Mainos

Aki Ruotsalalle kenkää

  • 33 344
  • 323

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tää oli hauska keissi. Ja hyvä osoitus myös fundamentalisteille, että heidän käsityksensä ei vastaa normaalia tässä maassa.

Niin makaa kuin petaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Cobol vähän moitti minun lukutaitoani, mutta mielestäni tuossa ei edes mainita seksuaalista suuntautumista. Sen sijaan siinä on uskonto ja poliittinen mielipide (toki seksuaalinen suuntautuminen on katettu YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa)

En moittinut, vaan pelkästään totesin. Moittiminen tuskin auttaa sinua hahmottamaan ydintä. Kun KKO tuomitsi Telanteen ”perhesuhteiden ja sukupuolisen suuntautumisen perusteella tapahtuneesta työsyrjinnästä", sillä ei ole yhtymäkohtaa Ruotsalan kanssa. Vaikka tätäkin asiaa inttäisit kuinka, et sellaista pysty osoittamaan. Se, että samasta pykälästä löytyy alakohtana mm. uskontoon ja poliittiseen syrjintään liittyvät kohdat, ei auta sinua mitenkään. Jazzin hallitus voi erottaa toimitusjohtajan luottamuspulan vuoksi ja Jazzin tiedotteen mukaan kyseessä oli toimitusjohtaja.

No niin SergeiK, iltavuoro jatkaa tästä, mutta eivät kuulemma ehdi ennen noin 22:00. Mä lähden verkoille. Hauskaa viikonloppuna osaltani.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
YK;n ihmisoikeuksissa luettellaan muuten aika monta muutakin oikeutta jotka löytyvät rikoslain 47 luvun 3 §:n listauksesta.

Katsotaampa "jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta"

Cobol vähän moitti minun lukutaitoani, mutta mielestäni tuossa ei edes mainita seksuaalista suuntautumista. Sen sijaan siinä on uskonto ja poliittinen mielipide (toki seksuaalinen suuntautuminen on katettu YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa)

Eivätkö ne ole ihmisoikeuksia? Walrus21? Eikö?
En minä ole keneltäkään kieltämässä mielipiteen tai ilmaisun vapautta. Sen sijaan jos hakeutuu toimitusjohtajan vakanssiin, tulee ottaa huomioon aseman luomat rajoitteet julkisuudessa esiintymiseen.

Ei Ruotsalaa ole potkittu sen takia, että hänellä on epäilyttäviä mielipiteitä, vaan sen takia, että hän ei kykene edustamaan yrityksen arvoja. Toimitusjohtajan voi aivan hyvin erottaa, mikäli hän ei edusta yrityksen arvopohjaa tai mikäli hän ei nauti hallituksen luottamusta.

Aika tarpeetonta vänkäämistä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Toisaalta meillä on case jossa Alma Media -konserni ei halunnut, että lestadiolaisuudestaan tunnetussa Pohjois-Suomessa ilmestyvän sanomalehden päätoimittajana toimisi nainen joka on naisen kanssa avoliitossa. Päätoimittaja voisi olla lestaadiolainen, mutta ei lesbolainen.

Toisaalta meillä on case jossa toimitusjohtaja on yrityksen imagon kannalta keskeisin henkilö. Se, millaisia väitteitä hän esittää, vaikuttaa yrityksen brändiarvoon. Ruotsalan kohdalla on erittäin voimakas olettamus, että hän tukee vähemmistöjä syrjiviä aatteita. Tuollainen ei enää nykymaailmassa mene läpi, koska ihmiset haluavat kulutustottumuksillaan tukea yhdenvertaisuutta.

Sekä Lapin Kansa että Porin Jazz halusi kaupallisista syistä suojella brändiään etteivät suututtaisi sidosryhmiään.

Minä ymmärrän molempien yritysten toimia päästä kiusallisesta tilanteesta eroon, mutta lain edessä ne ovat samankaltaisia (olettaen että Ruotsalalla olisi johtajasoppari).

