Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 327
  • 15 665

Rick Rother

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kärpät
Edelleen te-keskuksen säännöistä poiminta:
Työn arvioidun keston tulee olla vähintään kaksi viikkoa ja työn tulee olla sellaista, johon voi perustellusti olettaa voivansa työllistyä.

Esiinnyt tässä ketjussa suoraselkäisenä porvarina ja moitit huono-osaisten ihmisten etuja puolustavia ihmisiä. Havaitsen tässä vahvaa ristiriitaa. Mikset mene pätkätöihin ennen helmikuuta? Sen sijaan aiot nostaa korvauksia huumorihakemuksien avulla. Ei kovin vakuuttavaa oikeistolaisuutta.
En esiinny. Kirjoitan niitä ajatuksia, mitä minulla kustakin asiasta on. Olivat ne oikeistolaisia, porvarillisia, vasemmistolaisia tai proletaarisia. En tietääkseni ole moittinut huono-osaisten ihmisten etuja puolustavia ihmisiä täällä, koska en tee sitä muuallakaan. Ammattiyhdistysliikettä olen sen sijaan kyllä moittinut. Olen myös tunnustanut sen kiistattomat ansiot.

En ole myöskään tainnut esittää kritiikkiä työttömyyskorvauksia kohtaan. Järjestelmässä on kehitettävää, mutta se kehityskohta ei ole se, että ihmisille maksetaan. Itse asiassa, jos luit lainaamasi viestin, sivusin aihetta.

En koe ristiriitaa nostaessani etuutta, josta olen maksanut, joka kuukausipalkan yhteydessä työurani ajan. Järjestelmän tarkoitus on kai taata ihmiselle joku tulo, kunnes hän työllistyy. Sen tarkoitus on käsittääkseni olla myös väliaikainen. Tapauksessani se kiistattomasti sitä myös on. En tiedä, minkä paksuisen lompakon minulle kuvittelet, mutta sopeutettunakin ihmisellä on juoksevat kulut ja niihin tarvitsee rahaa. Onko siinä joku ongelma yhteiskunnan tai työttömyyskorvausjärjestelmän kannalta että olen aloittanut aktiivisuuteni ennen lomautuksen alkua ja on vielä sattunut käymään niin hyvin, että onnistuin saamaan sellaisen työpaikan, että taikuri yllätti itsensäkin.

Jos tämä systeemi on sinulle muutenkin tuttu kuin nettisivuilta poimittujen lainausten osalta, tiedät varmasti, että siinä hakemuksen yhteydessä systeemi kertoo te -keskuksen ottavan hakijaan yhteyttä. Sieltä soitti mukava täti tänään. Tiedätkö mitä? Ne tietää siellä te -keskuksessa, että aloitan työt noin kuukauden päästä. Eivät näe ongelmaa. Päinvastoin. Olivat oikein tyytyväisiä. Täti oli samaa mieltä, että siinä kohtaa hakemusta oleva alasvetovalikko on hassu.

Edelleen lainaamassasi viestissä totesin, että en tehnyt huumorihakemusta. Yksi rasti saattoi lipsahtaa johonkin tasoa kunnanjohtaja. Mielessä kyllä kävi laittaa satiirina jotain hassua, koska suurin osa alasvetovalikon tehtävistä oli jotain sellaista, mihin pätevyysvaatimukseni ei riitä. En tiedä arpooko se siihen jotain nykyisen ammatin perusteella.

Lopulta siis näyttää, että joku muu moittii kuin minä.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Haluaako joku nyt oikeasti työmarkkinoita, jossa työntekijän voi potkia heti ulos vaikka ilman sen kummempaa syytä, jos vaikka "parempi" olisi tulossa? Näillä työntekijöillä on kuitenkin usein perhe elätettävänä ja velat niskassa. Yrittäjän kannattaa muistaa, että jonkun niitä hänen tavaroita tai palveluitaan pitää pystyä/uskaltaa hankkimaankin. Voi se kulutusinto vähän tippua keskimäärin, jos koko ajan pitää olla massiivinen puskuri varalla.

Ei työntekijän äkkilähtö ole ikinä yritykselle lähimainkaan niin vakava isku kuin mitä äkkiloparit työntekijälle. Ei näiden pidä olla yhtä helppo toteuttaa.
 
Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ei todellakaan halua ja tässä systeemissä joutuisivat lähtemään järjestäen yli 50-vuotiaat, joiden palkka on kohonnut vuosien varrella korkeaksi. Sieltä vaan toisesta päästä junnu sisään puolella palkalla samaan hommaan.

