Mainos

Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 515 294
  • 15 665

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Jatkoa edelliseen... ei edes VM ei ole pystynyt tarkasti laskemaan mitkä ovat hallituksen toimenpiteiden vaikutukset työllisyysasteen nousuun. Arvioita on esitetty jos jonkinlaisia, mutta pitkänajan vaikutukset ovat vain mutuilua.

Asiasta toiseen. Esimerkiksi tieverkoston huono kunto aiheuttaa elinkeinoelämälle tuntuvia kustannuksia jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän, jos asian korjaamiseksi ei tehdä mitään. Väyläverkoston kunnossapito on saatava kuntoon pikaisesti jotta yhteiskunnan kannalta tärkeä väyläverkosto on jatkossakin siinä kunnossa kuin pitää olla.

Onko Suomella varaa olla huolehtimatta infrasta ja infrastruktuurista? Jos Suomeen halutaan edelleen uusia osaajia ja yrityksiä ulkomailta niin väyläverkoston on oltava kunnossa.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pöytään vaan sitten neuvottelemaan tehottomasta light versiosta. Toivottavasti pääsevät sopuun.
Kevyemmät leikkaukset olisivat varmaan riittäneet, jos ne olisi tehty ajoissa. Nyt ollaan odoteltu sitä uutta Nokiaa ja rahoitettu elintaso ottamalla vuosi vuodelta enemmän lainaa. Vaihtoehtona on tinkiä nykyisestä tai sitten jatkaa nykyistä menoa ja lainanottoa ja romahduttaa maa joidenkin vuosi(kymment)en päästä, ellei se Nokia jostain ilmesty. Itselläni ei riitä usko viimeiseen ja ensimmäisenkin onnistuminen arveluttaa, koska me ollaan säästötalkoista reippaasti myöhässä. Jatkuva lakkoilu lisää ainoastaan yhteiskunnan kustannuksia, vähentää tuloja ja kasattaa tulevia säästötarpeita, joten pelkkä säästöpolitiikan vastustaminen ilman parempaa ehdotusta kulujen karsintaan on taas omiin housuihin kusemista.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onko Suomella varaa olla huolehtimatta infrasta ja infrastruktuurista?
Olisi pitänyt huolehtia jo paljon aikaisemmin, mutta kaiken on valitettavasti annettu kasaantua vuosikymmenten saatossa ja tähän ovat syyllisiä kaikki aiemmat hallitukset. On tässä Orpon porukalla aikalailla korjailtavaa siellä sun täällä ja ei heitä voi minkäänlaisilla väriaseilla pitää syyllisinä nykytilanteeseen.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olisi pitänyt huolehtia jo paljon aikaisemmin, mutta kaiken on valitettavasti annettu kasaantua vuosikymmenten saatossa ja tähän ovat syyllisiä kaikki aiemmat hallitukset.

Tamia siteeraten veljet ovat tehneet itsestään pieniä, tai tässä tapauksessa liian suuria. Treatment, joka on fair, alkaa olla ihan out of reach.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Olisi pitänyt huolehtia jo paljon aikaisemmin, mutta kaiken on valitettavasti annettu kasaantua vuosikymmenten saatossa ja tähän ovat syyllisiä kaikki aiemmat hallitukset.
Näin on päässyt käymään. Tämä on valitettavasti totta. Mutta jos nyt ei tehdä tarvittavia toimenpiteitä niin tulevaisuudessa tilanne on todella surkea.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Näin on päässyt käymään. Tämä on valitettavasti totta. Mutta jos nyt ei tehdä tarvittavia toimenpiteitä niin tulevaisuudessa tilanne on todella surkea.
Niinpä. Tiestöhän alkaa olla monin paikoin ihan rapakunnossa ja raiteillakin tuntuu olevan monenlaista ongelmaa ihan jatkuvalla syötöllä. Jotain tarttis tehrä ja pian.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kevyemmät leikkaukset olisivat varmaan riittäneet, jos ne olisi tehty ajoissa. Nyt ollaan odoteltu sitä uutta Nokiaa ja rahoitettu elintaso ottamalla vuosi vuodelta enemmän lainaa. Vaihtoehtona on tinkiä nykyisestä tai sitten jatkaa nykyistä menoa ja lainanottoa ja romahduttaa maa joidenkin vuosi(kymment)en päästä, ellei se Nokia jostain ilmesty. Itselläni ei riitä usko viimeiseen ja ensimmäisenkin onnistuminen arveluttaa, koska me ollaan säästötalkoista reippaasti myöhässä. Jatkuva lakkoilu lisää ainoastaan yhteiskunnan kustannuksia, vähentää tuloja ja kasattaa tulevia säästötarpeita, joten pelkkä säästöpolitiikan vastustaminen ilman parempaa ehdotusta kulujen karsintaan on taas omiin housuihin kusemista.
Olisi pitänyt huolehtia jo paljon aikaisemmin, mutta kaiken on valitettavasti annettu kasaantua vuosikymmenten saatossa ja tähän ovat syyllisiä kaikki aiemmat hallitukset. On tässä Orpon porukalla aikalailla korjailtavaa siellä sun täällä ja ei heitä voi minkäänlaisilla väriaseilla pitää syyllisinä nykytilanteeseen.