Jotain samankaltaista näissä on, mutta ainakin yksi hyvin merkittävä ero myös. Johanna Korhosen lesbous oli pitkälti hänen yksityisasia, kun taas Aki Ruotsalan uskontoon perustuva yhteiskunnallinen mielipide muuttui vahvasti myös koko hänen edustamaansa yhtiötä koskevaksi, kun hän yhtiön toimitusjohtajan ominaisuudessa laukoi Satakunnan Kansassa pöyristyttäviä "homoja ei ole olemassa" -kommenttejaan.

Tämä oman arvioni mukaan aiheuttaa sen, että juridisesti tatkasteltuna Porin Jazzeilla oli lain mukainen painava ja hyväksyttävä syy asettaa työntekijä epäedulliseen asemaan yhteiskunnallisen mielipiteensä vuoksi, kun taas Lapin Kansalla ei samaa oikeutta ollut Johanna Korhosen sukupuolisen suuntautumisen kohdalla.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tämä on kyllä Jatkoajan lähihistorian kummallisin taistelu. Yritän kysyä miten Pori Jazz voi kiinnostaa näin paljon tai kuka siellä häärää johdossa.

Onko joku edes joskus käynyt siellä tai menossa tänä kesänä. Saa käydä toki, mutta nyt on popparit loppuneet joka kaupasta.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minua on ihmetyttänyt, miten täällä ihmiset ovat katsoneet tärkeäksi kirjoittaa jostain porilaisesta Akista yli 260 viestiä. Ja ilmeisesti lisää viestejä on vielä paljon tulossa.
Ei kai tämä mikään ihme ole. Akilla on ajatus jäänyt jonnekin 1960-luvulle ja väärä puoluestatus. Tottakai tähän on iskettävä kiinni. Moralisointi on hyve nykypäivän mittakaavassa.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minua on ihmetyttänyt, miten täällä ihmiset ovat katsoneet tärkeäksi kirjoittaa jostain porilaisesta Akista yli 260 viestiä. Ja ilmeisesti lisää viestejä on vielä paljon tulossa.
No eihän tässä Akista ole kyse, vaan kourallisesta änkyräkonservatiiveja, joiden maailmankuvaa vastaan on taas hyökätty. Raukat kuvittelevat, että edustavat mielipiteineen vielä enemmistöä suomalaisista, ns tolkun ihmisiä. Luulevat, että pieni vihervasemmistofeministien ryhmä on saanut masinoitua median puolelleen ja niin päin pois. Taudin kuvaan kuuluu lisäksi harhaiset salaliittoteoriat muslimeista ja muuta vastaavaa. Eivät raukat ymmärrä, että nykyajan keskivertokansalainen kannattaa tasa-arvoa ja tasa-arvoa vastaan hyökkäämisestä saattaa nousta älämölö. Siperia opettaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tarkalleen näin Jazzin tiedotteesta HS:



Kyseessä on siis toimitusjohtaja, ja toimitusjohtajasopimus. Tällöin riittää hallituksen epäluottamus ja siten päätös. Mutta lain mukaan.

Pori Jazzin toiminta on nykyään käytännössä täysin yhdistysmuotoista, ja potkut antoi yhdistyksen hallitus yhdistyksen johtajalle. He sattuvat nimittämään sitä toimitusjohtajaksi ja he ovat tehneet johtajasopimus-nimisen sopimuksen, mutta yhdistyksellä voi lain mukaan olla vain työsuhteisia henkilöitä eikä toimielin-toimitusjohtajaa (viime yhdistyslain uudistuksen yhteydessä tätä yritettiin muuttaa, mutta se torpattiin, kai pääosin toiminnanjohtajien halusta).

Nykyinen Pori Jazz 66 ry:n toiminnanjohtaja (jota kutsutaan toimitusjohtajaksi) näkyy olevan otona Pori Jazz Oy:n -jolla ei ole kai oikein mitään toimintaa- toimitusjohtaja, ja varmaankin Ruotsalan kanssa oli sama malli, koska pöytälaatikkoyhtiöllä tosiasiallista toimintaa ei voi kiertää, vaan ratkaisevaa ovat työsuhteen tunnusmerkit. Kyseessä on työsuhde, jonka formaaliin irtisanomiseen/purkamiseen pitää olla TsL mukainen asiallinen ja painava peruste. Sopiahan on voinut sitten siinä toissapäivän iltana vaikka mitä - ja jos sovitaan, että osapuolilla ei ole vaateita, sitä ei voi sen jälkeen riitauttaakaan.

Tämä siis myös @SergeiK kysymykseen/kommenttiin.

Kokonaan toinen juttu on se, että käytännössä varmaankin tämä oli ainoa mahdollinen ratkaisu ja se piti tehdä nopeasti, mutta jollei sitä ole tehty yhteisymmärryksessä ja Ruotsala lähtisi riitelemään asiasta, käräjäoikeuskeikalla ry tuomittaneen korvauksiin, jotka olisivat jossain 3-6 kk:n luokassa huomioiden tehtävä ja se, ettei se ollut edes alkanut. Vähintään suullinen sopimushan itse työstä on ollut.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
OK, kiitos infosta @DAF ja selväksi tuli ettei kyseessä voinut olla toimitusjohtajasopimus. Hassuttelevat nimityksellä toimitusjohtaja ja kenties verosyistä perustetulla oy:llä.

Mitä itse potkuihin tulee, osaltani hyvä edelleen, että sai kenkää. Totesin jo aiemmin, että kun noita kaikkis (Nuotta, SLEY, Älä alistu) sivuja tuli tutkittua, vetävät erinomaisen hyvin vertoja ääri-islamistien sivuille ja "totuuksille" homoista. Lainasin myös tätä käsitelleessä viestissäni yhden karmean ohjeen. Ruotsala edisti kd-nuorten johtajana suhteellisen sairasta toimintaa ja olisi ollut osaltani täysin OK, jos olisi nyt myöntänyt virheensä, ja irtisanoutunut tekemisistään. Mutta sehän ei sopinut. Varmaan siksi, koska se joka sivuuttaa apostolisen opetuksen homoseksuaalisuuden vaarallisuudesta, on laumaa raateleva susi lammasten vaatteissa. Siksi vertaus SK:n haastattelussa huumeiden ja homouden välillä.

Joku kyseli, miksi joku Jazzin toimari kiinnostaa. Ei ainakaan minua kiinnosta. Mutta se kiinnostaa, kuinka nämä kotikutoiset, ahdasmieliset ääriliikkeet toimivat uskontoa ja nuoria hyväksikäyttäen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mulla on käsitys, että se oheismyynti on ollut oy:n syy, eli nimenomaan alvillisen toiminnan jne. rakentaminen. Siinähän on kolmantena myös vielä tukisäätiö.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Joku kyseli, miksi joku Jazzin toimari kiinnostaa. Ei ainakaan minua kiinnosta. Mutta se kiinnostaa, kuinka nämä kotikutoiset, ahdasmieliset ääriliikkeet toimivat uskontoa ja nuoria hyväksikäyttäen.

Mitä uskontoa tarkoitat ja mihin näyttöön perustat moiset uskomuksesi?

Itse tämä tapaus on melkoisen pöyristyttävä. On taas hyviä ihmisiä liikkeellä, jotka eivät pysty työskentelemään ihmisten kanssa, jotka edustavat erilaista arvomaailmaa. Siinäpä se suvaitsevaisuus taas kerran näkyy hienosti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitä uskontoa tarkoitat ja mihin näyttöön perustat moiset uskomuksesi?

Linkitin jo aiemmin, mutta tässä sinullekin:

Kristitty ja homoseksuaalisuus | Mediakirjasto Sley ry
Tiedote: Älä alistu! -kampanja: Annin mukaan kaikki on mahdollista - Nuotta.com

Kyseessä siis Sley, joka on Nuotan ja Älä alistun takana.

Itse tämä tapaus on melkoisen pöyristyttävä. On taas hyviä ihmisiä liikkeellä, jotka eivät pysty työskentelemään ihmisten kanssa, jotka edustavat erilaista arvomaailmaa. Siinäpä se suvaitsevaisuus taas kerran näkyy hienosti.

Niputin Älä alistut samaan kuoppaan ääri-islamistien kanssa, koska ääripäähän tuo on, ja suhtautuminen mm. homoihin samaa luokkaa. Kun Ruotsala puhuu vielä vuonna 2018 huumeista ja homoudesta samassa yhteydessä, poliittinen islam kalastelee ihan samalla tavalla nuoria.