Ilmeisesti joulun jälkeen metalliliitto ja kumppanit tulevat esittelemään tämän tammikuun ”yleislakon” raamit. Mielenkiinnolla odotetaan kuinka kauan leikki jatkuu, jos hallitus ei vastaa mitään vaatimuksiin.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Ehkä itselläni puuttuu nykyhetken kuva työnhakumarkinoista, mutta itselläni ei ole ikinä ollut mahdollisuutta valita kahden työpaikan väliltä. Eli riski jos uusi duunipaikka ei jostain syystä toimisi, kortisto kutsuisi. Ja tästä syystä kynnys vaihtaa duunia on korkea.

Eihän mikään estä etsimästä uutta työpaikkaa töissä ollessa jos olosuhteet tai henkilökemiat ei nykyisessä toimi. Ei siinä tarvitse mennä kortistoon taivastelemaan mitä nyt tekisi. Eikä myöskään kovin järkevää kärvistellä vuosikausia työpaikassa jossa työskentelyä ei koe mielekkääksi.

Siitä sitten vaan määräaikainen työsopimus kourassa pankkiin neuvottelemaan lainaa esim. 30 000 euron vuosiansioilla. En tiedä koetko tuossa oman työsuhdeturvasi kuinka hyväksi, kun sinun sopimuksesi päättyessä yritys voi palkata paikallesi jonkun, joka tekee työt halvemmalla. Työnantajien etu tämä tietysti olisi. Tokihan nykyisinkin on käytössä koeaika (jota halutaan pidentää vuoden mittaiseksi) ja määräaikainen työsopimuskin on mahdollista tehdä. Eikä kiirettä vakinaistamiselle ole, kun aina voi vedota väliaikaiseen työn tarpeeseen tai töiden vähyyteen. Määräaikaisuuksia on myös helppo ketjuttaa, lopettaa edellisen määräaikaisuuden loppuun ja jatkaa uudella määräaikaisella sopimuksella uudestaan. Tähänkin monet työntekijät suostuvat, varsinkin paikoissa, joissa töiden suhteen ei ole valinnanvaraa. Jos ei puolen vuoden koeajan tai vaikkapa vuoden määräaikaisuuden perusteella osaa tehdä rekrytointipäätöstä, niin ei kannata välttämättä rekrytä ketään.

Mainitse nyt edes joku esimerkki, että jollain duunarialalla olisi ollut tilanne, että työnantajalle on ollut tarjolla firman tulosta parantava yksilö, mutta häntä ei voinut palkata, koska nykyisiä tasaisesti tulosta tekeviä ei saada ulos?

Upea vertaus! Miten tällä logiikalla on sitten mahdollista, että 7 miljoonan Nylander tuo pöytään enemmän, kuin 11 miljoonan Tavares?

Määräaikaisuudet ja niiden ketjuttaminen ovat yksi suurimmista ongelmista työntekijöiden kannalta. Mitä ay-liikkeet tekevät tämän epäkohdan korjaamiseksi? Ei yhtään mitään. Määräaikaisten ja osa-aikaisten epäkohtien korjaaminen ei kiinnosta liittoja millään lailla.
 
Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
En tiedä millä aloilla ihmiset täällä ovat, jotka noita ehtoja haluavat heikentää ja sallia kaikki mielivaltaisuudet.

Oma bisnes kyllä kärsisi kovasti jos alkaisi suin päin ihmisiä potkimaan pihalle ja tekemään kaiken maailman koukeroita sopimuksiin.

Ei olisi käytännössä mahdollista, vaikka laki sen sallisikin, mikäli ne osaajat haluaa pitää töissä.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps

Kyllä Suomessa on asiat hyvin, eikä liittoja tarvita. Eiku..

Täälläkin niin monet manaa ammattiliittoja alimpaan helvettiin, mutta eikö tämäkin uutinen kerro että tarvetta on?
Ja nämä uutiset lisääntyy jahka hallituksen työelämä heikennykset astuvat voimaan.

En vaan ymmärrä että mitä huonoa siinä on, että joku instanssi puolustaa työntekijöiden etua?

Välillä tuntuu että on isokin synti, jos täällä uskaltaa tämän suuntaisen viestin julkaista
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän mikään estä etsimästä uutta työpaikkaa töissä ollessa jos olosuhteet tai henkilökemiat ei nykyisessä toimi. Ei siinä tarvitse mennä kortistoon taivastelemaan mitä nyt tekisi. Eikä myöskään kovin järkevää kärvistellä vuosikausia työpaikassa jossa työskentelyä ei koe mielekkääksi.

