Täh? Onko muka noin? Eikö yritykset synnykään salaisissa yrityspuistoissa, kun ihmiset eivät ole näkemässä?
Jeebuskin sanoi, notta kolomantena päivänä Jumala perusti yrityksen, ja neljäntenä Aadamin ja Eedamin sen oikkuja palavelemaan. Yrittäjä on analogian kärmes, jolla on omppu.
Leikki sikseen; kukaan ei tietenkään ole noin lapsellisia väittänytkään. Mutta ihminen ja työntekijä eivät kuitenkaan ole synonyymejä. Yrittäjä ja asiakaskin on usein ihminen.
Eivät ole synonyymejä, mutta osin ei siksikään, että kaikille kun ei vaan ole sitä työtä. Ei edes vaikka haluaisivat. Ja sittenkin heistäkin on pidettävä huoli. Yhteisövero(kin) eittämättä on sellainen, jota ei yritykset maksaisi jos ei pakko olisi, ja sekin siis on osa juurikin tarkoittamaani sääntelyä, jota globaalisti pitäisi olla vieläkin nyt nähtyä enemmän. Se taas miten sitä toteutetaan, onkin kokonaan toinen tarina se. Ensisijaisesti tietenkin kohdistuen sellaisiin asioihin, jotka ovat elämän perustavanlaatuisia fasiliteetteja. Suomessa sellaisia ainakin on asuminen, sähkö, ruoka sekä vaatetus, jotka tapahtuvat muutoin kuin lahjoituksilla, hyväntekeväisyyden varassa tai kirpputoreilla.
En tiedä, missä minä olinkaan taas oikeassa, sillä en ole edes etäisesti ehdottanut mitään noin pahasti todellisuudesta erkaantunutta. (Pääsääntöisesti) yrityksiä ei perusteta tuon takia eikä niiden toimintaa ohjaa esittämäsi motiivit.
Enpä ole oikeastaan havainnut, etteikö juurikin niiden pääosin synkkyydestään naukuvien yritysten pääasiallinen tarkoitus oli keskittynyt hyvinkin pitkälle mainittuihin motiiveihin, mutta tein tosiaankijn itsekin sen virheen, että sotkin yrittäjän ja yrityksen terminologisesti keskenään, ja ne tosiaankin ovat aivan eri asioita. Mutta täälläkin on hyvin selväksi tuotu noiden yritysten ainoa merkittävä motiivi.
Mutta minäkään en enää tiedä, enkä jaksa tarkastaa missä olit oikeassa, ja missä sitten olitkin, niin sekin varmaankin riippuu ihan siitä, kuka, ken ja mikä sitä katselee siitä omasta pikku maailmastaan käsin. Eli ei liene tässäkään absoluuttista totuutta. Mulle se kuitenkin on se, että hyvn yhteiskunnan rakenne tarjoaa resurssit yrityksillekin toimia pohjalta, jossa moni fasililiteetti tukee yrityksen menestymismahdollisuuksia, ja loppu sitten on kiinni ihan siitä johodsta ja omistuksesta. JOs mieleikuvitus ei riitä kuin ulos potkimiseen, niin sitten mennään sillä. Mun arvoissa vaan pidetään kaikista huolta, ja varsinkin kun sitten hädän hetkellä odotetaan sitä itsellekin, esim juurikin niille yrityksille.
Edelleenkään ei ihmisten toimeliaiuus suuhen lopu, jos vaikka jokainen yritys maailmasta yhtäkkiä olisi kadonnut. Silloin toki entistäkin enemmän kyse olisi yritteliäisyydestä, joka luonnollisesti painottuisi siihen omaan osaamiseen sekä tietenkin sen pakollisen oppimiseen. Siinähän tilanteessa tietenkin voisi resurssitkin olla laajemmin käytettävissä, mutta niin historialliseen tilaan tuskin olisi suotavaa kuitenkaan palata.
Mitäs jos ajattelisikin niin, että tässä ei ole vastakkaisia puolia?
Yrittäminen on vähän kuin tilanne lentokoneessa, jossa happinaamari pitää ensin laittaa omalle naamalleen, että kykenee pelastamaan muita. Jos yritys lakkaa olemasta, sen työpaikat lakkaavat olemasta.
Mutta kun tässä on vastakkiset puolet, joten en kykene moiseen ajatteluun, sillä tilanteeseen suhteutettuna vaatii jo niin kovaa mielikuvitusta ettei onnistu. Myöskin niiden pelkkien yrittäjien kohdalla on se ongelmallisuus, että niidenkin toimeentuloon vaikuttaa ikävän ratkaisevalla tavalla ajoittain turhaan merkittävän aseman yhteiskunnissa saaneet yritykset, joka lisää haastetta toimiin hyvinkin merkittävästi, ja siinä touhussa on oikeastikin riski, sillä kukaan ei auta jos se kusee, ja se on taas isomman oikeudella hyvunkin helppoa saada kusemaan, sillä tarkoituksellisella halpamyynnillä voidaan tappaa sellainen, jolla ei ole mahdollisuutta epäterveeseen kilpailuun. Ja tätähän ihan kiistatta tapahtuu edelleenkin. Kun siis on rahaa takana, niin voi hyvinkin epäterveesti ja kilpailua vääristäen sen myös tappaa, ja eipä tuohon juurikaan puututa.
"Kakista" Pun intended?
Yrittäjyys ei todellakaan ole ideologia, jolla jaetaan hyöty ihmisten kesken. Netistä pari lainausta:
- Yrittäjyys on tapa tehdä työtä, työllistää itsensä ja ehkä myös muita. Yrittäminen on oman osaamisen hyödyntämistä ja uskomista omaan liikeideaan. Parhaimmillaan yrittäjyys on inspiroivaa arkea, jossa päätät itse työtapasi ja työaikasi. Yrittäjyyteen kuuluu vastuuta ja yritystoiminnassa on aina omat riskinsä.
Pitää paikkansa, ja hyvin pitkälle näin sen pitääkin olla. Mutta tämäkään ei estä kehittämästä sitä niin, että työntekijöidenkin tullessa riskiä hajautetaan, sillä se lisäarvo sekä myynti syntyy juurikin työllistämisen kautta. Suuressa osassa ei kuitenkaan kyse ole innovaatioistam vaan siitää, että ei edes saa työtä, jos ei ole työntekijöitä. Ei niitä siis ole pakko työllistää omaa etua kasvattaakseen, vaan myös riksiä jakamalla ja tuottaen hyvää koko työllistyvälle osalle. Esim raksoillahan on ollut hyvinkin työnantajalla toimivalla henkilöllä/omistajilla myydä urakoita, joissa aina itselle jää se x-osa, jolla on kivaa. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, kuinka omistajaa sitten alkaa harmittamaan se, että tekijä onnistuukin urakassa hyvin, ja omistajan harmiksi ihan liikaa tienestejä, joten seuraava urakka lasketaan työntekijälle pienemmäksi, jotta itselle jää vielä vähän enemmän.
- Yritystoiminta on jatkuvaa voitonhankkimistarkoituksessa tapahtuvaa tavaroiden tai palveluiden tuottamista ja myymistä asiakkaille. Yritystoiminnan harjoittajaa kutsutaan yrittäjäksi, joka sijoittaa yritykseensä liikeidean, työpanoksensa ja pääomaa ja odottaa ansaitsevansa toiminnallaan voittoa.
Mitä muista huolta pitämiseen tulee, niin oletko koskaan kuullut yhteisöverosta?
Tähän jo aiemmin totesinkin, että sitä ei kukaan maksaisi, jos ei olisi pakko, kuten vinkumisesta päätellen ei muitakaan veroja. Toki onneksi ihan työntekijöissä (keski- ja hyvätuloisissa) on ihmisiä, joiden mielestä voisivat hyvinkin maksaa enemmän veroja, jos sillä helpotettaisiin kaikkien mukana pysymistä. Hallituksen ja monen yrityksen omistuksen mielestä sellainen ei ole sopivaa ajattelua.
Yrittäjä perustaa firman, joka työllistää n. 10 ihmistä. Yrittäjä raataa alkuun useita vuosia ympäripyöreitä päiviä maksamatta itselleen palkkaa saadakseen hoidettua firman kulut, velat ja ihmisten palkat. Kun vihdoinkin yritys alkaa tuottaa voittoa, mikä olisi sinun mielestäsi oikeudenmukaisen kohtuullinen tuoton ja päätösvallan jako tämän itsekkään yrittäjän ja työntekijäin välillä?
Ehkä näinkin, mutta todennäköisesti nyt kuitenkin hyvinkin paljon romantisoitua, jos et nyt suoraan yritän astua sinne huipulle. Kyllähän hyvinkin usein sitä kuitenkin rakennetaan portaittain, eikä ostamalla heti miljoonan edestä roinaa. Toki riippuu ihan siitä, mikä se ala lienee.
Epäilysi ei ole täysin aiheeton. Tuosta erinomaisen kärjistävän hypoteettisesta ja uhriutuvasta tajunnanvirrastasi saa kuvan, että haluat Suomen olevan holhousyhteiskunta, jonka täytyy pitää pientä ihmistä kädestä kiinni koko tämän elinkaaren ajan.
Markkinat vaativat valitettavasti sääntelyä, ja voimakasta valtiota joka uskaltaa verottaa. Ja tämä siitäkin huolimatta, että se pääosiltaan on vapaata. Esim edelleenkiin niitä yritysostoja pitäisi rajoittaa enemmänkin, sillä tappavat kilpailua, ja ovat osa jo aiemmin mainitsemaani touhua, jossa esim sillä alihinnoittelulla tapaetaan kilpailija pois. Tehdään siis tietoista tappiota, että saa jatkaa ylihinnoittelun tiellä.
Nuo mainitsemasi asiat eivät todellakaan ole työntekijän riskejä hänet työllistävän yrityksen suhteen, vaan ihan normaalia aikuisen ihmisen vastuunkantoa itsetekemistään valinnoista.
Kylä ne ovat ihan niitä riskejä, jos elämä on rakennettu ensin muualle, ja sitten vaikkapa se yritys keksii, että siellähän se joku 6-vuotias painaa eurolla päivä jossakin aasian hikipajassa, niin pistetäänkin täällä pulju nurin ja paikkakunta pakettiin. Sitten pakotetaan henkilö joka neljän tunnin työmatkoilla (joista ei makseta) kulkemaan hommiin, tai tippuvalla palkalla makselemaan entistä isompia elinkustannuksia, ja kaikki siksi, että on annettu se panos työnantajalle, ja odotettu tämän hoitavan oman osuutensa. Riski on siis riski vaikka sen voissa paistaisi.
Työllistyminen ja näytön paikat eivät ole mikään automaatio tai yritysten velvollisuus tarjota jokaiselle, joka on alan koulutuksen saanut.
No eipä sitten myöskään voida vaatia kaikkia työllistymään, kun ei ole niitä paikkoja johon työllistyä. Silloin siis pitää sillä verotuksella pitää ihmiset hengissä.
Mitä tarkoitat työntekijän kunnioituksella? Samanlaista kunnioitusta, jota sinä osoitat yrittäjiä kohtaanko?
Olen itsekin periaatteessa yrittäjä, joten pahoitteluni, että ajattelen valtavirtaa vastaan tässä asiassa.
Termillä "ihmisiä varten" maalaat edelleen liian leveällä pensselillä. Keitä ne ihmiset ova
Katso ikkunasta, että millaista porukkaa ja eliötä siellä vaeltaa, ja yritä niistä tulkita sitten, että mitä eläinkunnan osaa edustavat. Oletan että törmäät myös ihmisiin. Sellaisiinkin saatanallisiin luusereihin ja duunareihin, jotka täällä olevien vankkojen huhujen pohjalta heiluvat pääosin humalassa, missä sitten näkyvätkin. Voit myös heitlä kysyä, jos ei muuten varmuudella sellaiseksi tunnista.
En tiedä, miksi se on vaikeaa ymmärtää, että yrityksen (ainakin vielä, kohta ehkä tekoäly) perustaa ihminen/ihmiset, ja sen tuotonkin sille yritykselle taitaa pääosin tuoda ne ihmiset. Siihen yritykseen voi sijoittaa muuta vaikka miten, mutta sittenkin sen pitää tuottaa. Siksi olenkin sanonut, että kummastelen suuresti, että miksi yritykset niin kovin halusivat irti tuotantolisistä aikanaan. Yksi syy kuitenkin lienee se, että silloin ei voida niin selkeästi harrastaa sitä "hajoita ja hallitse" työvoimapolitiikkaa, joka siis enää perustu todelliseen tuottoon, vaan sopivaan naamaan, osin edelleen näemmä sukupuoleen (mikä se sitten nykyään onkin) kuin vaikkapa siihen millainen "kielitieteilijä" sattuu olemaan.