Kyllä, myöhässä ollaan ja reilusti. Koko 2000-luku lamavuosien jälkeen olisi pitänyt olla ainakin säästökuurin suuntaista, joskaan ei varmasti niin jyrkkää mihin nyt on pakotettu, mutta siihen ei hallitukset ole vaan uskaltaneet lähteä. Nämä ylimitoitetut lakot nyt ovat ihan vihoviimeinen asia, jota kannattaa tehdä, ja joilla Suomi ampuu itseään jalkaan. Kohta osuu jo vähän ylemmäskin, kun ay romuttaa taloutta minkä ehtivät. Nuo hallitusohjelmassa olevat leikkaukset tuskin ovat sieltä järeimmästä päästä edes, ja muutenkin ovat vain osa kokonaisuutta. Mutta yritys kurssinkääntöön näyttäisi olevan kova, pitäisi vaan ensin päästä siihen ohjelmaan kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Niin tällä hetkellä näyttää, että ely-keskukset vaan suurentaa numeroita vaurioita tiessä lisäkilvissä ja ehkä parhaimmillaan/pahimmillaan alentaa tieosuuden rajoitusta. Muuhun ei juuri ole määrärahoja. Päällystysvelka kasvaa vuosi vuodelta ja pohjat ei kestä nykyisiä akselipainoja.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Onko Suomella varaa olla huolehtimatta infrasta ja infrastruktuurista? Jos Suomeen halutaan edelleen uusia osaajia ja yrityksiä ulkomailta niin väyläverkoston on oltava kunnossa.
Se on jo jätetty huolehtimatta. Korjausvelka on jätetty kasvamaan niin suureksi, että käytännössä alkaa olemaan täysin mahdotonta korjata, muuta kuin sitä ns. valtainfraa. Muistan jonkun Destian laskeman, jossa myöhässä tehty korjaus taisi olla 10 kertaa kalliimpaa kuin ajoissa tehty.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Se on jo jätetty huolehtimatta. Korjausvelka on jätetty kasvamaan niin suureksi, että käytännössä alkaa olemaan täysin mahdotonta korjata, muuta kuin sitä ns. valtainfraa. Muistan jonkun Destian laskeman, jossa myöhässä tehty korjaus taisi olla 10 kertaa kalliimpaa kuin ajoissa tehty.
Näinhän se on. Korjausvelka on jo noin 2,4 miljardia euroa tällä hetkellä. Mitä se on tulevaisuudessa niin siihen valtion toimenpiteet voivat vaikuttaa joko positiivisesti tai negatiivisesti.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hallitukselle toisensa jälkeen infrastruktuuri ja sen ylläpito ei ole selvästikään ollut prioriteettilistan kärkipäässä. Toki tilanne ei helppo ole. Suomi on pitkien etäisyyksien harvaan asuttu maa, missä ilmasto-olosuhteet eivät kaikista helpoimmat ole myöskään. Lisäksi merkittäviä säästöpaineita on ollut yhtä lailla jatkuvasti, niin "helppoahan" se on höylätä miljoonia pois infran kunnossapidosta.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

Nyt vihdoin EU avustusten avulla panostetaan moneen infrahankkeisiin. Nämä haut taisi lähteä edellisen hallituksen aikana liikkeelle.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt vihdoin EU avustusten avulla panostetaan moneen infrahankkeisiin. Nämä haut taisi lähteä edellisen hallituksen aikana liikkeelle.
Suomen tulisi kautta linjan pyrkiä näkemään myös oma etumme EU:ssa. Suomen kannalta farssiksi päätyvä pullonpalautusuudistus on yksi esimerkki, ettemme Brysselissä ymmärrä edelleenkään pitää puoliamme, vaan haluamme olla se kiltisti viittaava eturivin poika ja tyttö. Samanaikaisesti Italia, puhumattakaan itäisestä Euroopasta vie EU:ta kuin pässiä narussa.