Vituttaa tuli nämä ääripäät sitten Saudeista, Iranista tai Suomesta. Osa suomalaisista toki diggaa niistä aina toisia.

e: lainaukset oikein.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paskapuhetta, roiskeineen päivineen. Suurin osa tätä koko kohua ihmettelevistä on niitä tolkun ihmisiä, jotka eivät edusta näitä mielensäpahoittajia ja Aki ristille Pori Jazzeilla someraivoajia. Sun kuplas on alkaa olla sellainen, ettei sinne päivä paista.

Mitä uskontoa tarkoitat ja mihin näyttöön perustat moiset uskomuksesi?

Itse tämä tapaus on melkoisen pöyristyttävä. On taas hyviä ihmisiä liikkeellä, jotka eivät pysty työskentelemään ihmisten kanssa, jotka edustavat erilaista arvomaailmaa. Siinäpä se suvaitsevaisuus taas kerran näkyy hienosti.

Tässä ketjussa on joukko keskustelijoita, jotka eivät millään ymmärrä, mistä tässä tapauksessa on kysymys.

Aki Ruotsala valittiin Pori Jazzin toimitusjohtajaksi, jonka jälkeen hän antoi Sakari Muurisen Satakunnan Kansalle tekemässä haastattelussa Pori Jazzin uusi toimitusjohtaja Aki Ruotsala: Homoja ei ole olemassa - Satakunnan Kansa hyvin erikoisia lausuntoja. Nämä lausunnot aiheuttivat "some-myrskyn", jossa mm. Iiro Rantala kertoi, ettei soita koskaan Ruotsalan johtamilla festivaaleilla. Tilanne aiheutti Pori Jazzin imagolle vahinkoa ja oli vaarana, että tilanne eskaloituu ja aiheutuu suurempaa vahinkoa. Tässä tilanteessa Pori Jazzin hallitus joutui reagoimaan ja päätyi purkamaan toimitusjohtaja Ruotsalan tulevan työsopimuksen.

Kyse ei ole Ruotsalan sananvapaudesta tai suvaitsevaisuudesta vaan Pori Jazzin imagolle aiheutuvista vahingoista ja taloudellisista tappioista. Kun Ruotsala on päättänyt lähteä Pori Jazzin toimitusjohtajaksi, hän on varmasti tutustunut organisaation arvoihin. Pori Jazzin puheenjohtajan mukaan "kipupisteet" ovat olleet tiedossa ja ne on Ruotsalan kanssa käyty läpi. Tästä huolimatta Ruotsala antaa käsittämättömiä lausuntoja paikalliseen maakuntalehteen, jossa mm. vertaa homoutta huumeiden käyttöön ja kertoo, ettei homoja ole olemassa ainoastaan homoutta. Tämän lisäksi hän avautuu laajasti henkilökohtaisesta uskostaan, kertoo mm. että ihmiset ovat itsekkäitä, ainoastaan Jeesus pystyy pelastamaan.

Kyse ei ole suvaitsevaisuudesta tai tasa-arvosta vaan Ruotsalan surkeasta julkisuuden hallinnasta.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Paskapuhetta, roiskeineen päivineen. Suurin osa tätä koko kohua ihmettelevistä on niitä tolkun ihmisiä, jotka eivät edusta näitä mielensäpahoittajia ja Aki ristille Pori Jazzeilla someraivoajia. Sun kuplas on alkaa olla sellainen, ettei sinne päivä paista.
Mitä tolkun ihmisillä halutaankin tarkoittaa? Ainakin Satakunnan Kansan ja Radio Porin Facebook artikkelien kommenttiketjujen perusteella pöyristyjät näyttivät olevan julkihihhuleita tai nuivia.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Pori Jazzin toiminta on nykyään käytännössä täysin yhdistysmuotoista, ja potkut antoi yhdistyksen hallitus yhdistyksen johtajalle. He sattuvat nimittämään sitä toimitusjohtajaksi ja he ovat tehneet johtajasopimus-nimisen sopimuksen, mutta yhdistyksellä voi lain mukaan olla vain työsuhteisia henkilöitä eikä toimielin-toimitusjohtajaa (viime yhdistyslain uudistuksen yhteydessä tätä yritettiin muuttaa, mutta se torpattiin, kai pääosin toiminnanjohtajien halusta).
Työsopimuslain ensimmäinen pykälä kuitenkin edellyttää että ko. lakia sovelletaan vain silloin jos henkilö työskentelee työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Se että kyseessä ei ole toimielin-toimitusjohtaja ei vielä automaattisesti tarkoita sitä että työsopimuslakia pitäisi soveltaa.
Korkein oikeus on asiaa ainakin kerran käsitellyt (Päätös täällä: https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1996/19960049), ja vaikka tuossa kyseisessä tapauksessa lopputulos oli se että yhdistyksen toimitusjohtaja oli työsuhteessa yhdistykseen, niin perusteluista käy ilmi se että asian ratkaisee lopulta toimitusjohtajan todellisen toimenkuvan itsenäisyys ja hallituksen mahdollisuus valvoa hänen tekemisiään.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Aki näki valituksi tullessaan tilaisuuden tehdä palveluksen lahkolleen. Harmi sinänsä, että näitä konservatiivisia vihamielipiteitä ei enää nykymaailmassa juurikaan ymmärretä tai kannateta. Esimerkiksi 200 vuotta sitten Aki olisi voinut jatkaa toimessaan ja saanut aplodeja muiltakin julkisuuden henkilöiltä kuin Päiviltä ja Sarilta.

Mielestäni Aki on aikansa uhri.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä ymmärrän tasan tarkkaan mistä tässä on kyse. Se mitä kritisoin on tämä ajalle tyypillinen someöyhötys mitä pienimmistökin asioista. Nämä somessa riehuvat mielensäpahoittajat edustavat ehkä muutamaa prosenttia suomalaisista, mutta saavat järkyttävän määrän paskaa aikaan. Näissä aktiivisissa öyhöttajissä on piirre, ettei hyväksytä muuta kuin se tasan tarkkaan omanlainen "suvaitsevaisuus" ja yritetään tehdä lillukan varsista punapuita.
Minä olen jo ensimmäisessä viestissäni asiaan ilmoittanut, että organisaatiolle tuo päätös oli varmasti hyvä. Mutta yleisellä tasolla toivoisin sen suuren enemmistön aktivoituvan ja tekevän päätökset itse pelkäämättä tätä öyhöttäjien joukkoa. Meidänkin työpaikalla yhä useampi jättää omat mielipiteensä kertomatta, koska "someraivon" kohteeksi ei haluta joutua. Mielestäsi on ilmeisesti oikein, että muutama prosentti määrittelee mitä julkisuudessa saa sanoa ja minkälaisia mielipiteitä? Ja sama porukka saa sitten ristiinnaulita väärinajattelijat? Kuulostaa hyvältä...

Mihin perustuu väitteesi muutaman prosentin vähemmistöstä? Mutuun?

Uskoisin, että selvästi suurempi osuus suomalaisista pitää Ruotsalan väitettä, ettei ole homoja vaan pelkkää homoutta, naurettavana ja lapsellisena. Samaan kategoriaan menee hänen homojen vertaamien huumeaddiktehin. Enkä usko, että 98% suomalaisista allekirjoittaa Ruotsalan väitteen, jonka mukaan ihminen on itsekäs ja vain Jeesus voi hänet pelastaa. Pidän näitä uskomuksia kohtuullisen some-kohun arvoisina.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Se mitä kritisoin on tämä ajalle tyypillinen someöyhötys mitä pienimmistökin asioista.

Miksi juuri someöyhötys häiritsee? Mitä eroa "somella" on verrattuna lehtien mielipidepalstoihin tai Yleisradion Kansanradioon, joka on täyttynyt valituksista kohta 40 vuoden ajan? Veikkaanpa, että ainoa ero on vastaanottajassa. Ei sinua oikeasti häiritse someöyhötys, vaan se, että et pysty välttämään ja suhtautua siihen välinpitämättömästi. Luulisi, että nimenomaan ihmisten valittaminen pienistä asioista on helppo jättää omaan arvoonsa toisin kuin alkaa kritisoida sitä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Uuden maailman logossa tulee lukemaan teksti: KYLLÄ MINÄ NYT MIELENI PAHOITIN

Tuotas noin, ekkönää yhtään huomaa mitään ironiaa tuossa? Seksuaalisten vähemmistöjen suhteen aloitettiin primitiivisen taikauskon vaikutuksesta kuolemantuomioista, vain 75 vuotta sitten heitä metsästettiin kuin eläimiä keskeisessä eurooppalaisessa kulttuurivaltiossa. Ja nyt pitäisi itkeä sitä, että musiikkifestivaali kärsii taloudellisesti koska fundamentalistinen homofobia ei ole enää ihqua. Voi luoja.
 
Viimeksi muokattu:

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Vertaile viime vuosien someöyhötyksen seurauksia ihan yksittäisille ihmisille versus joku kansanradio. Tai mielipidepalstat. Ei nämä mielensäpahoittajat ole koskaan ennen saaneet moista näkyvyyttä mitä nykyään saavat. Some on niin paljon helpompaa, sinne voi suoltaa samanmielisten kanssa jonkun saitin minuuteissa tukkoon ja tämä näyttäytyy jonain kansan mielipiteenä/ tahtona.
Et oikeasti ole niin tyhmä, ettet muka ymmärtäisi tätä......

@T1971; ei mitään uutta auringon alla. Yksi HS:n kirjoitus sai aikaan Sex Pistols hysterian ja Vanhan konsertin peruuttamisen 1978 kun lastensuojeluliitto ja kaiken maailman punafasistit alkoivat meuhkauksen. "Skandaaleja" syntyi ennen myös huhumyllyn kautta. Rääväsuita ei haluta Suomeen syntyi tämän "öyhötyksen" jälkimainingeissa.

Tämä ketju on kaiken kokenut. Yhtä kaikki: primitiivisten, jazzkansalle sopimattomien möläytysten pitäminen mahassa olisi ehkä "eheyttänyt" toimitusjohtajan uran. Yhtiön/yhdistyksen keulakuvaksi hänestä ei ollut. Mikä siis mättää?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Olin hiukan yllättynyt että Vapaalla keskustelulla on jopa tälle oma ketjunsa.

Loppuviimeksi homma taisi olla kuitenkin meidän Porilaisten omaa kateutta. Koko jutun esiintuominenhan alkoi Papinsaaren kolumnista, jossa suoraan sanottuna vittuiltiin tälle valinnalle ja Ruotsalan kommenteille ja kaivettiin tosiaan noita vanhoja juttuja esiin. Kyllä tuosta sai sellaisen kuvan että jonkinasteisena musiikkivaikuttajana itseään pitävä Papinsaari olisi halunnut Jazz-pomoksi mutta ei tullut valituksi.

Sen jälkeen SK:n toimittaja Muurinen teki varsin hyökkäävän jutun jossa Ruotsala koitti ohittaa suurimman osan kysymyksistä, mutta yhdessä kohdassa tuli moka eikä hän tajunnut että homojen eheyttäminen on sellainen asia johon tiettyjen vihervasemmistolaisten kalikka kalahtaa. Sitten iso pyörä lähti pyörimään ja artistit ympäri maan lukivat vihervasemmiston twiittejä ja ilmoittivat etteivät enää esiinny Jazzeilla. 90% noista oli sellaisia jotka eivät ikinä olisi edes esiintyneet. Mitään taustojen selvitystä ei tarvittu. Kukaan tuskin edes luki noita SK:ssa olleita juttuja. Salmisen Roope oli oikeastaan niitä harvoja fiksuja jotka ymmärsivät että asiassa saattaa olla kaksikin eri puolta. Iiro Rantalaa en halua enää Porissa nähdä, pysyköön poissa jos täällä on aina ollut paskaa olla. Sama juttu vesaloille ja almoille, joiden ns musiikille nyt jazzfestivaalit ovatkin ihan väärä paikka.

Nyt tosiaan kävi niin että Ruotsala joutui lähtemään. Ilman Papinsaarta tuskin olisi joutunut ja olisi saattanut jopa tuoda uutta piristystä ummehtuneeseen jazz-henkeen. Hiukan voisi Satakunnan Kansakin miettiä, kannattaako omaan pesään kusta noin pahasti. Menettivät ainakin yhden potentiaalisen tilaajan tässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös