Tapahtui tässä kerran alkukesästä. Menin päikkäreille siinä noin viiden - puoli kuuden maissa iltapäivästä. Ne sitten tavan mukaan hieman venähti ja heräsin vähän ennen puolta yhdeksää. Ensimmäisen katse sellaiseen vanhaan kunnon viisariherätyskelloon ja hitto! sehän on jo noin paljon, että mähän myöhästyn kohta töistä. Äkkiä suihkuun ja vaatteet päälle. Olin siis alkkarisiltani nukkumassa ja kyllä, luulin, että oli aamu. Ihmettelin, että miksi rappiksen ovi oli lukossa vielä tähän aikaan "aamusta". Samoin ihmettelin miksi duunimestan alaovi oli lukossa sekin. Liekö sähköhäiriö. Menin officelle ja mietin, että kylläpä se aurinko paistaa toimiston ikkunoista sisään oudosti. Ja koska luulin siis, että oli seuraava aamu, aloin laittaa kahvia tulille ja funtsin, että munhan pitää mennä sitä asiakasta alaovelle vastaan, koska eihän hän pääse sisään, jos ovat kerta ovet kiinni. Työpisteelläni katselin tietokoneen kelloa, joka siinä vaiheessa näytti jotain 20:50, että miten se nyt noin. Klikkasin kelloa kerran ja se vaihtui näyttämään 08 jotain.. "Jo on parempi". Sitten viimein katse myös kännykän näyttöön, jolloin tajusin, että nyt on keskiviikko-ilta, ei torstai-aamu. Eihän siinä, join kupin keittämääni kahvia ja poistuin vähin äänin takas kotio.
Sitten on tietysti se, että vieraassa paikassa, yleensä hotellissa, olen noin kolme-neljä kertaa löytänyt itseni käytävältä. Ei mitään hajua miksi sinne on päätynyt. Ja varustushan on se alkkarit ja ehkä t-paita. Turun Omppuhotlassa olin tolkuissani näpyttelemään parin yrityksen jälkeen ovikoodin, mutta joskus on avausta pitänyt mennä pyytämään respasta. Kai siinä on jotain vessanovea etsitty huoneesta ja liittyyhän siihen se roima humalatilakin.