Olen Euroopan unionin 100% kannattaja, mutta Suomen ja muiden Pohjoismaiden tulisi pyrkiä saamaan myös oma kädenjälkensä unionin toimintaan. Tällä hetkellä valitettavasti näyttää siltä, että EU:ta kehitetään ennen kaikkea Välimeren maiden ehdoilla.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Vielä ei olla nähty ylimitoitettuja toimia. Jos poliittisten lakkojen oikeutta rajataan lakimuutoksilla, on helppo ennustaa, että syksyllä kun palkkaneuvottelut alkavat nähdään sitten huolellinen kosto. Veikkaan sen ylittävän tämän nykyisen riitatilanteen tason. Lakimuutoksilla ei ketään poteroista saada ulos.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Suomen tulisi kautta linjan pyrkiä näkemään myös oma etumme EU:ssa. Suomen kannalta farssiksi päätyvä pullonpalautusuudistus on yksi esimerkki, ettemme Brysselissä ymmärrä edelleenkään pitää puoliamme, vaan haluamme olla se kiltisti viittaava eturivin poika ja tyttö. Samanaikaisesti Italia, puhumattakaan itäisestä Euroopasta vie EU:ta kuin pässiä narussa.

Olen Euroopan unionin 100% kannattaja, mutta Suomen ja muiden Pohjoismaiden tulisi pyrkiä saamaan myös oma kädenjälkensä unionin toimintaan. Tällä hetkellä valitettavasti näyttää siltä, että EU:ta kehitetään ennen kaikkea Välimeren maiden ehdoilla.
Pystyisikö Suomi murjomaan pullonpalautusuudistuksen oman mielen mukaan? Tuskin. Mutta joo pidän hyvänä että nyt EU rahalla panostetaan Suomen infraan, niin heikossa hapessa se on.

Aika arvostettuja EU edustajia ovat Sarvanmaa, Hautala ja Heinäluoma; sen jonkun listauksen mukaan mikä täälläkin oli.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pystyisikö Suomi murjomaan pullonpalautusuudistuksen oman mielen mukaan? Tuskin. Mutta joo pidän hyvänä että nyt EU rahalla panostetaan Suomen infraan, niin heikossa se on.

Aika arvostettuja EU edustajia ovat Sarvanmaa, Hautala ja Heinäluoma; sen jonkun listauksen mukaan mikä täälläkin oli.
Ei Suomi luonnollisestikaan pysty sanelemaan asioita mielensä mukaan, mutta silti jos italialaiset eivät viitsi kierrättää, ei se ole mielestäni syy ajaa alas maailman hienointa palautuspullojärjestelmää.

EU-rahan saamiseksi toivottavasti Suomi tulee olemaan yhä aktiivisempi tulevaisuudessa. Usea tarpeellinen hanke voitaisiin toteuttaa merkittävältä osin EU-rahalla: Raideyhteys Ruotsiin, Pisararata, Suomi-rata, Itärata, Turun tunnin juna, Helsingin toinen metrolinja, Turun raitiotie ja useampi tiehanke ja luonnollisesti korjausvelan maksaminen.
 
Ei toki pysty. Mitkähän maat tuota uutta rinnakkais järjestelmää mahtavat ajaa, Italian lisäksi? EU parlamenttihän siitä vielä äänestää.

Toivottavasti Suomi tulee olemaan EU-rahan saamiseksi vielä aktiivisempi. Aivan, tuossa hyviä esimerkkejä.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ei ainakaan hallituksen puolelta. Eikä olla edes riittäviä toimia nähty, joten mielenkiintoista olisikin nähdä ay-jäärien reaktio, jos oikeasti alettaisiin laittaa valtiontaloutta kuntoon.
Unohdinkin, että lakot ovat vain ay-jäärien masinoima oman edun opereaatio. Ilman heitä kaikki allekirjoittaisivat mitä sanellaan.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei ainakaan hallituksen puolelta. Eikä olla edes riittäviä toimia nähty, joten mielenkiintoista olisikin nähdä ay-jäärien reaktio, jos oikeasti alettaisiin laittaa valtiontaloutta kuntoon.
Tämän minäkin haluaisin nähdä kun yrityksiltä lähtee suht kommunistisia piirteitä olevat yritystuet, yleishyödylliset järjestöt pamahtaa verolle ja eläkkeitä laitetaan leikkuriin. Se huuto ja ulina olisi korvia huumaava mikä kuuluisi Pitkänsillan eteläpuolelta.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Tämän minäkin haluaisin nähdä kun yrityksiltä lähtee suht kommunistisia piirteitä olevat yritystuet, yleishyödylliset järjestöt pamahtaa verolle ja eläkkeitä laitetaan leikkuriin. Se huuto ja ulina olisi korvia huumaava mikä kuuluisi Pitkänsillan eteläpuolelta.

Nämä minäkin haluan nähdä. Tosin yritystukien kanssa pitäisi olla maltti mukana, jotta tuottavia tukia ei mene pesuvesien mukana.

Eläkejärjestelmä ja järjestöjen verokohtelu pitäisi aivan ehdottomasti ottaa seuraavaksi korjauslistalle. Ulinaa näistä varmasti aiheutuu, mutta vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Jeffrey

Jäsen
Jatkoa edelliseen... ei edes VM ei ole pystynyt tarkasti laskemaan mitkä ovat hallituksen toimenpiteiden vaikutukset työllisyysasteen nousuun. Arvioita on esitetty jos jonkinlaisia, mutta pitkänajan vaikutukset ovat vain mutuilua.

Eihän näitä kukaan kykene tarkasti laskemaan, kyseessä aina bayesilainen arvio.

Mielestäni poliittisen lakko-oikeuden rajoittaminen on meille aika ehdoton juttu. Toinen juttu on saada noin 300 000 työkykyistä työtöntä ihmistä töihin. Kolmanneksi meidän pitäisi suitsia sellaisia valtiollisia tukia jotka eivät aja tarkoitustaan. Tällä taataan se, että nyt lyhyellä aikavälillä ei velkaannuta niin pahasti, että siitä toipuminen veisi tarpeettoman monta vuosikymmentä aikaa.

Keskipitkällä aikavälillä tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita on saatava purettua ja vapautettava tästä meille niin materialistisia kuin myös henkilöresursseja käyttöön.

Pitkällä aikavälillä meidän on saatava Suomen investoinnit ja työpaikkojen kehitys kunnolla käyntiin. Esimerkiksi Nokian Rankaat ovat viestineet Romaniaan rakennettavan tehtaan tuotantokustannuksen olevan noin 5€ per rengas pienempi kuin Suomessa (toki vuotuinen kapasiteetti on noin 6 miljoonaa rengasta). Olisiko meillä yhteiskunnallisesti tehtävissä jotain tuon eron pienentämiseksi ja lopun paikkaamisella jollain muulla hyvällä? Tällä hetkellä meillä on tarjota kalliimman hinnan lisäksi lakkoilevat työntekijät, lakkoilevat logistiikkakumppanit ja rappeutuva tieverkko. Tämä on kuitenkin pitkän aikavälin asioita ja vaikka tänään tehtäisi tehtaan investointipäätös Suomeen niin ei siellä kaupallinen tuotanto ala vielä noin viiteen vuoteen.

Me tarvitaan keinoja nyt, me tarvitaan niitä lähivuosille ja sitten kauemmaksi tulevaan. Ei tämä oikeasti niin hankalaa ole, mutta omista eduistaan taistelevat tahot tekevät siitä tarpeettoman hankalaa.
 
DrE

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peilaten kesän tilanteeseen on hallituksen rivit pysyneet hienosti suorina. Hallituksen näkökulmasta vaikeat ajat tulevat varmasti jatkumaan, mutta ulkoparlamentaalisen kiristyksen edessä ei pidä taipua. Isoimpina riskeinä näen persujen yksittäisen hölmöilyn, joka johtaa skandaaliin ja hallituksen kannattajien arvojen taipumisen paineen alla.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nämä minäkin haluan nähdä. Tosin yritystukien kanssa pitäisi olla maltti mukana, jotta tuottavia tukia ei mene pesuvesien mukana.

Eläkejärjestelmä ja järjestöjen verokohtelu pitäisi aivan ehdottomasti ottaa seuraavaksi korjauslistalle. Ulinaa näistä varmasti aiheutuu, mutta vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole.
Yritystuet pitäisi lopettaa kaikki. Ei kuulu markkinatalouteen tuo että syötetään ihmisten rahaa pörssiyhtiöihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös