Mainos

Al-Holin leiriläiset ja hallituksen toiminta

  • 204 295
  • 2 025

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Rivi-natsit saivat sodan jälkeen elellä omaa elämäänsä melko normaalisti. Johtajat ja pahimmat sekopäät toki pyrittiin saamaan tuomiolle.

Ei kokonaista sukupolvea saksalaisia isiä ja vaareja leivättömän pöydän ääreen saatu vaikka monen kohdalla olisi varmasti ollut aihetta.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Twitterin poliittinen keskustelu on tällä hetkellä niin täynnä pahaa oloa, puolitotuuksia ja valheita, että sitä ei kerta kaikkiaan pysty lukemaan. Mukavasti tämä ketju mukailee näitä tunnelmia. Täydelliset amatöörit lainaavat ja tulkitsevat perustuslakia jne.. Miettisitte nyt vähän, mitä päästätte näppäimistöiltänne tänne vaikkapa samalla kun kiukkuraportoitte tämän viestin modeille.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko valtiolla oikeutta pakkosiirtää lapsi leiriltä suomeen vastoin äidin tahtoa? Tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta.

Jollei löydy keinoja hakea pelkästään lasta ja äiti pitää lapsiaan panttivankeina niin eipä siinä ole silloin paljoa tehtävissä. Terroristien vaatimuksiin ei tule myöntyä vaikka hänellä olisikin oma lapsi panttivankina.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Thaimaahan kuollut kaveri teki varmasti kaikkensa tehdäkseen auttamisestaan mahdollisimman vaikeaa, eikä hän muutenkaan kuulunut luultavasti varsinaisesti yhteiskunnan tukipilareihin. Mutta oliko se hänen (mahdollisen) lapsensa syytä. Jos miehellä oli lapsia niin nämä ovat nyt vähintään puoliorpoja, onko tämä sitten tässä tapauksessa viranomaisten mukaan se lapsen etu. Onko alkoholistin lapsesta ok tehdä orpo mutta jihadistin lapsi on pakko pitää äitinsä mukana katkeraan loppuun asti. Mielestäni kaikilla pitäisi olla samat säännöt.

Thaimaa on käsittääkseni kohtuullisen turvallinen ympäristö. Jos sinne joku aikuinen menee ja juo itsensä hengiltä, niin tuskin valtiolla on velvollisuutta auttaa häntä parempaan hoitoon, kuin mitä Thaimaan terveydenhuolto tarjoaa. Ainakaan suihkarilennolla.

Mahdollisesti vaarallisella leirillä olevat orpolapset ovat tietysti ihan toinen asia. Heitä valtion kuuluu auttaa, koska he ovat a) alaikäisiä b) vaarassa ilman syytään. Kumpikaan ehto ei täyty tuossa edellisessä tapauksessa. Ja niitä lapsia nyt autettiin tuomalla Suomeen. Kai se lentäen parhaiten hoituu.

Loppuhuomautuksena, että en välttämättä kannata Isis-naisten tuomista Suomeen lapsineen tai ilman. Mutta orpolapset ilman muuta.
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Jälleen en voi olla ihmettelemättä keskustelun käänteitä. Lienee kiistämätön fakta, että kaikkia ei voi auttaa. Eikö silloin ole parempi pyrkiä auttamaan edes osaa avuntarvitsijoista, eikä vaatia, että joko autetaan kaikkia tai sitten ei ketään? Ja siinä autettavien jonossa olen lapsia pitänyt etusijalla.

Kuten aiemmin mainitsin, lapsia on haettu ja lennätetty mm. Thaimaasta Suomeen valtion kustannuksella. Tapauskohtaista harkintaa lienee käytetty, ja käytetään edelleen.
 
Rivi-natsit saivat sodan jälkeen elellä omaa elämäänsä melko normaalisti. Johtajat ja pahimmat sekopäät toki pyrittiin saamaan tuomiolle.

Ei kokonaista sukupolvea saksalaisia isiä ja vaareja leivättömän pöydän ääreen saatu vaikka monen kohdalla olisi varmasti ollut aihetta.

Toki sotavankeja näännytettiin hengiltä satoja tuhansia, saksalaisten raskaimmat tappiot kärsittiin touko-ja kesäkuussa 1945, jolloin kuoli varmaan n.1/5 osa koko sodan sotakuolleista. N. 450 000 länsivaltojen vankileirillä, n. 700 000 venäläisten tappamia vankeja.

Samoin sodan jälkeen Saksassa nähtiin nälkää yli 3 vuotta keinotekoisessa nälänhädässä, koska ruoantuonti Saksaan ja siviilien ruokkiminen oli kiellettyä. Saksalaiset eivät myöskään saaneet myydä mitään ulkomaille. Punaisen ristin ruoka-apu oli kiellettyä 1948 kesään saakka.

Arviolta 1.9 miljoonaa lasta syntyi kuolleena tai menehtyi vastasyntyneenä nälkään tuona aikana.

Lisäksi saksalaisiin kohdistuneet etniset puhdistukset 1945-1954 tappoivat 2,4 miljoonaa ihmistä Romaniassa, Tsekkoslovakiassa,Unkarissa, Puolassa ja Jugoslavian alueella. Pääasiassa naisia,lapsia ja vanhuksia, koska terveet miehet 18-50 olivat Wehrmachtissa,

Eli natseja ei niinkään rangaistu, vaan etnisyys ja maantiede ratkaisi, joutuiko tapetuksi.

Puolueen jäsenyys oli 8 miljoonalla saksalaisella, ilmeisesti valtion viroissa sitä edellytettiin, joten sillä perusteella ihmisten tuomitseminen olisi ollutkin hankalaa.

Joka tapauksessa n.10 miljoonaa etnistä saksalaista menetti henkensä 1939-1954. 80% infrastruktuurista tuhottiin ilmapommituksissa, ja I maailmansodassa menetettyjen 10% maa-alueiden lisäksi Saksa menetti . 1/4 1937 maa-alueistaan.

Joten ei se elämä nyt ihan normaalisti jatkunut kenelläkään.
 
Viimeksi muokattu:

Eihän saksalaisia varsinaisesti silkkihansikkain käsitelty sodan loputtua, mutta ylläoleviin juttuihin kaipaisin jotain lähdettä vahvistukseksi. Mahtaakohan olla ihan historioitsijen konsensus tietojesi puolella.

Edit. Liittoutuneillahan oli taktiikkana juuri kohdella saksalaisia hyvin jotta pystytään näyttämään että ollaan parempia ja oikeudenmukaisempia kuin natsit. Samalla oli jo kisa käynnissä Stalinin kanssa ja Saksan liittoutuneiden osa (myöhemmin Länsi-Saksa) näyttäytyi jo tulevaisuuden liittolaisena.

Edit2. Ryssät kyllä kurmootti sodan jälkeenkin saksalaisia omilla miehitysalueillaan.
 
Viimeksi muokattu:

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Thaimaa on käsittääkseni kohtuullisen turvallinen ympäristö. Jos sinne joku aikuinen menee ja juo itsensä hengiltä, niin tuskin valtiolla on velvollisuutta auttaa häntä parempaan hoitoon, kuin mitä Thaimaan terveydenhuolto tarjoaa. Ainakaan suihkarilennolla.

Mahdollisesti vaarallisella leirillä olevat orpolapset ovat tietysti ihan toinen asia. Heitä valtion kuuluu auttaa, koska he ovat a) alaikäisiä b) vaarassa ilman syytään. Kumpikaan ehto ei täyty tuossa edellisessä tapauksessa. Ja niitä lapsia nyt autettiin tuomalla Suomeen. Kai se lentäen parhaiten hoituu.

Loppuhuomautuksena, että en välttämättä kannata Isis-naisten tuomista Suomeen lapsineen tai ilman. Mutta orpolapset ilman muuta.

Ei kai täällä ole juurikaan kukaan ollut pikkulapsien tuontia paheksumassa. Minäkin olen sanonut että orvot ja muut pikkulapset tulisi Suomeen tuoda, vaikka siitä joutuisikin maksamaan kasan dirhameja paikallisille viranomaisille. Se mitä vastustan on aikuisten tuominen ja taipuminen heidän ehtoihinsa mikäli he eivät suostu lapsiaan vapaaehtoisesti suomalaisille viranomaisille luovuttamaan.

Eli pikkulapset pitäisi tuoda valtion laskuun kotimaahan, kustannukset saisivat olla minun puolestani korkeitakin jos tilanne sitä vaatii. Aikuisia ei auteta missään tilanteessa yhtään. Mikäli vanhempaa ja lasta ei voida erottaa ja vanhempi pitää lastaan panttivankina niin silloin ei tuoda kumpaakaan, tämä on tietysti lapsen kannalta ikävin tilanne mutta menee täysin vanhempansa piikkiin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Olen samaa mieltä -- aikuisia ei missään tapauksessa tule auttaa, koska ei ole edes tietoa, mihin rahat menevät. Ja ihan turha väittää, ettei olisi varoitettu lähtemästä:
Tännehän ne rahat menevät, JetFlite Oy:n hallitus:
Hallitus
Antti Ilmari Aarnio-Wihuri, hallituksen puheenjohtaja (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (22)
Marja Lilja Irene Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (7)
Martti Hjalmar Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (11)
Rakel Johanna Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (7)
Risto Ilmari Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (19)
Juha Kalervo Vanhainen, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (6)
Matti Pekka Ilmari Vuoria, hallituksen jäsen (5/2018)

Tuttuja nimiä, raha menee rahan luokse.
 
Minulta meni joskus tämä sieppausjuttu vähän ohi. Mikä mahtoi olla Kalevan syy vierailla Jemenissä vastoin kaikkia suosituksia. Jos hän oli siellä vaikka työnantajan pyynnöstä/käskystä niin silloin auttaminen on tietysti selviö, vielä jos kaiken lisäksi työnantaja sattui olemaan Suomen valtio. Jos hän taasen oli siellä pelkällä omatoimimatkalla hakemassa jännitystä niin asia on tietysti täysin toinen.

On aika paljonkin suomalaisia firmoja joilla on projekteja kaikenlaisissa persläpimaissa, Wärtsilä taitaa olla suurin. Kyllähän työtekijöiden pitää pystyä luottamaan että paskan osuessa tuulettimeen niin valtio kuin työnantajakin tekee kaikkensa saadakseen työntekijänsä ehjinä kotiin. Mikäli työntekijä tykästyy johonkin persläpipaikkaan ja lähtee sinne omalla vapaa-ajallaan reissulle ja silloin jotain sattuu niin valtio ei tietenkään ole samanlaisesti vastuussa.
 
Wikipedia tietää: "Joulukuussa 2012 ulkoministeriö oli kehottanut välttämään Jemeniin matkustamista ulkomaalaisiin kohdistuvan kidnappausuhan ja maan epävakaan tilanteen vuoksi[2]. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Atte Kalevan matka Jemeniin yritettiin estää kaikin keinoin[3][4]. Puolustusvoimat, Porin prikaatin komentaja, ulkoasiainministeriö ja poliisihallinto olivat kaikki vahvasti suositelleet Kalevalle, että hänen ei tulisi lähteä Jemeniin[3][4]. Tästä huolimatta hän päätti lähteä matkaan[3][4]."

Lopputulos: Terroristijärjestö sai 15 miljoonaa euroa. Mitäpä terroristin raha-automaatti Kaleva muuten on mieltä Al-holin leiriläisistä?
Suomi ei kai noita lunnaita kuitenkaan maksanut.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tännehän ne rahat menevät, JetFlite Oy:n hallitus:
Hallitus
Antti Ilmari Aarnio-Wihuri, hallituksen puheenjohtaja (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (22)
Marja Lilja Irene Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (7)
Martti Hjalmar Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (11)
Rakel Johanna Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (7)
Risto Ilmari Aarnio-Wihuri, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (19)
Juha Kalervo Vanhainen, hallituksen jäsen (5/2018)
Näytä roolit muissa yrityksissä (6)
Matti Pekka Ilmari Vuoria, hallituksen jäsen (5/2018)

Tuttuja nimiä, raha menee rahan luokse.
Ensinnäkin yhtiön hallitus ei firman tuottaja vaan omistajat. Toisekseen on kyllä erikoista, jos lentoyhtiön omistajilla eivät ole rahattomia nobodeja.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Suomi ei kai noita lunnaita kuitenkaan maksanut.
No tällä en näkisi olevan kauhean isoa merkitystä kuitenkaan, kun Kalevan typeryys nyt kuitenkin on johtanut lopulta siihen, että terroristit ovat saaneet melko muhkean potin toimintaansa.

Tuomioja taisi tuossa vähän aikaa sitten hieman Twitterissä piruillakin Kalevalle tuosta tapahtumasta ja kun itse tuolloin toimi ulkoministerinä, niin varmasti asian tuntee melko tarkasti. Aika vähän Kaleva on tuosta hommasta saanut mitään kuulla, mikä tietysti on ymmärrettävääkin, kun on ollut äärimmäisen traumaattinen ja kaikin puolin karmea tapahtuma pariskunnalle. Toisaalta taas nykyiset jotkut kommenttinsa ovat ainakin joissain määrin ristiriidassa oman toimintansa kanssa ja siksi varmaan Tuomiojaa alkoi nyrpimään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun sanot minun väitteeni olleen huuhaata, niin sinulla on sitten parempaa tietoutta. Itse tukeuduin tähän Unicefin sivuilla olevaan, jossa kerrotaan USA:n olevan ainoa maa joka ei ole sopimusta ratifioinut. Eli HS kirjoituksessa sanotaan ettei Syyria ole osapuoli. Tässä itse luotin Unicefiin.

Eli HS jutussa Tuomas Pöysti puhuu siis Haagin lastensuojelusopimuksesta. Minä olen kokoajan puhunut lastenoikeuksien yleissopimuksesta LOS, jonka ainakin Unicefin tietojen mukaan on kaikki muut valtiot paitsi USA ratifioinut.

Kun oikeuskansleri nostaa esille lasten tilanteeseen ja hakuun liittyem Haagin lastensuojelusopimuksen, luulin sinun kommentoivan samaa sopimusta. Et siis kommentoinut. Ja lisäksi oikeuskansleri on myös nostanut muissa yhteyksissä esille lasten oikeuksien sopimusta. Et siis kirjoittanut lainkaan huuhaata, vaikka niin luulin Pöystin lasten noutamista koskevan haastattelun perusteella. Nämä sopimukset ovat aivan erilaisia ja Pöysti katsoi Haagin sopimuksen soveltuvan paremmin antamaan selkänojaa viranomaistoiminnalle haun osalta. Luettuni sen ymmärrän syyn.

Lisäksi Pöysti toi esille perus- ja ihmisoikeudet jakaen ne kahteen osaan, Suomessa olevien uhkien lisääntymiseen kotiuttamisen kautta ja leirillä olevien uhkiin:

1. Oikeuskanslerin saamien tietojen valossa on korostettava myös leirillä olevien kotiuttamiseen liittyviä turvallisuusuhkia. Kysymys on kiperästä perus- ja ihmisoikeuksien punninnasta, johon ei voida ottaa kantaa pelkästään laillisuusvalvonnan keinoin.

2. Toisaalta kysymys on leirillä olevien ihmisten perus- ja ihmisoikeuksista, jotka ovat vakavasti vaarantuneet leirin huonojen olojen vuoksi. Tämä koskee erityisesti suomalaisten tai Suomen pysyvän oleskeluluvan haltijoiden lapsia, jotka ovat joutuneet leirille ilman omaa syytään ja joiden oikeudesta elämään on kysymys.

Lupasin ne kaivaa ja tuossa ne ovat. Joulusta johtuen kesti.
 
Ilmeisesti ainakin Qatarin ja Omanin kautta rahat kulkivat -- mistä sitten olivatkaan peräisin. Länsimaista Ranskan tiedetään makselleen eniten näitä:
Oman kai nuo lunnaat maksoi Kalevan osalta. Suomi ei Tuomiojan mukaan maksanut tai pyytänyt ketään muuta maksamaan lunnaita.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tännehän ne rahat menevät, JetFlite Oy:n hallitus:

(...)

Tuttuja nimiä, raha menee rahan luokse.

Rahan tulemisen suhteen ei oikein merkkejä ole, koska JetFlite on tehyt neljä viimeistä vuotta tappiota joka vuosi. Yhteensä noin 22 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on suomalaiset lentäjät, koneiden huolto Suomessa. Kalustokin on riittävää eli mm. Falcon 7X. En tiedä ovatko koneet leasingilla vai kuoletetaanko ostoja.

Tässä tapauksessa etuna saattoi olla, että JetFlitellä on käytössään mm. 18-paikkainen Challenger, jonka matkustamo voidaan konfiguroida 12-, 14- tai 18 matkustajan liikelentokoneeksi tai kahden paarin ambulanssikoneeksi. Yhtiön tärkeää toimintaa ovat pitkän matkan ambulanssi- ja evakuointilennot.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Atte Kalevalla oli Jemenissä oleskellessa aikaa miettiä asioita ja ottaa oppia ääriliikkeiden toiminnasta. Lopulta, vapauduttuaan panttivankeudesta hän pian erosikin Puolustusvoimien kapteeenin virasta ja siirtyi politiikkaan, tarkoituksenaan perustaa Suomeen Kalevaatti. Jokin meni kuitenkin pieleen; ei tullut eduskuntapaikkaa eikä hurraavia kansanjoukkoja, kaupunginvaaltuustoon sentään pääsi. Kateellisena on kritisoinut Lähi-itään perustettua -faattia.
 
Viimeksi muokattu:

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Wikipedia tietää: "Joulukuussa 2012 ulkoministeriö oli kehottanut välttämään Jemeniin matkustamista ulkomaalaisiin kohdistuvan kidnappausuhan ja maan epävakaan tilanteen vuoksi[2]. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Atte Kalevan matka Jemeniin yritettiin estää kaikin keinoin[3][4]. Puolustusvoimat, Porin prikaatin komentaja, ulkoasiainministeriö ja poliisihallinto olivat kaikki vahvasti suositelleet Kalevalle, että hänen ei tulisi lähteä Jemeniin[3][4]. Tästä huolimatta hän päätti lähteä matkaan[3][4]."

Lopputulos: Terroristijärjestö sai 15 miljoonaa euroa. Mitäpä terroristin raha-automaatti Kaleva muuten on mieltä Al-holin leiriläisistä?

Kyllähän tuo näyttää että lunnaat olisi ihan hyvällä omalla tunnolla voinut jättää maksamatta. Toivottavasti Kalevan aikomus ei kuitenkaan Jemenissä ollut tarttua aseisiin tms. minkään osapuolen puolesta. Mikä miehen hinku itseasiassa oli päästä sinne Jemeniin? Eipähän tämä silti vielä ihan ennakkotapauksesta käy ellei Kalevan motivaatio matkustaa Jemeniin ollut päästä taistelemaan jonkun paikallisen kalifaatin puolesta.
 
Ja Suomi siis jättikin nuo lunnaat maksamatta. Mitä Kalevan motiiviin tulee niin taisi mennä Jemeniin tutkimaan ääri-islamia josta teki väitöskirjaa. Toki ei missään nimessä fiksua lähtä tuonne, etenkin kun häntä tuosta varoitettiin useasti.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Ei varmaan fiksua, mutta jos kyse olisi jonkun muun alan tutkijasta tai Kalevan tutkimukset eivät olisi vasemmistolle haitallisia, niin Kalevaa kutsuttaisiin rohkeaksi tutkijaksi kun hän on uskaltanut lähteä tutkimaan ”tuntematonta”. Nyt häntä voi sanoa vain tyhmäksi.
 
Harvoinkos sitä uhkarohkeita toimia tehdään, vaikka ei edes väitöskirjasta ole kyse. Kaleva haki ymmärtääkseni konkreettista aineistoa ja varmasti myös eräänlaista seikkailua. Sai myös.

Ei varmaan fiksua, mutta jos kyse olisi jonkun muun alan tutkijasta tai Kalevan tutkimukset eivät olisi vasemmistolle haitallisia, niin Kalevaa kutsuttaisiin rohkeaksi tutkijaksi kun hän on uskaltanut lähteä tutkimaan ”tuntematonta”. Nyt häntä voi sanoa vain tyhmäksi.

Kaleva ei mielestäni erotu mm. vastaaville alueille ympäri maailmaa matkustaneista länsimaisista toimittajista, sairaanhoitajista tai lääkäreistä riskien osalta. En tyhmänä pidä, lainkaan. Riskit on olemassa ja ne otetaan yleensä pääosin tietoisesti. Tarkoitus on saada jotain sellaista aikaan, mitä ei muuten voisi tehdä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En anna tuollaisille eläimille minkäänlaista ihmisarvoa, ei vaan pysty.

Se mikä meidät länsimaalaiset erottaa heistä, on että me annamme kaikille tietyn ihmisarvon, esim. puolueettomien oikeudenkäyntien muodossa. Emme rankaise summittain, emmekä myöskään barbaarisilla tavoilla. Emmekä usko mihinkään kollektiiviseen syyllisyyteen tai siihen, että lapset olisivat vastuussa vanhempiensa rikoksista ja ansaitsisivat myös koston. Nämä ovat radikaaleja ajatuksia ihmiskunnan verisessä historiassa: sivilisaatiomme on radikaali sivilisaatio - ja ylivoimaisesti paras toistaiseksi koetuista.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valitettavasti terroristijärjestöön kuuluminen ja sota-alueelle lähteminen sattuu olemaan laillista jossain länsimaissa, kun taasen jossain se on laitonta. Ihmisarvon kanssa sillä nyt ei varsinaisesti ole tekemistä, vaan poliitikoinnin.

En ymmärrä tuota ”lapset eivät ole vastuussa aikuisten teoista” -argumenttia. Onko tällä palstalla moni sitten laittanut lapset vastuuseen? Jos äiti ei lapsiaan päästä Suomeen, se ei ole Suomen valtion vastuulla, vaan hänen äitinsä.

@mjr
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Valitettavasti terroristijärjestöön kuuluminen ja sota-alueelle lähteminen sattuu olemaan laillista jossain länsimaissa, kun taasen jossain se on laitonta. Ihmisarvon kanssa sillä nyt ei varsinaisesti ole tekemistä, vaan poliitikoinnin.

En ymmärrä tuota ”lapset eivät ole vastuussa aikuisten teoista” -argumenttia. Onko tällä palstalla moni sitten laittanut lapset vastuuseen?

@mjr

Ei vaan laillisuudella on tekemistä ihmisarvon kanssa tai vaikka puolueettoman oikeudenkäynnin takaamisella. Kai huomasit lainauksen, johon kommentoin? Mitä sitten tulee tuohon lapsille kostamiseen niin en viitannut JA:han vaan yleisesti someen, jossa on viime viikkoina riehuttu käsittämättömän barbaarisilla argumenteilla. Ikään kuin oltaisiin jossain pirun Afganistanissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös