkakohtaisesti aina selvittää. Sitten tämmöisten puuttuminen voi estää jonkun työllistymisen.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Aktiivimallin ajatus on hyvä. Tutkitusti työttömyys passivoi, ja ihan työkykyinen ja pohjimmiltaan haluinenkin ihminen jää helposti ajelehtimaan siihen toimettomuuteen, ja alkaa helposti selittelemään itselleen, ettei niitä töitä kuitenkaan ole. Aktiivimalli pakottaa olemaan työnhaun kanssa hereillä ja toimelias, miksi tämä olisi huono asia? Korjataan virheet, niin tästä voi tulla hyväkin.

Pieni osa työttömistä varmaan näitä töiden ammattimaisia pakoilijoita. Nuo ovat säälittävää ja saamatonta sakkia, mutta ei mikään laki heitä aktivoi. Muiden kohdalla kannattaa yrittää.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ja toisaalta Suomessa on tällä hetkellä auki ihan varmasti paljon enemmän työpaikkoja kuin 22 000. Isoa osaa työpaikoista kun ei koskaan ilmoiteta MOLin sivuilla vaan ne täytetään toisilla tavoin.

Tehottomasti täyttyy tämä piilossa oleva "iso osa" vapaita työpaikkoja, kun työttömiä on noin paljon. Vai onko kuitenkin niin, että nämä ovat suoria hakuja kilpailijalta, jolloin ne eivät vaikuta työttömien määrään laskevasti. Työsuhteessa oleva vaihtaa yrityksestä A yritykseen B.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisaalta parempi olisi että tukitoimet kohdennettaisiin niihin ketkä voivat vielä työelämään päästä, koskien näitä keiden kuuluisi olla jo sairauseläkkeellä (onko se sitten työkyvyttömyyseläke nimellä?) ja sitten näitä elämäntapaintiaaneja sekä juoppoja/narkkareita/yms.

Samaa mieltä siitä, että työelämään tosissaan pyrkiviä pitäisi nimenomaan tukea, mutta aktiivimalli sitä tuskin millään tasolla tekee. Juoppojen ja narkkareiden kohdalla pitää pyrkiä tietysti ensin pääsemään irti riippuvuuksista, jonka jälkee paluu työelämään on mahdollista. Nämä elämäntapaintiaanit ovat oma lajinsa sitten taas. Monihan näistä pyörii erilaisissa työllisyyspalveluissa. Esimerkiksi kuntouttava työtoiminta on monelle hyvä ja tärkeä polku eteenpäin tai paluussa työelämään, mutta siellä tämmöiset tapaukset joita mikään ei kiinnosta pääsevät usein luimimaan liian helposti vuosikausia. Tähän pitäisi puuttua ja vaatimustasoa saada nostaa, vaikka työsuhteesta ei kysymys olekaan ja asiat pitää katsoa aina tapauskohtaisesti. Samalla on tärkeää, että ei aseteta esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsiviä ja elämäntapainkkareita samaan kastiin, koska toiselle esimerkiksi kuntouttavasta työtoimminnasta on usein hyötyä, mutta toinen hyödyntää järjestelmää.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toisaalta parempi olisi että tukitoimet kohdennettaisiin niihin ketkä voivat vielä työelämään päästä, koskien näitä keiden kuuluisi olla jo sairauseläkkeellä (onko se sitten työkyvyttömyyseläke nimellä?) ja sitten näitä elämäntapaintiaaneja sekä juoppoja/narkkareita/yms.

Työvoimapolitiikassa pitäisi toteuttaa seuraavat toimenpiteet:

1. Siirtää sairauseläkkeelle kaikki sellaiset henkilöt, joita ei realistisen arvion mukaan voi koskaan eikä missään olosuhteissa työllistää (rapajuopot, työkyvyttömät, narkkarit, mielenterveysongelmaiset jne.). Näiden poistuminen osoittaisi, mikä on todellinen työttömyystilanne ja samalla mikä on olemassa oleva työvoimareservi. Lisäksi TE-keskusten resurssit riittäisivät paremmin kun ei tarvitsisi hukata aikaa näihin menetettyihin tapauksiin.

2. Nostaa työttömyysturvaa alentamattoman tulon raja 500 euroon kuussa.

3. Korjata aktiivimallia siten, että suurentaa leikkuria siten, että se oikeasti tuntuu laiska-Jaakon kaljarahastossa. Samalla kuitenkin malliin pitää rakentaa arviointimalli, jolla aktiivisesti työtä hakenut välttyy leikkauksilta siinäkin tapauksessa, että ei olisi ns. natsannut.

4. Pitää AY-liike vi**n kaukana kaikesta päätöksenteosta. Tämä kohta pätee kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ylipäätään.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tehottomasti täyttyy tämä piilossa oleva "iso osa" vapaita työpaikkoja, kun työttömiä on noin paljon. Vai onko kuitenkin niin, että nämä ovat suoria hakuja kilpailijalta, jolloin ne eivät vaikuta työttömien määrään laskevasti. Työsuhteessa oleva vaihtaa yrityksestä A yritykseen B.
Kyllähän tuo usein avaa silti työpaikan. Tuossakin tapauksessasi mahdollinen skenaario olisi että yrityksestä B vapautuu työpaikka, jolloin henkilö X ylenee siihen, henkilö Y ylenee X:n vanhalle paikalle ja henkilö Z palkataan koulun penkiltä Y:n paikalle. Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää kuinka monta noista 22 000 työpaikoista on sellaisia oikeita töitä joihin kannattaa ryhtyä ja kuinka moni on provikkapalkkiolla olevaa kalsareiden myyntiä. Mutta siitä olen myös suhteellisen varma että yksityisen puolen työpaikosta yli puolet ei ole julkisessa haussa. Näitä tulee oikeasti yllättävän paljon esille, varsinkin entisten työkavereiden kautta. Ja työpaikollakin kysellään paljon että tunteeko kukaan sellaista henkilöä joka sopisi töihin johonkin tehtävään.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mutta siitä olen myös suhteellisen varma että yksityisen puolen työpaikosta yli puolet ei ole julkisessa haussa. Näitä tulee oikeasti yllättävän paljon esille, varsinkin entisten työkavereiden kautta. Ja työpaikollakin kysellään paljon että tunteeko kukaan sellaista henkilöä joka sopisi töihin johonkin tehtävään.

Aktiivimalli on vahvasti TE-toimistovetoinen. Kuinka TE-toimistot pääsevät kärryille näistä hiljaisista paikoista? Kuinka näihin osaa ohjata työttömän hakemaan?
 
Melkoisesta armeijasta sinäkin puhut kun ei se yli 50v oli se suurin ongelma vaan enemmänkin nämä 18-35v jotka eivät viitsi halua tehdä mitään tai sitten homma ei ole sitä mitä haluaa.

Tuohan on oikeasti kyllä ihan vitunmoinen ongelma. Yli 50v ei oteta töihin ja johonkin ei sitä "ihanne 20v jätkää saada", kun niitä ei kiinnosta. 50v ihmisellä olisi työuraa jäljellä miltei kaksi vuosikymmentä, voi olla todellisuuskin lähitulevaisuudessa, mutta heitä ei vain työmarkkinoilta poimita. Niitä 50v on vieläpä kohtuu paljon.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Aktiivimalli on vahvasti TE-toimistovetoinen. Kuinka TE-toimistot pääsevät kärryille näistä hiljaisista paikoista? Kuinka näihin osaa ohjata työttömän hakemaan?
Eivät saa niitä mitenkään tiedoksi. Eikä näihin saa ohjattua kuin joku tuttu. Tuon lisäksi tiedän vielä pienyrittäjiä joilla olisi työntekijä-tarve, mutta eivät uskalla ottaa riskiä, vaan mieluummin himmaavat yrityksen vauhtia. Sitten on niitä pienyrityksiä joihin uskalletaan ottaa vain kavereita tai sukulaisia töihin. Mutta en itse ainakaan syyllistäisi pienyrittäjää, jos velkaa on asunnossa, autossa ja firmassa, niin en itsekkään uskaltaisi palkata TE-toimiston kautta ketään, tämä ei ole siis epäluottamuslause TE-keskukselle vaan enemmänkin riskienhallintaa. Lisäksi se seikka että "valmiita" työntekijöitä harvemmin TE-toimiston kautta tulee ja varsinkin pienyrittäjillä harvemmin on taloudellisesti järkevää noita ryhtyä kouluttamaan. Sitoo resursseja paljon ja saattaa olla työntekijä vaihtaa sitten "valmiina" pois. Ei sillä että syyllistäisin työntekijää tässä, mutta tiedän että tuokin on iso työllistämistä rajoittava tekijä. Tietysti myös verokiila on aikamoinen.

Mutta pointti oli siis se että työpaikkoja on enemmän kuin julkisuudessa (tässä tapauksessa MOL:n sivuilla) on.

edit. Lisäksi TE-keskuksen kautta tulee jonkun verran niitä hakemuksia että "asun metsässä ja tulen aina töihin myöhässä, lähden myös aikaisin töistä usein ja olen todella usein kipeänä". Sekä osa tekijöistä on kuulemma aivan surkeita, eivät edes minimipalkan arvoisia ja näitä löytyy kaikista ikäluokista. Eli mieluummin luotetaan tuttavan sanaan, kuin TE-keskukseen. Ymmärrät varmaan syyt tähän?
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuohan on oikeasti kyllä ihan vitunmoinen ongelma. Yli 50v ei oteta töihin ja johonkin ei sitä "ihanne 20v jätkää saada", kun niitä ei kiinnosta. 50v ihmisellä olisi työuraa jäljellä miltei kaksi vuosikymmentä, voi olla todellisuuskin lähitulevaisuudessa, mutta heitä ei vain työmarkkinoilta poimita. Niitä 50v on vieläpä kohtuu paljon.

Niinpä. Rakenteissa on paljon ongelmia, jotka eivät poistu 4,65% työttömyyskorvauksesta leikkaamalla.
"Me olemme rakentaneet työkyvyttömyyseläkejärjestelmän, joka kannustaa jättämään yli 50-vuotiaat työnhakijat palkkaamatta ja irtisanomaan yli 50-vuotiaat työntekijät aina kun se on mahdollista."
Ikäsyrjintä kannattaa | Jyrki Kasvi
 
Sama pätee muuten nuoriin naisiin. Toki ison osan palkasta saa "hyvitettyä", mutta sijainen ja sen koulutus yms. Helpompaa on vain palkata samanikäinen mies. Puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta, ilman mitään väitettyä sukupuolten eroista yms.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Mutta en itse ainakaan syyllistäisi pienyrittäjää, jos velkaa on asunnossa, autossa ja firmassa, niin en itsekkään uskaltaisi palkata TE-toimiston kautta ketään, tämä ei ole siis epäluottamuslause TE-keskukselle vaan enemmänkin riskienhallintaa.

edit. Lisäksi TE-keskuksen kautta tulee jonkun verran niitä hakemuksia että "asun metsässä ja tulen aina töihin myöhässä, lähden myös aikaisin töistä usein ja olen todella usein kipeänä". Sekä osa tekijöistä on kuulemma aivan surkeita, eivät edes minimipalkan arvoisia ja näitä löytyy kaikista ikäluokista. Eli mieluummin luotetaan tuttavan sanaan, kuin TE-keskukseen.
Nyt en ihan täysin ymmärrä tätä logiikkaa. Kai ne TE-keskuksen työttömätkin pitää haastatella ja muutenkin ihan normaaliin tapaan "tsekata" ennen värväämistä, ihan niin kuin kaikki muutkin? Mitä en nyt tajua?

Vastaavat hakemusongelmat tulevat mahdollisen "aktiivimallin" jatko-osan myötä lisääntymään eksponentiaalisesti tai ainakin ns. ihan vitusti. Mutta ei se mitään, kunhan hallitus saa hilattua rosentit kohdilleen karenssien avulla ja pääsee pätemään.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt en ihan täysin ymmärrä tätä logiikkaa. Kai ne TE-keskuksen työttömätkin pitää haastatella ja muutenkin ihan normaaliin tapaan "tsekata" ennen värväämistä, ihan niin kuin kaikki muutkin? Mitä en nyt tajua?
Rekryprosessin kustannukset on avainsana. Ihan hakemusten lukemisesta lähtien. Ja oikeasti se että joku tuntee jo kaverin ja uskaltaa suositella häntä, antaa aika ison luottamuksen työnantajallekkin.

Ja tuohon aktiivimalliin, luultavasti isompi osa työpaikoista tulee katoamaan julkisesta hausta tai sitten hakemusten määrä ei lisäänny. Tosin veikkaisin myös että hakemusten määrä tulee lisääntymään.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Olen minäkin lähtenyt monesta paikkaa, kun työ ei ole vastannut saatuakorvausta. En minä kuitenkaan kortistoon ole jäänyt, vaan vaihtanut toiseen työhön.

Edelleenkin. Mollissa 22 000 työpaikkaa ja työttömiä työnhakijoita on 327 000. Tässä 22 000 työpaikassa on osa puhdasta sontaa. Samaten tuossa 327 000 on elämäntapatyöttömiä, joita ei aktiivimallikaan saa töihin. Voi olla, ettei tuo muutaman kympin kuukausittainen menetyskään kiinnosta.
No tässä tapauksessa kaverit ovat palanneet takaisin kortistoon.
Korvauksesta en usko homman olleen kiinni kun vakkareista on viimeisen viiden vuoden aikana lähtenyt kokonaista kaksi.

Ilmaisin itseäni ehkä hieman väärin. Itse työskentelen n. 20-60 vuotiaiden työttömien kanssa ja työmoraalissa en näe kyllä sinällään mitään eroja, mutta ongelmat ovat iästä huolimatta hyvin samankaltaisia. Harmillista jos asiat ovat menneet sinun tapauksessa noin, omista asiakkaistani olisi varmasti löytynyt innokkaita tekijöitä kuvailemiisi hommiin. Toki itse yritän ajaa ihmisiä kohti omia kiinnostuksen kohteitaan, joka usein vaatii töiden sijasta opiskelua.
Ongelmia on varmasti ja suurimpana lienee nuo terveys ongelmat ja koulutuksen puute?
Mutta se onkin kokonaan toinen juttu onko sellaisen ihmisen jolla terveysreistaa paikka työttömänä vai eläkkeellä?

Tästä olen aika samoilla linjoilla. Rahastusta yksinkertaisilla asioilla, jotka joka tapauksessa pitää työpaikkakohtaisesti aina selvittää. Sitten tämmöisten puuttuminen voi estää jonkun työllistymisen.
Niin ei noilla yleisillä korteilla oikeasti tee oikein mitään kun työnantajan pitää jo vakuutusten takia antaa itse se lupa tehdä jotain.
Kortit on hyödyllisiä silloin kun puhutaan esim. sähkäreistä joilla on luvat tehdä tietyt hommat mutta jo ihan työturvallisuuskortti on suurelta osin pelkkää rahastusta.

Tuohan on oikeasti kyllä ihan vitunmoinen ongelma. Yli 50v ei oteta töihin ja johonkin ei sitä "ihanne 20v jätkää saada", kun niitä ei kiinnosta. 50v ihmisellä olisi työuraa jäljellä miltei kaksi vuosikymmentä, voi olla todellisuuskin lähitulevaisuudessa, mutta heitä ei vain työmarkkinoilta poimita. Niitä 50v on vieläpä kohtuu paljon.
On mutta tulevaisuuden kannalta tämä 20-40v porukka on suurempi ongelma heistä osa ei ole ikinä tehnyt töitä eikä ole koulutusta yms.
Osalla vielä siihen päälle kaiken näköistä muuta niin tulevaisuus tulee omaan ruusuinen ja se ei korjaannu sillä, että raha maksetaan kotiin.
Näiden osalta on pakko myös vaatia jotain aktiiviisuutta kun monesta ei siihen itse ole.

Yli 50v kohdalla pitäisi putsata tilastot niistä, jotka pystyvät oikeasti työntekooon ja ne joilla on terveydellisiä ongelmia niin eläkkeelle.
Ei se kortistossa roikuttaminen tilannetta paranna.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ongelmia on varmasti ja suurimpana lienee nuo terveys ongelmat ja koulutuksen puute?
Mutta se onkin kokonaan toinen juttu onko sellaisen ihmisen jolla terveysreistaa paikka työttömänä vai eläkkeellä?

Mun kokemuksen mukaan näin. Ja sitten pienemmässä määrin päihteet tai päihteiden liikakäytön ja esim. masennuksen yhdistelmä. Näissä tapauksissa ihmisen paikka ei tavallaan ole työttömänä, koska he eivät kuitenkaan ole työkykyisiä ilman kuntoutusta tai hoitoa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Olikohan tämä, entisen Vasemmistoliiton puoluesihteerin ja myös pari vuotta SAK:n ekonomistina toimineen, nykyisin STTK:n pääekonomisti Ralf Sundin näkemys täällä jo linkattu tai kerrottu? No ei se mitään, vedetään vaikka kertauksen vuoksi:
Ay-ekonomisti tunnustaa ehdottaneensa aktiivimallia: ”Pienetkin marjat on nyt poimittava – tilanne niin vakava” | Uusi Suomi

Mielestäni tämä lakko on ylimitoitettu reaktio, tarkoituksena vain demarien eli Antti Rinteen ja SAKn Jarkko Elorannan pyrkimys päästä framille, kilven kiillotusyritys, tarve esiintyä varteenotettavina vaikuttajina, ratsastaa tyhmien joukkojen edessä, patsastella.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
No tässä tapauksessa kaverit ovat palanneet takaisin kortistoon.
Korvauksesta en usko homman olleen kiinni kun vakkareista on viimeisen viiden vuoden aikana lähtenyt kokonaista kaksi.

Ei se korvaus voi kovin hyväkään olla, jos mielummin ottaa kolmen kuukauden karenssin ja jää peruspäivärahalle. Ansiosidonnaista tuskin on kertynyt, kun ei se työnteko maita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös