On tätä hieman erilaista katsoa kun silloin rääkymiskaudella. Melkein jopa mukavaa katsella vaikka tällä kertaa oppositio onkin melkoisen pehmoinen. Siellä oltiin taidettu varautua ihan erilaiseen lopputulemana tältä budjettikierrokselta.
Pari oikeistolaista miestä luulee tietävänsä kaikesta kaiken ja valehtelu on heille ihan tavallista höpinää ja pöhinää. Oikeistokonservatiiveille varmaan tuommoiset pikku vänrikit on kovinta missään ikinä. Se on aina millä laseilla asioita katsoo, vai miten se meni.
Sanna Marinin hallitus.Mikä heidän puheessa nyt oli valehtelua?
Kansalaisena en vain voi sietää tuota Rydmanin, kansanomaisesti sanottuna, vittumaista virnettä. Asiallisen esiintymisen kanssa on myös vähän niin ja näin - ensin vittuilee opposition pojille päälle puhumisesta, ja seuraavassa käänteessä jankkaa itse päälle minkä ehtii. Se, että ääni ei nouse niin korkealle kuin vaikka jollain mainitsemistasi naisista, ei tee esiintymisestä sen asiallisempaa.Onhan hallituksen osaamistaso nyt aivan eri planeetalta vrt Ohisalo-Marin-Saarikko. Häkkänen ja Rydman osaavat asiallisen vastauksen ja esiintymisen. Vaikka henkilöistä ja sanomasta ei pitäisi, kumpikin on joukoissaan ehdotonta eliittiä asiaosaamisen tasolla.
Kansalaisena en vain voi sietää tuota Rydmanin, kansanomaisesti sanottuna, vittumaista virnettä. Asiallisen esiintymisen kanssa on myös vähän niin ja näin - ensin vittuilee opposition pojille päälle puhumisesta, ja seuraavassa käänteessä jankkaa itse päälle minkä ehtii. Se, että ääni ei nouse niin korkealle kuin vaikka jollain mainitsemistasi naisista, ei tee esiintymisestä sen asiallisempaa.
E. Häkkäsen asiallisuudesta minulla ei ole pahaa sanottavaa.
Kyllä, olen tästä samaa mieltä. Ja oikeastaan muustakin kirjoittamastasi, mukaan lukien vassarivaltuuston jäsenen kommentit. Oikein harmitti seurata, kun opposition Antit eivät millään saaneet vilautettua kulmahammasta takaisin vaan antoivat Rydmanin vyöryttää, mitä nyt lopussa Lindtman iski takaisin. Tällöin Rydmanilla menikin sitten päälle jankkaamiseksi.Silti voi sanoa, että ministereistä Rydman lienee ainoa, jonka PS voi laittaa mihin tahansa tuleen ja tietää, että Rydman tilanteen hoitaa heistä ehkä parhaiten.
Mutta erityisen asiallista hänen esiintymisensä ei mielestäni edelleenkään ole. Näennäisen asiallista - ehkä.
Kyllä mä tätäkin nyt vähän haastaisin, että Rydman olisi asiallisempi kuin vaikka Saarikko tai Ohisalo. Jos nyt käsitin oikein, että vertailet osaamisen lisäksi myös asiallisuutta.Vertailu siis edellisen hallituksen ministereihin. Hallitus vs oppositio oli usein erittäin heikkoa ja asiatonta "keskustelua".
Kyllä mä tätäkin nyt vähän haastaisin, että Rydman olisi asiallisempi kuin vaikka Saarikko tai Ohisalo. Jos nyt käsitin oikein, että vertailet osaamisen lisäksi myös asiallisuutta.
Mutta meillä voi toki olla asiallisuuteen myös eri kriteerit.
Rydman on hyvä ja sujuva puhuja. Ehdin katsomaan lähes koko eilisen ohjelman, mutta en huomannut mitään erityisen ärsyttävää virnistelyä. No siellä oli tällä kertaa vain miehiä keskustelijoina, joten ehkä ei ollut tarvetta alentuvasti hymyillä.Kyllä mä tätäkin nyt vähän haastaisin, että Rydman olisi asiallisempi kuin vaikka Saarikko tai Ohisalo. Jos nyt käsitin oikein, että vertailet osaamisen lisäksi myös asiallisuutta.
Mutta meillä voi toki olla asiallisuuteen myös eri kriteerit.
Kyllä, tämä oli silmiinpistävää. Samanlaista pyristelyä kuin aikanaan, kun demareiden vaihtoehtobudjetista tentattiin. Ei oikein tällaiselle potentiaaliselle demariäänestäjällekään luo hyvää kuvaa.Kuten @Patarouva toteaa, Lindtmanista jäi kovin epävarma kuva. Jotenkin jäätyi totaalisesti ja meni väkisin keksimiseksi, kun olisi pitänyt puhua SDP:n vaihtoehdoista nykyisten säästöjen tilalle tai tulojen lisäämiseksi. Ikävä kyllä jäi kuva, että ei siellä.oikein mitään realistista olekaan.
Ongelmana on se, ettei Ruotsin esimerkki (suurelta osin aikaansaatu demarien toimesta) ei oikeastaan maistu kenellekään. Sosialismilla ei Suomi pelastu, ei pelastu verojen korotuksilla, vaan kaikin puolin yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla.
Yritysten menestyminen tuottaa sellaisenkin asian kun tuloerojen kasvun. Tämä on täyttä DDT:tä vasemmistolle, jopa osalle oikeistoa. Vaikka tuloerojen kasvu olisi vain seurausta siitä, että yrityksillä menee hyvin. Ja vaikka kasvu hyödyttäisi myös köyhimpiä. Mutta Tarja Halonenhan paalutti aikoinaan nerokkaasti sen, että rikastumisessa on välttämättä jotakin pahaa. Se kun tapahtuu aina toisten kustannuksella.
Mutta kun päästään politiikan kuvottavasta ilmanalasta hieman korkeampaan ilmanalaan, asiantuntijoiden maailmaan, silloin A-studiokin säteilee hyvää karmaa koko Suomeen. Ongelmana on se, että vaikka kaikki suunnilleen oikeustoimikelpoiset poliitikot ymmärtävät periaatteessa Suomen talouden katastrofitilan, silti sydän sanoo toista. Suu puhuu toista kuin järki, jonka äänen viimeistään toriyleisö hiljentää.
Ratkaisu kaikkiin ongelmiin on rikkailta ottaminen ja verotuksen kiristäminen. Tässä ei huomioida sitä, että ketään ei kiinnosta tulla Suomeen töihin, jos verottaja tekee kovalla työlläkin ansaitsemisen mahdottomaksi. Tämä pätee huippuosaajiin. Filippiineiltä toki tullaan tänne töihin, koska siellä palkkataso on Suomeakin alhaisempi verotuksen jälkeenkin.
Naulan kantaan koko teksti, mutta etenkin tämä. Etenkin ihmetyttää/huolestuttaa se, että Suomessa vannotaan koulutuksen nimeen (hyvä niin), mutta Suomessa valmistuu yliopistoista ihmisiä, mitä ihmeellisimmiltä aloilta, mitä ihmeellisimpiin töihin, näilläkään ihmisillä ei usein ole mitään ymmärrystä taloudesta, luullaan, että voidaan puuhastella jotain kivaa ja rahoitus tulee jostain muualta kuin itsestään. Ja tosiaan luullaan, että meillä olisi joku loputon joukko henkilöitä tai yhteisöjä, joita voitaisiin kupata lisää.Poliitikkojen dilemma on se, että oma äänestäjäkunta ei talousasiassa yleensä ajattele kansantaloutta, vaan omaa talouttaan. Ja siksi kannattajille on veisattava sitä samaa virttä koko ajan. Ratkaisu kaikkiin ongelmiin on rikkailta ottaminen ja verotuksen kiristäminen.
Totta, pelkkä leikkaaminen ei luo kasvua, menokuri on toki jokaisella seuraavalla hallituksellakin tiukka. Tarvittaisiin mahdollisimman vähän ideologinen hallitus, joka keskittyisi olennaisuuksiin eli talouteen.Hyvä kirjoitus sinulta kaikinpuolin.
Olen miettinyt monesti yrityksen perustamisen etuja Suomi vs Viro.
Mikä on se syy perustaa yritys Suomeen eikä Viroon jos, kyse olisi vaikka kansainvälisestä verkkokaupasta?
Ei taida olla yhtään oikeasti hyvää syytä miksi yritys pitäisi perustaa Suomeen eikä Viroon?
Suomen tilanne on kaikintavoin täydellisen synkkä, hallitus tekee mitä tekee mutta näyttää siltä että kasvua tänne ei saada hallituksen toimilla.
Ainoa miten tilanne saataisiin muuttumaan on kasvu, kasvu ja kasvu ja mielestäni tähän pitäisi panostaa nyt ihan kaikki mahdollinen.
Oppositio kitisee, vääristää ja valehtelee ja tekee ongelman aivan kaikesta mahdollista sekä tietenkin keskittyy täysin epäoleellisiin asioihin kuten rasismiin, 100 tuhannen leikkaukseen journalismiliiton touhuihin, Ylen rahoituksen pienennys on tietenkin "demokratian murentamista" ja muuta hevonpaskaa.
Leikkurilla kurjistetaan jo valmiiksi kusessa olevaa kansaa. Nythän saadaan lukea jo ihan jokapäivä isojen ja tunnettujen firmojen konkursseista, saneerauksista, yt-neuvotteluista. Ti HopLop, ke Valmet, to Telia jne.
Leikkaukset eivät Suomea nosta mihinkään vaan talouskasvu, työpaikat ja niihin tekijät.
Ikävä kyllä nykyinen hallitus ei ole tarpeeksi osaava tekemään niitä jättimäisiä ja perustavaa laatua olevia muutoksia mitä nyt pitäisi tehdä jotta kurssi oikenisi. Näillä toimilla se ei oikene mutta kansalaiset ajetaan entistä enemmän kuseen.
Tähän yhteyteen sopinee pohdinta vasemmistolaisesta talousajattelusta, koska se on erittäin syvällä meidän yhteiskunnassamme. Ytimenä tässä on se, että tuloerot eivät saa kasvaa mistään syystä.Jos halutaan että tänne syntyy yrityksiä ja investointeja, niin yritysten verotusta tulee keventää ja työvoiman saatavuutta helpottaa, piste. Verota vähemmän sitä, mitä haluat lisää ja päinvastoin. On täysin käsittämätöntä, että vasemmisto on nyrkit pystyssä sitä vastaan että yrityksille annettaisiin parempia mahdollisuuksia kasvaa ja työllistää. Kyllä, silloin joku todennäköisesti vaurastuu enemmän kun hänen yrityksensä menestyy ja täten myös tuloerot kasvavat. Mutta samalla yhä useampi ihminen on mahdollisesti saanut töitä elättääkseen itse itsensä. Elina Valtonen selvitti gini-kerrointa joskus oikein paperilla Li Anderssonille televisiossa.
Suomessa ollaan poliitikkoja myöten vieläkin valmiita maksamaan se satanen, että toinen ei saa viittäkymppiä.
On kyllä harvinaisen ärsyttävä tyyppi tuo Paula Lehtomäki. Joka lauseessa hänen on pakko muistuttaa omasta ylimielisyydestään. Mikä järki Metsäteollisuus ry.:llä oli valita hänet toimitusjohtajakseen? Eikö oikeasti parempia ehdokkaita ollut?