Keskustelussa spekuloitiin tilanteella, jossa työntekijä vaihtaa toiseen työpaikkaan, uudessa paikassa ei hommat natsaa, ja kenkää tulee nopeasti uudesta työpaikasta. Luulen että silloin kortisto kutsuu. Ja tämä on se riski työntekijän näkökulmasta.
 
Pystökaffee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Kyllä Suomessa on asiat hyvin, eikä liittoja tarvita. Eiku..

Täälläkin niin monet manaa ammattiliittoja alimpaan helvettiin, mutta eikö tämäkin uutinen kerro että tarvetta on?
Ja nämä uutiset lisääntyy jahka hallituksen työelämä heikennykset astuvat voimaan.

En vaan ymmärrä että mitä huonoa siinä on, että joku instanssi puolustaa työntekijöiden etua?

Välillä tuntuu että on isokin synti, jos täällä uskaltaa tämän suuntaisen viestin julkaista
Voitko auttaa minua ymmärtämään mikä tässä nyt on oikeastaan se ongelma? Luin linkkaamasi uutisen ja sain käsityksen että yritys hakee työntekijöitä jotka voivat tehdä noin täyttä (hieman vajaata) viikkotuntimäärää. Mikä mahtaa nykyisten työntekijöiden sovittu tuntimäärä olla? Mikäli se on 0- tai haitarilla 15-37.5h (tai mitä vaan muuta) niin eikö ööh...
En nyt ihan oikeasti käsitä miksi työnantaja ei voisi toivoa että sama porukka hoitaisi suurimman osan työtunneista?
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
En vaan ymmärrä että mitä huonoa siinä on, että joku instanssi puolustaa työntekijöiden etua?

Välillä tuntuu että on isokin synti, jos täällä uskaltaa tämän suuntaisen viestin julkaista

Työntekijöiden oikeuksia puolustavia ammattiliittoja tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa, sen kiistämisessä tässä vastareaktiossa ei ole kyse.

Valitettavasti viime vuosina liitot ovat enenevissä määrin keskittyneet oman ja edustamansa puolueen poliittisen vallan ja aseman pönkittämiseen, em. etujen ajamisen sijaan. Tällaiselle toimijalle en näe paikkaa demokraattisessa yhteiskunnassa.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Voitko auttaa minua ymmärtämään mikä tässä nyt on oikeastaan se ongelma? Luin linkkaamasi uutisen ja sain käsityksen että yritys hakee työntekijöitä jotka voivat tehdä noin täyttä (hieman vajaata) viikkotuntimäärää. Mikä mahtaa nykyisten työntekijöiden sovittu tuntimäärä olla? Mikäli se on 0- tai haitarilla 15-37.5h (tai mitä vaan muuta) niin eikö ööh...
En nyt ihan oikeasti käsitä miksi työnantaja ei voisi toivoa että sama porukka hoitaisi suurimman osan työtunneista?
Se, että työnantajat voivat jatkossa entistä paremmin vaatia sitä ja tätä, kun tietävät että voivat kenkiä työntekijän helposti.

Nämäkin nuoret kuitenkin tarvivat työtä, mutta eivät voi opiskelujensa takia tehdä isompaa tuntimäärää.

Myös "kohtelun on kuvattu muuttuneen tiukemmaksi"
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Voitko auttaa minua ymmärtämään mikä tässä nyt on oikeastaan se ongelma? Luin linkkaamasi uutisen ja sain käsityksen että yritys hakee työntekijöitä jotka voivat tehdä noin täyttä (hieman vajaata) viikkotuntimäärää. Mikä mahtaa nykyisten työntekijöiden sovittu tuntimäärä olla? Mikäli se on 0- tai haitarilla 15-37.5h (tai mitä vaan muuta) niin eikö ööh...
En nyt ihan oikeasti käsitä miksi työnantaja ei voisi toivoa että sama porukka hoitaisi suurimman osan työtunneista?
No tuo 90 tuntia kolmessa viikossahan tekee 30 tuntia viikossa, eli 5 x 6 tuntia. Ei tuon mittaista työpäivää voi kukaan jaksaa.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Nämä oli opiskelijoita joille joustavat tunnit on ollut kelpo lisä, Helppo tehdä kun on voinut vaikuttaa koska ja miten työn hoitaa. Nyt ilmeisesti tunnit on määrätty jolloin aikataulut ei ole sopivia ja opiskelu kärsii. Ota tai jätä. 13 henkeä kun lähtee samaan aikaan niin jotain on todella pielessä, sanoo kenttäpäällikkö mitä tahansa.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No tuo 90 tuntia kolmessa viikossahan tekee 30 tuntia viikossa, eli 5 x 6 tuntia. Ei tuon mittaista työpäivää voi kukaan jaksaa.
Vaikka tämä on sarkasmia niin vastaan silti.

Tämä "jokaiselta työntekijältä vaadittaisiin kolmen viikon vuorokierron aikana 60–90 tuntia." Tämä estää hyvin tehokkaasti fyysisen tai etä läsnäolon opiskeluissa joka yleensä tapahtuu päiväsaikaan.

Paikallista sopimista TA tapaan.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Oma bisnes kyllä kärsisi kovasti jos alkaisi suin päin ihmisiä potkimaan pihalle ja tekemään kaiken maailman koukeroita sopimuksiin.

Ei olisi käytännössä mahdollista, vaikka laki sen sallisikin, mikäli ne osaajat haluaa pitää töissä.
Sitten ei varmaan kannata alkaa potkimaan niitä ihmisiä suin päin pihalle.
Täällä on duunarit ja liitonmiehet huolissaan, että kohta saa kaikki kenkää. Nyt se pelko tarttunut työnantajaankin (näin oletan kun puhut omasta bisneksestä), joka luulee että joutuu mahdollisten muutosten myötä potkimaan osaavatkin työntekijänsä pois.
Ei, et joudu.

Tai sitten ymmärsin tuon viestisi totaalisen väärin.
 
Viimeksi muokattu:

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On sitten olemassa niitä työnantajia, joissa tämä hyödyttäisi vain ja ainoastaan työnantajaa. Tunnutte koko ajan unohtavan tämän.

"Mutta eihän sinne sitten ole pakko mennä töihin!"

Noh, joillekin on, terveisiä reaalimaailmasta.
Mikäli Suomessa olisi toimivat työmarkkinat, tuo olisi ihan reaalimaailmaa, mutta ay väki ei tietenkään ole kiinnostunut.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä oli opiskelijoita joille joustavat tunnit on ollut kelpo lisä, Helppo tehdä kun on voinut vaikuttaa koska ja miten työn hoitaa. Nyt ilmeisesti tunnit on määrätty jolloin aikataulut ei ole sopivia ja opiskelu kärsii. Ota tai jätä. 13 henkeä kun lähtee samaan aikaan niin jotain on todella pielessä, sanoo kenttäpäällikkö mitä tahansa.

Tuo on yksi näkökulma ja toinen on se, että työnantaja haluaa jatkossa kohdella kaikkia työntekijöitä yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti näiden statuksesta riippumatta. Jos ja kun osa tekee lyhyttä osa-aikatyötä, niin vastaavasti osa kenties joutunee tekemään pidempää vuoroa. Työnantajalla on direktio-oikeus, jota tuossa tapauksessa käytetään. Jollei se opiskelijalle sovi, niin he voivat hakeutua muualle töihin. Vastaavasti Mäkkäristä vapautunee kokoaikaisia työpaikkoja silpputyön sijaan.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Poikkeuksetta tasapäistä palkkausta kannattavat ay-aktiivit, koska he tiedostavat itsekin olevansa poikkeuksellisen laiskoja yksilöitä, jotka kärsisivät kaikenlaisista suoritusperusteisista palkkausmalleista.
 
Huapala

Tämä pitää täysin paikkansa ainakin omalla työpaikalla, paperialan tehtaalla.

Ay-mafian äijät ovat perustelleet sitä sillä, että perseennuolemisella ne palkat nousisi jatkossa pelkästään, ei voi kun nauraa. Itse kuulunut paperiliittoon kohta 10 vuotta, mutta jos poliittiset lakot ulottuvat tänne, niin ytk kutsuu, voi olla, että ennen sitäkin tulee vaihdettua.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Poikkeuksetta tasapäistä palkkausta kannattavat ay-aktiivit, koska he tiedostavat itsekin olevansa poikkeuksellisen laiskoja yksilöitä, jotka kärsisivät kaikenlaisista suoritusperusteisista palkkausmalleista.
Ei tasapäistä vaan tasavertaista. Jokaiselle ansion ja kyvyn mukaan.

Harvemmin TA suostuu sellaisiin tulospalkkoihin mistä olisi oikeasti tekijälle jotain hyötyä.
Esim. meillä tj joskus tuli keulimaan että nyt on kova. Saatte euron tunti lisää kun teette x määrän kappaleita. Eli kolminkertaistetaan tuotanto 8€ päivä. Ja ei, sitä vauhtia ei pysty ylläpitämään montaa vuoroa putkeen, riippuu kymmenistä asioista.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Nämä oli opiskelijoita joille joustavat tunnit on ollut kelpo lisä, Helppo tehdä kun on voinut vaikuttaa koska ja miten työn hoitaa. Nyt ilmeisesti tunnit on määrätty jolloin aikataulut ei ole sopivia ja opiskelu kärsii. Ota tai jätä. 13 henkeä kun lähtee samaan aikaan niin jotain on todella pielessä, sanoo kenttäpäällikkö mitä tahansa.

Olen siinä käsityksessä, että MacDonaldsin - niin kuin minkään muunkaan toimivan yrityksen - ydinliiketoiminta ei ole osa-aikaista työtä tekevien mukavan lisätienaamisen takaaminen sopeuttamalla oma toimintansa heidän päivärytmeihinsä sopivaksi.
 
sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen siinä käsityksessä, että MacDonaldsin - niin kuin minkään muunkaan toimivan yrityksen - ydinliiketoiminta ei ole osa-aikaista työtä tekevien mukavan lisätienaamisen takaaminen sopeuttamalla oma toimintansa heidän päivärytmeihinsä sopivaksi.
Ei varmaan olekaan. Tähän asti on paikallinen sopiminen toiminut ja jokainen halukas on saanut haluamansa tunnit. Enää se ei käy vaan nyt on määrätty tunnit. Lopputulos on että 13 osa-aikaista lähtee menee.
 
lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Olen siinä käsityksessä, että MacDonaldsin - niin kuin minkään muunkaan toimivan yrityksen - ydinliiketoiminta ei ole osa-aikaista työtä tekevien mukavan lisätienaamisen takaaminen sopeuttamalla oma toimintansa heidän päivärytmeihinsä sopivaksi.
Ei olekaan, mutta käytännössä voi kuitenkin olla niin, että saatavilla olevan työvoiman toiveitakin joutuu kuuntelemaan, jos haluaa saada työntekijöitä tai heidät pysymään palveluksessa. Ymmärtääkseni ravintola-alalla on ollut etenkin koronan jälkeen huutava pula työntekijöistä.

Toki jos kliseisesti oven takana on odottamassa jono uusia tekijöitä, niin sitten ei varmaan ole niin väliä. Toisaalta rekrytoiminen ja uusien työntekijöiden perehdyttäminen on aina oma vaivansa ja lisäkustannus ennen kuin työntekijä alkaa tehdä yritykselle rahaa sekä kattamaan kuluja. Ymmärtääkseni hampurilaisravintoloissa on muutenkin melko kova vaihtuvuus ja työntekijät eivät pysy kovin kauan yhden työnantajan palveluksessa.

Hampurilaisravintolan työntekijät ovat tyypillisesti nuoria opiskelijoita, joille työtä myös markkinoidaan hyvänä lisätulona alalla, jolle on matala kynnys päästä töihin. Tietääkseni työn palkka ei huimaa päätä, mutta työuran alussa olevalle opiskelijalle lisätulo ja työkokemus on varmasti arvokasta. Harvemmin noissa ravintoloissa näkee esim. 50-vuotiasta täysipäiväisesti työelämässä olevaa aikuista, joka kenties joutuu elättämään itsensä lisäksi myös perheensä.

Etenkin oikealta tuleva yhteiskunnallinen paine ja opintoihin liittyvät kiristykset pakottavat myös opiskelijat ihan oikeasti asettamaan opintojen etenemisen etusijalle täyttä työpanosta vaativan hampurilaisravintolan sijaan. Se on loppujen lopuksi ihan viisas valinta.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse kuulunut paperiliittoon kohta 10 vuotta, mutta jos poliittiset lakot ulottuvat tänne, niin ytk kutsuu, voi olla, että ennen sitäkin tulee vaihdettua.
Miksi ihmeessä et ole jo vaihtanut kassaa, jos olisi mielestäsi järkevää? Ja jos toisaalta näet, että nykyinen kassa on parempi, miksi et jäisi siihen, vaikka eroaisitkin liitosta?
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Ei varmaan olekaan. Tähän asti on paikallinen sopiminen toiminut ja jokainen halukas on saanut haluamansa tunnit. Enää se ei käy vaan nyt on määrätty tunnit. Lopputulos on että 13 osa-aikaista lähtee menee.
Niin, jos haluttu työaika ei sovi, niin silloin yleensä lähdetään menemään. Tuohan on vain hyvä molemmille osapuolille, että tarvittaessa voi lähteä menemään. Jos nuo osa-aikaiset olisivat tehneet itsestään korvaamattomia työntekijöitä, niin varmasti järjestettäisiin niin, että voisivat jatkaa, mutta mikä velvollisuus työnantajalla on järjestää asiat sellaisen korvattavissa olevan työntekijän etujen mukaisesti?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös